Mazzarella Merete : Syksystä syksyyn

Merette Mazzarella on kirjoittanut paljon kirjoja, jotka pääosin perustuvat hänen omaan elämäänsä (Ensin myytiin piano), matkoihin, tekemisiin, läheisten kohtaloihin ja omaan suhtautumiseen läheisiin (Juhlista kotiin, Illalla pelataan Afrikan tähteä). Kuitenkaan Mazzarella ei kirjoita päiväkirjaa julkisuuteen, vaikka sanookin kirjoittamisen olevan elämän pohjavirta, joka antaa päiville sisällön ja tuo ajatteluun selkeyttä.

Mutta ajattelu tapahtuu kirjoittaessa, kirjoittaminen on löytöretkeilyä, eihän sitä tiedä mitä tahtoo sanoa, ennen kuin on alkanut puhua ja kuulee miltä se kuulostaa. s.90

 Tässä viimeisimmässä teoksessa on pääosassa vanheneminen ja korona. Kerronta etetnee kuukausi kerrallaan syyskuusta 2019 seuraavan vuoden syyskuuhun. Matkaa tehdään tässäkin, Australiaan tapaamaan ystäviä. Matka jää kuitenkin torsoksi, sillä metsäpalot estävät liikkumisen ulkona ja pakottavat pariskunnan palaamaan suunniteltua aiemmin. Sitten tulee korona, joka pakottaa pysymään kotona Helsingissä tai mökillä Tammisaaressa. Molemmat ympäristöt ovat tuttuja, mutta tarkka havainnoitsija löytää niistä aina uusia asioita ja kohdatut ihmiset, etäältäkin, johtavat uusiin pohdintoihin. 

Paljon Mazzarella käsittelee lukemiaan kirjoja, joista poimii ajatuksia ja pohtii niitä edelleen, suhteuttaa omaan elämäänsä, persoonaansa ja ajatteluunsa. Peili-ihmisestä puhuu kuitenkin hänen australialainen ystävänsä Laurie.

En ole peili-ihminen. s.75

Ajatus on ehkä kulunut, mutta kuluneetkin ajatukset ovat ajattelemisen arvoisia. s.129

Korona, ikääntyminen ja eristäytyminen pakottavat kerran toisensa jälkeen havaitsemaan oman hyväosaisuuden ja -kuntoisuuden. Mazzarella tekee kesällä puolisonsa kanssa päivittäin uintiretkiä meressä ja tajuaa niiden merkityksen kehotuntemuksena.

Parin, ehkä jopa kolmen sukupolven ajan olemme ajatelleet minun elämääni, minun terveyttäni, minun toiveitani ja minun projektejani, mutta nyt joudumme meukautumaan kollektiiviseen järjestykseen, joka asettaa etusijalle yhteisen hyvän. s.206

Tavaroiden ja rahan liikkuvuus kasvaa, mutta ihmisten pienenee. Eniten pienenee köyhien liikkuvuus. s.258

 Mazzarella ei ole luopunut kokonaan työstään, vaan opettaa ja osallistuu edelleen, vaikka tajuaa etäyhteyksien puutteet aitoon tapaamiseen ja kokoontumiseen verrattuna. 

Mitä enemmän olen Zoomissa, sitä tietoisemmaksi tulen siitä, että ruutu on asuttamattoman lattea. Ei voi keskustella spontaanisti, täytyy puhua vuorotellen, Ei saa aitoa katsekontaktia, ei pysty lukemaan toisten ilmeitä ja kehonkieltä. s.219

Pidän Mazzarellan tyylistä ja rauhallisesta tavasta puntaroida ja esittää ajatuksiaan. Hän ei julista, vaan toteaa johdatellen, perustelee. Vain Bolsonoron koronatartunnasta hän sanoo olevansa iloinen, sitä sen kummemin perustelmatta. Yleensäkin hän nostaa naiset, esim. Suomen hallituksessa koronakriisissä onnistuviksi päätöksentekijöiksi, miehet taas mahtipontiseksi epäonnistujiksi, Boris Johnsonista Trumpiin ja Putiniin. Anna-Maja Henrikssonia hän vertaa Angela Merkeliin asiallisena poliitikkona. 

On minun myönnettävä, etten olisi jaksanut tässä vaiheessa lukea koronasta ja eristäytymisestä ja vanhojen ihmisten erityiskohtelusta näin paljon. Onneksi sen kaiken kertauksen välistä pilkahteli aina Mazzarellan oma lause ja oivallus. Kuten:

tiedämme, että viimeinen kerta voi tulla paljon aikaisemmin kuin on odottanut, mutta onneksi se voi tulla myös myöhemmin. s. 334

Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn. Tammi, 2021. - Från höst till höst, 2021. - Suom. Raija Rintamäki, 336 sivua

Ahava Selja: Nainen joka rakasti hyönteisiä

Olen itselleni vihainen, kun en aikaisemmin ole lukenut Selja Anhavan teoksia niiden houkuttavista nimistä huolimatta: Eksyneen muistikirja (2010), Ennen kuin mieheni katoaa (2017), Taivaalta putoavat asiat (2016). Onneksi luin tämän kirjan 1600-luvulla eläneestä hyönteistutkijasta Maria Merianista. Sen myötä oivalsin, että kyllä nämä muutkin kirjat on luettava - niin vaikuttavaksi lukukokemus huipentui.

