Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

 

Ja kaiken takana kaikuu aina oikeassa olleiden, koskaan erehtymättömien tuomiokuoro, sanat kuin kolkot avaimet, jotka osuvat otsaan ohimoon, silmäkulmaan: " Mitäs läksivät, punikit, siitäs saivat, ansionsa mukaan! Terroristeja, tappajia koko sakki."

Sirpa Kähkösen tuotanto, etenkin Kuopio-sarja  käsittelee oman suvun historiaa kaunokirjallisuuden keinoin. Kirjailija on saanut vierailujensa yhteydessä myös tuonkaltaista palautetta ja kuulla olevansa väärässä niin monta kertaa, että hän puhuu väärässä olemisen perinnöstä. Pidän arvokkaana Kähkösen kuvittamaa kerrontaa hävinneiden asemasta, köyhien olojen antamista elämäneväistä ja hänen avointa tilitystään sukunsa vaiheista.

Tässä kirjassa Kähkönen puhuu omana itsenään, ei kirjailijana, joka kirjoittaa tarinalle juonen ja henkilöille ajatukset ja vuorosanat tapahtuneen pohjalta kuvitellen. Tässä kirjassa kirjailija on paljaimmillaan ja samalla haavoittuvimmillaan - näin oletan. Hän kirjoittaa kirjettä vuosi sitten kuolleelle äidilleen, jonka kanssa välit eivät ole olleet lainkaan mutakattomat.

Tempauduit koko olemuksellasi musiikkiin, monet kerrat näin sinun tanssivan olohuoneessa, kokonaan sävelille antautuneena.

Minusta se oli lapsena noloa. Ajattelin että  kenenkään muun äiti ei ole sellainen kuin sinä. Naisten kuului olla pidättyväisiä, juosta kädet suorina, jalkoja sirosti sivulle viskellen, vaikeasti avuttomasti, villatakit olkapäillä  ja kapeat hameet siivosti polviin asti ulottuvina, naisten kuului katsoa silmänurkasta, ei suoraan kohti, naisten kuului maistella sievästi kahvia, mehua, likööriä, ruokaa, elämää. Ei saanut juopua, nauttia, heittäytyä. Sinä olit villi, hurmaantuva, kieppuva, naurava, huohottava, olit tanssiva dervissi.

Kuvatessaan Riitta-äitiään Kähkönen oivaltavasti näyttää suurten ikäluokkien naisen aseman ja paikan, joka heille yhteiskunnassa tarjottiin. Äitinsä sopeutumattomuudelle Sirpa Kähkönen löytää syyn junaonettomuudesta, johon äiti on nuorena joutunut ja siitä saatuun, tutkimatta jäettyyn päävammaan. Äiti vaimentaa päänsärkyään juomalla, mutta siitä tulee vähitellen kipua suurempi ongelma.

Olen lukenut tätä kirjaa yrityksenä ymmärtää äitiä. Kirjailija haluaa tietää, miksi äiti piti häntä syypäänä mahdollisuuksiensa katoamiseen ja nuoruutensa loppuun. Kähkönen ei tyydy yksinkertaisiin selityksiin varhaisesta raskaudesta, vaan selvittää syitä isoäitiään Anna Heleenaa ja Tammisaaren vankileirin kokenutta ukkia myöten. Heistäkin kirjoittajalla on muistoja.

Lapsuusmuistoni: Anna Heleenalla oli aina maljakossa pieni kimppu muovitulppaaneja. Ne olivat vanhanaikaisia tekokukkia, paksua plastiikkia, niiden värit olivat kuin sotientakaista retusoiduista valokuvista. Voin yhä tuntea niiden kankeuden sormissani, ne eivät jäljitelleet kukkien herkkyyttä, ne kertoivat sotien jälkeisille ihmisille, että on olemassa kestävyyttä, ikuista elämänkaltaisuutta, lupaus pysyvyydestä, siisteydestä, vaivattomasta, karistamattomasta, roskaamattomasta, tasalaatuisesta kauneudesta.

Saatellessaan äitiään tuonpuoleiseen kirjoittaja saa avukseen Tuonen tytin, joka auttaa pakkaamaan äidin mukaan muistoesineitä, kuten villatakin, ruskean makeispussin ja lankakerän. Esineillä on merkitys paitsi symboleina ja muistoina, myös tarinan kuljetuksessa ja uusina avauksina. 

Kirjan kieli on oivaltavaa ja kaunista; sitä on luonnehdittu runolliseksi. Kieli ja terävät oivallukset siellä täällä kantoivat omaakin lukukokemustani loppuun asti, vaikken herkistynyt kyyneliin, kuten monet muut lukijat. Sekä lukijat että arvostelijat ovat ylistäneet kirjaa koskettavaksi ja kauniiksi. Minua se ei puhutellut. Yrityksessä ymmärtää äitiä jäivät vääryydet ja syytökset mielessäni päällimmäiseksi ja se oli jotenkin vaivaannuttavaa. Runollinen kieli oli ristiriidassa sisällön kanssa. Ehkä se oli tarkoituskin, joka ei vaan minulle auennut. Ehkä olen allerginen autofiktioille, oivaltaville ja kekseliäillekin, kuten tämä.

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia. - Siltala, 2023. Kannen valokuva:Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. 267 sivua

Ia Genberg: Yksityiskohdat

 

Myönnettäköön, että hankin kirjan käsiini August-palkinnon innoittamana tuntematta kirjailijaa ennestään. Myönnettäköön myös, että olin jo heivaamassa ohutta kirjaa pois pitäsi-ehtiä-lukemaan -listaltani. Täydennystarve matkalukemisiin pakotti lukemaan. Onneksi!

Kirjoittaja tuntuu kirjoittavan itsestään, mutta pääosassa ovat minä-kertojan kohtaamat ihmiset, joiden mukaan luvutkin on nimetty:  kannustava Johanna, sekasortoinen ja hyvin toimeentulevasta kodista lähtöisin oleva Niki, Alejandro, jonka kanssa "minä" löytää yhteyden ja rakkauden sekä viimein hän, Birgitte, jota ilman kertojaa ei olisi olemassa.

Totuus on yksityiskohdissa, todistavat monet, mutta Ia Genberg tekee sen kiehtovan paljastavalla tavalla. Mukana ovat sairastumiset, jotka palauttavat mieleen menneet taudintuntemukset ja silloin läsnäolleet ihmiset. Myös kirjat palauttavat mieleen tietyt ihmiset. Johannan kanssa minä on vaeltanut Paul Austerin ja Siri Hustvedtin kotitalolle edellisen New York-trilogian innoittamana. Nikin kertoja muistaa muovipussissa uimapuvun kanssa muhineesta Birgit Trotzigin Liejukuninkaan tyttärestä. Tämä houkuttaa lukijaakin etsimään nuo kirjat käsiinsä ja laajentamaan tämän kirjan yksityiskohtia. 

Vaikka kirjoittavaa minää kannustava Johanna lopulta kieltääkin Austerista koskaan pitäneensä, on hän saanut kertojan oivalluksen äärelle.

En ymmärtänyt kirjoittamisesta juuri mitään, mutta yhden asian minä tiesin - prosessin piti pysyä umpinaisena kuin keitoksen hellalla tötterön muotoisessa peltisäiliössä, jokainen vuoto merkitsi loppua, taika katoaisi, jos alkaisin laverrella, mitään ei saanut sanoa ennen kuin työ oli valmis.

Kertojan elämässä on henkilöitä, jotka ovat lopullisesti kadonneet elämästä eikä heihin enää saa yhteyttä. Kirjailija on syntynyt 1967 ja kertojan tavoin elänyt ajan, jolloin paperiset puhelinluettelot vahvistivat ihmisten olinpaikan - jos nimi sieltä löytyi. Vain muistiin piirtyneitä henkilöitä kirjailija luonnehtii kertoen muutamalla lauseella olennaisen.

Hän oli päivätöissä eduskunnassa, puoluetoimistossa, missä laati mielipidekirjoituksia, puheita, yleisönosastokirjoituksia "järkyttyneiltä kansalaisilta", ehdotusten luonnoksia, lehdistötiedotteita ja blogipostausksia kansanedustajille, ja oli siis kampanjoiden ja mielipiteiden mies, hän hallitsi omat ja muiden vaihtelevat mielipiteet, tulevaisuuden mielipiteet ja sellaisetkin mielipiteet joita kukaan ei vielä tiennyt puoltavansa.

Kaikki kirjan henkilöt eivät ole kertojan rakastettuja eikä heistäkään aina heti tiedä, onko kyseessä mies vai nainen - rakastetuistakaan. Rakkauden ehdottomuuden kirjailija sanoittaa mielestäni vastaansanomattomasti:

Olin täysin minä ja kuitenkin kuilun partaalla, ja samalla kun olin kääntynyt täydellisesti sisään päin, löysin äkkiä hänet itsestäni, omasta lihastani, ja oli kuin olisimme aina odottaneet vain toisiamme ja kohta olivat hiki ja limakin yhteisiä.

Osuvimmat ja samalla tylyimmät luonnehdinnat löytyvät kirjan viimeisestä luvusta. Siinä kertoja puhuu äidistään, jota kuitenkin jatkuvasti yrittää rakastaa. Teksti alkaa kuin kenestä tahansa ystävästä kerrottaessa, mutta lukijakin ymmärtää, miten tärkeän asian äärellä ollaan.

Birgitte kykeni sopeutumaan ja sopeutuikin niin, että hänen silmiinpistävin piirteensä oli piirteiden puuttuminen. Hän viihtyi hyvin joukkoliikkeissä ja seitsemänkymmentäluvulla. "Olin kuin kala vedessä", hän sanoi, "kuin kala parvessa", minä ajattelin.

Kirjassa on vain 159 sivua, mutta se ei ole niin vähän kuin numerot kertovat. Ilmaisu on loppuun asti mietittyä ja hallittua. Hyvän kirjan lopetettuaan jää usein kaipaamaan jatkoa. Tämä teksti vaikutti minuun niin syvästi, että en olisi pystynyt lukemaan heti yhtään mitään jatkoa - muista kirjoista puhumattakaan. Lukukokemus nostattaa yhä kyyneliä melkein silmiin asti. Jos kirja koskettaa, se paljastaa usein jotain myös lukijasta. Minulle kävi näin. Ei ole August-palkintoa annettu vuonna 2022 turhalle kirjalle!

Ia Genberg: Yksityiskohdat. Johnny Kniga, 2023. - Ruotsinkielinen alkuteos: Detaljerna, 2022 - Suom: Jaana Nikula. - Kansi:Sara R.Acedo. - 159 sivua