Ljudmila Ulitskaja
Meidän tsaarimme väkeä
Venäjänkielinen alkuteos Ljudi nashego tsarja 2007
Siltala 2018
Suom.Arja Pikkupeura
331 sivua
Kuinka mukavan raikasta olikaan lukea klassikoita uudempaa venäläistä kirjallisuutta. Tämä oli ensi tutustumiseni Ljudmila Ulitskajaan, jolta on ilmestynyt jo ennen tätä novellikokoelmaa kuusi suomennosta.
Kokoelmassa on monenlaisia novelleja, josta osa hahmottaa kohdehenkilön ja hänen perhepiirinsa koko elämäntarinan novellin mittoihin, osa tekee vain pikku pyrähdyksen tapahtumaan, joka kuvaa jotain olennaista novellissa esiintyvästä persoonasta.
Novelleja on ryhmitelty hiukan. He elivät kauan -osion novellit kertovat päähenkilöiden koko elämäntarinan. Siinä elämänkohtalo, joka näyttää lupaavalta ja jopa kadehdittavalta, päättyy surkeasti. Joskus itsemurhaankin, kuten Kirjailijoiden tytär -novellissa. Mahtinainen ja sylikoira -novellin päähenkilö taitaa tosielämän teatteria ja pärjää teatterin johtotehtävissä, vaikka floppaa näyttämöllä. Loppujen lopuksi sylikoira nousee aviopuolisoa tärkeämmäksi elämänvoimaksi. Kaksi sisarusta hoitaa iäkkäitä vanhempiaan loppuun asti ja he saavat siitä merkityksen elämälleen. Vanhempien kuoltua he vasta ymmärtävät pyytää elämältä muuta ...ja saavatkin.
Matkaenkeli-osion novelleissa kirjailija on usein itse mukana tarkkailemassa kanssamatkaajia. Välillä matka suuntautuu Jerusalemiin, jossa kirjailijan oma uskonto, juutalaisuus, peilautuu vasta uskoontulleiden kiihkoon. Kirjailija, joka on lähinnä halunnut matkustaa pois Moskovan kiihkeästä elämänmenosta, joutuu inhoamansa uskontoturismin kynsiin. Välillä novellissa matkustetaan kolmannessa luokassa täpötäydessä junassa, jossa suurin osa kanssamatkaajista on tolkuttomassa humalassa. Toisessa junassa matkaaja paiskaa täyslaidallisen venäläistä uhoa ja ulkomaalaisvihaa vodkan voimalla kanssamatkaajien niskaan.
Ensimmäisen osion tsaarin väkeä ovat joskus myös eläimet, jotka nousevat novellien päähenkilöiksi.Sylikoira Tildasta tulee sotilaskarkuri, kun omistaja tajuaa, mihin tehtävään koiraa aiotaan käyttää. Hyvin kaunis kissa hallitsee isäntäväkeään kakkailemalla sinne tänne, jos kaikki ei suju kissan tahdon mukaan. Ensimmäinen novelli Aasin tie levittää lukijalle sellaisen kattauksen, että lukemista on pakko jatkaa. Siinä liikutaan Ranskan maaseudulla vierailulla omaperäisen, ekologisesti elävän Aileenin luona ja seurue kokee sadun tai joulun ihmeen musiikin viemänä.
Veren salaisuus - osaston novellit pohtivat sitä, kuinka tärkeää loppujen lopuksi on tietää biologinen isä ja voiko kenties kasvatti-isä olla kuitenkin enemmän ja parempi kuin lapsen siittäjä. Jotkut aviomiehet ovat jopa valmiitä hyväksymään vaimonsa jatkuvan uskottomuuden, kunhan lapset vain tuolta tiedolta varjeltuvat. Novellit kertovat myös lasten elämästä, kun totuus jossain vaiheessa paljastuu eli varsin pitkiäkin kasvukertomuksia mahtuu muutaman kymmenen sivun novelliin.
Kaikki tämä rehellisen avoimesti kerrottuna ja huumorin maustamana paljastaa mielestäni venäläisyydestä ja elämästä paljon. Ja lukija nauttii...
keskiviikko 25. syyskuuta 2019
lauantai 21. syyskuuta 2019
Elämäntaitoa idästä ja luovuutta lännestä?
Ken Mogi
Löydä oma ikigai - japanilainen tie elämänvoimaan
Otava 2018
Englanninkielinen alkuteos The Little Book of Ikigai
Suom. Katri Mäkinen
190 sivua
Harriet Griffey
Kaipaan luomisvoimaa - opas luovempaan elämään
Gummerus 2019
Englanninkielinen alkuteos:I Want to Be Creative 2018
Suom. Laura Lampijoki
136 sivua
Ehkä minun pitäisi vältellä tämäntyyppisiä kirjoja, mutta niin vain tulin taas tarttuneeksi yhteen japanilaiseen elämäntaidon oppaaseen ja amerikkalaiseen luovuuskirjaan. En kovin hyvin näihin syventynyt, mutta jotain sain kuitenkin irti kummastakin
.Japanilaiset elämänohjeet ovat kiinostaneet vasta pari vuotta, mutta wabit ja sabit, kauneus kuihtuneessa ja kuluneessa tuntuvat istuvan omaan elämäntapaan (ja ikään!) hyvin. Nyt tuli tämän Mogin englanniksi kirjoitetun oppaan myötä vielä yksi (+1) uusi käsite: ikigai (Iki=elää
gai=syy). Kirjoittaja antaa ikigaille viisi ohjetta, joita hän kutsuu pilareiksi.
1. Aloita pienesti
2. Vapauta itsesi (muiden silmin katsomiselta)
3. Harmonia ja kestävyys ( tähän liittyy käsite kodawari=sitoutuminen, vaatiminen, henkilökohtainen laatutaso, ammattimaisuus, asenne koko elämän ajan)
4. Iloitse pienistä asioista
5. Ole läsnä tässä ja nyt
Juhlallisen elämäntarkoituksen kirjoittaja oivaltavasti kiteyttää jokaisen arkeen sopivaksi syyksi nousta sängystä aamuisin..
Tuo amerikkalainen luovuuskirja oli minulle pettymys. Kuvitettuna pätkäkirjana se oli helposti ja äkkiä luettu (tai silmäilty), mutta anti ei ollut suurensuuri. Kirja oli kovin kaupallinen ja soveltuisi ehkä yrittäjille. Plussaa kuitenkin siitä, että luovuutta ei rajattu tiukasti yhteen lokeroon, vaan siinä annettiin ohjeita eri aloille, kuten kuvataiteisiin, musiikkiin, kirjallisuuteen ja jopa urheiluun, jota en ole itse hoksannut pitää mitenkään luovana alueena.
Pidä silmäsi auki ihmeitä varten (E.B. White)
Salmela Aki: Eläimen varjo
Aki Salmela
Eläimen varjo
Tammi 2019
92 sivua
Kannen suunnittelu Laura Lyytinen
Helmi on ongelma, jonka simpukka on käsitellyt loppuun saakka. (Simpukka s.12)
Kuvatkoon tämä lause myös tätä oivaltavaa ja kaunista kirjaa, jota olisin halunnut pidellä ja katsella loputtomasti, kanttakin.Tämä kirja on helmi kirjojen joukossa
Vähän huomaan elämäni aikana lukeneeni runoja: nuorena enemmän ja nyt taas vanhempana on aikaa paneutua joskus hitaasti aukeavaan runon maailmaan, jossa lukija saa kuitenkin uskomattomia palkintoja, Työelämässä ollessani runojen lukeminen oli satunnaista. Tämän tekstin mahdollinen lukija suhtautukoon mielipiteeseeni varauksella: näin minä tämän kirjan koin, tämän verran kirjasta sain. Onnekseni käsiin sattuu tällaisia teoksia, jotka antavat ohjeita niin lukemiseen kuin elämäänkin. Ottakaamme oppia luonnosta!
Joutilas luonto
Joutilaisuus on luonnon omin tila. Se ei tarkoita tapahtumattomuutta, sillä luonto ei koskaan pidä taukoa tekemisistään. Mutta sillä ei ole kiire, se ei ponnistele, se menee kaikessa helpoimman vastuksen kautta ja lyö pitkäkseen aina kun voi. Ja sehän voi, oman itsensä työnantaja. Niinpä luonto enimmäkseen vain lojuu varjoissa ja antaa asioiden mennä menojaan. Sillä tavalla se on valmistanut kaiken tämän monimuotoisuuen, jota tursuaa ympärillämme kuin sekalaisia papereita vähän viihteelle päässeen lakimiehen toimistossa....s.58
Kirja johdattaa sanojen ja lukemisen äärelle ja antaa syyn lukea niin tätä kuin muitakin kirjoja ja lauseita.
Jokainen lause johtaa omanlaisensa ilon äärelle. s. 76
Teoksen muoto on paikoin aforistinen, paikoin lähenee suorasanaista proosatekstiä. Muoto vaihtelee kirjan eri osissa, joita on kuusi:Eläimiä, Yksinkertaisia asioita, Varjoja, Rapistuvia maisemia, Lauseita, Paratiisi.
Viimeiseen osioon pääsee lukija ihastuttavaan maisemaan ja tehtävään.
Lukija
Mandealaiset tuntevat olennon, joka on puoliksi mies, puoliksi kirja. Hän istuu maailmoiden välissä virtaavan joen partaalla lukemassa itseään.s.70
Eläimen varjo
Tammi 2019
92 sivua
Kannen suunnittelu Laura Lyytinen
Helmi on ongelma, jonka simpukka on käsitellyt loppuun saakka. (Simpukka s.12)
Kuvatkoon tämä lause myös tätä oivaltavaa ja kaunista kirjaa, jota olisin halunnut pidellä ja katsella loputtomasti, kanttakin.Tämä kirja on helmi kirjojen joukossa
Vähän huomaan elämäni aikana lukeneeni runoja: nuorena enemmän ja nyt taas vanhempana on aikaa paneutua joskus hitaasti aukeavaan runon maailmaan, jossa lukija saa kuitenkin uskomattomia palkintoja, Työelämässä ollessani runojen lukeminen oli satunnaista. Tämän tekstin mahdollinen lukija suhtautukoon mielipiteeseeni varauksella: näin minä tämän kirjan koin, tämän verran kirjasta sain. Onnekseni käsiin sattuu tällaisia teoksia, jotka antavat ohjeita niin lukemiseen kuin elämäänkin. Ottakaamme oppia luonnosta!
Joutilas luonto
Joutilaisuus on luonnon omin tila. Se ei tarkoita tapahtumattomuutta, sillä luonto ei koskaan pidä taukoa tekemisistään. Mutta sillä ei ole kiire, se ei ponnistele, se menee kaikessa helpoimman vastuksen kautta ja lyö pitkäkseen aina kun voi. Ja sehän voi, oman itsensä työnantaja. Niinpä luonto enimmäkseen vain lojuu varjoissa ja antaa asioiden mennä menojaan. Sillä tavalla se on valmistanut kaiken tämän monimuotoisuuen, jota tursuaa ympärillämme kuin sekalaisia papereita vähän viihteelle päässeen lakimiehen toimistossa....s.58
Kirja johdattaa sanojen ja lukemisen äärelle ja antaa syyn lukea niin tätä kuin muitakin kirjoja ja lauseita.
Jokainen lause johtaa omanlaisensa ilon äärelle. s. 76
Teoksen muoto on paikoin aforistinen, paikoin lähenee suorasanaista proosatekstiä. Muoto vaihtelee kirjan eri osissa, joita on kuusi:Eläimiä, Yksinkertaisia asioita, Varjoja, Rapistuvia maisemia, Lauseita, Paratiisi.
Viimeiseen osioon pääsee lukija ihastuttavaan maisemaan ja tehtävään.
Lukija
Mandealaiset tuntevat olennon, joka on puoliksi mies, puoliksi kirja. Hän istuu maailmoiden välissä virtaavan joen partaalla lukemassa itseään.s.70
Rönkä Antti Jalat ilmassa
Antti Rönkä
Jalat ilmassa
Gummerus 2019
224 sivua
Olen varauksettoman ihastunut tähän kirjaan, johon tarttumista hiukan epäröin. Epäröin myös tämän selostuksen kirjoittamista, sillä en haluaisi vaikuttaa tätimäiseltä.
Molempiin epäröinteihini vaikuttaa sama asia:kirjan aihe, koulukiusaaminen. Olen ajatellut, ettei tämä enää tässä iässä kiinnosta, kun omatkin lapset ovat jo aikuisia. Vasta aikuistunut nuori mies kirjoittajana tuo tähän kirjoitukseen lisää tätimäistä osoittelua, vaikka yritän sitä välttää. Onnekseni takaraivossa oli Helsingin Sanomien myönteinen arviointi, kun tartuin kirjaston uutuustelineellä olevaan esikoiskirjaan.
Kirja kertoo Jyväskylän yliopistossa kirjallisuuden ja viestinnän opintojaan aloittavasta Aarosta, jonka itsetunnon kouluaikina tapahtunut jatkuva henkinen ja fyysinen kiusaaminen on murentanut. Nuoren miehen päässä kuuluvat jatkuvasti kiusaajien lauseet, jotka kirjaan on merkitty vinotekstillä. Nämä lauseet vakuuttavat Aaron omasta tyhmyydestään, arvottomuudestaan ja kyvyttömyydestään. Ne saavat jokaisen yrityksen hakeutua sosiaalisiin kontakteihin vaikuttamaan mahdottomalta ja vaatimaan ylipääsemättömiä ponnistuksia. Huolimatta huolellisesta valmistautumisesta ja kalliista vaatetuksesta, hyvästä tuoksusta ja juoksuharrastuksella hankitusta fyysisestä kunnosta Aaro tietää maailmanlopun odottavan ulostulojen jälkeen. Kaikki vaihtoehdot ovat yhtä hyviä tai yhtä huonoja.
Toivon että katsoo, ja toivon että ei katso. En tiedä kumpaa toivon enemmän. Lohduttaa ajatella että kaupassa on jotain omaa, jotain mistä vain minä tiedän. Ja samalla pelottaa ajatella niin. s.108
Kunpa olisin vanhus. Elämä on kuin rankka työpäivä, kasa loputtomia tunteja joista pitää selvitä jotenkin. Vanhus on selvinnyt niistä kaikista. s.118
Huolimatta päähenkilön musertavista kokemuksista, joiden vaikutus ulottuu aikuisuuteen asti, kirja on mielestäni selviytymiskertomus. Juuri sen takia sitä voi suositella samanlaista kokeneille. Suositus koskee myös heitä, jotka tietävät kiusanneensa tai heille, jotka ovat jättäytyneet tilanteessa sivuun. Tällainen vanha mummokin tuntee ymmärtävänsä elämää himpun verran enemmän nyt kuin ennen lukukokemusta.
Voin siis varuksetta suositella kirjaa muillekin. Se on hyvin kirjoitettu; yksityiskohtaista kuvausta ja osuvia luennihdintoja täynnä. Siirtymät nykyhetkestä takaisin kouluaikaan on otsikoitu selkeästi vuosiluvuilla, joten molemmissa kerronnan tasoissa lukija pysyy hyvin mukana Sivuilla ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Kaiken takaa paistaa armoton rehellisyys, joka koskettaa lukijaa.
Jalat ilmassa
Gummerus 2019
224 sivua
Olen varauksettoman ihastunut tähän kirjaan, johon tarttumista hiukan epäröin. Epäröin myös tämän selostuksen kirjoittamista, sillä en haluaisi vaikuttaa tätimäiseltä.
Molempiin epäröinteihini vaikuttaa sama asia:kirjan aihe, koulukiusaaminen. Olen ajatellut, ettei tämä enää tässä iässä kiinnosta, kun omatkin lapset ovat jo aikuisia. Vasta aikuistunut nuori mies kirjoittajana tuo tähän kirjoitukseen lisää tätimäistä osoittelua, vaikka yritän sitä välttää. Onnekseni takaraivossa oli Helsingin Sanomien myönteinen arviointi, kun tartuin kirjaston uutuustelineellä olevaan esikoiskirjaan.
Kirja kertoo Jyväskylän yliopistossa kirjallisuuden ja viestinnän opintojaan aloittavasta Aarosta, jonka itsetunnon kouluaikina tapahtunut jatkuva henkinen ja fyysinen kiusaaminen on murentanut. Nuoren miehen päässä kuuluvat jatkuvasti kiusaajien lauseet, jotka kirjaan on merkitty vinotekstillä. Nämä lauseet vakuuttavat Aaron omasta tyhmyydestään, arvottomuudestaan ja kyvyttömyydestään. Ne saavat jokaisen yrityksen hakeutua sosiaalisiin kontakteihin vaikuttamaan mahdottomalta ja vaatimaan ylipääsemättömiä ponnistuksia. Huolimatta huolellisesta valmistautumisesta ja kalliista vaatetuksesta, hyvästä tuoksusta ja juoksuharrastuksella hankitusta fyysisestä kunnosta Aaro tietää maailmanlopun odottavan ulostulojen jälkeen. Kaikki vaihtoehdot ovat yhtä hyviä tai yhtä huonoja.
