Koska edelleen haluan lukea paperikirjoja, vaikka pääsy kirjastoon on joulukuussa matkan takia estynyt, luen vanhempaa kirjallisuutta. Onneksi tuli tämäkin luettua. Loen Supernaiivi -kirjan olen lukenut joskus aiemmin. Siinä nuori mies tilittää tuntojaan aikuistumisen tuskassa. Tämä kirja on sille epäolemättä pari, sillä tässä nuori tyttö kirjoittaa psykiatrin kehoituksesta päiväkirjaa. Tyttö on menettänyt isänsä, äitinsä ja Tom-veljensä, kaikki läheisensä, lento-onnettomuudessa eikä heiltä jäänyt mittava perintö lohduta, vaan Julie on vahvasti itsetuhoinen. Hänellä on yksi ystävä, eläinrakas Constance, joka yrittää lohduttaa mm. hoitamalla Finch Huttoniksi nimitettyä koiraa. Psykiatriaan Julie nimittää psykogeiriksi. Julieta yrittää lohduttaa myös puolalainen Krzysztof, joka laatoittaa Julien kodin uima-allasta.
Julie yrittääkin itsemurhaa , mutta hankkii tarkoitukseen venyvää köyttä, eikä yritys onnistu. Hän lähtee perintöään tuhlaten lentomatkalle, jonka tarkoitus ei ole päästä perille. Monesti hän pyörii vain lentokentällä, tapaa siellä satunnaisesti ihmisiä. Joskus hän viipyy näiden luona hetken, kuten Brysselissä Marijken ja hänen naapurinsa Dennisin. He yrittävät nostaa Julieta takaisin elämään.
Hän (Dennis)on sitä mieltä, että minun pitäisi lopettaa päiväkirjan kirjoittaminen, jos haluan elää, koska kirjoittamalla niin kuin minä kirjoitan kaivaudun hänen mukaansa koko ajan vain syvemmälle ongelmiini. Kaikki lauseet, jotka sisältävät sanan "minä" pitäisi polttaa heti, kun ne on kirjoitettu, hän sanoo.
Julien matkustelu saa joskus päämäärän, mutta vain Soulissa ja Lontossa hän viipyy kauemmin. Soulissa häntä pitää seksi korealaisen pikaluistelijan kanssa ja Lontoossa hän juoksee öisin pitkin katuja. Hänen mielenkiintonsa herää ainoastaan silloin, kun näköpiiriin ilmestyy uusia tapoja kuolla. Hän jopa viettää kolme yötä kanalassa Bukarestissa saadakseen lintuinfluenssan.
Ongelmallisinta kanojen seassa piileskelyssä on se, että ajattelen liikaa. Viime yönä, kun lepäilin kolme neljä kanaa pääni ympärillä, päätin puolittain että jos olen kaikkien oletusten vastaisesti elossa vielä vuoden kuluttua, opettelen kaiken sen mitä en tiedä, alan ehkä opiskella lääketiedettä, saa nähdä, mutta herrajumala, sehän kuulostaa jo ihan suunnitelmalta, olen thnyt jonkin suunnitelmaa muistuttavan ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun äiti, isä ja Tom putosisvat maahan, makaan romanialaisessa kanalassa ja laadin suunnitelmia. Herra paratkoon.
Constancen viesti Kanarian saarilta saa Julien viimein kohtaamaan aiemmin tuntemiaan ihmisiä. Paraneminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan Julie hautoo yhä mahdollisuuksia päättää päivänsä.
Olen innostunut Loen tavasta kirjoittaa: vakavankin aiheen hän kääntää oudon hauskaksi. Se johtuu - niin veikkaisin- tuoreesta tavasta havainnoida maailmaa nuoren ihmisen päättäväisyydellä ja ehdottomuudella. Onhan tässäkin kirjassa vedetty vähän överiksi Julien päättömän lentomatkailun kuvittelussa, mutta tytön häpeän hirttäytymisen alokasmaisesta virheestä - venyvästä köydestä - ymmärtää hyvin, samoin holtittoman käyttäytymisen. Lukijassa herää lämpö ja sympatia epätoivoista tyttöparkaa kohtaan ja myös toivo: anna tämän päättyä hyvin. Enpä kerro, miten kävi. Sen voi lukea itse, jos saa vielä kirjan käsiinsä.
Erlend Loe: Muleum. Johnny Kniga, 2008. - Alkuteos Muleum, 2007. - Suom.Outi Menna. 187 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti