Kun ranskalaisen kirjailijan, entisen poliisin Olivier Norekin kirja Talven soturit vuosi sitten ilmestyi, sivuutin sen ajatellen, etten tule sitä koskaan lukemaan. En juuri lue sotakirjoja, eikä ranskalaisen näkemys suomalaisten käymiin sotiin tuntunut mitenkään tärkeältä. Onneksi lukupiirini päätti toisin.
Kirjan tapahtumat liikkuvat pääosin Kollaan rintamalla, mutta ääneen pääsee myös Suomen sodanjohto Mannerheimia myöten sekä vallanpitäjät Kremlissä ja venäläiset johtajat rintamalla. Simo Häyhä, isän ampumaan opettama vaatimaton, 152 senttinen nuori maalaimies Rautjärveltä nousee kirjan sankariksi ja hänen sekä muutaman hänen toverinsa vaiheita seurataan tarkasti. Kirjailija sanoikin Helsingin kirjamessuilla olleensa jonkinlaisessa kiitollisuuden velassa Häyhälle ja siksi kirjoittaneensa kirjan, josta tuli iso menestys Ranskassa.
Olivier Norek on tällä fiktiivisellä kirjalla todistanut todellisuuden ja oikeasti eläneet ihmiset kuvitelmia ihmeellisemmäksi. Marokon Kauhu, kuutoskomppanjan komentaja luutnantti Aarne Juutilainen nousee juopotteluineen ja rähjäämisineen antisankariksi. Muille tappaminen on vaikeaa ja sitä pitää opetella.
Mikään ei ollut valmistanut Onnia tai Pietaria iskemään puukkoa elävän ihmisen ruumiiseen. Ja siitä päätellen, että muutkin sotilaat heidän ympärillään empivät, kukaan ei ollut edes tullut ajatelleeksi, että heiltä joskus vaadittaisiin sellaista.
Juutilainen ja Häyhä ovat kirjailijan mielestä hahmoja, joita olisi vaikea keksiä. Häyhästä tulee piankin Juutilaisen luottoampuja, venäläisille Belaja smert, Valkoinen kuolema.
Lähettäkää sinne kaksi tarkkailijaa, Juutilainen päätti. - Kun se ampuja saadaan rastiksi kartalle, tiedän, kenet lähetän, ja silloin se pääsee takuulla hengestään.
Raadollisen selvästi kirja tuo esiin olosuhteet, joissa kaikki käyttökelpoinen on käytettävä hyväksi, kuolleilta on riisuttava asepuvut elävien käyttöön ja on etsittävä ruumiille siviilivaatteet, jotka on topattu sanomalehdillä, jos joku ruumiinosa puuttuu. Talven kylmyyttä ja rintamaolosuhteiden karuutta lievittää hetkittäin saadun ruuan ja viinan lisäksi viihde, rintamalle saapunut Lapatossu, joka tietää kiistää myös venäläisten levittämän sotapropagandan. Venäläiset taistelevat mittavalla ylivoimalla, ja heillä riittää miehiä täyttämään kypärät, jotka vainajilta on jäänyt. Sielläkin huomataan epänormaali sisukkuus.
On eräs asia, jota epäilen ja eräs asia, josta olen varma, Timosenko vastasi. -Epäilen, että tämä sota on yhdistänyt Suomen ennennäkemättömällä tavalla, ja jos Suomesta on tullut linnake, me olemme se sementti. Ja olen varma, että meidän sotatoimiemme takia heissä on kuohahtanut pirunmoinen sisu.
Simo saa myöhemmin nuoren oppilaan, Yrjön. Hänelle Simo opettaa sotilaan taitoja, mutta karsii myös turhaa keikarointia. Poika haluaa näyttää taitojaan ja ampuu korpin.
Meinaatko sie syyä sen? Simo kysyi. Kaikki ylpeys valahti oppipojasta. - Mie en ammu ko maanpuolustuksen nimissä, Simo motkotti, - ja sen tähen, jotta ryssät tekkööt samlla viisii jos pystyyt. Muuten mie tapan vaan syyväksein. Nii että käyhän hakemassa se korppi, se on siun iltaruokais.
Murretta käytetään vain repliikeissä siellä täällä ja sen sommittelussa suomentajaa ovat auttaneet Kaisu Lahikainen ja Helena Anttonen.
Koska sotakirjojen lukemiseni on paljolti Linnan Tuntemattoman sotilaan ja muutaman Antti Tuurin kirjan varassa, paikkasi tämä kirja aukkoja huomattavasti. Yksityiskohtaisen realistinen kuvaus kävi myös tunteisiin siinä määrin, että rakennan niiden avulla yhteyttä sotaveteraanien kokemuksiin. Ranskalainen teki suomalaiselle isänmaallisen teon.
Olivier Norek : Talven soturit - romaani Simo Häyhästä. Otava, 2025. -AlkuteosLes guerriers de l'hiver, 2024. Suom. Susanna Tuomi-Giddings.413 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti