Maisku Myllymäki: Valvoja

 Miten mukavasti Masku Myllymäki pyörittääkään kirjan juonta ja miten hän kerta toisensa jälkeen nykäisee maton  lukijan alta ja kääntää tarinaa hieman toiseen suuntaan. Innostuin tästä  kertomisen taidosta jo Myllymäen esikoisen Holly-kirjan kohdalla. 

Kirjan nykyhetken tapahtumaympäristö on rajattu päähenkilön työpaikkaan, taidemuseoon. Luvut seuraavat nuorehkon taidehistorioitsijan ja museonvalvojan Maian työpäivää minuutin tarkkuudella. Veistosnäyttely on museossa esillä viimeistä päivää. Rakkaus Peteriin on kestänyt saman ajan kuin näyttely on ollut esillä eli kahdeksan kuukautta. Maia on ollut suhteessa mukautuva osapuoli ja mies näyttäytyy itsevarmana komistuksena, joka kohtelee Maiaa ja mahdollisia muita kumppaneitaan välinpitämättömästi, mutta kuitenkin huomaavaisesti läsnäollessaan. Suhteesta tulee nopeasti riippuvuussuhde, joskin merkityksellinen.

Kuukauden intensiivinen ajanjakso voi jättää muiston, joka ei haalistu koko loppuelämän aikana.

Yksi riippuvuussuhteen syistä tai ainakin sivutuote on uni. Maian on vaikea saada unta. Hän valvoo kaikki yöt säikähdettyään oveaan keskellä yötä hakannutta häirikköä. Vain Peterin läsnäollessa ja nukkuessaan tämän sylissä Maia saa unta ja nukkuu hyvin. Usean valvotun yön jälkeen maailma muuttuu sumuiseksi. Vain uneton voi ymmärtää hyvin nukutun yön arvon.

Ja joka ilta he toivovat, että tämä olisi se yö, jolloin he saavat kunnon unet. Vain unettomalle tulee mieleen toivoa jotain tuollaista.

Museo työympäristönä tarjoaa tarkkailupaikan valvojalle, joka istuu syrjässä. Hän huomaa vähitellen erilaisia tapoja tutustua taiteeseen.

Museossa yhdessä kulkevat ihmiset katsovat taidetta aina toistensa läpi.

Jotkut museokaupan läpi näyttelyyn kulkeneet ajattelevat nähneensä teoksen jo kortista, joka kaupassa on ollut esillä, eivätkä tuhlaa aikaansa varsinaisen työn ääressä. Sosiaalinen media on tärkeässä osassa niin rakkaussuhteen alussa, sen kehittymisessä kuin näyttelyvieraiden käytöksessä.

Kaksikko pyöriskelee salissa ympäriinsä. He eivät varsinaisesti katsele veistoksia, he katselevat tulevien valokuviensa mahdollisia somistuselementtejä.

Näyttelyssä, lasikopissa työskentelee myös ilmielävä taiteilija, Klara, joka katsoo myyneensä itsensä. Rahan vuoksi näyttelykaluksi suostuessaan hän on menettänyt työnilon. Klarasta tulee myös merkityksellinen henkilö tarinan käännekohdissa.

Kirjailija antaa vihjeitä, joiden avulla niin päähenkilö kuin lukijakin suuntavat ajatuksiaan - ja kääntääkin sitten tarinan vallan toiseen suuntaan. Lukija kuvittelee tajuavansa Maiaa enemmän Peterin luonteesta ja teoista, vaikka juuri Maia toimii kertojana.

Peter oli ihminen, joka väitti olevansa oikeassa vielä silloinkin, kun oli jo aikaa sitten tajunnut olevansa väärässä. Hän väitti puhuvansa taotta, vaikka hänen täytyi tietää valehtelevansa.

Pidin tästä kirjasta kovasti. Myllymäen tapa kehitellä tarinaa on koukuttava, vaikkei hän käytä mitään kovin räikeitä keinoja. Hän osaa annostella ja sijoitella tapahtumia ja vihjeitä sopivasti, jotta mielenkiinto säilyy läpi kirjan. Taidenäyttely tapahtumaympäristönä ja jopa lukujen otsikkoina oli myös kiehtova. Myllymäen päähenkilökertojat näyttävät olevan vähän reppanoita, mutta ottavatkin sitten äkkiä ohjauksen haltuunsa ja tuottavat yllätyksen lukijallekin. Toivon kirjailijanuralle hyvää jatkoa ja lukijoille lisää näitä elämyksiä!

Maisku Myllymäki: Valvoja. - WSOY, 2024. - Kansi Anna Makkonen. - 302 sivua

Smirnoff Karin: Sitten menin kotiin

 

Miten ihmeessä Karin Smirnoff tämän tekee? Tapahtumat ja niiden herättämät tunteet ovat kauheita, mutta kirjaa joka niistä kertoo lukee mielellään. Eikä malttaisi kesken jättää hetkeksikään. Kirjaa on kuvattu rujonkauniiksi. Lukiessa hengästyy ja  pala on koko ajan nousemassa palleasta kurkkuun. 

Jana Kippo jättää joksikin aikaa työnsä Pohjois-Ruotsissa lähihoitajana ja lähtee Tukholmaan. Hänen sijaiskodissa kasvanut tyttärensä Diana on järjestänyt hänelle ja hänen savesta muotoilluille juoppoukoilleen näyttelypaikan.

Näyttelysopimukseen kuului että jokainen piti esitelmän omasta taiteestaan. Luin ohjelmaa. Janakippo syntynyt kahdeksankymmentä.Asuinpaikka smålager. Suorittanut taiteen alan tutkinnon kaksituhattaviisi. Materiaalina useimmiten savi. Osallistunut oppilasnäyttelyihin vuosina nollayksi ja nollaviisi.

 Jana on menettänyt veljensä, jota on yrittänyt auttaa niin alkoholin kuin uskonnon pauloista irti.  Tästä on kerrottu trilogian kahdessa ensimmäisessä  osassa:  Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen . Uskonyhteisö vaatii omaansa takaisin, vaikka sitten ruumiina, mikä ei Janaa miellytä. 

Siunaustilaisuus kortissa luki kaunokirjaimin. Sekä brorin nimi päivämäärä ja muutaman virren numero.

Ei bror et voi. Sinun kuuluu olla täällä. Haista pahalta ja sanoa harkitsemattomia asioita. Et jumalauta ole mikään virsi kolmesataakolmekymmentäkahdekasan.

Kuolema vaikutti ihmisiin niin. Se unohdettiin nopeasti ja korvattiin jollakin iloisella.. Ja suru ja ilo nivoutuivat yhteen sopivaksi mukavuudentunteeksi.

Kirjoitin veljelle että näin laivojen ja pilvien lipuvan ohi. Kirjoitin veljelle koska hän oli lakannut vastaamasta.

Janan miesasiat ovat tässäkin kirjassa aika tavalla sotkussa. Suhteet Dianan isään ja entiseen Suomen puolella olevaan kumppaniin rakoilevat, vaikka läheisyys ja seksi tuntuvat edelleen hyvältä. Tytär syyttää kylmyydestä ja itsekkyydestä

Tajuatko miten helvetin kyllästynyt olen käytökseesi. Olen yrittänyt. Tosissani. Tiedän ettei suhteen luominen aikuiseen lapseen ole yksinkertaista. Mutta miltä luulet että minusta tuntuu. Löysin biologisen äitini joka osoittautui kovemmaksi kuin peruskallio. Kylmemmäksi kuin helmikuu ja niin saatanan itsekeskeiseksi ettei sen surkastuneeseen sydämeen mahdu ketään muuta ihmistä.

Jos alat miettiä miltä sinusta tuntuu muori sanoi. Silloin tuska muuttuu vain entistä pahemmaksi.

Jana Kippo ei välttele vaikeuksia. Välillä tuntuu, että hän suorastaan etsii niitä. Tavattuaan näyttelyssään Nikin, jonka isä on omalle saarelleen eristäytynyt kuvanveistäjä Mikkel Madsen, raivokohtauksia saava taiteilija, päättää Jana lähteä juuri tämän miehen oppiin kaikkien ihmisten varoittelusta huolimatta. Tässä opissa hän tunnistaa miehessä kuten ehkä muissakin elämänsä miehissä isänsä, veljen tappaman taaton. Jana Kippo oppii jotain itsestään ja taiteesta.

Taatto ei ollut umpikuollut. Hän oli noussut haudastaan eri hahmossa. Tällä kertaa stevenkinginä. Östermalmilaisena pörssimeklarina joka luki amerikanpsykoa niin kuin muut lukivat raamattua.

Ymmärrätkö nyt mikkel kysyi. Jälkeenpäin. Siinä tunteessa joka otti vallan kun millään ei ollut väliä. Ymmärrätkö nyt miten todellinen taide syntyy. Kyse ei ole jäljitelmistä. Tai kyvystä kuvailla jotain mahdollisimman tarkasti. Vaan ainoastaan tunteista. Kipupisteistä. Siitä että saan omat tunteeni tuntumaan myös muissa. Taideteos on silta. Ei päämäärä.

Näiden oivallusten lisäksi Jana Kippo lopulta ymmärtää oman paikkansa ja kotiseutunsa merkityksen.

Punaisia taloja joissa oli valkoiset nurkat. Potkukelkalla lykkivä nainen. Korkeita kallionharjanteita ja kylmiä vesistöjä. Varjoisilta rinteiltä lumet sulivat vasta toukokuussa. Tulisin aina kaipaamaan pohjoiseen. Missä ikinä yrittäisinkään asua. Kartta oli pinttynyt sisälleni. Polut pellot rämeet. Horsmat suopursut hillat mesimarjat. Hirvet ja porot. Karhut ilvekset ahmat ja sudet. Meri joki järvi lampi. Tarinat entisajoista. Joita toisteltiin nuotiolla ja metsästysmajoilla. Ne olivat myös minun tarinoitani. Samoin kuin kieli hiljaisuus ja kaiho. Yksinäiset miehet hoitamattomissa kodeissaan. Sitkeät naiset pientiloilla. Ne jotka huolehtivat kaikesta sillä aikaa kun miehet olivat töissä. Mutta eivät saaneet kruunuakaan eläkettä.

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin. - Tammi, 2022. Ruotsinkielinen alkuteos: Sen for jag hem, 2020. Suom. Outi Menna. 320 sivua