"Inhoan elämäkerrallisia paljastuskirjoja, ja siksi ajatus omasta elämäkerrasta oli pitkään vieras"
Minäkään en ole elämäkertojen lukija, mutta Pirkko Lahdesta kertovan elämäkerran halusin lukea ja vartavasten tilasin sen kirjastosta. Jonoa oli, joten muutkin olivat henkilöstä kiinnostuneita. Eikä ihme, sillä onhan Lahti ollut vuosikymmeniä mediassa esillä - Rouva Mielenterveydeksikin nimettynä. Minun kiinnostukseni herätti kirjan julkistamisen yhteydessä se, mitä Lahti sanoi surusta: Ei kaikkeen suruun tarvita terapiaa, vaan sille on annettava aikaa. Muistamani mukaan Lahti jatkoi mainitsemalla surun kuuluvan elämään. Mielestäni tämä kertoo Pirkko Lahden maanläheisestä tavasta nähdä elämää ja pitää koulutuksensa rinnalla arkijärki mukana.
Tämä kirja kertoo niin ikään tuosta suhtautumistavasta - työsaavutusten ja elämänvaiheiden lisäksi. Lahti sai kodistaan sosiaalidemokraattisen perinnön, joka on kantanut vanhuuspäiviin asti ja vienyt välillä eu-parlamentti- ja eduskuntaehdokkaaksikin. Poliitikkona hän ei pysty itseään näkemään, sillä ymmärtää mielestään liikaa vastakkaisia näkemyksiä. Ahkeruus ja loppuuntekemisen vaade tulivat myös jo kotoa.
"Äiti ei tykännyt 'toi pitäis tehdä' -ajattelusta.Piti tehdä heti, mieluiten eilen."... Äiti opetti, että aina pystyi oppimaan uutta. Epäonnistuakin sai, mutta piti ponnistella. "Ahkera pitää olla, kaikkea pitää yrittää ja valittaa ei saa"
Valittamista olisi kotioloista riittänyt äidin toisen avioliiton jälkeen isäpuolen mielenterveysongelmista ja väkivaltaisuudesta. Omaa isäänsä Lahti ei osannut kaivata, sillä hänellä ei ole muistikuvia sodassa kaatuneesta miehestä.
Olen poiminut kirjasta itseäni puhuttelevia lausahduksia, jotka osaltaan kertovat Pirkko Lahden asenteesta Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana ja valistajana, joka halusi tehdä mielenterveysasioita tavalliselle, ei-koulutetulle ihmiselle ymmärrettäväksi.
Rantaselta (edeltäjältään Mielenterveysseurassa) Pirkko Lahti oppi, kuinka tärkeää oli luopua asiantuntijoille tyypillisestä jargonista ja pyrkiä puhumaan kaikille ymmärrettävällä tavalla.
Kirjassa käydään läpi Lahden työuran vaiheet, mutta juuri näissä oivalluksissa on mielestäni sanoma, joka Lahden työstä on jäänyt näkyväksi perinnöksi. Onhan hänellä toki omiakin julkaisuja lähes tusinan verran, mutta yhteistyö Minna Maijalan kanssa on kiteyttänyt sanottavaa.Näissä lukijalle tiivistetyissä viesteissä on lämmintä oivallusta ja sellaista ymmärrystä, joka hyväksyy ihmisen riippumatta hänen saavutuksitaan tai asemastaan yhteiskunnassa.
"Jokaisen perheessä tulisi olla yksi mielenterveyspotilas, yksi alkoholisti, yksi työtön, yksi vanhus ja yksi vammainen, koska verbaalilla ja kognitiivisella tasolla kaikki tietävät, kuinka näistä asioista tulee puhua, mutta vasta tunnetasolla selviää, kuinka ihminen oikeasti suhtautuu näihin."
Pirkko Lahden mielestä 'syrjäytynyt' on leimaava nimitys ja syyllistää ihmistä hänen omasta osattomuudestaan. Se on totaalimuotoinen ja ikäänkuin oikeuttaa ihmisen sivuuttamisen.
"Yhteiskuntaamme luonnehtivat nykyään eriytyminen, erikoistuminen ja lohkoutuminen. Jokainen haluaa olla erikoisasiantuntija. Siksi terveyskeskukseiin on vaikea saada yleislääkäriä", Pirkko Lahti pohtii. " Seuraamme tässä Amerikan mallia. Siellä on oikean ja vasemman silmän lääkäreitä, vaikka molempien silmien yhteistyö on a ja o."
Jäätyään eläkkeelle viisitoista vuotta sitten Pirkko Lahti jatkoi aktiivista elämää ja piti mm. edelleen luentoja. Rinnalle tuli myös vapaaehtoista auttamista ja kuuden hengen ystäväporukkaan hän pitää edelleen päivittäin yhteyttä, vaikkapa tarkistamalla puhelinsoitolla läheisen tilanteen. Aviopuolisonsa hän on menettänyt ensin alzheimerin taudille ja sitten kokonaan raskaan kymmenen vuotta kestäneen omaishoitovaiheen jälkeen. Tämänkin Pirkko Lahti osaa kääntää sanoiksi ja toimii yhä kokemusasiantuntijana myös muille itse vanhetessaan.
"Aktiivinen vanheneminen on luopumista, oma-aloitteista pois antamista, kuten eläkkeelle jääminen. Passiivinen vanheneminen on sitä, että asioita alkaa jäädä elämästä pois, ei vain jaksa enää."
"Kuolemassa on neljä vaihetta. Ensin ihminen luopuu yhteiskunnasta, sitten sosiaalisista suhteista. Kolmannessa vaiheessa ihminen ei enää välitä itsestään, aistien toiminta heikkenee ja ihminen ei enää tartu impulsseihin. Varsinainen kliininen kuolema, sydämen pysähtyminen ja ruumiista irti päästäminen, on vasta neljäs ja viimeinen vaihe"
Vaikka kirjan alaotsikko, kuuntelija pitää varmasti paikkansa, on tämän kirjan suurin anti ehdottomasti kuuntelemisen tuloksena syntyneet ajatukset. Olen valtavan kiitollinen niistä, tästä kirjasta ja siitä uteliaasta ja henkisesti anteliaasta elämästä, jota Pirkko Lahti on elänyt.
Minna Maijala: Pirkko Lahti -Kuuntelija.- Otava, 2022. - 187 sivua
Lahti oli taannoin Yle Perjantain vieraana mielenterveyttä käsittelevässä jaksossa. Puhui hyvin.
VastaaPoistaOlikohan se juuri tuo ohjelma, joka minutkin sai tähän kirjaan tarttumaan? Ehkä. Pirkko Lahti osaa puhua ja sanoo myös jotain mietittyä, ei vaan puhu puhumisen ilosta.
Poista