Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

 

Ja kaiken takana kaikuu aina oikeassa olleiden, koskaan erehtymättömien tuomiokuoro, sanat kuin kolkot avaimet, jotka osuvat otsaan ohimoon, silmäkulmaan: " Mitäs läksivät, punikit, siitäs saivat, ansionsa mukaan! Terroristeja, tappajia koko sakki."

Sirpa Kähkösen tuotanto, etenkin Kuopio-sarja  käsittelee oman suvun historiaa kaunokirjallisuuden keinoin. Kirjailija on saanut vierailujensa yhteydessä myös tuonkaltaista palautetta ja kuulla olevansa väärässä niin monta kertaa, että hän puhuu väärässä olemisen perinnöstä. Pidän arvokkaana Kähkösen kuvittamaa kerrontaa hävinneiden asemasta, köyhien olojen antamista elämäneväistä ja hänen avointa tilitystään sukunsa vaiheista.

Tässä kirjassa Kähkönen puhuu omana itsenään, ei kirjailijana, joka kirjoittaa tarinalle juonen ja henkilöille ajatukset ja vuorosanat tapahtuneen pohjalta kuvitellen. Tässä kirjassa kirjailija on paljaimmillaan ja samalla haavoittuvimmillaan - näin oletan. Hän kirjoittaa kirjettä vuosi sitten kuolleelle äidilleen, jonka kanssa välit eivät ole olleet lainkaan mutakattomat.

Tempauduit koko olemuksellasi musiikkiin, monet kerrat näin sinun tanssivan olohuoneessa, kokonaan sävelille antautuneena.

Minusta se oli lapsena noloa. Ajattelin että  kenenkään muun äiti ei ole sellainen kuin sinä. Naisten kuului olla pidättyväisiä, juosta kädet suorina, jalkoja sirosti sivulle viskellen, vaikeasti avuttomasti, villatakit olkapäillä  ja kapeat hameet siivosti polviin asti ulottuvina, naisten kuului katsoa silmänurkasta, ei suoraan kohti, naisten kuului maistella sievästi kahvia, mehua, likööriä, ruokaa, elämää. Ei saanut juopua, nauttia, heittäytyä. Sinä olit villi, hurmaantuva, kieppuva, naurava, huohottava, olit tanssiva dervissi.

Kuvatessaan Riitta-äitiään Kähkönen oivaltavasti näyttää suurten ikäluokkien naisen aseman ja paikan, joka heille yhteiskunnassa tarjottiin. Äitinsä sopeutumattomuudelle Sirpa Kähkönen löytää syyn junaonettomuudesta, johon äiti on nuorena joutunut ja siitä saatuun, tutkimatta jäettyyn päävammaan. Äiti vaimentaa päänsärkyään juomalla, mutta siitä tulee vähitellen kipua suurempi ongelma.

Olen lukenut tätä kirjaa yrityksenä ymmärtää äitiä. Kirjailija haluaa tietää, miksi äiti piti häntä syypäänä mahdollisuuksiensa katoamiseen ja nuoruutensa loppuun. Kähkönen ei tyydy yksinkertaisiin selityksiin varhaisesta raskaudesta, vaan selvittää syitä isoäitiään Anna Heleenaa ja Tammisaaren vankileirin kokenutta ukkia myöten. Heistäkin kirjoittajalla on muistoja.

Lapsuusmuistoni: Anna Heleenalla oli aina maljakossa pieni kimppu muovitulppaaneja. Ne olivat vanhanaikaisia tekokukkia, paksua plastiikkia, niiden värit olivat kuin sotientakaista retusoiduista valokuvista. Voin yhä tuntea niiden kankeuden sormissani, ne eivät jäljitelleet kukkien herkkyyttä, ne kertoivat sotien jälkeisille ihmisille, että on olemassa kestävyyttä, ikuista elämänkaltaisuutta, lupaus pysyvyydestä, siisteydestä, vaivattomasta, karistamattomasta, roskaamattomasta, tasalaatuisesta kauneudesta.

Saatellessaan äitiään tuonpuoleiseen kirjoittaja saa avukseen Tuonen tytin, joka auttaa pakkaamaan äidin mukaan muistoesineitä, kuten villatakin, ruskean makeispussin ja lankakerän. Esineillä on merkitys paitsi symboleina ja muistoina, myös tarinan kuljetuksessa ja uusina avauksina. 

Kirjan kieli on oivaltavaa ja kaunista; sitä on luonnehdittu runolliseksi. Kieli ja terävät oivallukset siellä täällä kantoivat omaakin lukukokemustani loppuun asti, vaikken herkistynyt kyyneliin, kuten monet muut lukijat. Sekä lukijat että arvostelijat ovat ylistäneet kirjaa koskettavaksi ja kauniiksi. Minua se ei puhutellut. Yrityksessä ymmärtää äitiä jäivät vääryydet ja syytökset mielessäni päällimmäiseksi ja se oli jotenkin vaivaannuttavaa. Runollinen kieli oli ristiriidassa sisällön kanssa. Ehkä se oli tarkoituskin, joka ei vaan minulle auennut. Ehkä olen allerginen autofiktioille, oivaltaville ja kekseliäillekin, kuten tämä.

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia. - Siltala, 2023. Kannen valokuva:Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. 267 sivua

Smirnoff Karin: Sitten menin kotiin

 

Miten ihmeessä Karin Smirnoff tämän tekee? Tapahtumat ja niiden herättämät tunteet ovat kauheita, mutta kirjaa joka niistä kertoo lukee mielellään. Eikä malttaisi kesken jättää hetkeksikään. Kirjaa on kuvattu rujonkauniiksi. Lukiessa hengästyy ja  pala on koko ajan nousemassa palleasta kurkkuun. 

Jana Kippo jättää joksikin aikaa työnsä Pohjois-Ruotsissa lähihoitajana ja lähtee Tukholmaan. Hänen sijaiskodissa kasvanut tyttärensä Diana on järjestänyt hänelle ja hänen savesta muotoilluille juoppoukoilleen näyttelypaikan.

Näyttelysopimukseen kuului että jokainen piti esitelmän omasta taiteestaan. Luin ohjelmaa. Janakippo syntynyt kahdeksankymmentä.Asuinpaikka smålager. Suorittanut taiteen alan tutkinnon kaksituhattaviisi. Materiaalina useimmiten savi. Osallistunut oppilasnäyttelyihin vuosina nollayksi ja nollaviisi.

 Jana on menettänyt veljensä, jota on yrittänyt auttaa niin alkoholin kuin uskonnon pauloista irti.  Tästä on kerrottu trilogian kahdessa ensimmäisessä  osassa:  Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen . Uskonyhteisö vaatii omaansa takaisin, vaikka sitten ruumiina, mikä ei Janaa miellytä. 

Siunaustilaisuus kortissa luki kaunokirjaimin. Sekä brorin nimi päivämäärä ja muutaman virren numero.

Ei bror et voi. Sinun kuuluu olla täällä. Haista pahalta ja sanoa harkitsemattomia asioita. Et jumalauta ole mikään virsi kolmesataakolmekymmentäkahdekasan.

Kuolema vaikutti ihmisiin niin. Se unohdettiin nopeasti ja korvattiin jollakin iloisella.. Ja suru ja ilo nivoutuivat yhteen sopivaksi mukavuudentunteeksi.

Kirjoitin veljelle että näin laivojen ja pilvien lipuvan ohi. Kirjoitin veljelle koska hän oli lakannut vastaamasta.

Janan miesasiat ovat tässäkin kirjassa aika tavalla sotkussa. Suhteet Dianan isään ja entiseen Suomen puolella olevaan kumppaniin rakoilevat, vaikka läheisyys ja seksi tuntuvat edelleen hyvältä. Tytär syyttää kylmyydestä ja itsekkyydestä

Tajuatko miten helvetin kyllästynyt olen käytökseesi. Olen yrittänyt. Tosissani. Tiedän ettei suhteen luominen aikuiseen lapseen ole yksinkertaista. Mutta miltä luulet että minusta tuntuu. Löysin biologisen äitini joka osoittautui kovemmaksi kuin peruskallio. Kylmemmäksi kuin helmikuu ja niin saatanan itsekeskeiseksi ettei sen surkastuneeseen sydämeen mahdu ketään muuta ihmistä.

Jos alat miettiä miltä sinusta tuntuu muori sanoi. Silloin tuska muuttuu vain entistä pahemmaksi.

Jana Kippo ei välttele vaikeuksia. Välillä tuntuu, että hän suorastaan etsii niitä. Tavattuaan näyttelyssään Nikin, jonka isä on omalle saarelleen eristäytynyt kuvanveistäjä Mikkel Madsen, raivokohtauksia saava taiteilija, päättää Jana lähteä juuri tämän miehen oppiin kaikkien ihmisten varoittelusta huolimatta. Tässä opissa hän tunnistaa miehessä kuten ehkä muissakin elämänsä miehissä isänsä, veljen tappaman taaton. Jana Kippo oppii jotain itsestään ja taiteesta.

Taatto ei ollut umpikuollut. Hän oli noussut haudastaan eri hahmossa. Tällä kertaa stevenkinginä. Östermalmilaisena pörssimeklarina joka luki amerikanpsykoa niin kuin muut lukivat raamattua.

Ymmärrätkö nyt mikkel kysyi. Jälkeenpäin. Siinä tunteessa joka otti vallan kun millään ei ollut väliä. Ymmärrätkö nyt miten todellinen taide syntyy. Kyse ei ole jäljitelmistä. Tai kyvystä kuvailla jotain mahdollisimman tarkasti. Vaan ainoastaan tunteista. Kipupisteistä. Siitä että saan omat tunteeni tuntumaan myös muissa. Taideteos on silta. Ei päämäärä.

Näiden oivallusten lisäksi Jana Kippo lopulta ymmärtää oman paikkansa ja kotiseutunsa merkityksen.

Punaisia taloja joissa oli valkoiset nurkat. Potkukelkalla lykkivä nainen. Korkeita kallionharjanteita ja kylmiä vesistöjä. Varjoisilta rinteiltä lumet sulivat vasta toukokuussa. Tulisin aina kaipaamaan pohjoiseen. Missä ikinä yrittäisinkään asua. Kartta oli pinttynyt sisälleni. Polut pellot rämeet. Horsmat suopursut hillat mesimarjat. Hirvet ja porot. Karhut ilvekset ahmat ja sudet. Meri joki järvi lampi. Tarinat entisajoista. Joita toisteltiin nuotiolla ja metsästysmajoilla. Ne olivat myös minun tarinoitani. Samoin kuin kieli hiljaisuus ja kaiho. Yksinäiset miehet hoitamattomissa kodeissaan. Sitkeät naiset pientiloilla. Ne jotka huolehtivat kaikesta sillä aikaa kun miehet olivat töissä. Mutta eivät saaneet kruunuakaan eläkettä.