Toivon että katsoo, ja toivon että ei katso. En tiedä kumpaa toivon enemmän. Lohduttaa ajatella että kaupassa on jotain omaa, jotain mistä vain minä tiedän. Ja samalla pelottaa ajatella niin. s.108
Kunpa olisin vanhus. Elämä on kuin rankka työpäivä, kasa loputtomia tunteja joista pitää selvitä jotenkin. Vanhus on selvinnyt niistä kaikista. s.118
Huolimatta päähenkilön musertavista kokemuksista, joiden vaikutus ulottuu aikuisuuteen asti, kirja on mielestäni selviytymiskertomus. Juuri sen takia sitä voi suositella samanlaista kokeneille. Suositus koskee myös heitä, jotka tietävät kiusanneensa tai heille, jotka ovat jättäytyneet tilanteessa sivuun. Tällainen vanha mummokin tuntee ymmärtävänsä elämää himpun verran enemmän nyt kuin ennen lukukokemusta.
Voin siis varuksetta suositella kirjaa muillekin. Se on hyvin kirjoitettu; yksityiskohtaista kuvausta ja osuvia luennihdintoja täynnä. Siirtymät nykyhetkestä takaisin kouluaikaan on otsikoitu selkeästi vuosiluvuilla, joten molemmissa kerronnan tasoissa lukija pysyy hyvin mukana Sivuilla ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Kaiken takaa paistaa armoton rehellisyys, joka koskettaa lukijaa.
maanantai 16. syyskuuta 2019
Mäkelä Matti:Pitelemätön
Matti Mäkelä
Pitelemätön - Matti Mäkelän muistelmat
Siltala 2019
342 sivua
valokuvat oletetusti Mäkelän kotiarkistosta
Myönnettäköön, että kirja sai minusta lukijan tekijänsä kuoleman takia. Matti Mäkelä on ollut läsnä pitkään Helsingin Sanomiin kirjoittamiensa kritiikkien ansiosta. Myös joitakin hänen kirjojaan olen aiemmine lukenut. Kaksi vaimoa herätti minussa voimakkaan vastareaktion ja sen jälkeen olen Mäkelän kirjoja kartellut - aina tähän kirjaan asti.
Tämä kirja oli sopivasti rehellinen. Mitään elämänvaihetta tai työn käännettä ei pahoiteltu tai anteeksipyydelty. Viinankäyttö ja tupakointi, stressi ja ohitusleikkaukset ovat kirjassa omilla nimillään, mutta niitä ei sen enempää revitellä. Kirjailija pysyy aina maalaispoikana, Ilmajoen Honkakylän lestdiolaisperheen poikana, joka asuu elämänsä aikana Helsingissä, Pyhtäällä ja Joensuussa, viljelee välillä hiukan maatakin ja perustaa Pekkasakatemian kirjailijakoulutusta varten. Oman merkityksensä Suomen kirjallisessa kentässä Mäkelä tajuaa hyvin, eikä sitä peittele. Minulle oli oivallus, kun tajusin Mäkelän itsensä pitävän arvossa kriitikon ja esseistin työtään, vaikka niitä voi arvioida myös kirjaillisen kentän sivuraiteiksi tai avustajan rooliksi. Minusta oli myös hyvä, että Mäkelä nostaa tämän esiin ja antaa sille kiistatta kuuluvan arvon.
Ei Mäkelä kirjassa kaunojaankaan peittele. Vaikka hän väittää nuorena miehenä sisäistäneensä vasemmistolaisen ideologian, luopuu hän tästä aatteesta myöhemmin ja julistaa itsensä viimeistään tässä kirjassa konservatiiviksi. Erno Paasilinna saa monta rivillistä hiukan pilkallista arvostelua ehkä juuri vasemmistolaisuuden takia.
Tulen kaipaamaan Mäkelän arvosteluja ja piittaamattomuutta muiden mielipiteistä. Kirjaa lukee hiukan haikein mielin sen takia, että tekijä ei enää sen julkituloa nähnyt.
Ylioppilaskuva vuodelta 1972
Pitelemätön - Matti Mäkelän muistelmat
Siltala 2019
342 sivua
valokuvat oletetusti Mäkelän kotiarkistosta
Myönnettäköön, että kirja sai minusta lukijan tekijänsä kuoleman takia. Matti Mäkelä on ollut läsnä pitkään Helsingin Sanomiin kirjoittamiensa kritiikkien ansiosta. Myös joitakin hänen kirjojaan olen aiemmine lukenut. Kaksi vaimoa herätti minussa voimakkaan vastareaktion ja sen jälkeen olen Mäkelän kirjoja kartellut - aina tähän kirjaan asti.
Tämä kirja oli sopivasti rehellinen. Mitään elämänvaihetta tai työn käännettä ei pahoiteltu tai anteeksipyydelty. Viinankäyttö ja tupakointi, stressi ja ohitusleikkaukset ovat kirjassa omilla nimillään, mutta niitä ei sen enempää revitellä. Kirjailija pysyy aina maalaispoikana, Ilmajoen Honkakylän lestdiolaisperheen poikana, joka asuu elämänsä aikana Helsingissä, Pyhtäällä ja Joensuussa, viljelee välillä hiukan maatakin ja perustaa Pekkasakatemian kirjailijakoulutusta varten. Oman merkityksensä Suomen kirjallisessa kentässä Mäkelä tajuaa hyvin, eikä sitä peittele. Minulle oli oivallus, kun tajusin Mäkelän itsensä pitävän arvossa kriitikon ja esseistin työtään, vaikka niitä voi arvioida myös kirjaillisen kentän sivuraiteiksi tai avustajan rooliksi. Minusta oli myös hyvä, että Mäkelä nostaa tämän esiin ja antaa sille kiistatta kuuluvan arvon.
Ei Mäkelä kirjassa kaunojaankaan peittele. Vaikka hän väittää nuorena miehenä sisäistäneensä vasemmistolaisen ideologian, luopuu hän tästä aatteesta myöhemmin ja julistaa itsensä viimeistään tässä kirjassa konservatiiviksi. Erno Paasilinna saa monta rivillistä hiukan pilkallista arvostelua ehkä juuri vasemmistolaisuuden takia.
Tulen kaipaamaan Mäkelän arvosteluja ja piittaamattomuutta muiden mielipiteistä. Kirjaa lukee hiukan haikein mielin sen takia, että tekijä ei enää sen julkituloa nähnyt.
Ylioppilaskuva vuodelta 1972
keskiviikko 11. syyskuuta 2019
Keskisarja Teemu: Saapasnahka-torni
Teemu Keskisarja
Saapasnahka-torni - Aleksis Kiven elämänkertomus
Siltala 2018
271 sivua
Vaikka kannessa jököttää sama korkeaotsainen ja vakava kirjailija, joka murehtii kaikkea patsaana kansallisteatterin edessä, on Keskisaaren kirja virkistävä poikkeus Kivi elämänkertoihin. Keskisarja esittää Kiven epäkäytännölliseksi haaveilijaksi, joka sittemmin masentuu velkojensa ja ennenkaikkea itsearvostuksen puutteen takia. Olihan masennukseen varmaan syytä jälkipolville Kiven teilaajina muistetut August Ahlqvist, joka taisteli itämurteiden puolesta ja poliitikko Meurman. Tämä halusi esiintyä yksinkertaisena kansanmiehenä, joka ei joutaviin taidehömpötyksiin ryhtynyt. Pitkään ja paljon venytti Kivi tukijoidensa kärsivällisyyttä ja velkojen maksuja. "Klasi on jäänyt", Kivi vakuutteli kirjeissään jatkuvasti ja perusteetta. Seittemän veljestä ei tuottanut tuloja toivotulla tavalla. Velkoihin Kivi saattoi suojelijansa Charlotte Lönnqvistinkin, mikä hävetti kirjailijaa suuresti.
Siitä huolimatta Keskisarjan kuvaama Aleksi Stenvall on pitkään iloinen velikulta, joka lipsuu opinnoissa, vaikka ne eivät ole kraatarin pojalle itsestäänselvyys, käyskentelee metsissä ja viihtyy kaupunkiretkillään kapakoissa, kunnes rahat loppuvat. Hän on kaunis mies, joka ei kuitenkaan saa itselleen vaimoa. Pehtoorin toimesta haaveilu kaatuu loppujen lopuksi huonoon vaateparteen, josta kurjuus ja juoppous paistaa läpi.
Kirjallisella saralla tulee menestystäkin, kun Lea-näytelmä esitetään Suomalaisessa Teatterissa, mutta esiintymiskammoinen kirjailija juo päänsä täyteen ja pakenee kiitoksia. Seitsemän veljestä kyllä noteerataan merkittäväksi teokseksi, Ahlqvistkin arvelee sen monen parjauskirjoituksen arvoiseksi.
Ja loppujen lopuksi: kirjailija saa komeat hautajaiset veljensä mökissä kuoltuaan. Vasta arkussa hänet ikuistetaan piirroksin, joten ei ihme, että hahmo on väsähtäneen ja surullisen
oloinen.Kirja keinot eli kirjallisuus (s.62) sai hahmosta traagisen stereotyypin, jonka normaalimpaa eloa tämä kirja raottelee.
Kivi ei mennyt läpi harmaan kiven yksittäistaistelijana vaan liukkaana luikkuna, joka rapsutti sen vähän, mikä irtosi kulttuurirahattomasta kotomaasta. Aikaansa aseteltuna hän oli melkein systeemin syöttiläs. Tuttavansa Holmströmin - muutenkin suorasukaisen muistelijan - mielestä Kivi oli "heikko ja vetelä, mutta huonoon kohteluun hän ei voinut hukkua." s. 106
Saapasnahka-torni - Aleksis Kiven elämänkertomus
Siltala 2018
271 sivua
Vaikka kannessa jököttää sama korkeaotsainen ja vakava kirjailija, joka murehtii kaikkea patsaana kansallisteatterin edessä, on Keskisaaren kirja virkistävä poikkeus Kivi elämänkertoihin. Keskisarja esittää Kiven epäkäytännölliseksi haaveilijaksi, joka sittemmin masentuu velkojensa ja ennenkaikkea itsearvostuksen puutteen takia. Olihan masennukseen varmaan syytä jälkipolville Kiven teilaajina muistetut August Ahlqvist, joka taisteli itämurteiden puolesta ja poliitikko Meurman. Tämä halusi esiintyä yksinkertaisena kansanmiehenä, joka ei joutaviin taidehömpötyksiin ryhtynyt. Pitkään ja paljon venytti Kivi tukijoidensa kärsivällisyyttä ja velkojen maksuja. "Klasi on jäänyt", Kivi vakuutteli kirjeissään jatkuvasti ja perusteetta. Seittemän veljestä ei tuottanut tuloja toivotulla tavalla. Velkoihin Kivi saattoi suojelijansa Charlotte Lönnqvistinkin, mikä hävetti kirjailijaa suuresti.
Siitä huolimatta Keskisarjan kuvaama Aleksi Stenvall on pitkään iloinen velikulta, joka lipsuu opinnoissa, vaikka ne eivät ole kraatarin pojalle itsestäänselvyys, käyskentelee metsissä ja viihtyy kaupunkiretkillään kapakoissa, kunnes rahat loppuvat. Hän on kaunis mies, joka ei kuitenkaan saa itselleen vaimoa. Pehtoorin toimesta haaveilu kaatuu loppujen lopuksi huonoon vaateparteen, josta kurjuus ja juoppous paistaa läpi.
Kirjallisella saralla tulee menestystäkin, kun Lea-näytelmä esitetään Suomalaisessa Teatterissa, mutta esiintymiskammoinen kirjailija juo päänsä täyteen ja pakenee kiitoksia. Seitsemän veljestä kyllä noteerataan merkittäväksi teokseksi, Ahlqvistkin arvelee sen monen parjauskirjoituksen arvoiseksi.
Ja loppujen lopuksi: kirjailija saa komeat hautajaiset veljensä mökissä kuoltuaan. Vasta arkussa hänet ikuistetaan piirroksin, joten ei ihme, että hahmo on väsähtäneen ja surullisen
oloinen.Kirja keinot eli kirjallisuus (s.62) sai hahmosta traagisen stereotyypin, jonka normaalimpaa eloa tämä kirja raottelee.
Kivi ei mennyt läpi harmaan kiven yksittäistaistelijana vaan liukkaana luikkuna, joka rapsutti sen vähän, mikä irtosi kulttuurirahattomasta kotomaasta. Aikaansa aseteltuna hän oli melkein systeemin syöttiläs. Tuttavansa Holmströmin - muutenkin suorasukaisen muistelijan - mielestä Kivi oli "heikko ja vetelä, mutta huonoon kohteluun hän ei voinut hukkua." s. 106
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)