Kuitenkin aluksi taapersin kirjan kanssa, luin pätkän kerrallaan, en päässyt vauhtiin enkä imuun. Onneksi jatkoin. 

Maria elää aluksi saksalaisessa uskonnon hallitsemassa ja taikauskon leimaamassa yhteiskunnassa erilaisena toukka-akkana, jota aviopuoliso inhoaa ja ympäristö katsoo kieroon. Hän synnyttää kaksi lasta, joista tytär Thea jää eloon, mutta  ei kykene antautumaan äidin rooliin, vaan piirtää ja kirjoittaa hyönteisistä, perhosentoukista  ja siitä hitaasta muutoksesta, joka toukassa tapahtuu ennen kuin siitä tulee perhonen.

Vinttihuoneessa aloin kirjoittaa myös itsestäni. Ilmestyin hyönteisvihkojeni sivulle kuin huomaamatta. Ehkä ymmärrykseni hyönteisistä sai minut haluamaan ymmärtää myös itseäni, ja olihan minullakin omat muutoksen hetkeni, jotka koin tärkeäksi merkitä muistiin. s.64

Hyönteiset todistavat meille, että yksi voi muuttua toiseksi ja että se, joka on  tässä ja nyt, on saattanut olla toisaalla toinen, ja mikä on aina ollut yhtä, voi huomenna tulla muuksi.

Vaan ehkä juuri muutos on se, joka saa ihmiset kavahtamaans hyönteisiä. Jopa kaikkein tutuin voi käydä vieraaksi, eikä mikään maailmassa ole pysyvää. s.106

Maria uskaltaa aikanaan antautua seuraamaan omaa intohimoaan ja jättää miehensä, mitä mukaan otettu tytär ei anna äidilleen anteeksi. Maria uskoo  löytävänsä toukkien tarkkailua tukevan ympäristön Hollannista, Wieuwerdin Waldan kartanosta, mutta huomaa saapuneensa liian myöhään. Uskonto sanelee täälläkin sen, mitä tutkitaan ja tehdään eikä Jumala näyttäydy muille Marian tutkimuksissa.

Sitä paitsi, jos katsoo kaikkia kaikkia niitä olentoja, joita luoja on maailmaan luonut  ja joille Hän on antanut oman erityisen muotonsa, voisi jopa ajatella että Hän on rakastanut hyönteisiä aivan erityisesti. Niin monia ovat niiden muodot, niin täynään kauniita ja erikoisia yksityikohtia.

Mutta ihminen tutkii mieluummin kasvien kuvia ja opiskelee suuria eläimiä, joiden päitä hän voi sitten kiinnittää saliensa seinille maailmankarttojen viereen. Ehkä ihmisen aistit ovat vain laiskat. Hän kuulee sen, joka huutaa kovalla äänellä ja käyttää isoja sanoja, ja näkee sen, mikä loistaa räikeissä väreissä tai levittää pyrstönsä kuin riikinkukko.

Mutta Jumala kuiskaa minulle yksityiskohdissa. s.116

Minun mielenkiintoni heräsi täyteen mittaansa vasta Marian jätettyä Hollannin rannikon matkalla kohti Japania. Innostuksen matkaan Maria saa näkemästään taulusta, jonka yksityiskohtaa kirjan kansi  kuvaa. Marian vaiheet laivalla ja Japanissa sekä paluu toiselle vuosisadalle Berliiniin ovat täynnä kiehtovia tarinoita muuttumisesta, hyönteisistä, intihimosta ja lopulta kokemusta vanhuudesta. Ensin hän asettuu japanilaisen Tadan ja tämän puolittain eurooppalaisen  tyttären kotiin.

Koska Tadan hollanti ei sisältänyt aikamuotoja, minäkin luovuin pian menneistä muodoista, ja kielemme oli yhtä tässä hetkessä oloa.

Minulla on mies. Minun mieheni on kuollut.

Minulla on myös mies. Hän on kuollut.

Minulla on tytär. Hän asuu Saksassa.

Minulla on kaksi lasta. Ja yksi poika, on lääkäri, ei isää. Mies raiskaa minut. Kolme lasta, kaksi ja yksi. s. 199

Tämän preesensissä elämisen nostaisin kirjan vahvimmaksi sanomaksi - ainakin itselleni. Toinen keskeinen asia on muutos ja sen hyväksyminen. Kuten perhonen valmistautuu toukkana perhosen elämään suurimman osan ajastaan, voi ihminenkin tulla itsekseen vasta sitten, kun elämä jo lähenee loppuaan. Mariakin koki suuren rakkautensa vasta paljon avioliittonsa jälkeen.

Mutta ehkä olen ollut väärässä. Ehkä asioiden arvoa ja merkitystä ei voi mitata niiden kestolla. Ehkä elämä on ollut matkaa kohti tätä lyhyttä lentoa. s.264

Selja Ahava : Nainen joka rakasti hyönteisiä. -  Gummerus 2020.  351 sivua.