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin. - Tammi, 2022. Ruotsinkielinen alkuteos: Sen for jag hem, 2020. Suom. Outi Menna. 320 sivua

Smirnoff Karin: Lähdin veljen luo + Viedään äiti pohjoiseen

En kyennyt ajattelemaan ketään perheestäni rakastuneena. Me emme olleet rakastavaa sukua. Olimme vain geeninvälittäjiä. jotka synnyttivät jälkeläisiä ja tekivät sen mikä oli tehtävä. Usein ikävimmällä mahdollisella tavalla ja surkein tuloksin. LVL

 Mistä voit tietää mitä minä ajattelen ja miksi olin lukenut juuri ne kohat.

Pohdin hetken. Jussi kaatoi itselleen lisää kahvia ja minäkin otin.

Tulkitsin, että yritit tekstien kautta selittää minulle ettet ollut valmis suhteeseen minunlaiseni ihmisen kanssa. Jos sinä et ollut valmis en minäkään halunnut olla. VÄP

Syöksyin Smirnoffin kirjoihin suin päin ja jopa tarkistamatta kirjojen ilmestymisjärjestystä. Niinpä luinkin sitten ensin saatavilla olleen, jälkimmäisen osan suomennetuista Smirnoffin kirjoita, Viedään äiti pohjoiseen (VÄP). Hetken aikaa mietin, pidänkö oikeastaan siitä, että pilkkuja ei juuri käytetä ja nimet kirjoitetaan yhteen pötköön pienillä alkukirjailmilla tyyliin göranbäckström ja janakippo sekä bror. Kauan ei tarvinnut asialla päätään vaivata, sillä kertomuksen otteesta oli turha rimpuilla pois. Enkä halunnutkaan.

 Jana Kipon elämä kulkee kiivaasti tapahtumasta toiseen ilman hengähdystaukoja ja se on  rankkaa ja väkivaltaista trilogian ensimmäisestä osasta Lähdin veljen luo (LVL)lähtien. Tämän osan Smirnoff on aloittanut Lundin yliopiston kirjoittajakoulussa ja se on hänen esikoisromaaninsa.

Tapahtumat sijoittuvat kaksosten lapsuudenmaisemaan, pieneen kyläpahaseen, jonne Jana on saapunut pelastaakseen kaksoisveljensä Brorin alkoholin otteesta. Äiti on jo vanhainkodissa ja vasta siskoksi paljastunut Maria kuollut eikä kukaan tiedä tekikö sisko itsemurhan vai surmasiko joku hänet. Veli on sekoillut niin siskopuolensa kuin monen muunkin naisen kanssa, mutta rakkainta hänelle on kuitenkin alkoholi, vaikka hän vieroitushoitoon suostuukin. Jana tapaa vielä Johnin, joka elää yhteisön ulkopuolella ja on hänkin rakastanut Mariaa, kuten kylän miehistä puolet. Tämä ristihuulinen mies, jonka kasvojen toinen puoli on palanut, on Janan lailla taiteilija, vaikka molemmat ansaitsevat elantonsa muuten. Jana pääsee kotipalveluun töihin, sillä hän osaa siivota ja myös kohdata avuttomia ihmisiä, vaikka sosiaalisuus muuten onkin vaikeaa.

Sanotaan että kaikki ihmiset ovat hyviä jossain. Minä nautin siitä että sain nähdä saippualla kuuratun lattian puunsyiden tulevan esiin ja paneelien liimavärin puhkeavan taas loistoonsa. Nautin kun kiehuva vesi liotti irti rasvan ötökät ja muun sotkun joka oli  pinttynyt kovaksi kuoreksi kaakeleihin sekä jääkaapin ja ison ruokakomeron hyllyille....LVL

En rakasta siivoamista sanoin. Siivoan koska se helpottaa ahdistusta. Vaihdan sisälleni kertyneen saastan puhtaisiin lakanoihin ja lattioiden kuuraamiseen. VÄP

Ulkopuolisuuden tunne jonka olin onnistunut tukahduttamaan suostumalla mukaan työkavereitteni sosiaalisiin kuvioihin palasi loistaen polttomerkkinä otsassani. Seisoin lihavien ja ujojen keskellä. Niiden jotka valittiin aina viimeisinä. Polttopallosta ikuisuuteen. LVL

Jälkimmäisessä kirjassa Viedään äiti pohjoiseen (VÄP) äiti on jo kuollut, mutta hautausta varten hänet pitää toimittaa entiseen kotikyläänsä Suomeen, josta hän on aikoinaan pois lähtenyt ja johon häntä ei takaisin haluttu - ei ennen kuin omiin hautajaisiinsa. Uskonto on tässä kylässä vallassa ja asukkaat luokitellaan uskon mukaan hyviin ja huonoihin. Uskovat tekevät lapsia ja käyvät kirkossa, loput ryyppäävät itseään hengiltä. Veli Bror käännytetään ja Janan on taas jäätävä veljeä pelastamaan, nyt uskovien yhteisöstä. Samalla hän tulee pelastaneeksi muutaman muunkin, mm. synnyttävän alkoholistiäidin ja pari lasta. Uusi mies Jussi on myös mukana kuvioissa.

Eikö riitä vain että ymmärtää että jumala on olemassa. Että jumala on aina ja kaikkialla sanoin.

Periaatteessa kyllä jussi sanoi mutta se olis liian helppoa. Uskon tarkoitus on muovata ihmistä. Muovattu ihminen pysyy lestissään. 

Synnyttää kymmenen lasta ja kuolee yhdennessätoista synnytyksessä sanoin. VÄP

Olisin saanut pitää muorin talon kokonaan itselläni. Siitä huolimatta viivyin jussin luona. Päivät kuluivat kuin kyljellään makaava kahdeksikko. Minulle tärkeimpiä olivat yöt. Kun jussi ja satu nukkuivat ja savi heräsi henkiin. Annoin ruskean massan täyttää käteni rauhalla. Savi halusi kuitenkin enemmän. VÄP

Viina, uskonto ja seksi hallitsevat elämää. Kuolema, väkivaltaisenakin on koko ajan läsnä ja samoin luonto, jota Jana tuntuu ymmärtävän paremmin kuin ihmisiä. Smirnoffin yksinkertainen kuvailu ja lyhyet lauseet paljastavat ja ilmaisevat enemmän kuin maalailevat tekstit.

Minun luontosuhteeni oli täysin päinvastainen. Meri. Metsä. Tunturit. Taivas. Luonnon silmissä en ollut mitään. Pelkkä maanmatonen muiden kaltaisteni joukossa. Luonto ei tarvinnut minua selviytyäkseen. Se ei asettanut vaatimuksia. Meri ei surisi jos hukkuisin. Metsä ei välittäisi jos eksyisin ja paleltuisin kuoliaaksi.

Ihmisten kohdalla tilanne oli toinen. Ihmisillä oli odotuksia toistensa suhteen. Ja kun odotukset eivät täyttyneet seurasi pettymys. VÄP

Henkilöiden keskinäiset suhteet ovat usein vaikeita, mutta trilogian eetokseen kuuluu toisesta ja erityisesti kaikkein heikoimmista välittäminen ja huolehtiminen, vaikka oman hyvinvoinnin uhalla. Kaksosten traumaattiset lapsuudenkokemukset tuntuvat työntävän heitä jatkuvasti ymmärtämään ja auttamaan niitä, jotka eivät itse osaa auttaa itseään. Eikä tätä työtä tehdä sädekehä kutreilla, vaan usein musta huumori pilkahtaa niin henkilöiden vuoropuhelussa kuin oivalluksina tekstissäkin.

En tunne ketään joka olisi opiskellut hän sanoi. Mitä alaa ajattelit.

En tiedä sanoin. Ehkä systembolagetin viini- ja viinalinjaa. Tai sikaarinrullajalinjaa kuubassa. Siellä on kuulemma hyvät opettajat. Itse aloitin nännipihakoulun seksilinjalla mutta jätin sen kesken kun lähdin diplomaatiuralle.

Siitä onkin kiertänyt juttua magda sanoi hihittäen tupakkayskänsä lomassa. Sinne oli kuulemma tosi alhainen pääsyraja. VÄP

Ennen puhuttiin maanisdepressiivisestä hän sanoi. Bipolaarinen kuulostaa siltä kuin punainen johto ja musta johto kytkettäisiin vääriin akunnapoihin niin että saadaan aikaan oikosulku. LVL

Tässä paikassa alkoholisti oli identiteetti ja oheisriippuvainen ammatti LVL

Suuntavaisto oli tuoretuote. Ymmärsin että sisäinen lapsuudenkarttani näytti erilaiselta kuin googlemaps. Puut olivat kosrkeampia. Kallionyppylöitä ilmestyi eteeni ilman ennakkovaroitusta. Sukeltaessani männikköön tuuheat oksat estivät kuunvaloa pääsemästä läpi. LVL

Niinpä. En ihmettele luonnehdintoja vuosikymmenen kirjallisesta tapauksesta, joita jo etukäteen odoteltiin. August-palkintoehdokkaaksikin esikoinen pääsi. Innolla odotan tarinaa Jana Kipon vaiheista lisää, sillä trilogian päätösosa ilmestyy suomeksi vielä tänä vuonna. Suomentajakin on loistava: Outi Menna.

Karin Smirnoff : Lähdin veljen luo.Tammi 2021 Alkuteos:Jag for ner till bror 2018, 294 sivua. Viedään äiti pohjoiseen. Tammi 2022. Alkuteos: Vi for upp med mor 2019. 332 sivua. Suom. Outi Menna. 

 

Stridsberg Sara : Niin raskas on rakkaus

Sara Stridsberg

Niin raskas on rakkaus
Tammi 2016
Ruotsinkielinen alkuteos::Beckomberga. Ode till min familj 2014
Suom. Outi Menna
366 sivua

"Jos olet kahden vaiheilla, tee se, mikä on rohkeaa." s.249

Aluksi luin tätä kirjaa vain siksi, että sitä oli helppo lukea, luvut olivat lyhyitä ja kieli kaunista. Kuin olisin runoa lukenut. Olin kahminut sen mukaani kirjastosta tietäen tekijän tunnetuksi, vaikka olin jättänyt aiemmin hänen kirjansa väliin. Ei tämänkään kirjan nimi houkuttanut. Mikä lie, rakkaustarina, ajattelin.

Ei ollut mikälie, vaan riipaisi syvältä pallean pohjasta. Jackie kertoo suhteestaan isäänsä, rakkaudesta, joka kestää isän alkoholismin ja kuoleman kaipuun. Tytär jaksaa vielä silloinkin, kun äiti Lone ei enää jaksa. Hän haluaa mennä tapaamaan isäänsä Jimiä Beckombergan mielisairaalaan, vaikka isä kieltäytyy tapaamasta häntä. Hän tutustuu muihin potilaisiin, kuten Sabinaan ja Pauliin. Jimillä on suhde myös osastonhoitajaan ja lääkäri vie potilaitaan öisin juhliin. Kaikki pahat ja oudot asiat näyttävät lapsen näkökulmasta niin hyväksyttäviltä, että lukijakin unohtaa ihmetellä, kuinka etuoikeutettu ja itsekäs isä on, vaikka houkutus kuolemaan onkin perintöä miehen äidiltä Vitalta.

"Etkö näe puita, Jim?"
"Mitä puita?"
"Koivuja, mäntyjä, en minä tiedä, noita isoja tammia."
Mutta ei hän oikeasti nähnyt. Häneltä meni kaikki ohi, hän vain seisoi ja poltti tupakkaa ja kuunteli Vitan ääntä joka huusi hänen sisällään, en kyennyt koskaan huutamaan kovemmin. s.267

Vaikka tarinaa kerrotaan Jackien ja Jimin sekä heidän elämäänsä sivuavien henkilöiden kautta, piirtyy sivuilla kuva sairastuneesta mielestä, hoidosta ja eristämisestä, joka leimaa ja jättää jälkensä. Yksi potilaista on Olof, jonka 63:n sairaalassa vietetyn vuoden jälkeen pitäisi sopeutua yhteiskuntaan ja elämään ulkopuolella. Samalla kirjasta tulee kuvaus laitoksesta, joka esiintyy kirjan alkuperäisessä nimessäkin.

"Makaan Hamngatanilla, Nk:n edessä, käpertyneenä talvitakkini alle. Ohitseni kävelee ihmisiä. Kaikki menee hirvittävää vauhtia, näen ihmisten vilahtelevan ihan kuin suihkukoneen nopeudella. Minua pelottaa, tohtori."
"Minnekköhän kaikki ne ihmiset ovat menossa, mitä luulet?"
"He ovat menossa tulevaisuuteen. Ja minulle ei ole siellä mitään." s.290

Tämä on hyvinvointivaltion nousu pimeydestä. Linna maailman pohjalla, oikeastaan vankila, palatsi kaikille väärämielisille ja viallisille, paikka, jossa he saattavat kieriskellä seisahtuneessa saastaisessa valossa, yksinäisinä, teljettyinä unohdettuina. Puhdas ja ylevä sairaalalaitos joka työntyy esiin maasta kuin sikiö verisistä kalvoistaan, linnamainen, majesteettinen rakennus alueella jossa on aiemmin ollut vain metsää : lintuja, puita, taivasta, vettä. s.120

On hyvin vaikea eritellä tällä tavalla vaikuttavaa lukukokemusta. Hyvää kieltä tämä on, mielestäni helppolukuistakin. Ehkä katkelmallisuus ja kronologian puuttuminen hämmentää aluksi, mutta palaset asettuvat pian kohdilleen. Haluan vain yksinkertaisesti todeta: hyvä kirja. Lukekaa!

"Tiedätkö, mikä on Einsteinin onnellisin ajatus?"
"Ei aavistustakaan."
"Että se, joka putoaa, on kaikkien lakien ulkopuolella. Koska pudotessa ei tunne painovoimaa." s.194

Joyce Rachel Harold Fryn odottamaton toivioretki

Rachel Joyce
Harold Fryn odottamaton toivioretki
WSOY 2014
Alkuteos: The Unlikely Pilgrimage of Harld Fry 2012
Suom. Hilkka Pekkanen
Kuvitus: Andrew Davidson
Kartta  John Taylor
327 sivua

Olen todella samaa mieltä The Timesin toimittajan kanssa. Häneltä on lainattu etuliepeen teksti, jossa hän tunnustaa mm.: Rakastan tätä kirjaa.

Eläkeläispäiviään vaimonsa Maureenin kanssa viettävä Harold saa kirjeen entiseltä työtoveriltaan Queenilta. Nainen on kuolemassa syöpään ja muistelee menneitä. Harold vastaa nopeasti ja lähtee viemään vastauskirjettä postilaatikkoon. Hän kävelee kuitenkin ensin vastaantulleen postilaatikon ohi ja vielä seuraavankin ohi ja vähitellen hän huomaa olevansa matkalla saattokotiin, jossa Queenie tekee kuolemaa. Hän soittaa saattokotiin ja kertoo olevansa tulossa sinne kävellen sekä pyytää Queenia pysyttelemään hengissä, kunnes hän on perillä. Vaimonsa Maureenin hän pitää myös tilanteen tasalla, vaikka avioliitto ei ole enää kahteenkymmeneen vuoteen ollut sitä, mitä se oli nuorena tai silloin, kun pariskunnan ainoa poika David asui kotona.

Kävely alkaa viehättää Haroldia ja aluksi hän tuntee suuren vapauden, kun etenee päivät kävellen ja viettää yöt halvoissa majapaikoissa.

Englanti avautui hänen jalkojensa juuressa, ja vapauden ja tuntematonta kohti astelemisen tunne oli niin virkistävä, että oli pakko hymyillä. Hän oli yksin maailmassa, mikään ei voinut estää häntä eikä kukaan voinut pyytää häntä leikkaamaan nurmikkoa. s. 46

Vähitellen matkanteon luonne muuttuu ja selvittämättömät, unohduksiin painetut asiat menneisyydestä nousevat pintaan.

Harold köyristi hartioitaan ja pakotti jalat töihin entistä ahkerammin, ikään kuin ei niinkään olisi kävelemässä Queenin luo kuin pakoon itseään. s. 75

Harold oli koko ikänsä kulkenut pää kumarassa välttyäkseen yhteydenotoilta, ja siitä huolimatta hänen omasta lihastaan oli syntynyt ihminen, joka halusi välttämättä katsoa suoraan silmiin ja selvittää välit perusteellisesti. s.88

Pakatessaan matkalaukkunsa äiti oli riistänyt Haroldilta naurunsa lisäksi myös ainoan ihmisen, joka oli häntä pitempi. Joania ei mitenkään voinut kuvata helläksi, mutta hän seisoi sentään poikansa ja pilvien välissä. s. 107

Matkan aikana hän kohtaa monenlaisia ihmisiä, jotka auttavat häntä joko konkreettisesti jalkaongelmien kanssa, kuten maahanmuuttanut lääkäri Martina, joka ei saa työtä lääkärinä tai neuvoilla ja ohjeilla. Mukaan lähtee koirakin, jolle hän heittelee kiviä noudettavaksi. Harold oppii enemmän itsestään ja muista ihmisistä. Välillä näkökulma siirtyy Maureeniin, joka aluksi yrittää salata Haroldin lähdön vaimonsa hiljan menettäneeltä naapurilta Rexiltä. Kirja keroo myös vaimon tunteista ja niiden muutoksesta Haroldin vaelluksen aikana, vaikka pääpaino on Haroldissa tapahtuvassa muutoksessa.

Hän ymmärsi, että vaeltaessaan omien erehdystensä hyvittämiseksi hän joutui samalla hyväksymään muiden omituisuudet. Ohikulkijana hän oli paikassa, missä kaikki muukin kuin maasto oli avointa. Ihmiset tunsivat olevansa vapaita puhumaan ja hän oli vapaa kuuntelemaan. s.95

Hän oli oppinut, että ihmiste pienuus täytti hänet ihmetyksellä ja lempeydellä, ja yksinäisyys myös. Maailma muodostui ihmisistä, jotka panivat jalkaa toisen eteen, ja jonkun elämä saattoi vaikuttaa tavanomaiselta vain siksi, että hän oli elänyt niin pitkään. Harold ei enää kyennyt ohittamaan tuntemattomia tunnustamatta totuutta, että kaikki olivat samanlaisia ja silti ainutlaatuisia ja että juuri se oli ihmisenä olemisessa vaikeaa. s. 164

Oli yhtä suuri lahja ottaa vastaan kuin antaa, sillä se vaati sekä rohkeutta että nöyryyttä. s.207

Vähitellen Haroldista tulee kuuluisuus ja ihmiset haluavat tarjota hänelle ruokaa ja yösijan. Siinä vaiheessa Harold on jo ruvennut yöpymään taivasalla ja vajoissa makuupussissa, sillä yöpyminen hotelleissa on käynyt liian kalliiksi. Huolimatta askeettisesta vaelluksesta mukaanlähtijöitä ja avun tarjoajia riittää enemmän kuin mies toivoisi. Seuraavan lainauksen vierasjoukko tuntuu hyvin tutulta.

Kun Harold oli käynyt suihkussa, kävi ilmi, että emäntä oli kutsunut myös joukon tuttaviaan improvisoiduille sherrykutsuille nurmikolle. Tervehtiessään Haroldia vieraat kohottivat lasinsa ja joivat maljan Queenien terveydeksi. Harold ei ollut koskaan ennen nähnyt niin paljon taakse suittuja siniharmaita hiuksia eikä niin paljon vakosamettihousuja erilaisissa sinapinkeltaisen, kullankeltaisen ja ruosteenruskean sävyissä. s. 226

Olen antanut kirjan tekstille pääosan tässäkin postauksessa, sillä paremmin kirja näin paljastaa hienoutensa kuin minun kuvaamanani. Samalla nuo tekstipätkät ovat niitä asioita, jotka haluan kirjasta ja Haroldin vaelluksesta muistaa. Tästä miehestä tuli minulle kirjan kautta elävä hahmo, jonka matkaan mieluusti lyöttäydyin iltaisin. Kirjailija oli minulle tuntematon, aiemmin BBC:lle radiokuunnelemia ja draamasovituksia tehnyt neljän lapsen äiti. Kerronta etenee nimetyissä luvuissa, jotka on varustettu kuvilla. Haroldin vauhdissa pysyy helposti mukana eikä vaellusta hänen kanssaan malta jättää kesken. Tämä kirja, jos mikä, todistaa mielestäni kaunokirjallisuuden ylivertaisuuden elämänohjeita etsittäessä.

Ne tiet, joita hän oli kulkenut, olivat nyt täynnä toisia autoja. Ihmiset, joiden ohi hän oli kulkenut, kulkivat nyt toisten ihmisten ohi. Sade huuhtoisi pois hänen jalanjälkensä, vaikka ne olisivat kuinka selvät. Tuntui siltä kuin hän ei olisi koskaan käynyt missään niistä paikoista joissa oli käynyt tai tavannut niitä tuntemattomia jotka oli tavannut. Hän katsoi taakseen, eikä nähnyt missään enää mitään jälkeä eikä merkkiä itsestään.
Puut sallivat tuulen huojuttaa niiden oksia sulavasti kuin mustekala lonkeroitaan vedessä. Harold tunsi epäonnistuneensa aviomiehenä, isänä ja ystävänä. Poikanakin hän oli epäonnistunut. Ei se ollut pelkästään sitä, että hän oli pettänyt Queenien, eikä sitä, että hänen vanhempansa eivät olleet halunneet häntä. Eikä se ollut pelkästään sitä, että hän oli epäonnistunut suhteessaan vaimoonsa ja poikaansa. Enemmänkin kysymys oli siitä, että hän oli kulkenut halki elämänsä jättämättä minkäänlaista jälkeä. Hän oli täysin merkityksetön. s. 272

Vaikka edellinen lainaus vaikuttaa toivottomalta, kannattaa lukea Haroldin omat johtopäätökset vaelluksensa opetuksista.

Jos halusi onnistua, oli pysyttävä uskollisena sille tunteelle, joka oli alunperinkin innoittanut häntä. Ei ollut väliä sillä, että toiset toimisivat toisella tapaa; oikeastaan se oli väistämätöntä. Hän päätti seurata teitä, sillä satunnaisesti ohi kaahaavista autoista huolimatta tuntui turvallisemmalta kulkea teitä pitkin. Ei haitannut, ettei hänellä ollut puhelinta. Ei haitannut, ettei hän ollut suunnitellut matkareittiään eikä ottanut mukaansa tiekarttaa. Hänellä oli erilainen kartta, hänen oman mielensä kartta, ja se koostui kaikista niistä ihmisistä jotka hän oli tavannut ja paikoista joissa hän oli käynyt. Harold päätti myös pitää purjehduskenkänsä, sillä kulumisesta huolimatta kengät olivat hänen. Hän ymmärsi, että kun ihminen vieraantuu siitä minkä tuntee ja muuttuu ohikulkijaksi, oudoista asioista tulee merkityksellisiä. Ja koska hän tiesi sen, tuntui tärkeältä sallia itselleen uskollisuus niitä vaistoja kohtaan, jotka tekivät hänestä Haroldin eikä ketään muuta. s. 207

Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja

Kun kirjailijaa mainostetaan kannessa luonnehtimalla häntä siivoojaksi, yksinhuoltajaksi ja alkoholistiksi, täytyy postuumina julkaistun novellikokoelman todella sisältää laatutavaraa, jotta noiden termien yli pääsee - tai että ne antavat oman lisänsä kirjailijuuteen. Jotenkin niin näissä novelleissa käy. Elämisen arkeen ja ehtoihin tartutaan siekailematta ja kaunistelematta Berlin kertoo sen, minkä joku toinen ehkä peittelisi sanahetteikköön tai lillukanvarsiin. Sitähän novellitaide on: tiivistämistä ja kykyä kertoa olennainen. Vuonna 2004 68-vuotiaana kuollut kirjailija taisi totisesti lajinsa.

Novelleissa liikutaan pesuloissa ja hotelleissa, lomapaikoilla ja sairaaloissa: kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat toisiaan. Carpe Diem -novellissa pesulakäynti kääntyy rasittavaksi kokemukseksi koneiden sekaanntumisen ja rahanpuutteen takia. Oma jockeyni on loukkaantunut, äärimmilleen trimmattu ja tajuton mies, joka saa sairaalassa sylihoitoa. Kadonnutta aikaa -novellissa huoneen 4420 halvaantunut potilas muistuttaa hoitajaa lapsuuden ystävästä ja tämän ruskeista silmistä.

 Toisessa suosikkinovellissani Tohtori H.A.Moynihan vanha hammaslääkäri vaatii lapsenlastaan vetämään hampaansa pois, jotta saisi suuhunsa sovitettua itselleen varaamansa komeat tekohampaat. Tyttö joutuu tainnuttamaan isoisänsä alkoholilla ja tyrehdyttämään verenvuodon teepusseilla. Irvokkaan naurettavana näyttäytyy isoisä Liptonin-teepussien lipukkeet suusta roikkuen, naama veressä.

Toda luna, toda ano oli ehdoton suosikkini. Eloise on lomalla toipuakseen miehensä menetyksestä. Aikansa katseltuaan vierasta maisemaa hotellin uima-altaan ääressä, hän päättää muuttaa lähemmäs paikallista väestöä. Hän hankkii majoituksen pienestä majatalosta ja tapaa siellä sukeltamalla kalastusta harjoittavia miehiä. Heidän johtajansa Carlos opettaa Eloisenkin sukeltamaan. Pidin erityisesti  maisemakuvauksesta veden alla ja kauniista rakastelukohtauksesta siellä. Yhden kalastajan hukkuminen ei herätä sen kummempia tunteenpurkauksia, eikä myöskään Eloisen antama huomattava rahasumma kipeästi tarvittavan veneen hankintaan. Tämä novelli saa ikäänkuin jatkoa, kun Suru -novellin Dolores tulee siskonsa Sallyn kanssa samaan paikkaan lomalle. Carlos muistaa tavanneensa naisen vuosia aiemmin, mutta Dolores ei halua paljastaa itseään miehelle nyt, vaan haluaa tämän opettavan siskoaan sukeltamaan. Dolores muistaa kaiholla mennyttä, mutta haluaa nyt sisarensa toipuvan miehen menetyksestä. Omaa alkoholiongelmaansa hän ei paljasta.

