tiistai 28. kesäkuuta 2022

Smirnoff Karin: Lähdin veljen luo + Viedään äiti pohjoiseen


En kyennyt ajattelemaan ketään perheestäni rakastuneena. Me emme olleet rakastavaa sukua. Olimme vain geeninvälittäjiä. jotka synnyttivät jälkeläisiä ja tekivät sen mikä oli tehtävä. Usein ikävimmällä mahdollisella tavalla ja surkein tuloksin. LVL

 Mistä voit tietää mitä minä ajattelen ja miksi olin lukenut juuri ne kohat.

Pohdin hetken. Jussi kaatoi itselleen lisää kahvia ja minäkin otin.

Tulkitsin, että yritit tekstien kautta selittää minulle ettet ollut valmis suhteeseen minunlaiseni ihmisen kanssa. Jos sinä et ollut valmis en minäkään halunnut olla. VÄP

Syöksyin Smirnoffin kirjoihin suin päin ja jopa tarkistamatta kirjojen ilmestymisjärjestystä. Niinpä luinkin sitten ensin saatavilla olleen, jälkimmäisen osan suomennetuista Smirnoffin kirjoita, Viedään äiti pohjoiseen (VÄP). Hetken aikaa mietin, pidänkö oikeastaan siitä, että pilkkuja ei juuri käytetä ja nimet kirjoitetaan yhteen pötköön pienillä alkukirjailmilla tyyliin göranbäckström ja janakippo sekä bror. Kauan ei tarvinnut asialla päätään vaivata, sillä kertomuksen otteesta oli turha rimpuilla pois. Enkä halunnutkaan.

 Jana Kipon elämä kulkee kiivaasti tapahtumasta toiseen ilman hengähdystaukoja ja se on  rankkaa ja väkivaltaista trilogian ensimmäisestä osasta Lähdin veljen luo (LVL)lähtien. Tämän osan Smirnoff on aloittanut Lundin yliopiston kirjoittajakoulussa ja se on hänen esikoisromaaninsa.

Tapahtumat sijoittuvat kaksosten lapsuudenmaisemaan, pieneen kyläpahaseen, jonne Jana on saapunut pelastaakseen kaksoisveljensä Brorin alkoholin otteesta. Äiti on jo vanhainkodissa ja vasta siskoksi paljastunut Maria kuollut eikä kukaan tiedä tekikö sisko itsemurhan vai surmasiko joku hänet. Veli on sekoillut niin siskopuolensa kuin monen muunkin naisen kanssa, mutta rakkainta hänelle on kuitenkin alkoholi, vaikka hän vieroitushoitoon suostuukin. Jana tapaa vielä Johnin, joka elää yhteisön ulkopuolella ja on hänkin rakastanut Mariaa, kuten kylän miehistä puolet. Tämä ristihuulinen mies, jonka kasvojen toinen puoli on palanut, on Janan lailla taiteilija, vaikka molemmat ansaitsevat elantonsa muuten. Jana pääsee kotipalveluun töihin, sillä hän osaa siivota ja myös kohdata avuttomia ihmisiä, vaikka sosiaalisuus muuten onkin vaikeaa.

Sanotaan että kaikki ihmiset ovat hyviä jossain. Minä nautin siitä että sain nähdä saippualla kuuratun lattian puunsyiden tulevan esiin ja paneelien liimavärin puhkeavan taas loistoonsa. Nautin kun kiehuva vesi liotti irti rasvan ötökät ja muun sotkun joka oli  pinttynyt kovaksi kuoreksi kaakeleihin sekä jääkaapin ja ison ruokakomeron hyllyille....LVL

En rakasta siivoamista sanoin. Siivoan koska se helpottaa ahdistusta. Vaihdan sisälleni kertyneen saastan puhtaisiin lakanoihin ja lattioiden kuuraamiseen. VÄP

Ulkopuolisuuden tunne jonka olin onnistunut tukahduttamaan suostumalla mukaan työkavereitteni sosiaalisiin kuvioihin palasi loistaen polttomerkkinä otsassani. Seisoin lihavien ja ujojen keskellä. Niiden jotka valittiin aina viimeisinä. Polttopallosta ikuisuuteen. LVL

Jälkimmäisessä kirjassa Viedään äiti pohjoiseen (VÄP) äiti on jo kuollut, mutta hautausta varten hänet pitää toimittaa entiseen kotikyläänsä Suomeen, josta hän on aikoinaan pois lähtenyt ja johon häntä ei takaisin haluttu - ei ennen kuin omiin hautajaisiinsa. Uskonto on tässä kylässä vallassa ja asukkaat luokitellaan uskon mukaan hyviin ja huonoihin. Uskovat tekevät lapsia ja käyvät kirkossa, loput ryyppäävät itseään hengiltä. Veli Bror käännytetään ja Janan on taas jäätävä veljeä pelastamaan, nyt uskovien yhteisöstä. Samalla hän tulee pelastaneeksi muutaman muunkin, mm. synnyttävän alkoholistiäidin ja pari lasta. Uusi mies Jussi on myös mukana kuvioissa.

