Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. tammikuuta 2023

Shields Carol: Tavallisia ihmeitä - kootut novellit

 


Tämä kirja sisältää Carol Shieldsin kaikki novellit, myös viimeiseksi jääneen Seguen aiemmin ilmestyneiden kokoelmien ulkopuolelta. Shields nousi menestykseen 1990-luvulla suomeksikin ilmestyneillä romaaneillaan Kivipäiväkirjat (Pulizer-palkittu), Larryn juhlat, Rakkauden tasavalta, Ellei ja Sattumankauppaa.  Olen lukenut näistä romaaneista ainakin kaksi ensimmäistä. Vuonna 2003 kuollut Yhdysvalloissa 1935 syntynyt, mutta Kanadassa pitkään elänyt kirjailija tuntuu painuneen unohduksiin syyttä suotta. Sen huomasin kun luin tämän kokoelman, joka sisältää novellit kokoelmista Tavallisia ihmeitä, Oranssi kala ja Naamiaispuvut.

Kun lukee novelleja tällaisesta, yli kuudensadan sivun järkäleestä, putoavat toiset kertomukset väistämättä unohduksiin. Näin tapahtui varsinkin Shieldsin novellien kohdalla, koska ne lähestyvät lukijaa varovasti, eivät tyrkytä ensimmäiseksi juonta tai vahvoja mielikuvia. Tapahtumat ovat useinkin henkilöiden sisällä, heidän omia reaktioitaan ympäristöön tai tunnetiloja. Shields tavoittaa tällä tavoin kuitenkin jotain uutta, jotain enemmän. Hän taivoittaa myös oman äänensä kertoa.

Mutta ei hän itkenyt. Jos jotakin hän sai toisten onnettomuuksista voimaa.

Usein Amerikan mantereella asuvat päähenkilöt käyvät Euroopassa, erityisesti Ransakassa ja Pariisissa. Sinne tekevät häämatkan myös Toiset -novellin Lila ja Robert, lahjaksi saamansa sekin turvin. Novelli on ensimmäisesta kokoelmasta Tavallisia ihmeitä. Matkallaan he tutustuvat englantilaiseen pariskuntaan, auttavat nämä pulasta ja saavat sen jälkeen joka vuosi näiltä joulukortteja. Vaikka he eivät tapaa pariskuntaa tuon ensimmäisen kerran jälkeen koskaan, ovat Jane ja Nigel jatkuvasti läsnä heidän elämässään

Tavallisia ihmeitä -kokoelman niminovellissa päähenkilö on kirjailija. Monessa muussakin novellissa liikutaan kirjojen kirjoittamisen, kustantamisen tai lukemisen maailmoissa. Camilla myös luki kaiken, mikä tuli hänen eteensä.

Painettu sana oli hänen tapansa osallistua maailmaan tai paeta sitä. (Tavallisia ihmeitä)

Luen lukemistani ja unohdan ennen pitkää ympärilläni parveilevat ihmiset, jotka kurkkivat olkani yli. Keilakenttä hämärtyy hiljalleen, samoin penkit ja mangolia ja hiekkakäytävä kunnes jäljellä on vain sivullinen tekstiä, rivillinen kirjailmia, sana, mustepilkku, verkkokalvolle heittynyt varjo, joka ei uskoakseni ole isompi kuin pienen pieni orvokki metsässä. (Purppuranpunaisia kukkia, Tavallisia ihmeitä)

Yksinäisen lehtimiehen työtapaa ja onnea novellissa Koti pohtiessaan, Shields kiteyttää onnen olemusta:

Nyt hän oli paluumatkalla Notting Hill Gatessa sijaitsevaan huoneistoon, eikä menisi kuin vuorokausi, niin hän hypistelisi lasisten pienoiseläinten kokoelmaansa ja ajatteli, että vaikka hän oli suhteellisen nimetön, suhteellisen yksinäinen, suhteellisen pienituloinen ihminen ja vaikka hänen osakseen oli tullut tunnustusta vain suhteellisen harvoin - niin siitä kaikesta huolimatta hänen kallis, koskematon sisimpänsä oli suojassa tunkeutujilta. Ja mitä se merkitsi? Hän esitti kysymyksen itselleen yhtä valloittavaan tapaan kuin jututti nimekkäitä haastateltaviaan. Onnea se merkitsi, jotain onnen sukuista. (Koti, Tavallisia ihmeitä-kokoelma)

Kirjalliseen maailmaan kuuluvat myös kielen opiskelu ja oppiminen, sen erottavat ja yhdistävät tekijät ja tämän jaon merkitykset. Kieli korostaa myös vanhoja traditioita, kuten koko kylän naisten rakkulaliljansipulien istutusta tiettynä syyspäivänä.

Aamusta alkaen he ovat puhuneet vanhaa, salaista kieltä, josta on ikävä kyllä jäljellä vain kahdeksan verbiä ja parikymmentä substantiivia - mutta näitä he panevat neuvokkaasti jonoon ja punovat mahtavan salajuonen kaiken yllä lepäävästä merkkien ja hiljaisuuden ovelasta votiivikieliopista. (Tänään on se päivä, Oranssi kala)

Lukemaan oppiminen oli hänelle vielä syvempi mysteeri kuin ilma-aallot tai Jeesus-lapsen sädekehä. Hän takelteli ja kangerteli sanoissa tahallaan lukiessaan ensimmäisiä kirjojaan., ja ikään kuin viivytti asioiden ryöpynomaista paljastumista. Hän huomasi, että toiset lapset olivat asiallisempia ja järjestelmällisempiä ja ihmettelivät vokaaleja ja konsonantteja ja lausuivat sanat ääneen niin kuin ne olisivat kolikkoja, jotka piti kaivaa säästöpossun aukoista. Hänestä taas tuntui kuin hän kylpisi valossa, ja hän pomppi tai hyppi tai juoksi kuin vimmattu vain pysyäkseen nahoissaan. (Kohtauksia)

Kirjailija Meershankille tapahtuu jotain Portugalin lomalla, jolle vaimo on houkutellut hänet uusien aiheiden äärelle, kirjoittamisen jatkumisen toivossa. Tuon kaiken sijaan Meeshank oivaltaa itsestään jotain oleellista.

Hän on ollut jo vuosia valmis vähentämään kirjoittamistaan, mutta ei tiedä miten. Mitä hän tekisi kaikella ajallaan? Hän herää joka aamu pää täynnä juttuja. Olo on kuin poskiontelotulehduksen alkaessa, kuin hyttysarmeijan hyökätessä. Paine on hirmuinen. Hän ei ole ikinä yrittänyt hoitaa kiputilaa alkoholilla tai pelaamalla tennistä. Hän ei liioin välitä puutarhanhoidosta, pitkistä kävelyretkistä, lintujen tarkkailusta, elokuvista eikä ulkona liikkumisesta ylipäätään.(Kirjailijankramppi, Oranssi kala )

Malcolm B käy rakastettunsa Märta G:n kotimaassa, jossa sanalla saattaa olla vaarallisia merkityksiä ja seurauksia. Hän käy samlla läpi omaa elämäänsä, sen merkillisiä sattumia ja arkkitehdintyötään..

Kehnosti käännetyt kielet saavat Malcolmin tunteellisuuden valtaan ja koskettavat hänen periaatteellista käsitystään siitä, mitä kielen pitäsi olla ja miten sanoilla on omat paikkansa tervehdysten verkossa. Hän hurmaantuu käänteisestä sanajärjestyksestä. Hän ilahtuu kieliopillisesta epäjärjestyksestä ja vastaavasti myös aistien epäjärjestyksestä. (Yhteentörmäys, Oranssi kala)

Vaikka minun poimintani etenkin ensimmäisestä novellikokoelmasta käsittelevät kieltä, lukemista ja kirjoittamista, tarjoaa Shields paljon muitakin oivalluksia elämästä. Hän kuitenkin liikkuu usein kirjallisessa maailmassa henkilöiden ammattien tai tekemisten kautta. Naamiaispuvut -kokoelman Huivi-novellissa aloitteleva kirjailija käy kahvilla ohjaajansa kanssa. Tämä ei ole julkaissut mitään, toisin kuin kertoja, joka on tehnyt kevyemmän kirjan. Minä-kertoja oivaltaa opettajastaan viimein kateellisuuden, jonka tämä on taitavasti piilottanut aiemmin.

Oranssi kala -kivipainoteos saman nimisessä novellissa tuo ensin avioparille arvaamattoman merkityksen yhteiseen elämään, kunnes palautuu taas entiseen arvoonsa.

Viimeisimmässä Naamiaispuvut -kokoelmassa pilkahtaa usein esiin myös kirjailijan ikä ja hänen ymmärryksensä elämän luonteesta. Ihmiset ennustavat ja ennakoivat, pitävät huolta kunnostaan ja tekevät työnsä parhaan kykynsä mukaan tai sopivaksi katsomallaan tavalla, ovat näennäisen ystävällisiä toisilleen ja yrittävät selviytyä. Vaan kuitenkin:

Ihmisellä ei ole mitään keinoa varjeltua yllätyksiltä. Esimerkiksi hänen isänsä oli yhtenä hetkenä hengissä ja seuraavana kuollut . Olotilojen väli oli niin tiiviiksi pakattu, ettei siihen voinut puristaa yhtäkään sanaa.(Meidän miehemme ja naisemme, Naamiaispuvut -kokoelma)

Viimeisimmässä kokoelmassa on myös teräviä, oivaltavia ja hauskoja novelleja. Edith-Ester -novellissa elämäkerrankirjoittajan näkemys siitä, miten esittää kirjailijan suhtautuminen uskontoon  poikkeaa täysin tämän omasta näkemyksestä.

Asu on vapaa- novellin isoisä oivaltaa nuorena nudismin ihanuuden, jota taas hänen rakastettu vaimonsa ei voi hyväksyä lainkaan.

Hän ei osannut kuvitellakaan, että tuuli voisi joskus puhaltaa hänen alapäähänsä - ja juuri tätä ihmeellistä tunnetta hän yritti selittää isoäidilleni ja myöhemmin pojalleen, minun isälleni.Nautinto oli väkevä ja silti vivahteikas.

Isoäidin torjuva asenne nudismiin ei ollut yllätys kenellekään, joka hänet tunsi. Hän oli luonteeltaan taipuvainen pikemminkin peittelemään, ei paljastamaan. Samalla viikolla, jolloin hän meni isoisän kanssa vihille, hän teetti raskaat, poimutetut verhot heidän Macklin Avenuelta ostamansa talon ikkunoihin..(Asu on vapaa, Naamiaispuvut-kokoelma)

Vielä pitää mainita Keksintö viimeisimmästä kokoelmasta. Siinä kuvitteellinen kirjailija tarkastelee sukuperimänsä vaikutusta työhönsä ja ammatinvalikoitumiseen. Isoäiti on keksinyt auton ohjauspyörään lämmittimen halutessaan isoisälle mukavammat ajo-olot kylmällä. Rattimuhvista tulee hitti ja isoäiti tekee sillä bisnestä. 1500-luvulla elänyt esi-isä, tynnyrintekijänä aloittanut hoiteli välejä ja välimerkistä keskiajalla tiheästi ladottuun tekstiin. Puhumattakaan laiskahkosta paimenpojasta, joka keksii valveunen!

Tarvitaanhan meitäkin, jotka merkitsemme historiaa muistiin. Me laskemme, me kuvailemme, me teemme tutkimusretkiä arkistoihin. Me pidämme löydöistämme lukua.

Me tulkitsemme, me analysoimme, me spekuloimme. Ja joskus antaudumme korjailemaan tekstejämme. Kukaties sekin on eräänlaista keksimistä (Keksintö, Naamiaispuvut -kokoelma).

Carol Shieldsin kirjalliset työt ja keksinnöt on syytä pitää kirjastoissa ja lukulistoilla vielä pitkään. Tuskin hän klassikoksi nousee, mutta tarjoaa luettavaa, oivallettavaa, ajatuksia, jotka tekevät lukijan päivästä paremman.

Carol Shields: Tavallisia ihmeitä -Kootut novellit. - Otava 2008. - Englanninkielinen alkuteos The Collected Stories 2003, Suom. Hanna Tarkka. Sisältää kokoelmat Tavallisia ihmeitä, Oranssi kala ja Naamiaispuvut  (Otavan Kirjasto 193)  658 sivua

tiistai 18. syyskuuta 2018

Mihail Siskin: Kaunokirjoituksia

Mihail Siskin
Kaunokirjoituksia
WSOY 2016
Venäjän kielestä suomentanut Vappu Orlov
295 sivua

Yhdeksän kristallinkirkasta novellia, mainostaa kustantaja kirjan takakannessa. "Siskin on fantastisen, taianomaisen lahjakas" kuuluu etukanteen lainattu Julie Hershin ylistys Music&Literature -julkaisusta.

Minä uskoin ylistykset, vaikka eniten minua taisi houkuttaa kirjan nimi: rakastan kaunokirjoitusta, jota kohta ei kukaan enää Suomessa osaa.

Siskin (jonka nimessä olevia ässän hattuja en näppikseltä oikeinpäin löydä) on syntynyt 1961 Moskovassa, mutta asuu nyt Zürichissä, Sveitsissä, jonne hänet on vienyt avioituminen sveitsiläisen kääntäjänsä kanssa. Kirjallinen läpimurto oli teos Neidonhius, suomeksi ilmestynyt 2015, Siskin kirjoittaa venäjäksi ja häntä luetaan sekä Venäjällä että Euroopassa. Häntä pidetään Venäjän merkittävimpänä elävänä kirjailijana.Tämä kirja määrittelee monessa kirjoituksessa suhdetta kieleen, mikä on epäilemättä noussut merkittäväksi asiaksi vieraalla kielialueella.

Kaikkein absurdeimmasta ja harmsilaisimmasta tekstistä tulee tahtomattakin megafoni, josta voi kuulla eukkojen höpinän ennen kuin he läsähtävät katuun.
Se on vaaraton tauti, ja sen kanssa voi elää aina kuolemaan saakka. Sen syyt ovat toisaalta geneettisessä taipumuksessa, toisaalta syntymätraumassa.
Ei tarvitse kuin silmäillä kotimaani kynäilyn maineikkaan taipaleen vaiheita. Ensin oli epoletteja ja kaluunoja ja oodeja valtaistuimelle nousun johdosta. Rehkittyään yleisesti ottaen varsin lyhyen aikaa venäläinen sanataide vetäytyi eläkkeelle. Ja luettuaan vapaa-aikanaan tarpeekseen, niin että silmät aukenivat, se paisui oman tärkeytensä tunnosta ja kietoutui Gogolin päällystakkiin niin kuin toogaan. s.40

tai:
Venäläisellä sanataiteella on umpioitu arominsa, omat vain venäläisen kirjallisuuden substanssille ominaiset ainesosat. On mahdollista kääntää kertomus Leopold Bloomin ensimmäisestä ja viimeisestä  päivästä venäjän kielelle, mutta kotimaisen sanataiteen koostumus hylkii Joycen tekstiä. Sanojen veri juoksettuu."Venäläinen Odysseus" on mahdollinen vain jos sillä on "pikku ihmisen sielu", kuten Leskovin Vasurilla.
Zürichin yliopiston slaavilaisen seminaarin opiskelijat lukevat Daniil Harmsia (sanakirjan kanssa ja ihastuksen vallassa), mutta se ei ole oikea Harms. Sveitsiläinen Harms kertoo jostain aivan muusta. Meidän Harmsimme on identtinen kaksonen Andrei Platonovin kanssa. Alppien tuulet hajottavat heidän sanansa, mutta venäläisessä substanssissa ne soivat puhtaina ja kirkkaina. s. 39

tai:
Kirjallinen perintö on elävä olento. Kasvi.
Mahla kulkee runkoa pitkin oksiin. 1800-luku on venäläisen kirjallisuuden runko. Sittemmin se haarautui. Jokainen uusi kirjailijapolvi on puun lehdet, jotka syksyn tullen putoavat. Mutta jotkut versot jatkavat oksaa. Ja toisin kuin ikkunasta näkyvät lehdet, kirjailijat voivat itse valita oksansa. On tärkeää löytää se keskusoksa, joka kurkottaa ylöspäin ja jonka myötä puu kasvaa kohti taivasta.
Tsehov. Bunin. Nabokov. Sasa Sokolov.
Haluan omissa teksteissäni yhdistää länsimaisen kirjallisuuden, sen tekniset saavutukset sanataiteen alalla, venäläisen kynänkäytön inhimillisyyteen. Joyce ei rakasta päähenkilöitään, mutta venäläiset kirjailijat rakastavat. Gogolin Päällystakin Akaki Akakijevits on venäläinen päähenkilö. Häntä ei kylläkään ole mitään syytä rakastaa. s.275

Minulle ainoa keino herättää sanat eloon on kirjoittaa väärin. Minä nuuhkin tarkoin jokaista lausetta, ja jos se haiskahtaa oikeakielisyysoppaalta, pyyhin sen yli. Jos sanoo jotain oikein, silloin ei sano mitään. Koska Baabelin tornista lähtien kieli on ollut ymmärtämisen este.. Ne "oikeat", henkensä heittäneet sanat voivat merkitä mitä vain mutta eivät sitä, mitä sinä haluat sanoa, ja ne herättävät inhoa, niin kuin toisen pinttynyt hammasharja tai yleinen nainen.s.277

Nämä kieltä ja kirjallisuutta pohtivat novellit ovat mielestäni ennemminkin esseitä, vaikkakin osuvine vertauksineen hyvin helposti luettavia ja mielenkiintoisia. Ne olivat minulle kirjan parasta antia.

Toinen vahva teema on synnyinmaan ja erityisesti neuvostojärjestelmän kritiikki. Käy ilmi, että kirjoittajan äiti on ollut koulun rehtori, järjestelmälle uskollinen, mutta järjestelmältä sittemmin potkut saanut. Äitinsä nuoruuden päiväkirjaa kirjoittaja arvioi näin:

Sivuilta läikähtelee harkitsematon nuori varmuus, että elämä antaa enemmän kuin pyydätkään.
Ei mitään jälkiä siitä pelosta, joka kahlitsi maata. Ikäänkuin ilmiantoja, leirejä ja pidätyksiä, jonoja, kurjuutta ei olisi ollutkaan. s. 26

Kirjoittaja joutuu pois äitinsä johtamasta koulusta, koska äiti ei halua pojalleen erityisasemaa. Toinen koulu on pettymys pasifistiksi tunnustautuneelle.

Täällä sotilaskouluttajan tunnilla vallitsi järjestys, niin kuin Punaisella torilla paraatin aikana, kaikki jopa istuivat selkä suorana ja menivät taululle juhlavin askelin, nilkkaa ojentaen. Kalasnikoveja purettiin ja koottiin side silmillä, sekunttikellon rivakkaan tahtiin. Nuoret miehet, tytöistä nyt puhumattakaan, silmäilivät majuriaan rakastunein katsein. Ja ylipäänsä tuota luokkaa, joka biologian tunnilla oli riehunut ja tärvellyt raskaana olevan biologian opettajan tunnin, oli sotilasvalmennuksen tunnilla vaikea tuntea entisekseen. s.93

Novellissa Nabokovin musteläikkä tekijä/kokija kertoo uusrikkaan venäläisen, entisen opiskelutoverinsa oppaana toimimisesta Sveitsissä. Toinen on rikas, mutta arvostelee sveitsiläisten toimia ja tekoja. Oppaana toimiva "minä" tarvitsee kipeästi rahat, jotka rikas Kovaljov on valmis tuhlaamaan.

Halusin vielä puhua Kovaljovista, siitä, mistä hän oli sen kaiken saanut. Tulee tä'ne säkillinen rahaa mukanaan. Ja siitä varisee minullekin jotain. Minä saan rehellisellä lakeijan työllä hänen löyhkäävää rahaansa. Ja se minun pitää tehdä arvokkaasti! s. 170

Vaan sitten tuli novelli, joka on mielestäni kaukana kristallinkirkkaudesta: Sokea soittoniekka. Novellissa on kyse rakkaudesta, kertoja vaihtuu tämän tästä ja mukana on minulle käsittämättömiä sivujuonteita. En pysynyt mukana ollenkaan.

Lopussa on suomentajan selventävä puheenvuoro Siskinin tarinat. Minusta on loistava ratkaisu, että tämä on vasta lopussa eli lukija saa ensin muodostaa oman käsityksensä novelleista ja tekstiin paneutunut suomentaja sanoo sanansa vasta sitten. Vappu Orlovin sanat ovat kyllä paikallaan ja selvensivät ainakin minulle kirjailijan päämääriä ja etenkin tuon kirkastumattoman novellin sisältöä.

Lopuksi novellista Häly tyyntyy filosofinen pohdinta:

Minähän näet tiesin kaiken paitsi aikaa. Ja sitä en voinutkaan tietää. Sitä ei kerta kaikkiaan vielä ollut. Oli vain tulevaisuus sekä ei niin kovin todellinen nykyisyys, joka muistutti pitkäksi venähtänyttä esipuhetta.
Aika on sitä kun katsoo peiliin ja ihmettelee: Mistä tulivat nuo vieraat harmaat hiukset? Mistä tuo vieras ryppyinen nahka?
Ja aina vain jatkuvat ne kolme päivää ennen ylösnousemusta. Eikä Emmauksesta ole tietoakaan. s.91

Pitäisikö minun tutustua paremmin venäläiseen nykykirjallisuuteen tai Siskiniin? Vai saanko palata Gogoliin?