Sex appeal  kerrotaan teini-ikää lähestyvän tytön näkökulmasta. Tyttö saa opetusta sekkunsa Bella Lynnin  määrätietoisesta miehenvalloituksesta , kun tämä iskee tunnettua golfaajaa Rickie Eversiä. Bella on kaunotar, joka valitsee seurakseen nuoren serkkunsa omia avujaan korostamaan, vaikkakin kauneuskuningattaren ura on kaatunut lentokoneessa poksahtaneisiin ilmatäytteisiin rinnuksien vahvistuksiin. Kerrassaan hauska novelli.

Monta muutakin hyvää novelleja kokoelmassa on, mutta kaikista en aio kertoa. Odotan kuitenkin innostuneena samanlaista laatua, sillä syksyllä on luvattu lisää Berlinin novelleja suomeksi.

Löysin tämän kokoelman Kirjallisuuden ystävät -fb-sivuston suosituksista. Joku siellä sanoi viehättyneensä kannen kuvasta, joka on arvattavasti kirjailijasta itsestään, koska kuvan on ottanut hänen kolmas aviomiehensä. Itse tuskin olisn tätä kirjaa kannen perustella valinnut. Onneksi kuitenkin uskoin suosituksia.


Berlin Lucia
Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Englanninkielinen alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin
suom. Kristiina Drews
Aula&Co 2017
Kansi :Sanna-Reeta Meilahti
Kannen kuva : Buddy Berlin

Tóibín Colm Äitejä ja poikia

Tóibín Colm
Äitejä ja poikia

Tammi, Keltainen kirjasto 2013

314 sivua

Alkuteos:Mothers and sons 2006
Suom. Kaijamar Sivill

Novellikokoelman nimi kertoo sisällöstä kaiken. Kirja käsittelee äitejä ja poikia, heidän suhdettaan toisiinsa tai sen suhteen täydellistä puuttumista. Kirjassa on yhdeksän novellia. Novelleissa on kelvottomia äitejä ja kelvottomia tai sairaita poikia, pystyviä äitejä ja kelpo poikia. Eikä näitä novelleja lukiessa jää kylmäksi yksikään äiti, veikkaan. Pojista en tiedä, kun en osaa asettua siihen rooliin.
Kokoelman aloittaa Järkimies -novelli, jossa täydellistä rikosta tavoitteleva, harkitseva mies joutuu juopon äitinsä uhon vuoksi kärsimään. Laulumies -novellin poika on kuuluisan laulajattaren lapsi, mutta äiti ei tiedä poikansa musiikkihaaveista, koska on elänyt muualla.Pelimies-novellin äiti perustaa miehensä kuoleman jälkeen grilliyrityksen ja selviää miehen jättämistä veloista Poika Gerard hoitaa yrityksen kirjanpitoa myöten ja kuvittelee saavansa sen jatkossa itselleen , vaikka äidin tavoitteena on kerätä riittävästi rahaa  Dubliniin muuttoa varten. Äitien joukkoon on päässyt yksi isoäitikin, joka palvoo tyttärensä Bill-poikaa. Poika ottaa aluksi suosion vastaan, mutta isoäidin vanhetessa poika haluaa aloittaa omaa elämäänsä. Aika koskettavasti kuvataan novellissa Matka (In Dublin) äidin tuntoja, kun tämä hakee aikuisen, masentuneen poikansa mielisairaalasta kotiin, jossa odottaa pojan halvaantunut isä.
Kokoelman vaikuttavimmat novellit ovat mielestäni Pappi suvussa ja Pitkä talvi. Edellisen aiheena on pedofilia ja tapahtumat kerrotaan pappispojan vanhan äidin kannalta. Pitkä talvi on kokoelman mittavin novelli ja ilmestynyt aiemmin erillisenä painoksena. Novellissa aikuiselle, Espanjan syrjäisellä maatilalla asuvalle pojalle paljastuu äidin alkoholismi, jota isä yrittää hillitä kovalla kädellä. Pojan herkkä pikkuveli suorittaa asepalvelusta eikä isä ole naapuruston kanssa lainkaan väleissä. Kun äiti katoaa lumimyrskyä edeltävänä päivänä, alkaa talvi, jonka aikana tutut asetelmat mullistuvat, kun odotetaan kevättä ja äidin ruumiin löytymistä.
Irlantilaista Colm Tóinbínia on verrattu nobelisti Alice Munroon. Jotain samaa heissä on. Kerronta lähtee arjesta, mutta eleettömästi kerrotut novellit sisältävät enemmän kuin rivit paljastavat. Etuliepeessä puhutaan kätketyistä tunteista ja ehkä siinä kertomatta jätetyssä onkin novellien koskettavin anti. Kyllä Tóinbín osaa ja kykenee vakuuttamaan ja ottamaan lukijansa. Pidin kovasti.
Olen aiemmin lukenut Tóinbín romaanin Nora Webster. Siinäkin käsitellään selviytyjä-äidin ja hänen lastensa elämää. Kirjailijat kirjoittavat usein samaa aihetta useammassa teoksessa. Ehkä luen vielä enemmänkin aiheesta ja Tóinbíltä nyt ainakin jotain.