Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista - novelleja

 

Kuinka iloinen olenkaan, että Helmi Kekkonen Helsingin Sanomien artikkelissa 27.7.2025 johdatti minut ensinäkin novellin ja sitten myös minulle aiemmin tuntemattomaksi jääneen kirjailijan tuotannon pariin. Nauttien ja toisinaan kärsimättömästi ahmien olen lukenut Marko Järvikallaksen novelleja, jotka onnekseni kirjastosta löysin. Siellä ymmärretään vielä novellikokoelmat hankkia, kunhan vain lukija malttaisi niiden äärelle pysähtyä.

Tämän novellikokoelman valitsin kirjan nimen perusteella, minkä vähän nolona tunnustan. Sen nimistä novellia kirjassa ei ole eivätkä novellit hempeitä rakkauskertomuksia ole, vaikka parisuhdetta jotkut niistä käsittelevätkin. Enimmäkseen silloinkin on kyse rakkauden loppumisesta tai toisen ihmisen muuttumisesta niin, että yhdessä eläminen käy mahdottomaksi. Näin on Pieni levähdys -novellissa, jossa lukija seuraa ensin ihan toisenlaisia johtolankoja. Novellissa Vaimoni on nukkunut täällä minä-kertoja on jo niin syvällä tuskassaan, ettei hyväksy avunantoyrityksiä. Nimi ei lupaa mitään, vaikka siltä tuntuukin. Novellissa Kaikki on taas hyvin kertoja uppoaa kadehtimansa ja ihailemansa kaksoissiskon elämään tämän kuoltua.

Elämäni sijaitsee nyt tässä. Kaikki millä on yhtään merkitystä on tässä. En ole koskaan ollut tällä tavalla läsnä.. Seuraukset olkoot seurauksia. Niistä selvitään aina jollakin tapaa. 

Kertojan näkökulma vaihtelee novellista toiseen. Välillä kertojana on nainen, välillä mies, joskus lapsikin. Novellissa Eksyneet nuori poika on machoiluun taipuvaisen isänsä kanssa vaelluksella, joka muuttuu selviämistaisteluksi ja vahvan myyttisin keinoin pojan aikuistumisen riitiksi. Novellissa Parantaja poika turvautuu siskoonsa ja tämän poikaystävään selvitäkseen vanhempien avioerosta.

Ehkä juuri näiden novellien kautta pääsee tämän kirjallisuudenlajin ytimeen. Sanomalla vähän sanoo enemmän kuin pitkään selittämällä. Kaikissa näissä ollaan muutoksen äärellä ja tavoitteena on saada ote elämästä jollakin keinoin. Novellit ovat pitkähköjä ja jakaantuvat lukuihin. Niitä on kirjassa kymmenen. Olisi maltettava pitää taukoa niiden välillä, ja annettava niiden vaikuttaa koko voimallaan.

Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista. Siltala, 2021. - Kannen suunnittelu ja kuvat:Mika Tuominen. 278 sivua

Andrea Abreu : Pilvipeitto

 

Tarina oli mielestäni uusi ja kuitenkin vanha. Pilvipeitto kertoo kahdesta n.10-vuotiaasta tytöstä yhden kesän aikana. Toinen tytöistä on kertoja, joka ihailee ystäväänsä Isoraa ja yrittää miellyttää ja jäljitellä tätä. Vasta kirjan loppupuolella kertoja näkee Isoran toisin. Tapahtumapaikkana on Teneriffan turistisaari, mutta matkailu näyttäytyy kirjassa vain paikallisille tarjoamiensa ansiomahdollisuuksien kautta. Köyhyys on läsnä monin tavoin.

Isora asuu mummonsa kanssa, sillä hänen äitinsä on kuollut.  Tytön suru pilkahtaa, mutta siihen ei jäädä vellomaan. Mummo pitää kauppaa, jossa kyläläiset asioivat. Sieltä hankkivat ruokatarpeensa myös kertojan äiti ja mummo - usein velaksi. Kertojan äiti siivoaa hotellihuoneita ja matkailijoiden käyttämiä asuntoja. Hänen apunaan myös kertoja joutuu näkemään lian ja jätökset, joita kukaan ei kodissaan sietäisi.

Keskeistä kirjassa on tyttöjen ystävyys ja seksuaalinen herääminen. Kosketukset lipsahtavat tunnustelusta hinkkaamiseen ja fyysisen mielihyvän tavoitteluun. Ruoka ja syöminen ovat myös tärkeitä: eri värisiä mojo-kastikkeita syödään yksinkertaisen perusruuan kanssa. Isora on mummonsa mielestä liian lihava ja tämä yrittää laihduttaa tyttöä keittoruokavaliolla. Isora syöttää laihdutuskuurin aikana ystävälleen tekemäänsä kakkua, jota toinen ei millään saa nieltyä, mutta yrittää silti - ystävyyden nimissä.

Tytöt eivät tiedä, ovatko aikuisia vai lapsia. Barbit ovat vielä mukana tyttöjen elämässä, vaikka puheenparsi sisältää sanoja, joiden merkityksestä heillä on kenties vain aavistus ja telenovellat välittävät kuvaa aikuisten maailmasta. Koska Isoralta puuttuu äiti ja kertojan äiti on jatkuvasti töissä, tytöt tekevät näkemästään ja kuulemastaan omat johtopäätöksensä. Niiden avulla he hahmottavat maailmaa ja elämää, johon kasvavat. Kerronta on toteavaa ja paljasta ja juuri tämä kirjailijan käyttämä kieli tekee tarinasta kiehtovan. Lapsen kyky nähdä ja oivaltaa paljastaa heidän vanhemmistaan ja ympäristöstä enemmän kuin suora kuvaus.

Kuuntelin kirjan, jota en saanut paperikirjana käsiini paikallisesta kirjastosta. Helmet-kirjastojen lainatuimpien listalla tämä kirja on ollut jo viikkoja. On vaikea kertoa kuunnellusta kirjasta, koska luulen toisen ääneen lukeman tekstin vaikuttaneen luku-/kuuntelukokemukseeni. Fanni Noroila luki selkeästi neutraalilla, nuorella äänellä, mutta kaikki tekstissä vilahtelevat bitchit ja shitit korostuivat mielestäni suhteettoman paljon.  Välillä teksti vilahti korviin kuin nopeutettuna, jolloin tottumattomana kuuntelijana aloitin uudestaan. Nopeutettu kohta oli yhä tallella. (Ehkä se oli ilman välimerkkejä.) Muuten kirja sopi mielestäni myös kuunneltavaksi, vaikka tekstin ystävänä olisin halunnut palata taakse päin ja tarkistaa. Ja kyllä - pidin Abreun teoksesta. Se kannattaa lukea, olipa sitten Teneriffan-kävijä tai ei.

Andrea Abreu : Pilvipeitto. Siltala, 2024. Espanjankielinen alkuteos Panza de burro. -Kääntäjä Sari Selander. E-äänikirja. -Lukija: Fanni Noroila. -  MP3. - Kesto 04:03:39.

Loe Erlend: Muleum

 

Koska edelleen haluan lukea paperikirjoja, vaikka pääsy kirjastoon on joulukuussa matkan takia estynyt, luen vanhempaa kirjallisuutta. Onneksi tuli tämäkin luettua. Loen Supernaiivi -kirjan olen lukenut joskus aiemmin. Siinä nuori mies tilittää tuntojaan aikuistumisen tuskassa. Tämä kirja on sille epäolemättä pari, sillä tässä nuori tyttö kirjoittaa psykiatrin kehoituksesta päiväkirjaa. Tyttö on menettänyt isänsä, äitinsä ja Tom-veljensä, kaikki läheisensä, lento-onnettomuudessa eikä heiltä jäänyt mittava perintö lohduta, vaan Julie on vahvasti itsetuhoinen. Hänellä on yksi ystävä, eläinrakas Constance, joka yrittää lohduttaa mm. hoitamalla Finch Huttoniksi nimitettyä koiraa. Psykiatriaan Julie nimittää psykogeiriksi. Julieta yrittää lohduttaa myös puolalainen Krzysztof, joka laatoittaa Julien kodin uima-allasta.

Julie yrittääkin itsemurhaa , mutta hankkii tarkoitukseen venyvää köyttä, eikä yritys onnistu. Hän lähtee perintöään tuhlaten lentomatkalle, jonka tarkoitus ei ole päästä perille. Monesti hän pyörii vain lentokentällä, tapaa siellä satunnaisesti ihmisiä. Joskus hän viipyy näiden luona hetken, kuten Brysselissä Marijken ja hänen naapurinsa Dennisin. He yrittävät nostaa Julieta takaisin elämään.

Hän (Dennis)on sitä mieltä, että minun pitäisi lopettaa päiväkirjan kirjoittaminen, jos haluan elää, koska kirjoittamalla niin kuin minä kirjoitan kaivaudun hänen mukaansa koko ajan vain syvemmälle ongelmiini. Kaikki lauseet, jotka sisältävät sanan "minä" pitäisi polttaa heti, kun ne on kirjoitettu, hän sanoo.

Julien matkustelu saa joskus päämäärän, mutta  vain Soulissa ja Lontossa hän viipyy  kauemmin. Soulissa häntä pitää seksi korealaisen pikaluistelijan kanssa ja Lontoossa hän juoksee öisin pitkin katuja. Hänen mielenkiintonsa herää ainoastaan silloin, kun näköpiiriin ilmestyy uusia tapoja kuolla. Hän jopa viettää kolme yötä kanalassa Bukarestissa saadakseen lintuinfluenssan.

Ongelmallisinta kanojen seassa piileskelyssä on se, että ajattelen liikaa. Viime yönä, kun lepäilin kolme neljä kanaa pääni ympärillä, päätin puolittain että jos olen kaikkien oletusten vastaisesti elossa vielä vuoden kuluttua, opettelen kaiken sen mitä en tiedä, alan ehkä opiskella lääketiedettä, saa nähdä, mutta herrajumala, sehän kuulostaa jo ihan suunnitelmalta, olen thnyt jonkin suunnitelmaa muistuttavan ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun äiti, isä ja Tom putosisvat maahan, makaan romanialaisessa kanalassa ja laadin suunnitelmia. Herra paratkoon. 

Constancen viesti Kanarian saarilta saa Julien viimein kohtaamaan aiemmin tuntemiaan ihmisiä. Paraneminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan Julie hautoo yhä mahdollisuuksia päättää päivänsä.

Olen innostunut Loen tavasta kirjoittaa: vakavankin aiheen hän kääntää oudon hauskaksi. Se johtuu - niin veikkaisin- tuoreesta tavasta havainnoida maailmaa nuoren ihmisen päättäväisyydellä ja ehdottomuudella. Onhan tässäkin kirjassa vedetty vähän överiksi Julien päättömän lentomatkailun kuvittelussa, mutta tytön häpeän hirttäytymisen alokasmaisesta virheestä - venyvästä köydestä - ymmärtää hyvin, samoin holtittoman käyttäytymisen. Lukijassa herää lämpö ja sympatia epätoivoista tyttöparkaa kohtaan ja myös toivo: anna tämän päättyä hyvin. Enpä kerro, miten kävi. Sen voi lukea itse, jos saa vielä kirjan käsiinsä.

Erlend Loe: Muleum. Johnny Kniga, 2008. - Alkuteos Muleum, 2007. - Suom.Outi Menna. 187 sivua.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
304 sivua

Jos näen kirjasta hyviä arvosteluja tai paljon kuulen sitä kehuttavan, luen sitä hyvin kriittisesti valmiina löytämään virheitä tai ainakin jotain, josta en pidä. Näissä tunnelmissa aloitin tätäkin kirjaa. Kolmenkymmenen sivun jälkeen oli pakko antaa periksi ja antautua hersyvän tekstin vietäväksi. Ja se vei - ihan loppuun asti.

Nuori nainen asuu ja elää yksin Kalliossa Helsingissä, mutta on vahvasti kiinni niin vanhempiensa rahapussissa kuin halussa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Pitäisi myös saada töitä, jotta voisi katkaista napanuoran ja tulla joksikin. Kun poikaystävä katkaisee seurustelun, tuntuu sipsipussi ainoalta lohdulta.

"Minä voin saattaa sinut Kamppiin", sanoin - minähän en kantanut minkäänlaista kaunaa, minä olin hyvä tyttöystävä vielä silloinkin, kun olin entinen. s.91

Tilanne pahenee yrittämisestä huolimatta ja nainen hakeutuu äitinsä maksamaan terapiaan, vaikka sen hyödyllisyys ei heti vakuuta. Vastauksena terapeutin kysymykseen, miten on viikko mennyt, itkee nainen menetettyä rakkauttaan.

Sitten aloin puhua entisestä poikaystävästäni, jälleen kerran. En sanonut mitään uutta, mikä teki minut aiempaa vihaisemmaksi. En ollut aloittanut terapiaa eron takia mutta nykyään en enää muusta puhunutkaan. Milloin minä ehtisin käsitellä lapsuuden traumani? Vajaa tunti oli ohi hujauksessa, enkä ollut tullut sen aikana yhtään onnellisemmaksi. ss.94-95

Tilaisuuksia  tulee ja menee ja uusia miehiäkin tulee, mutta mikään ei tunnu asettuvan kohdilleen.

Norjalaismies, jota suutelin Lost&Found-ravintolassa vuonna 2004, ilmoittaa yrityksensä listautuneen pörssiin. Meinasin joskus mennä käymään hänen luonaan Oslossa (hän kutsui) mutten sitten mennytkään, koska googlatessani hänet minulle selvisi, ettei mies todellisuudessa näyttänyt yhtään siltä, miltä hän näytti yökerhossa puoli neljältä . ss.255-256

Päähenkilö käyttää sujuvasti nettipalveluita, WhatsAppia, Tinderiä ym ja syö ruokia, joita ikääntynyt lihapullansyöjä ei tunne. Sipsien dippikastikkeen pitää olla tietyn merkkistä ja kahvilan kakun sopivan kosteaa. Teksti vilisee paikannimiä ja tuotemerkkejä, jotka lupaavat onnea, mutta eivät sitä takaa. Savonlahti ilkamoi häpeämättömästi päähenkilönsä yrityksillä näyttää uskottavalta, tehokkaalta ja kauniilta - aikuiselta. Vauhdikas ja sujuva kielenkäyttö minut vakuutti ja valloitti. Aikuistuminen voi olla vaikeaa, mutta siitä voi kertoa hauskasti - vaikeuksia vähättelemättä.