Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta

 

Mitä vanhemmiksi tulemme ja mitä enemmän kokemusta saamme, sitä nopeammin aika kuluu. Sen sijaan lapsille kaikki on uutta, ja siksi kesä tuntuu ikuisuudelta ja päivällinen vanhojen sukulaisten kanssa kokonaiselta ihmisiältä.

Agneta on huomannut elämänsä kuluvan toisin kuin hän toivoisi. Hän on hoitanut työnsä, kodin ja lapset, jotka aikuistuttuaan ottavat yhteyttä vain rahapyynnöin. Aviomies Magnus keskittyy omiin harrastuksiinsa lintubongailuun ja uintiin. Hän toivoisi Agnetan lähtevän mukaan, mutta Agneta syö mielummin juustoja viinin kanssa - ja tylsistyy kotona. Sitten hän näkee google-kääntäjän avulla tehdyn pienen ja kömpelön ilmoituksen sanomalehdessä ja päättää lähteä Provenceen hoitamaan 'isoa poikaa', koska ilmoituksessa au pairilta vaaditaan ruotsinkielentaitoa. Hän menee junalla ja katuu lähtöään jo Hampurissa, jossa hukkaa puhelimensa. Matka kuitenkin jatkuu.

Lentäminen on liian nopeaa, en pysy perässä. Sieluni jää vielä moneksi päiväksi lähtöpaikkaan, ja ruumis on ihan yksin uudessa paikassa. Kun sielu viimein on ehtinyt perille asti, ruumiin on lähdettävä paluumatkalle ja odotettava yksin kotona, kunnes sielu palaa.

Perillä odottaakin luostarissa asuva muistisairas Einar, jonka kumppani Armand on kuollut. Ilmoituksen oli laatinut naapurissa baaria pitävä Fabien yhdessä tien toisella puolella miestään hoitavan Bonnibellen kanssa, koska Einar tarvisee apua ja on ruvennut puhumaan pääasiassa ruotsia. Einarilla on poika, jonka hän on nähnyt vain lapsena, Hän tuntee huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ollut pojan elämässä ja odottaa poikaansa Fabienin baarissa joka perjantai klo 17 tietämättä, onko poika saanut asiasta viestin tai haluaako tämä tulla isää tapaamaan.

Entä jos ei ole ikinä pyyhkinyt  lapsensa pyllyä eikä tiedä mitään hänen unistaan? Eikä edes hänen todellisesta elämästään. Mikä oli lapsesi ensimmäinen lemmikkieläin? Ei aavistustakaan. Olikohan hänellä edes lemmikkejä?

Tämä oli helposti luettava ja riemullinen kirja, jossa oli paljon vakaviakin aiheita. Einarin homous ei ollut hyväksyttyä silloin, kun hän on ollut nuori. Einarin ratkaisu on täysin vastakkainen  Agnetan tähänastiselle elämälle, jossa sovinnaisuus estää häntä elämästä sellaista elämää kuin hän itse haluaisi. Lapsen hylkääminen on niin vahva teema, että sitä vain sivutaan. Tämän kaiken Hamberg kuitenkin pystyy nivomaan hauskasti etenevään kerrontaan liikaa korostamatta. Vakaviakin tapahtumia katsotaan huumorin värittämin silmälasein. Aina olen pitänyt kirjoista, joissa itku ja nauru kulkevat rinnakkain. Tässä ilo kulkee päällimmäisenä, vahvana juonteena. Se teki hyvää kirjalle ja se on tehnyt minullekin hyvää raskaiden aiheiden ja synkkien uutisten välillä. Puhumattakaan sitten kirjan lavasteista, joiksi katson ruokien valmistuksen kuvailun ja Bonnibellen harrastuksen aistikkaiden alusvaatteiden tekijänä. Kirja on niin täynnä makuja ja tuoksuja, että itsekin pääsin pienelle Ranskan reissulle. Onneksi tällaisiakin kirjoja vielä sattuu käteen. 

Jokaisen pitää miettiä tykönään, mikä on normaalia ja tolkullista, eikä tuputtaa omia käsityksiään muille.

Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta. - WSOY,2022. Samanniminen ruotsinkielinen alkuteos, 2021. - Suom. Saara Kurkela. - Päällys Kristin Lidström. - 343 sivua

Garmus Bonnie: Kaikki on kemiaa

 

"Miksikö suosin lyijyä musteen sijaan? Siksi, että toisin kuin muste grafiitti on helppo pyyhkiä pois. Ihminen tekee virheitä. Lyijykynällä tehdyn virheen voi korjata. Tutkijan työssä virheitä tapahtuu väistämättä, ja siksi suhtaudumme epäonnistumiseen mahdollisuutena."

Tämä kirja imaisi mukaansa. Päähenkilö Elizabeth Zott on tietoinen omasta osaamisestaan ja arvostaan, mutta kukaan muu ei niitä arvosta tai ole edes huomaavinaan. Pääasiassa tämä johtuu siitä, että hän on nainen, joka työskentelee miesten hallitsemalla alalla, kemistinä ja tutkijana. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle, jolloin amerikkalainen yhteiskunta tarjosi naiselle tasan yhden mallin ja tulevaisuuden perheenemäntänä, aviovaimona ja lasten äitinä. Elizabeth ei tähän malliin suostu, mutta onnekseen hän tapaa työssään Calvin Evansin ja rakastuu. Koska Calvin työskentelee samassa tutkimusyksikössä ja hänen työtään arvostetaan, arvioivat työtoverit Elizabethin käyttävän tätä hyväkseen oman uransa edistämisessä. Calvinille sattuneen onnettomuuden jälkeen Elizabethin asema ja elämä muuttuvat täydellisesti ja hänen on otettava vastaan tv-kokin rooli taatakseen toimeentulon itselleen ja tyttärelleen. Vaan eipä Elizabeth tee ruokaa perinteisin ohjein, vaan selittää ruuanlaiton olevan kemiaa ja toteuttaa ohjelmassaan feministisen vallankumouksen, johon saa mukaan älykkäitä naisia kotiliesien äärestä.

Elizabeth Zottilla on sama harrastus kuin kirjan kirjoittajalla, Bonnie Garmusilla: soutaminen. Sekään ei ole jokanaisen juttuja, mutta vie kirjassa mukavasti feminismin eetosta eteenpäin. En tiennyt kirjoittajasta enkä kirjasta mitään kirjaan tarttuessani. Luotin ystävän suositukseen. Se kannatti. Olkoon viihdettä, mutta älykästä, raikasta ja hauskaa kerrontaa kirja tarjoaa. Eikä se taivu mihinkään genreen tai kaavaan, vaan kulkee ihan omia polkujaan - etten sanoisi uria. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kaikkine sivuineen. Aloittakaa edes - olen melko varma, ettei monikaan  jätä kirjaa kesken.

" Meillä on valta korjata itseämme, herra Roth, omia virheitämme. Luonto toimii älyllisesti korkeammalla tasolla. Voimme oppia lisää ja kehittyä, mutta se ei onnistu, jos ovia ei avata kaikille. Liian paljon tieteellistä lahjakkuutta heitetään hukkaan sukupuoleen ja rotuun kohdistuvan syrjinnän vuoksi. Se raivostuttaa minua ja sen pitäisi raivostuttaa teitäkin. Tieteen on löydettävä ratkaisuja suuriin ongelmiin: nälänhätään, sairauksiin, lajien sukupuuttoon. Ne ihmiset, jotka sulkevat ovet muilta vetoamalla itsekkäisiin ja vanhentuneisiin kulttuuriin perustuviin syihin, ovat epärehellisiä ja älyllisesti laiskoja. Hastingsin tutkimuskeskus on täynnä sellaista väkeä."

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa. -Tammi, 2022. Englanninkielinen alkuteos Lessons in Chemistry 2022. - Suom. Mari Hallivuori. - Kannen valokuvatColin thomas ja Istok. - 421 sivua.

Turunen Eeva: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sattumalta tartuin tähän kirjaan. En tuntenut kirjailijaa. Nyt tiedän hänen julkaiseen jo ennen tätä kirjaa novellikokoelman Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa.  Se voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Tämä kirja puolestaan on nyt Finlandia-palkintoehdokkaana. Turusen näytelmä Muutama sana Ullasta on taas ollut Lea-palkintoehdokkaana. Varsin lupaava ura siis vuonna 1983 syntyneellä kirjailijalla. Eikä ole kirjailijan ura ainoa, sillä Eeva Turunen on myös arkkitehti.

Tätä kaikkea tietämättä/muistamatta avasin kirjan ja ajattelin ensimmäiseksi:voieijei! Fontti oli  pientä ja joku muu kuin tavallisin, mukana oli luetteloita, suunnitelmia, jopa piirroksia. Pääosa tekstistä soljui kuitenkin vuoropuheluna ukin ja minän tai puolison ja minän välillä. Varsin pian tajusin, että se, mitä tekstissä ensi näkemällä säikähdin, olikin sen vahvuus. Monta sataa sivua taittui väljällä ladonnalla ja taitolla hetkessä. Tai no, tarvittiin siihen toki luettavaa tekstiäkin - ja taitava kirjoittaja. Teksti on oivaltava, itseironinen (kertojaminää kohtaan) ja hauska.  Eeva Turunen osaa viedä tarinaa eteenpäin ja paljastaa kuvattavistaan enemmän kuin kukaan lukija toivoisi itsestään paljastettavan.

Minä-kertoja ja hänen ukkinsa ovat arkkitehtejä molemmat. Ukilla on pitkä ja palkittu ura jo takanapäin, mutta hän on ilmiselvästi innostunut päästessään jakamaan tietämystään nuoremman polven ammattilaiselle. Ukki on kerronnan aikana sairaalassa, lähellä kuolemaa ja minä-kertoja käy häntä katsomassa. Sitten ukki on kuollut ja kertoja käy yksityiskohtaista viestittelyä uurnaa työstävän puusepän kanssa. Ukkihan on itsekin tarkoin valmistautunut kuolemaansa ja murehtinut hautaan mahtumistaan (unohtaen tuhkauksen).

mummisi kuoltua ostin kirjaimet ja numerot tietystikin hänelle ja samassa yhteydessä myöskin itselleni, siis nimen kirjaimet

numeroiden tulee edustaa samaa kirjasintyyppiä nimen kirjainten kanssa, ja ulkoneman, toisin sanoen syvyyssuuntaisen mitan, tulee olla ehdottomasti sama

Kertojalle ukki on hyvin tärkeä ihminen, vaikka kaikkea omasta elämästään hän ei voi ukille paljastaa. Myös keskustelut ukin kanssa ovat sanakäänteitä myöten korrekteja ja sivistyneitä. Ukki antaa ohjeita ja kertoo näkemyksistään ihmisistä ja maailmasta, eikä nuorempi kollega saa sanottua omia mielipiteitään. Vaikka hän rakastaa ukkia ja haluaa täyttää tämän toiveet, ei ukin arvomaailmaan tunnu mahtuvan muita kuin hänen kanssaan samanmielisiä.

jos joku lähtee aamutuimaan vaikkapa noutamaan postia laatikosta, hän ei varmaankaan halua ryhtyä rupattelemaan pihalla naapureille, mutta silti tahtoo olla niin, että moni poliitikko tarrautuu yhteisöllisyyteen ja toistelee tuota taikasanaa kuin riivattu

suunnitelmani, se on tämä: opin sanomaan kepeästi, että Hei ukki, äänestinpä tuossa eri laidan puoluetta kuin sinä, tai opin sanomaan, että Minä en aio perustaa omaa toimistoa, ja täytyykin tästä lähteä äänestämään kokonaan eri laidan puoluetta, ja varsinkin opin sanomaan Täytyykin tästä lähteä yhdessä naisystäväni kanssa äänestämään eri puoluetta, tykkänään vailla oma toimisto -aikeita.

Kertojan elämä naisystävän kanssa ei suju kompastelematta, vaan moni asia toisessa ärsyttää. Ukin kuolema tuo suhteeseen lisää säröjä, sillä kertojaminä vaalii ukin muistoa ja tuoleja ja suolasirotinta, kun taas puoliso ei ole ukkia tavannutkaan koskaan ja surunilmaukset alkavat tuntua oudoilta ja vähintäänkin häiritseviltä.

älkää nousko satulavyötuolille seisomaan, sillä jalat saattavat sen läpäistä

älkää menkö siihen samettituoliin

sininen samettituoli on mitä ihanin, mutta älkää menkö siihen

olkaa paikoillanne, jos vain voitte 

Työssään nuori arkkitehti on äärimmäisen huolellinen, jopa pikkutarkka, muttei rohkene sanoa asioita suoraan, vaan kiertelee monen korulauseen kautta ja samalla vesittää viestinsä. Niinpä työ alkaa maistua huonosti ja kertoja haaveilee vapaammasta elämästä, jonka kirjailijaksi ryhtyminen saattaisi avata.

jos vain kuulenkin sanan arkkitehtuurikilpailu, menen heti muihin maailmoihin

nautin kilpailuttoman elämän rauhasta kotonani, huonekasveja hoivaten

rauha, jonka sisimmässäni vallitsee, on sitä luokkaa, ettei moni pääse moista milloinkaan kokemaan

suunnitelmani on varsinkin semmoinen, että kirjoitan kirjan

sitä ei saa sanoa kellekään

ei kun minähän sanon sen aina kaikille

suunnitelmani on opetella olemaan sanomatta kaikkea aina kaikille

suunnitelmani on oppia sanomaan Tänään ei käy riento, sillä asetan etusijalle koti-illan puolisoni seurassa

Loppujen lopuksi ilmeisesti edellisen kirjan neiti U pääsee sanomaan sanansa tähänkin teokseen mm. tulevaisuuden haavekuvana vanhainkodista

hoivakodissa ei joulupäivänä ole mitään ankeaa joulupäiväluuhaamista tai kaitaliinojen hivelemistä päiväsalissa vaan on U:n punkyhtyeen konsertti

Kaikki nämä tärkeät asiat kulkevat kerronnassa ja päähenkilön elämässä rinnakkain.Ukin tapaaminen,

(pitäisikö minun ostaa ukille pihvi, toteuttaa armollisesti kokolihahaaveet?)

 aika puolison kanssa, viestittely uurnasta ja leikkuulaudasta, työsuunnitelmat ja suunnitelmat, jotka tähtäävät itsekasvatukseen ja/tai parempaan elämään. Vakavasta pohjavirityksestä huolimatta kirja on suunnattoman hauska. Turunen paljastaa nuoren päähenkilön avuttomuuden, kirkassilmäisen tulevaisuudenuskon ja naiiviuden. 

Kannatti lukea. Ehdottomasti!

laadin itselleni monimutkaisen kaavakkeen, jolla minun on aina anottava itseltäni lupaa uuden asian ostamiseen, ja useimmiten lupa evätään, sillä perustelut ja liitteet ovat puutteellisia

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen- romaani mikäs muu.- Siltala, 2022. Päällys Jussi Karjalainen. -439 sivua

Hämäläinen Pilvi: Cinderella

 Kun kirjailija on julkisuuden henkilö ja kirja on esikoinen, tartun teokseen varovasti ja epäröiden. Niin nytkin, kun Pilvi Hämäläinen, jonka olin tottunut näkemään TV:n hupailujen sanavalmiina esiintyjänä, kirjoitti romaanin. Turhaan epäilin. Hän osaa myös kirjoittaa.

Päähenkilöitä on kolme: mummo Sirkka, hänen tyttärensä Siru sekä tyttärentytär Jade. Kirja kertoo siitä, kuinka huono-osaisuus siirtyy sukupolvelta toiselle ja kuinka häpeää peitellään. Siitä huolimatta häpeä on kaikkien näkyvillä. Sirkka-mummo kantaa häpeää omasta juomisestaan, ja varoo kilisyttämästä kassiaan bussiin astuessaan. 

Sirkan saa aina ilahtumaan, jos se saa kuulla jollain muulla menevän huonosti. Muiden epäonnistumiset lohduttavat sitä, ja siksi Jade kertookin sille aina mielellään, miten Hervantaisen Jarmo törmäsi keskellä päivää humalapäissään mopolla Salen seinään....

Vihdoinkin Sirkka kuuntelee. Virallisen kuuloiset tahot, kuten lautakunnat, virastot, ministeriöt ja kansliat ovat niitä harvoja tahoja, joita Sirkka suostuu kuuntelemaan. Sellaisille tahoille hän halusi olla mieliksi, ja sellaisten tahojen silmissä se halusi näyttäytyä vakaana ja arvokkaana.

Sirulla on ollut veli, Hannu, joka on ryypännyt ja pilannut Sirkan mielestä elämäänsä kaksin käsin. Sirkka kantaa syyllisyyttä menneistä virheistään, katuu kasvatusyrityksiensä ankaruutta, kun on pakottanut syömään riisipuuroa, vaikka poika halusi pitsaa. Sitten poika on äitiään lohduttaakseen syönyt puurot roskiksesta, jonne ehti ne heittää. Siru joutuu vielä aikuisenakin syömään palaneita pullia, koska on joskus kehunut niiden olevan normaaleja parempia. Rakkaus pilkahtelee outoina tekoina ja vaatii valheita.

 Siru on joutunut joukkoraiskauksen uhriksi ja hän on kasvattanut yksin Jadea. Hänen hahmonsa on uskomattoman yritteliäs ja valoisakin. Hän on alati valmis kuvittelemaan itsestään suuria ja pystyvänsä ties mihin, vaikka parturikoulu on jäänyt kesken ja mallinhaaveet ovat kaukana takana päin.

 Päähenkilöksi nousee teini-ikäinen Jade, joka yrittää tehdä omasta elämästään jotain muuta kuin kotona näkemästään. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä Jade on yksin, syrjitty ja kiusattu. Hän kaipaa epätoivoisesti kaveria ja sellainen tuntuu löytyvän Liisasta, joka on vasta muuttanut paikkakunnalle. Kotiolot eivät kuitenkaan edistä vaikutuksen tekemistä.

Kun äiti lopulta pääsee Jaden valhekärryjen kyytiin, se on niin mielissään, että valjastaa kärryjen eteen oikein vauhkon hevoslauman. Äiti juoksee eteiseen hakemaan korkkareita. Jadea kaduttaa, ettei hän heti paljastanut totuutta. Hän tajuaa, että äiti saattaa vielä mennä niin pitkälle, ettei Liisa tule uskomaan sanaakaan.

Sivuhenkilöitä on melkoinen liuta. Heistä tärkeimmäksi nousee Änkky-Jari, joka on opettajan poika ja lorujen taitaja: oli kerran onnimanni, onnimannista matikka, matikasta maitopyörä...Yhtälailla kuin Änkky-Jarilla, on hänen äidillään kuvaava kutsumanimi: Hienohelma-Anneli. Muitakin sivuhenkilöitä on kuvattu samalla tavlla: Säätäjä-Vitikainen, Nössö-Tuula, Lika-Anneli..Tärkeitä ovat myös lemmikit : Poppaloora-koira ja kissa Höpötiti-Miisu. Viimeistään nämä nimet paljastavat kaiken mustan huumorin, jolla koko surullinen tarina kerrotaan. Se on ehdottomasti kirjan vahvuus.

Tapahtumat pikkukylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa, ovat vauhdikkaita. Elämää kylässä hallitsevat myös tv-ohjelmat, kuten  kirjan alaotsikot paljastavat. Myös sosiaalinen media on kaikkien päähenkilöiden käytössä, joskin Jaden mielestä mummo ei ymmärrä tekemisiään facebookissa. Viimeistään pikkutunneilla Sirkka jakaa Jääkärimarssi -linkkejä useampaan kertaan. 

Ehkä kirjan tapahtumista olisi ilman kakkahuumoriakin selvitty. Se tuntui paikoin liian yliampuvalta ja tarkoitukselliselta. Onneksi kirjassa oli niin paljon muutakin ja vauhti oli niin kova, ettei tehnyt mieli hypätä kyydistä. Vaikeita asioita on helpompi lähestyä huumorin kautta, kuten kirjailija itse Helsingin Sanomien haastattelussa 21.9.2022 totesi.

Pilvi Hämäläinen: Cinderella. Otava, 2022. Kansi:Elina Warsta./Etukannen kuva-aihe Pilvi Hämäläinen. - 261 sivua

Laaksonen Heli & Čaks Aleksandrs: Poimit sydämeni kirjahyllystä - runovuoropuhelu

 Runokirja pitkästä aikaa, vaikka vuoden alussa itselleni lupailin perusteellista keskittymistä runoihin. Tässä kirjassa oli kuitenkin kaksi runoilijaa äänessä. Heli Laaksonen on kirjaan kääntänyt latvialaisen klassikon  Aleksandrs Čaksin ( 1901-1950) runoja suomeksi ja kirjoittanut niihin vastausrunon omista lähtökohdistaan, omalla kielellään ja murteellaan. Enpä olisi näiden runojen ääreen eksynyt ilman Annikin runofestivaalia Tampereella kesän alussa. Siellä Laaksonen luki omia runojaan ja runoilija Harri Hertell luki Aleksandrs Čaksin käännettyjä runoja - vuoropuheluna kuten kirjassakin. Ihastuin jo silloin niin, että hankin kirjan käsiini. Enkä katunut.

Lavalla esitetyistä runoista kiihdytti ja nauratti ylistyslaulu jäätelölle. Tämä näytti Čaksin  humoristina. Notkeasti Laaksonen siihen kommentoi, vaikkei jäätelö ollutkaan hänen juttunsa. Runoilija ottaa vapauden olla oma itsensä - muutenhan ei syntyisi vuoropuhelua. Kirjastoruno kosketti myös, tietysti. Lukiessani löysin lisää. Erityisesti Čaksin runo kuolleelle, pyöreälle ja harrasta uskoaan toistelevalle lehtimummolle kosketti ja lämmitti. Laaksonen vastaa siihen omaa vastikään kuollutta äitiään puhutellen.

Minun on myönnettävä, että vaikka ihailen Heli Laaksosen kykyä käydä keskustelua ennen hänen syntymäänsä kuolleen runoilijan kanssa, olivat runokäännökset kuitenkin kirjan parasta antia. Minulle Aleksandrs Čaks ei ollut edes nimenä tuttu aiemmin, mutta nyt luulen palaavani hänen teksteihinsä vielä: näihin tai muihin, jos suomennostyö jatkuu. Ihastuttavan lisän kirjaan toi juliste, jossa on Heli Laaksosen runoihin liittyviä maalauksia.

Eipä ollut runoilija Čaks aikoinaan varma merkityksestään runoilijana kirjoittaessaan runon, jossa runoilija panee parastaan kirjoittamalla taiteesta, ikuisuudesta ja veljeydestä, ihmiskunnan tulevaisuudesta. Kukaan ei noista runoista välitä, mutta kun runojen kohteena ovat kavaltajat, väärentäjät tai muuten reppanat kanssakulkijat, repeävät mainokset ja lukijat ylistyksiin. Kunnes:

Ja/uusi /tupakkatehdas/ alkoi valmistaa/parhaita sikareita/minun mukaani nimettyjä/kaikkein huonommasta tupakasta.

Ja Laaksonen vastaa:

Takan kaik /tulevat päivät,/ yhteise aja ja talouskukkaro./Toimitan tyhjä,/järjestän joka aamu jauhokaapi./Kattelen toisten tanssivideoi/niinko ajur hevose hännä ylitte Fordin perävaloi.//              Nyy mää tierän,/kummost o olla jättömaa.

Laaksonen Heli & Čaks Aleksandrs: Poimit sydämeni kirjahyllystä - runovuoropuhelu, 2021. Maalaukset, käännökset, runot Heli Laaksonen, valokuvaus Miikka Lappalainen, Kannen kuvamosaiikki Jukka Juhani Uusitalo, 58 sivua ja kuvaliite

Ratinen Suvi: Hyvä tarjous

Minun kehoni on rakennettu tarjousruoalla ja mieli vähättelyllä. s.272

 Nelikymmppinen Kati on päättänyt ostaa itselleen talon.Avopuoliso ja tämän lapset ovat mennyttä elämää, jota on vähän ikävä.  Vanhemmat Aune ja Jouko ovat päättäneet muuttaa kerrostaloon, koska ovat liian vanhoja asumaan hirsimökkiä, jonka isoisän isä on rakentanut. Kati haluaa ostaa sen käypään hintaan. Tosin siihen hintaan on Katin taloudessa vielä matkaa, vaikka esimiesasema rautakaupassa nostaakin tuloja. Lainaa tarvitaan ja sen saamiseen tarvitaan tilille vähän lisää. Vaan Katipa osaa säästää. Sen taidon hän on perinyt vanhemmiltaan, jotka ovat hankkineet joulusuklaatkin aaton viimeisen tunnin tarjouksesta. Montakaan tuotetta ei talouteen ei ole hankittu ilman punaista tarjouslappua, joka kertoo viimeisen päiväyksen lähenevän. Toisaalta tarjouksia on käytetty laveasti myös silloin, kun välitöntä tarvetta ei ole ja ylimääräistä roinaa talossa riittää, vanhoja suklaitakin. Turhaa tavaraa on samojen periaatteiden mukaan kertynyt Katillekin, mutta nyt hän hankkii kirpparimyynnillä pankkitililleen saldoa lisää luopuen tarpeettomasta tavarasta. 

Lapsuudestaan alkaen Kati ja Sari-sisar ovat joutuneet vertaamaan itseään serkkuunsa Ninan, jolla on aina ollut kaikkea. Nytkin onni tuntuu Ninaa seuraavan, sillä hänellä on ura valtionhallinnossa, tehtäviä Brysselissä ja kaiken huipuksi vielä mies ja lapsetkin. Heillä on ollut varaa matkustaa  ja  myös toteuttaa ilmastoystävällistä ruokavaliota, joka ei oikein Aunen säästäväiseen ajatusmaailmaan mahdu. 

Niin me ei syödä mitään eläinkunnan tuotteita niin kuin maitoa tai juustoa tai kananmunia, ja lihaa nyt ei varsinkaan, Nina  alkaa selittää ja ojentaa tyttärensä tyhjän lautasen tälle takaisin. Hän irrottaa otteensa isosta lusikasta, laskee sen juustokuorutetulle lohelle, joka höyryää uunipellillään hyväuskoisena ja viattomana sen ympärillä käytävään keskusteluun. s. 236

Huumori on vaikea laji, mutta jos kirjailijalla on jotain sanottavaa, se toimii. Jos hän osaa käyttää sanomaansa sellaisia keinoja, jotka saavat lukijan oivaltamaan jotain itsessään samalla kun hymähtelee kirjan päähenkilölle, toimii humoristinen kerronta vielä paremmin. Kukapa ei olisi innostunut joskus ostamaan jotakin tarpeetonta pelkästään siksi,  että sen saa halvalla? Ratinen kärjistää toki, mutta minä-kertojan kautta niin hellävaraisesti, että köyhäilyyn on helppo samaistua.  Kustantajan takakannen mainosta "hulvattomasta perhetarinasta" en ihan allekirjoita, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen, hyvä kirja tämä on.

Suvi Ratinen: Hyvä tarjous. Otava, 2021. 286 sivua

Anni Saastamoinen: Sirkka

Anni Saastamoinen

Sirkka
Kosmos 2019
188 sivua

Sirkka on sivuhenkilö, yksinasuja, joka ei tee itsestään numeroa. Siitä huolimatta Sirkka tietää, mitä tahtoo - tai ainakin melkein. Hän asuu yksin ja rakastaa järjestystä. Järjestys pitää olla paitsi omassa kodissa, myös kauppojen hyllyköissä. Kirpputoreilla Sirkka ei voi enää käydä, koska häntä häiritsevät eri suuntiin survaistut henkarit. Usein kaupoissakin Sirkka joutuu korjailemaan järjestystä. Roskienlajittelussa Sirkka on erityisen huolellinen ja muiden huolettomuus harmittaa.
Oman elämänsä Sirkka suunnittelee yhtä tarkasti. Hänellä on mankeloimispäivä ja kirjastopäivä, joista ei tingitä - paitsi joskus. Viherkasvien kastelupäivinä Sirkka nauttii pullollisen olutta. Pari miestä Sirkka kelpuuttaa seuraksi - ehkä, sillä yksinäisyys vaivaa joskus.
Paras ystävä on Natalia, joka on Sirkan täydellinen vastakohta: rempseä ja suurpiirteine
n. Sellainen on myös Sirkan äiti, joka viskoo siemenet maahan sikinsokin "taiteellisesti". Äiti tunkee Sirkan kodin harmaaseen sisustukseen keltaisen keinutuolin piristykseksi ja Sirkan kauhistukseksi.
Sirkka rakastaa työpäivien säännöllistä rytmiä niin, ettei halua pitää lomaa kuin pakotettuna. Kesällä on Sirkan mielestä jopa hauskaa olla  töissä muiden lomaillessa. Silloin ei tarvitse kärsiä lörpön työtoverin Sepon omituisista ruokailutavoistakaan.

Seposta Sirkka voisi ehkä pitää enemmän, ellei Seppo söisi kylmiä nakkeja työpöytänsä ääressä. Sirkka menee inhosta kananlihalle katsoessaan, kun Seppo syö eläimen satunnaisista osista jauhetusta massasta putkuloiksi muotoiltuja nitriittipötköjä kylminä. s.15

Tämä oli hauska kirja, mukaansatempaava, hellyttävä. Pidin erityisesti siitä, että Sirkka oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on eikä tarvitse muiden hyväksyntää. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
304 sivua

Jos näen kirjasta hyviä arvosteluja tai paljon kuulen sitä kehuttavan, luen sitä hyvin kriittisesti valmiina löytämään virheitä tai ainakin jotain, josta en pidä. Näissä tunnelmissa aloitin tätäkin kirjaa. Kolmenkymmenen sivun jälkeen oli pakko antaa periksi ja antautua hersyvän tekstin vietäväksi. Ja se vei - ihan loppuun asti.

Nuori nainen asuu ja elää yksin Kalliossa Helsingissä, mutta on vahvasti kiinni niin vanhempiensa rahapussissa kuin halussa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Pitäisi myös saada töitä, jotta voisi katkaista napanuoran ja tulla joksikin. Kun poikaystävä katkaisee seurustelun, tuntuu sipsipussi ainoalta lohdulta.

"Minä voin saattaa sinut Kamppiin", sanoin - minähän en kantanut minkäänlaista kaunaa, minä olin hyvä tyttöystävä vielä silloinkin, kun olin entinen. s.91

Tilanne pahenee yrittämisestä huolimatta ja nainen hakeutuu äitinsä maksamaan terapiaan, vaikka sen hyödyllisyys ei heti vakuuta. Vastauksena terapeutin kysymykseen, miten on viikko mennyt, itkee nainen menetettyä rakkauttaan.

Sitten aloin puhua entisestä poikaystävästäni, jälleen kerran. En sanonut mitään uutta, mikä teki minut aiempaa vihaisemmaksi. En ollut aloittanut terapiaa eron takia mutta nykyään en enää muusta puhunutkaan. Milloin minä ehtisin käsitellä lapsuuden traumani? Vajaa tunti oli ohi hujauksessa, enkä ollut tullut sen aikana yhtään onnellisemmaksi. ss.94-95

Tilaisuuksia  tulee ja menee ja uusia miehiäkin tulee, mutta mikään ei tunnu asettuvan kohdilleen.

Norjalaismies, jota suutelin Lost&Found-ravintolassa vuonna 2004, ilmoittaa yrityksensä listautuneen pörssiin. Meinasin joskus mennä käymään hänen luonaan Oslossa (hän kutsui) mutten sitten mennytkään, koska googlatessani hänet minulle selvisi, ettei mies todellisuudessa näyttänyt yhtään siltä, miltä hän näytti yökerhossa puoli neljältä . ss.255-256

Päähenkilö käyttää sujuvasti nettipalveluita, WhatsAppia, Tinderiä ym ja syö ruokia, joita ikääntynyt lihapullansyöjä ei tunne. Sipsien dippikastikkeen pitää olla tietyn merkkistä ja kahvilan kakun sopivan kosteaa. Teksti vilisee paikannimiä ja tuotemerkkejä, jotka lupaavat onnea, mutta eivät sitä takaa. Savonlahti ilkamoi häpeämättömästi päähenkilönsä yrityksillä näyttää uskottavalta, tehokkaalta ja kauniilta - aikuiselta. Vauhdikas ja sujuva kielenkäyttö minut vakuutti ja valloitti. Aikuistuminen voi olla vaikeaa, mutta siitä voi kertoa hauskasti - vaikeuksia vähättelemättä.