Garmus Bonnie: Kaikki on kemiaa

 

"Miksikö suosin lyijyä musteen sijaan? Siksi, että toisin kuin muste grafiitti on helppo pyyhkiä pois. Ihminen tekee virheitä. Lyijykynällä tehdyn virheen voi korjata. Tutkijan työssä virheitä tapahtuu väistämättä, ja siksi suhtaudumme epäonnistumiseen mahdollisuutena."

Tämä kirja imaisi mukaansa. Päähenkilö Elizabeth Zott on tietoinen omasta osaamisestaan ja arvostaan, mutta kukaan muu ei niitä arvosta tai ole edes huomaavinaan. Pääasiassa tämä johtuu siitä, että hän on nainen, joka työskentelee miesten hallitsemalla alalla, kemistinä ja tutkijana. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle, jolloin amerikkalainen yhteiskunta tarjosi naiselle tasan yhden mallin ja tulevaisuuden perheenemäntänä, aviovaimona ja lasten äitinä. Elizabeth ei tähän malliin suostu, mutta onnekseen hän tapaa työssään Calvin Evansin ja rakastuu. Koska Calvin työskentelee samassa tutkimusyksikössä ja hänen työtään arvostetaan, arvioivat työtoverit Elizabethin käyttävän tätä hyväkseen oman uransa edistämisessä. Calvinille sattuneen onnettomuuden jälkeen Elizabethin asema ja elämä muuttuvat täydellisesti ja hänen on otettava vastaan tv-kokin rooli taatakseen toimeentulon itselleen ja tyttärelleen. Vaan eipä Elizabeth tee ruokaa perinteisin ohjein, vaan selittää ruuanlaiton olevan kemiaa ja toteuttaa ohjelmassaan feministisen vallankumouksen, johon saa mukaan älykkäitä naisia kotiliesien äärestä.

Elizabeth Zottilla on sama harrastus kuin kirjan kirjoittajalla, Bonnie Garmusilla: soutaminen. Sekään ei ole jokanaisen juttuja, mutta vie kirjassa mukavasti feminismin eetosta eteenpäin. En tiennyt kirjoittajasta enkä kirjasta mitään kirjaan tarttuessani. Luotin ystävän suositukseen. Se kannatti. Olkoon viihdettä, mutta älykästä, raikasta ja hauskaa kerrontaa kirja tarjoaa. Eikä se taivu mihinkään genreen tai kaavaan, vaan kulkee ihan omia polkujaan - etten sanoisi uria. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kaikkine sivuineen. Aloittakaa edes - olen melko varma, ettei monikaan  jätä kirjaa kesken.

" Meillä on valta korjata itseämme, herra Roth, omia virheitämme. Luonto toimii älyllisesti korkeammalla tasolla. Voimme oppia lisää ja kehittyä, mutta se ei onnistu, jos ovia ei avata kaikille. Liian paljon tieteellistä lahjakkuutta heitetään hukkaan sukupuoleen ja rotuun kohdistuvan syrjinnän vuoksi. Se raivostuttaa minua ja sen pitäisi raivostuttaa teitäkin. Tieteen on löydettävä ratkaisuja suuriin ongelmiin: nälänhätään, sairauksiin, lajien sukupuuttoon. Ne ihmiset, jotka sulkevat ovet muilta vetoamalla itsekkäisiin ja vanhentuneisiin kulttuuriin perustuviin syihin, ovat epärehellisiä ja älyllisesti laiskoja. Hastingsin tutkimuskeskus on täynnä sellaista väkeä."

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa. -Tammi, 2022. Englanninkielinen alkuteos Lessons in Chemistry 2022. - Suom. Mari Hallivuori. - Kannen valokuvatColin thomas ja Istok. - 421 sivua.

Sahlberg Asko: Marraskuun mies

 "Hän (Haatama) on paradoksi. Vähän niin kuin menestyvä maalari, joka ei ole nähnyt koskaan pensseliä." (Kivirinta)

Kun kaupunkiin tulee mies, jonka menneisyys on hämärän peitossa, suhtautuu kaupungin menestyvin liikemies Nylander tähän lievän epäluuloisesti. Hän palkkaa miehen kuitenkin autonkuljettajakseen. Mies osoittautuu luottamuksen arvoiseksi, pitää auton ja itsensä hyvässä kunnossa. Vähitellen Aulis Haatama nousee liikemiehenä entisen isäntänsä rinnalle ja kieltolain mukanaan tuomia houkutuksia ja mahdollisuuksia sekä ihmisten rahanhimoa hyväksikäyttäen rikastuu niin, että Nylander jää lopulta palkollisensa varjoon.

 Häntä (Silliä) oli siunattu auvoisilla viikoilla, kaudella  jollaista jotkut kai kutsuivat elämän kevääksi. Hän oli hyvissä varoissa, asui kunnon kortteerissa, päivät soljuivat lauhkeina kohti lempeitä iltoja, jotka tyyntyivät levollisiksi öiksi, paitsi kun oli aika lähteä merelle kohtaa maan virolainen troolari. Jos Silliä jokin ajoittain kalvoi, se oli arjen taipeissa kahahteleva yksinäisyys, mutta siihenkin tuli yllättäen muutos.

Jos oli pakko valita sepelvaltimotaudin ja nöyryytyksen välillä, Nylander valitsi nöyryytyksen.

Välillä Haatama esiintyy hyväntekijänä, nostaa Nylanderin taloudenhoitajan tavaratalonsa johtajaksi, pelastaa tämän hyväuskoisena tekemästä sopimuksesta. Omia liiketoimiaan järjestäessään, hän nostaa ja painaa kanssaeläjiä oman harkintansa ja tarpeidensa mukaan.

Hän (Sylvi) ei ollut matkalla jonnekin eikä jostakin pois. Hän astui väliaikaisesti sivuun olosuhteistaan voidakseen palata niihin.

Haatama osaa käyttää hyväkseen ihmisten huonoja ja hyviä ominaisuuksia ja kirjailija paljastaa kirjan runsaasta henkilögalleriasta vuorotellen kunkin henkilön syvimmät toiveet ja heikkoudet. Haataman toiminta ja pyrkimykset sitovat taphtumia yhteen, mutta päähenkilöksi nousee useampikin kaupunkilainen, jonka Haatama nostaa ainakin hetkelliseen kunniaan tai painaa alas, tahdottomaksi palvelijakseen kuten rakennuslautakunnan puheenjohtajan ja alkoholista lohtua hekevan paikallislehden päätoimittajan.

Hän (Gabriel, rakennuslautakunnan puheenjohtaja) ei ollut juhlinut menestystään. Hän oli pelästynyt sitä.

Kukaan ei pystynyt väittämään, että hän (Kajander, paikallislehden päätoimittaja) olisi pilannut mahdollisuutensa juopottelemalla.Prosessi oli ollut päinvastainen: mahdollisuudet menivät ensin, sitten tuli ylenmääräinen viehtymys päihdyttäviin juomiin.

 Lahjomalla ja kiristämällä, järjestämällä tietoonsa tulleita ihmisten haaveita ja pyrkimyksiä omia tarpeitansa ja pyrkimyksiään palvelemaan Haataman valta ulottuu lopulta kirkolliseen toimintaankin. Samalla kun valta kasvaa, tulee hänestä myös kadehdittu ja vihattu.

Sahlberg tuo marraskuiseen kaupunkiin valtavan määrän henkilöitä, joista kukin vuorollaan nousee pääosaan hetkeksi. Kirjailija kuvaa pikkukaupungin yhteisön kehitystä usein syrjästä asioita tarkkailevan eläköityneen tuomarin, Kivirinnan, silmin.  Henkilöt kulkevat kerronnassa mukana ensin pelkällä persoonapronominilla mainittuna, sitten Sahlberg mainitsee nimen. Myöhemmin tuo nimetty henkilö saa sitten väistyä tapahtumista. Hän voi palata vielä uudelleen keskiöön tai haihtua taustalle. Taitavasti kirjailija kuljettaa koko laajaa henkilöjoukkoa ja paljastaa viimeiseksi vasta päähenkilön, Haataman menneisyyden.

Vaikka juonta ei ollut vaikeaa seurata ja henkilöt olivat niin hyvin luonnehdittuja, että lukija pysyi mukana, kaipasin kuitenkin jotain enemmän, syvemmälle menevää kuvausta ehkäpä harvemmista henkilöistä kuin näitä hiukan salaperäisesti ja nopeasti luonnosteltuja kuvauksia kaupunkilaisista - niin osuvia kuin ne usein olivatkin. Minua häiritsi ehkä sekin, että uusia henkilöitä tuli koko ajan lisää, vielä kirjan loppupuolella paljastui traagisia kohtaloita ja asioita ihmisistä, joista ei ollut mainintaakaan aiemmin. Siitä huolimatta pidän kirjaa hyvänä kuvauksena yhteiskunnasta aikana, jolloin mahdollisuudet tarjoutuvat niille, jotka ovat häikäilemättä niihin valmiita tarttumaan.

"Sitä kai kutsutaan kapitalismiksi."

"Hullun houreeksi sitä pitäisi kutsua. Mutta asiaa ei tule ajatelleeksi, kun on joutunut mukaan hullunmyllyyn. Ja kun se juolahtaa mieleen, on jo liian myöhäistä...."

Tämä kirja antaa lukijalleen paljon, mutta minusta tuntuu, että se lupaa vielä enemmän. Sahlberg sanoi muistaakseni Helsingin kirjamessuilla kuvaavansa mielellään vahvoja naisia. Sellaisia on tässäkin, Omintakeiset, ajalle epätavalliset ratkaisut tekevät Martta Nylander, taloudenhoitaja Selma ja romukauppias Koposen tytär Amanda. Viime vuosisadan alkupuoliskon yhteiskunnan ihmiset paljastavat Sahlbergin kuvaamana jotain yleisinhimillisiä heikkouksia, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä yhä.

Ehkä ongelma oli siinä, että ihminen jumalia luodessaan pyrki luomaan myös itseään. Savesta ei voinut vuolla kultaa ja oli samantekevää mihin suuntaan kylkiluita heiteltiin, kun orastava olento paukutti rintaansa itsekkäänä ja ahneena jo kohdussa. Vaikka ihminen oli taikinaa, jota olosuhteet vaivasivat, hän oli samalla paistoksiinsa myrkkyä ujuttava mielipuoli paakari, ja uskomatonta kyllä hän ahmi omia leivonnaisiaan.

Sahlberg Asko: Marraskuun mies - romaani. - Like, 2022. - 408 sivua

Shields Carol: Tavallisia ihmeitä - kootut novellit

 

Tämä kirja sisältää Carol Shieldsin kaikki novellit, myös viimeiseksi jääneen Seguen aiemmin ilmestyneiden kokoelmien ulkopuolelta. Shields nousi menestykseen 1990-luvulla suomeksikin ilmestyneillä romaaneillaan Kivipäiväkirjat (Pulizer-palkittu), Larryn juhlat, Rakkauden tasavalta, Ellei ja Sattumankauppaa.  Olen lukenut näistä romaaneista ainakin kaksi ensimmäistä. Vuonna 2003 kuollut Yhdysvalloissa 1935 syntynyt, mutta Kanadassa pitkään elänyt kirjailija tuntuu painuneen unohduksiin syyttä suotta. Sen huomasin kun luin tämän kokoelman, joka sisältää novellit kokoelmista Tavallisia ihmeitä, Oranssi kala ja Naamiaispuvut.

Kun lukee novelleja tällaisesta, yli kuudensadan sivun järkäleestä, putoavat toiset kertomukset väistämättä unohduksiin. Näin tapahtui varsinkin Shieldsin novellien kohdalla, koska ne lähestyvät lukijaa varovasti, eivät tyrkytä ensimmäiseksi juonta tai vahvoja mielikuvia. Tapahtumat ovat useinkin henkilöiden sisällä, heidän omia reaktioitaan ympäristöön tai tunnetiloja. Shields tavoittaa tällä tavoin kuitenkin jotain uutta, jotain enemmän. Hän taivoittaa myös oman äänensä kertoa.

Mutta ei hän itkenyt. Jos jotakin hän sai toisten onnettomuuksista voimaa.

Usein Amerikan mantereella asuvat päähenkilöt käyvät Euroopassa, erityisesti Ransakassa ja Pariisissa. Sinne tekevät häämatkan myös Toiset -novellin Lila ja Robert, lahjaksi saamansa sekin turvin. Novelli on ensimmäisesta kokoelmasta Tavallisia ihmeitä. Matkallaan he tutustuvat englantilaiseen pariskuntaan, auttavat nämä pulasta ja saavat sen jälkeen joka vuosi näiltä joulukortteja. Vaikka he eivät tapaa pariskuntaa tuon ensimmäisen kerran jälkeen koskaan, ovat Jane ja Nigel jatkuvasti läsnä heidän elämässään

Tavallisia ihmeitä -kokoelman niminovellissa päähenkilö on kirjailija. Monessa muussakin novellissa liikutaan kirjojen kirjoittamisen, kustantamisen tai lukemisen maailmoissa. Camilla myös luki kaiken, mikä tuli hänen eteensä.

Painettu sana oli hänen tapansa osallistua maailmaan tai paeta sitä. (Tavallisia ihmeitä)

Luen lukemistani ja unohdan ennen pitkää ympärilläni parveilevat ihmiset, jotka kurkkivat olkani yli. Keilakenttä hämärtyy hiljalleen, samoin penkit ja mangolia ja hiekkakäytävä kunnes jäljellä on vain sivullinen tekstiä, rivillinen kirjailmia, sana, mustepilkku, verkkokalvolle heittynyt varjo, joka ei uskoakseni ole isompi kuin pienen pieni orvokki metsässä. (Purppuranpunaisia kukkia, Tavallisia ihmeitä)

Yksinäisen lehtimiehen työtapaa ja onnea novellissa Koti pohtiessaan, Shields kiteyttää onnen olemusta:

Nyt hän oli paluumatkalla Notting Hill Gatessa sijaitsevaan huoneistoon, eikä menisi kuin vuorokausi, niin hän hypistelisi lasisten pienoiseläinten kokoelmaansa ja ajatteli, että vaikka hän oli suhteellisen nimetön, suhteellisen yksinäinen, suhteellisen pienituloinen ihminen ja vaikka hänen osakseen oli tullut tunnustusta vain suhteellisen harvoin - niin siitä kaikesta huolimatta hänen kallis, koskematon sisimpänsä oli suojassa tunkeutujilta. Ja mitä se merkitsi? Hän esitti kysymyksen itselleen yhtä valloittavaan tapaan kuin jututti nimekkäitä haastateltaviaan. Onnea se merkitsi, jotain onnen sukuista. (Koti, Tavallisia ihmeitä-kokoelma)

Kirjalliseen maailmaan kuuluvat myös kielen opiskelu ja oppiminen, sen erottavat ja yhdistävät tekijät ja tämän jaon merkitykset. Kieli korostaa myös vanhoja traditioita, kuten koko kylän naisten rakkulaliljansipulien istutusta tiettynä syyspäivänä.

Aamusta alkaen he ovat puhuneet vanhaa, salaista kieltä, josta on ikävä kyllä jäljellä vain kahdeksan verbiä ja parikymmentä substantiivia - mutta näitä he panevat neuvokkaasti jonoon ja punovat mahtavan salajuonen kaiken yllä lepäävästä merkkien ja hiljaisuuden ovelasta votiivikieliopista. (Tänään on se päivä, Oranssi kala)

Lukemaan oppiminen oli hänelle vielä syvempi mysteeri kuin ilma-aallot tai Jeesus-lapsen sädekehä. Hän takelteli ja kangerteli sanoissa tahallaan lukiessaan ensimmäisiä kirjojaan., ja ikään kuin viivytti asioiden ryöpynomaista paljastumista. Hän huomasi, että toiset lapset olivat asiallisempia ja järjestelmällisempiä ja ihmettelivät vokaaleja ja konsonantteja ja lausuivat sanat ääneen niin kuin ne olisivat kolikkoja, jotka piti kaivaa säästöpossun aukoista. Hänestä taas tuntui kuin hän kylpisi valossa, ja hän pomppi tai hyppi tai juoksi kuin vimmattu vain pysyäkseen nahoissaan. (Kohtauksia)

Kirjailija Meershankille tapahtuu jotain Portugalin lomalla, jolle vaimo on houkutellut hänet uusien aiheiden äärelle, kirjoittamisen jatkumisen toivossa. Tuon kaiken sijaan Meeshank oivaltaa itsestään jotain oleellista.

Hän on ollut jo vuosia valmis vähentämään kirjoittamistaan, mutta ei tiedä miten. Mitä hän tekisi kaikella ajallaan? Hän herää joka aamu pää täynnä juttuja. Olo on kuin poskiontelotulehduksen alkaessa, kuin hyttysarmeijan hyökätessä. Paine on hirmuinen. Hän ei ole ikinä yrittänyt hoitaa kiputilaa alkoholilla tai pelaamalla tennistä. Hän ei liioin välitä puutarhanhoidosta, pitkistä kävelyretkistä, lintujen tarkkailusta, elokuvista eikä ulkona liikkumisesta ylipäätään.(Kirjailijankramppi, Oranssi kala )

Malcolm B käy rakastettunsa Märta G:n kotimaassa, jossa sanalla saattaa olla vaarallisia merkityksiä ja seurauksia. Hän käy samlla läpi omaa elämäänsä, sen merkillisiä sattumia ja arkkitehdintyötään..

Kehnosti käännetyt kielet saavat Malcolmin tunteellisuuden valtaan ja koskettavat hänen periaatteellista käsitystään siitä, mitä kielen pitäsi olla ja miten sanoilla on omat paikkansa tervehdysten verkossa. Hän hurmaantuu käänteisestä sanajärjestyksestä. Hän ilahtuu kieliopillisesta epäjärjestyksestä ja vastaavasti myös aistien epäjärjestyksestä. (Yhteentörmäys, Oranssi kala)

Vaikka minun poimintani etenkin ensimmäisestä novellikokoelmasta käsittelevät kieltä, lukemista ja kirjoittamista, tarjoaa Shields paljon muitakin oivalluksia elämästä. Hän kuitenkin liikkuu usein kirjallisessa maailmassa henkilöiden ammattien tai tekemisten kautta. Naamiaispuvut -kokoelman Huivi-novellissa aloitteleva kirjailija käy kahvilla ohjaajansa kanssa. Tämä ei ole julkaissut mitään, toisin kuin kertoja, joka on tehnyt kevyemmän kirjan. Minä-kertoja oivaltaa opettajastaan viimein kateellisuuden, jonka tämä on taitavasti piilottanut aiemmin.

Oranssi kala -kivipainoteos saman nimisessä novellissa tuo ensin avioparille arvaamattoman merkityksen yhteiseen elämään, kunnes palautuu taas entiseen arvoonsa.

Viimeisimmässä Naamiaispuvut -kokoelmassa pilkahtaa usein esiin myös kirjailijan ikä ja hänen ymmärryksensä elämän luonteesta. Ihmiset ennustavat ja ennakoivat, pitävät huolta kunnostaan ja tekevät työnsä parhaan kykynsä mukaan tai sopivaksi katsomallaan tavalla, ovat näennäisen ystävällisiä toisilleen ja yrittävät selviytyä. Vaan kuitenkin:

Ihmisellä ei ole mitään keinoa varjeltua yllätyksiltä. Esimerkiksi hänen isänsä oli yhtenä hetkenä hengissä ja seuraavana kuollut . Olotilojen väli oli niin tiiviiksi pakattu, ettei siihen voinut puristaa yhtäkään sanaa.(Meidän miehemme ja naisemme, Naamiaispuvut -kokoelma)

Viimeisimmässä kokoelmassa on myös teräviä, oivaltavia ja hauskoja novelleja. Edith-Ester -novellissa elämäkerrankirjoittajan näkemys siitä, miten esittää kirjailijan suhtautuminen uskontoon  poikkeaa täysin tämän omasta näkemyksestä.

Asu on vapaa- novellin isoisä oivaltaa nuorena nudismin ihanuuden, jota taas hänen rakastettu vaimonsa ei voi hyväksyä lainkaan.

Hän ei osannut kuvitellakaan, että tuuli voisi joskus puhaltaa hänen alapäähänsä - ja juuri tätä ihmeellistä tunnetta hän yritti selittää isoäidilleni ja myöhemmin pojalleen, minun isälleni.Nautinto oli väkevä ja silti vivahteikas.

Isoäidin torjuva asenne nudismiin ei ollut yllätys kenellekään, joka hänet tunsi. Hän oli luonteeltaan taipuvainen pikemminkin peittelemään, ei paljastamaan. Samalla viikolla, jolloin hän meni isoisän kanssa vihille, hän teetti raskaat, poimutetut verhot heidän Macklin Avenuelta ostamansa talon ikkunoihin..(Asu on vapaa, Naamiaispuvut-kokoelma)

Vielä pitää mainita Keksintö viimeisimmästä kokoelmasta. Siinä kuvitteellinen kirjailija tarkastelee sukuperimänsä vaikutusta työhönsä ja ammatinvalikoitumiseen. Isoäiti on keksinyt auton ohjauspyörään lämmittimen halutessaan isoisälle mukavammat ajo-olot kylmällä. Rattimuhvista tulee hitti ja isoäiti tekee sillä bisnestä. 1500-luvulla elänyt esi-isä, tynnyrintekijänä aloittanut hoiteli välejä ja välimerkistä keskiajalla tiheästi ladottuun tekstiin. Puhumattakaan laiskahkosta paimenpojasta, joka keksii valveunen!

Tarvitaanhan meitäkin, jotka merkitsemme historiaa muistiin. Me laskemme, me kuvailemme, me teemme tutkimusretkiä arkistoihin. Me pidämme löydöistämme lukua.

Me tulkitsemme, me analysoimme, me spekuloimme. Ja joskus antaudumme korjailemaan tekstejämme. Kukaties sekin on eräänlaista keksimistä (Keksintö, Naamiaispuvut -kokoelma).

Carol Shieldsin kirjalliset työt ja keksinnöt on syytä pitää kirjastoissa ja lukulistoilla vielä pitkään. Tuskin hän klassikoksi nousee, mutta tarjoaa luettavaa, oivallettavaa, ajatuksia, jotka tekevät lukijan päivästä paremman.

Carol Shields: Tavallisia ihmeitä -Kootut novellit. - Otava 2008. - Englanninkielinen alkuteos The Collected Stories 2003, Suom. Hanna Tarkka. Sisältää kokoelmat Tavallisia ihmeitä, Oranssi kala ja Naamiaispuvut  (Otavan Kirjasto 193)  658 sivua