Eikö riitä vain että ymmärtää että jumala on olemassa. Että jumala on aina ja kaikkialla sanoin.

Periaatteessa kyllä jussi sanoi mutta se olis liian helppoa. Uskon tarkoitus on muovata ihmistä. Muovattu ihminen pysyy lestissään. 

Synnyttää kymmenen lasta ja kuolee yhdennessätoista synnytyksessä sanoin. VÄP

Olisin saanut pitää muorin talon kokonaan itselläni. Siitä huolimatta viivyin jussin luona. Päivät kuluivat kuin kyljellään makaava kahdeksikko. Minulle tärkeimpiä olivat yöt. Kun jussi ja satu nukkuivat ja savi heräsi henkiin. Annoin ruskean massan täyttää käteni rauhalla. Savi halusi kuitenkin enemmän. VÄP

Viina, uskonto ja seksi hallitsevat elämää. Kuolema, väkivaltaisenakin on koko ajan läsnä ja samoin luonto, jota Jana tuntuu ymmärtävän paremmin kuin ihmisiä. Smirnoffin yksinkertainen kuvailu ja lyhyet lauseet paljastavat ja ilmaisevat enemmän kuin maalailevat tekstit.

Minun luontosuhteeni oli täysin päinvastainen. Meri. Metsä. Tunturit. Taivas. Luonnon silmissä en ollut mitään. Pelkkä maanmatonen muiden kaltaisteni joukossa. Luonto ei tarvinnut minua selviytyäkseen. Se ei asettanut vaatimuksia. Meri ei surisi jos hukkuisin. Metsä ei välittäisi jos eksyisin ja paleltuisin kuoliaaksi.

Ihmisten kohdalla tilanne oli toinen. Ihmisillä oli odotuksia toistensa suhteen. Ja kun odotukset eivät täyttyneet seurasi pettymys. VÄP

Henkilöiden keskinäiset suhteet ovat usein vaikeita, mutta trilogian eetokseen kuuluu toisesta ja erityisesti kaikkein heikoimmista välittäminen ja huolehtiminen, vaikka oman hyvinvoinnin uhalla. Kaksosten traumaattiset lapsuudenkokemukset tuntuvat työntävän heitä jatkuvasti ymmärtämään ja auttamaan niitä, jotka eivät itse osaa auttaa itseään. Eikä tätä työtä tehdä sädekehä kutreilla, vaan usein musta huumori pilkahtaa niin henkilöiden vuoropuhelussa kuin oivalluksina tekstissäkin.

En tunne ketään joka olisi opiskellut hän sanoi. Mitä alaa ajattelit.

En tiedä sanoin. Ehkä systembolagetin viini- ja viinalinjaa. Tai sikaarinrullajalinjaa kuubassa. Siellä on kuulemma hyvät opettajat. Itse aloitin nännipihakoulun seksilinjalla mutta jätin sen kesken kun lähdin diplomaatiuralle.

Siitä onkin kiertänyt juttua magda sanoi hihittäen tupakkayskänsä lomassa. Sinne oli kuulemma tosi alhainen pääsyraja. VÄP

Ennen puhuttiin maanisdepressiivisestä hän sanoi. Bipolaarinen kuulostaa siltä kuin punainen johto ja musta johto kytkettäisiin vääriin akunnapoihin niin että saadaan aikaan oikosulku. LVL

Tässä paikassa alkoholisti oli identiteetti ja oheisriippuvainen ammatti LVL

Suuntavaisto oli tuoretuote. Ymmärsin että sisäinen lapsuudenkarttani näytti erilaiselta kuin googlemaps. Puut olivat kosrkeampia. Kallionyppylöitä ilmestyi eteeni ilman ennakkovaroitusta. Sukeltaessani männikköön tuuheat oksat estivät kuunvaloa pääsemästä läpi. LVL

Niinpä. En ihmettele luonnehdintoja vuosikymmenen kirjallisesta tapauksesta, joita jo etukäteen odoteltiin. August-palkintoehdokkaaksikin esikoinen pääsi. Innolla odotan tarinaa Jana Kipon vaiheista lisää, sillä trilogian päätösosa ilmestyy suomeksi vielä tänä vuonna. Suomentajakin on loistava: Outi Menna.

Karin Smirnoff : Lähdin veljen luo.Tammi 2021 Alkuteos:Jag for ner till bror 2018, 294 sivua. Viedään äiti pohjoiseen. Tammi 2022. Alkuteos: Vi for upp med mor 2019. 332 sivua. Suom. Outi Menna. 








 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti