Turunen Eeva: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sattumalta tartuin tähän kirjaan. En tuntenut kirjailijaa. Nyt tiedän hänen julkaiseen jo ennen tätä kirjaa novellikokoelman Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa.  Se voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Tämä kirja puolestaan on nyt Finlandia-palkintoehdokkaana. Turusen näytelmä Muutama sana Ullasta on taas ollut Lea-palkintoehdokkaana. Varsin lupaava ura siis vuonna 1983 syntyneellä kirjailijalla. Eikä ole kirjailijan ura ainoa, sillä Eeva Turunen on myös arkkitehti.

Tätä kaikkea tietämättä/muistamatta avasin kirjan ja ajattelin ensimmäiseksi:voieijei! Fontti oli  pientä ja joku muu kuin tavallisin, mukana oli luetteloita, suunnitelmia, jopa piirroksia. Pääosa tekstistä soljui kuitenkin vuoropuheluna ukin ja minän tai puolison ja minän välillä. Varsin pian tajusin, että se, mitä tekstissä ensi näkemällä säikähdin, olikin sen vahvuus. Monta sataa sivua taittui väljällä ladonnalla ja taitolla hetkessä. Tai no, tarvittiin siihen toki luettavaa tekstiäkin - ja taitava kirjoittaja. Teksti on oivaltava, itseironinen (kertojaminää kohtaan) ja hauska.  Eeva Turunen osaa viedä tarinaa eteenpäin ja paljastaa kuvattavistaan enemmän kuin kukaan lukija toivoisi itsestään paljastettavan.

Minä-kertoja ja hänen ukkinsa ovat arkkitehtejä molemmat. Ukilla on pitkä ja palkittu ura jo takanapäin, mutta hän on ilmiselvästi innostunut päästessään jakamaan tietämystään nuoremman polven ammattilaiselle. Ukki on kerronnan aikana sairaalassa, lähellä kuolemaa ja minä-kertoja käy häntä katsomassa. Sitten ukki on kuollut ja kertoja käy yksityiskohtaista viestittelyä uurnaa työstävän puusepän kanssa. Ukkihan on itsekin tarkoin valmistautunut kuolemaansa ja murehtinut hautaan mahtumistaan (unohtaen tuhkauksen).

mummisi kuoltua ostin kirjaimet ja numerot tietystikin hänelle ja samassa yhteydessä myöskin itselleni, siis nimen kirjaimet

numeroiden tulee edustaa samaa kirjasintyyppiä nimen kirjainten kanssa, ja ulkoneman, toisin sanoen syvyyssuuntaisen mitan, tulee olla ehdottomasti sama

Kertojalle ukki on hyvin tärkeä ihminen, vaikka kaikkea omasta elämästään hän ei voi ukille paljastaa. Myös keskustelut ukin kanssa ovat sanakäänteitä myöten korrekteja ja sivistyneitä. Ukki antaa ohjeita ja kertoo näkemyksistään ihmisistä ja maailmasta, eikä nuorempi kollega saa sanottua omia mielipiteitään. Vaikka hän rakastaa ukkia ja haluaa täyttää tämän toiveet, ei ukin arvomaailmaan tunnu mahtuvan muita kuin hänen kanssaan samanmielisiä.

jos joku lähtee aamutuimaan vaikkapa noutamaan postia laatikosta, hän ei varmaankaan halua ryhtyä rupattelemaan pihalla naapureille, mutta silti tahtoo olla niin, että moni poliitikko tarrautuu yhteisöllisyyteen ja toistelee tuota taikasanaa kuin riivattu

suunnitelmani, se on tämä: opin sanomaan kepeästi, että Hei ukki, äänestinpä tuossa eri laidan puoluetta kuin sinä, tai opin sanomaan, että Minä en aio perustaa omaa toimistoa, ja täytyykin tästä lähteä äänestämään kokonaan eri laidan puoluetta, ja varsinkin opin sanomaan Täytyykin tästä lähteä yhdessä naisystäväni kanssa äänestämään eri puoluetta, tykkänään vailla oma toimisto -aikeita.

Kertojan elämä naisystävän kanssa ei suju kompastelematta, vaan moni asia toisessa ärsyttää. Ukin kuolema tuo suhteeseen lisää säröjä, sillä kertojaminä vaalii ukin muistoa ja tuoleja ja suolasirotinta, kun taas puoliso ei ole ukkia tavannutkaan koskaan ja surunilmaukset alkavat tuntua oudoilta ja vähintäänkin häiritseviltä.

älkää nousko satulavyötuolille seisomaan, sillä jalat saattavat sen läpäistä

älkää menkö siihen samettituoliin

sininen samettituoli on mitä ihanin, mutta älkää menkö siihen

olkaa paikoillanne, jos vain voitte 

Työssään nuori arkkitehti on äärimmäisen huolellinen, jopa pikkutarkka, muttei rohkene sanoa asioita suoraan, vaan kiertelee monen korulauseen kautta ja samalla vesittää viestinsä. Niinpä työ alkaa maistua huonosti ja kertoja haaveilee vapaammasta elämästä, jonka kirjailijaksi ryhtyminen saattaisi avata.

jos vain kuulenkin sanan arkkitehtuurikilpailu, menen heti muihin maailmoihin

nautin kilpailuttoman elämän rauhasta kotonani, huonekasveja hoivaten

rauha, jonka sisimmässäni vallitsee, on sitä luokkaa, ettei moni pääse moista milloinkaan kokemaan

suunnitelmani on varsinkin semmoinen, että kirjoitan kirjan

sitä ei saa sanoa kellekään

ei kun minähän sanon sen aina kaikille

suunnitelmani on opetella olemaan sanomatta kaikkea aina kaikille

suunnitelmani on oppia sanomaan Tänään ei käy riento, sillä asetan etusijalle koti-illan puolisoni seurassa

Loppujen lopuksi ilmeisesti edellisen kirjan neiti U pääsee sanomaan sanansa tähänkin teokseen mm. tulevaisuuden haavekuvana vanhainkodista

hoivakodissa ei joulupäivänä ole mitään ankeaa joulupäiväluuhaamista tai kaitaliinojen hivelemistä päiväsalissa vaan on U:n punkyhtyeen konsertti

Kaikki nämä tärkeät asiat kulkevat kerronnassa ja päähenkilön elämässä rinnakkain.Ukin tapaaminen,

(pitäisikö minun ostaa ukille pihvi, toteuttaa armollisesti kokolihahaaveet?)

 aika puolison kanssa, viestittely uurnasta ja leikkuulaudasta, työsuunnitelmat ja suunnitelmat, jotka tähtäävät itsekasvatukseen ja/tai parempaan elämään. Vakavasta pohjavirityksestä huolimatta kirja on suunnattoman hauska. Turunen paljastaa nuoren päähenkilön avuttomuuden, kirkassilmäisen tulevaisuudenuskon ja naiiviuden. 

Kannatti lukea. Ehdottomasti!

laadin itselleni monimutkaisen kaavakkeen, jolla minun on aina anottava itseltäni lupaa uuden asian ostamiseen, ja useimmiten lupa evätään, sillä perustelut ja liitteet ovat puutteellisia

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen- romaani mikäs muu.- Siltala, 2022. Päällys Jussi Karjalainen. -439 sivua