Lily King: Kirjoittajia&rakastajia

 Miksi kukaan haluaisi vetää oppilaat ulos tarinasta? Heidäthän pitää työntää syvemmälle tarinaan, niin että he voivat tuntea kaiken mitä kirjailija yritti suurella vaivalla luoda lukijoilleen.

Päähenkilö Casey sanoo tuon tähän lainaamani väitteen työpaikkahaastattelussa kuvatessaan menetelmiään englannin opetuksessa. Tämän kirjan tarinaan minä itse upposin syvälle ja nautin kirjasta.

Saattaa olla, että kirjassa on paljon tekijäänsä. Casey on kolmekymppinen tarjoilija, jonka äiti on kuollut yllättäen. Suhde isään on problemaattinen ja  Espanjaan vienyt rakkaustarina on päättynyt. Rahaa ei ole - velkoja on. Casey asuu veljensä tuttavan piharakennuksessa ja ulkoiluttaa tämän koiraa osana vuokranmaksua. Joka aamu Casey käyttää puolitoista tuntia saadakseen romaanikäsikirjoituksensa valmiiksi. Kirjoittaminen sujuu välillä hyvinkin tuskaisesti, mutta Casey jatkaa sitkeästi.

Kirjoittamisessa vaikeinta on sisään pääseminen, kalvon puhkaiseminen joka päivä. Toiseksi vaikeinta on ulos pääseminen. Välillä minä uppoan liian syvälle ja nousen pintaan liian nopeasti. Jälkeenpäin tuntuu että on apposen auki ja ihoton. Koko maailma tuntuu kostealta ja taipuisalta.

Caseyn elämää ja maailmaa pitävät koossa työtoverit ja ystävät, kirjoittaminen ja kirjat. Sivuilla vilahtelee ohjeita kirjoittamiseen ja kirjojen ja lukemiseen liittyviä kommentteja, kuten:

Kirjan  rakastaminen jonkun toisen kanssa on aivan erityisen nautinnollista ja intiimiä.

Se oli oikeastaan sellainen vitsi, että sitten kun meillä ei ole enää mitään sanottavaa niin sitten on kirjojen vuoro.

Myöntää täytyy , että lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvä aihepiiri oli minulle rakas. Oli kuitenkin myös varsin hauskaa lukea kuvauksia ravintolatyöstä, jossa Casey oli kuvauksen mukaan varsin nopeasti kehittynyt taitavaksi. Kirjailijaa kertoo kaoottisista tilanteista, joista tarjoilijat selviävät, ikävistä toisia kampittavista työtovereista ja  auttavaisista työtovereista sekä kuvaa toinen toistaan mielikuvituksellisempia ruoka-annoksia niin, että lukijalle vesi kihoaa suuhun. Onhan kirjassa tietenkin mukana myös rakkautta, jota kirjan nimikin lupaa. Sekään ei jää mitenkään sävyttömäksi tai liian yksinkertaiseksi. Casey tutustuu työssään kirjailijaan, jolla on kaksi pientä, äiditöntä lasta. Keskustelut ja tekemiset lasten kanssa ovat oivaltavia ja hauskoja. Viihdyin kirjan parissa loistavasti!

Haluaisin, että oppilaat puhuvat ja kirjoittavat siitä, minkälaisia tunteita kirja herättää, minkälaisista asioista se muistuttaa, muuttiko kirja heidän ajatuksiaan mistään asiasta.

Lily King: Kirjoittajia&rakastajia. Johnny Kniga, 2025. - Englanninkielinen alkuteos Writers & Lovers, 2020. - Suom. Salla Voutilainen. - 335 sivua.

......

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta 1

 

Ei kirjan nimi eikä kansi houkuttellut. Kirjailijakin oli minulle aiemmin tuntematon, vaikka on palkittu Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Takakansi mainostaa kulttikirjaksi. Onneksi tartuin tähän.

Alkusivuista lähtien on pakko keskittyä ja yrittää ymmärtää. Miksi minä-kertoja kuuntelee ääniä talossa? Miksi hän tuntuu sulkeutuneen yhteen huoneeseen, jonka ikkunasta näkyy puutarhaan ja halkopino? Yhä oudommaksi tilanne muuttuu kun selviää, että hän asuu talossa yhdessä miehensä Thomasin kanssa, mutta välttelee tämän tapaamista niin, että käy keittiössä tai vessassa vain miehen ollessa poissa, hoitamassa kauppa-asioita tai yhteisen antikvariaatin asioita.

Puhelimessa aviopari kuitenkin keskustelee. Kun Tara on messuilla Pariisissa, hän soittaa miehelleen. Vähitellen paljastuu taustalta viisi vuotta aiemmin alkanut intohimoinen rakkaustarina, avioliitto, yhteinen työ ja koti.

Marien ja Philipin ympärillä vallitseva rauha palautti mieleeni viiden vuoden takaisen ajan, jolloin tapasin Thomasin. Sen odottamattoman tunteen, että kokee yhdessä jotain selittämätöntä, ihmetystä toisen olemassaolosta - ihmisen, joka tekee kaikesta yksinkertaista - tunteen, että mieli on samanaikaisesti tyyni ja kuohuksissa. 

Luvut ovat oudosti nimetyt alkaen ensimmäisestä :#121. Sitten paljastuu, että Tara elää yhä uudelleen ja uudelleen marraskuun 18. päivää. Eilinen ei ole hänelle 17. marraskuuta, kuten muille ihmisille, joiden kanssa hän on tekemissä, eikä 19. marraskuuta näytä tulevan. Aika on mennyt rikki. Thomas yrittää ymmärtää, on huolestunutkin, mutta elää aina vain ensimmäistä marraskuun 18. päivää. Kerta toisensa jälkeen hänelle pitää selittää uudelleen päivän kulkua ja sen uusiutumista Taran kokemana.

Tapahtumat ja ympäristö kuvataan tarkasti. Tapahtumia on melko vähän, mutta ajan rikkoutuminen on niin suuri asia, että se muuttaa kaiken. Aika jumittuu epäsymmetrisesti: jotkut asiat toistuvat samanlaisina päivästä toiseen, mutta jotkut taas muuttuvat: ostetut kirjat välillä palautuvat ostopaikkaaan, välillä pysyvät tyynyn alle, jonne Tara ne kätkee. Palohaava, joka tulee Taran käteen alkuvaiheessa, kirvelee, mutta paranee vähitellen. Hän haluaa selvitä ajan rikkoutumisesta ja kehittää erilaisia taktiikoita. Hän huomaa muutoksia mielialassaan, mutta se ei  kasvata toiveikkuutta.

Olen vaihtanut toivoni mielialaan ja paistinpannuun.

Mikä ihme tässä kirjassa kiehtoo? Kuvaus on yksityiskohtaista, jopa pikkutarkkaa. Näen silmissäni puutarhan purjot ja mangoldit, maistan lämpimän teen ja appelsiinisuklaan, näen sumuisen marraskuun maiseman ja yötaivaan. Se outo jännite, joka syntyy kun loogisuus katoaa ja rakkaus muuttuu odottamattomalla tavalla kuten elämäkin, pitää lukijan otteessa. Kieli on kaunista ja sujuvaa. Tapahtumatkin etenevät. Kolme ensimmäistä osaa on palkittu,käännöksetkin suomeksi tulossa, mutta jatkoa kirjailija on kirjoittanut vielä neljä osaa lisää. Pysyykö jännite yllä, kantaako kirjailijan ääni septologian loppuun asti. Sen haluan selvittää ja odotan jatkoa innolla. Huikea kirja!

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta; 1. - Kosmos, 2024. - Tanskankielinen alkuteos: Om udregning af rumfang. 2020. -Suom. Sanna Manninen. - 155 sivua

Kirjamessut Helsingissä 2023

 Omalla kohdallani en voi messuhulinoista puhua, sillä osallistun vain verkon kautta. Jäävät ostokset tekemättä, tutut tapaamatta ja viinilasit kallistelematta. Näkymäkin on rajatumpi, sillä verkkolipulla näkee ja kuulee vain Senaatintorin ja Hakaniemen lavan keskustelut ja haastattelut. On tässä valinnassa etujakin: rajattu tarjonta on katsottavissa vuoden loppuun asti ja siihen tulee keskityttyä ehkä paremmin kuin paikan päällä risteillessä.

Koska aikaa on vielä messuhulinointiin kotona eikä ihan kaikki edes kiinnosta, olen tähän mennessä katsellut vain muutaman keskustelun. Yksi parhaista oli messujen teemaan, valtaan, kiinteästi liittyvä Keiden äänet kuuluvat suomenkielisessä kirjallisuudessa. Erityisesti Pajtim Statovci havainnollisti teemaa pienestä, maailmalla tuntemattomasta maasta pienelle kielialueelle muuttaneen kirjailijan näkökulmasta loistavasti. Mielenkiinnolla kuulin myös keskustelua Elolliset &Hillasuolla kaikki on toisin, johon osallistuivat Niina Kivilä , Kati Saonegin ja Iida Turpeinen. Ville Sutinen haastatteli. Kuuntelin sen Elolliset -romaanin takia, mutta yhtä paljon kiinnostuin myös hillasuon ylistyksestä, joten voin ehkä fiilistellä silläkin kirjalla. Stellerin lehmä (Elolliset) kiinnosti edelleen niin paljon, että kuuntelin Iida Turpeista myös perjantain keskustelussa Ihmiskunta, mitä tuli tehtyä, joka oli ehdottomasti hauskin keskustelu tähän mennessä. Luultavasti ryhdyn Ulla Donnerin innostamana lukemaan sarjakuvaakin, ainakin Luonnollisen näytelmän verran. Hän on kuulemani mukaan löytänyt lajikatoon humoristisen näkökulman, vaikka suhtautuukin asiaan vakavasti. Minna Lindgrenin Sävelsinkö -kirja, jossa kerrotaan muistisairaasta säveltäjästä jäi myös kutkuttamaan - ehkäpä kirjailijan loistavan esiintymistaidon ansiosta.

En ole juuri koko ohjelmatarjontaa vilkuillut, koska vältän harmistusta, jos paljon tuntuu menevän ohi korvien.Tässä vaiheessa harmittaa, etten nähnyt Marja Peuran esiintymistä, koska se oli Töölö-lavalla. Seuraavaksi aion katsella Kjell Westön ja Katja Ketun haastattelut, vaikka olen heidän uusimmat kirjansa jo lukenut - tai sen takia juuri. Paljon muutakin on minulla vielä kirjamessuilla edessä.

Messutapaaminen käy siis näinkin aloituskappaleessa mainittuine puutteineen. Vältän ainakin ne vaarat, joista Niclas Storås kertoi  HS visiossa:

 VIIKONLOPPUNA on Helsingin kirjamessut. Pienenä vinkkinä vierailijoille: Metan Ray-Banit päässä esiintyjien puheita voi paeta huomaamattomasti mihin tahansa ASMR-äänimaisemaan. On toki toinenkin toimiva käyttöliittymä, jolla pääsee virtuaalitodellisuuksiin, mutta se ei kerää dataa yhdellekään digidiktaattorille: kirja. 

Vaikka messukäyntini on virtuaalinen, on pääosassa kirja.

Ia Genberg: Yksityiskohdat

 

Myönnettäköön, että hankin kirjan käsiini August-palkinnon innoittamana tuntematta kirjailijaa ennestään. Myönnettäköön myös, että olin jo heivaamassa ohutta kirjaa pois pitäsi-ehtiä-lukemaan -listaltani. Täydennystarve matkalukemisiin pakotti lukemaan. Onneksi!

Kirjoittaja tuntuu kirjoittavan itsestään, mutta pääosassa ovat minä-kertojan kohtaamat ihmiset, joiden mukaan luvutkin on nimetty:  kannustava Johanna, sekasortoinen ja hyvin toimeentulevasta kodista lähtöisin oleva Niki, Alejandro, jonka kanssa "minä" löytää yhteyden ja rakkauden sekä viimein hän, Birgitte, jota ilman kertojaa ei olisi olemassa.

Totuus on yksityiskohdissa, todistavat monet, mutta Ia Genberg tekee sen kiehtovan paljastavalla tavalla. Mukana ovat sairastumiset, jotka palauttavat mieleen menneet taudintuntemukset ja silloin läsnäolleet ihmiset. Myös kirjat palauttavat mieleen tietyt ihmiset. Johannan kanssa minä on vaeltanut Paul Austerin ja Siri Hustvedtin kotitalolle edellisen New York-trilogian innoittamana. Nikin kertoja muistaa muovipussissa uimapuvun kanssa muhineesta Birgit Trotzigin Liejukuninkaan tyttärestä. Tämä houkuttaa lukijaakin etsimään nuo kirjat käsiinsä ja laajentamaan tämän kirjan yksityiskohtia. 

Vaikka kirjoittavaa minää kannustava Johanna lopulta kieltääkin Austerista koskaan pitäneensä, on hän saanut kertojan oivalluksen äärelle.

En ymmärtänyt kirjoittamisesta juuri mitään, mutta yhden asian minä tiesin - prosessin piti pysyä umpinaisena kuin keitoksen hellalla tötterön muotoisessa peltisäiliössä, jokainen vuoto merkitsi loppua, taika katoaisi, jos alkaisin laverrella, mitään ei saanut sanoa ennen kuin työ oli valmis.

Kertojan elämässä on henkilöitä, jotka ovat lopullisesti kadonneet elämästä eikä heihin enää saa yhteyttä. Kirjailija on syntynyt 1967 ja kertojan tavoin elänyt ajan, jolloin paperiset puhelinluettelot vahvistivat ihmisten olinpaikan - jos nimi sieltä löytyi. Vain muistiin piirtyneitä henkilöitä kirjailija luonnehtii kertoen muutamalla lauseella olennaisen.

Hän oli päivätöissä eduskunnassa, puoluetoimistossa, missä laati mielipidekirjoituksia, puheita, yleisönosastokirjoituksia "järkyttyneiltä kansalaisilta", ehdotusten luonnoksia, lehdistötiedotteita ja blogipostausksia kansanedustajille, ja oli siis kampanjoiden ja mielipiteiden mies, hän hallitsi omat ja muiden vaihtelevat mielipiteet, tulevaisuuden mielipiteet ja sellaisetkin mielipiteet joita kukaan ei vielä tiennyt puoltavansa.

Kaikki kirjan henkilöt eivät ole kertojan rakastettuja eikä heistäkään aina heti tiedä, onko kyseessä mies vai nainen - rakastetuistakaan. Rakkauden ehdottomuuden kirjailija sanoittaa mielestäni vastaansanomattomasti:

Olin täysin minä ja kuitenkin kuilun partaalla, ja samalla kun olin kääntynyt täydellisesti sisään päin, löysin äkkiä hänet itsestäni, omasta lihastani, ja oli kuin olisimme aina odottaneet vain toisiamme ja kohta olivat hiki ja limakin yhteisiä.

Osuvimmat ja samalla tylyimmät luonnehdinnat löytyvät kirjan viimeisestä luvusta. Siinä kertoja puhuu äidistään, jota kuitenkin jatkuvasti yrittää rakastaa. Teksti alkaa kuin kenestä tahansa ystävästä kerrottaessa, mutta lukijakin ymmärtää, miten tärkeän asian äärellä ollaan.

Birgitte kykeni sopeutumaan ja sopeutuikin niin, että hänen silmiinpistävin piirteensä oli piirteiden puuttuminen. Hän viihtyi hyvin joukkoliikkeissä ja seitsemänkymmentäluvulla. "Olin kuin kala vedessä", hän sanoi, "kuin kala parvessa", minä ajattelin.

Kirjassa on vain 159 sivua, mutta se ei ole niin vähän kuin numerot kertovat. Ilmaisu on loppuun asti mietittyä ja hallittua. Hyvän kirjan lopetettuaan jää usein kaipaamaan jatkoa. Tämä teksti vaikutti minuun niin syvästi, että en olisi pystynyt lukemaan heti yhtään mitään jatkoa - muista kirjoista puhumattakaan. Lukukokemus nostattaa yhä kyyneliä melkein silmiin asti. Jos kirja koskettaa, se paljastaa usein jotain myös lukijasta. Minulle kävi näin. Ei ole August-palkintoa annettu vuonna 2022 turhalle kirjalle!

Ia Genberg: Yksityiskohdat. Johnny Kniga, 2023. - Ruotsinkielinen alkuteos: Detaljerna, 2022 - Suom: Jaana Nikula. - Kansi:Sara R.Acedo. - 159 sivua