maanantai 4. toukokuuta 2020

Stridsberg Sara : Niin raskas on rakkaus

Sara Stridsberg
Niin raskas on rakkaus
Tammi 2016
Ruotsinkielinen alkuteos::Beckomberga. Ode till min familj 2014
Suom. Outi Menna
366 sivua

"Jos olet kahden vaiheilla, tee se, mikä on rohkeaa." s.249

Aluksi luin tätä kirjaa vain siksi, että sitä oli helppo lukea, luvut olivat lyhyitä ja kieli kaunista. Kuin olisin runoa lukenut. Olin kahminut sen mukaani kirjastosta tietäen tekijän tunnetuksi, vaikka olin jättänyt aiemmin hänen kirjansa väliin. Ei tämänkään kirjan nimi houkuttanut. Mikä lie, rakkaustarina, ajattelin.

Ei ollut mikälie, vaan riipaisi syvältä pallean pohjasta. Jackie kertoo suhteestaan isäänsä, rakkaudesta, joka kestää isän alkoholismin ja kuoleman kaipuun. Tytär jaksaa vielä silloinkin, kun äiti Lone ei enää jaksa. Hän haluaa mennä tapaamaan isäänsä Jimiä Beckombergan mielisairaalaan, vaikka isä kieltäytyy tapaamasta häntä. Hän tutustuu muihin potilaisiin, kuten Sabinaan ja Pauliin. Jimillä on suhde myös osastonhoitajaan ja lääkäri vie potilaitaan öisin juhliin. Kaikki pahat ja oudot asiat näyttävät lapsen näkökulmasta niin hyväksyttäviltä, että lukijakin unohtaa ihmetellä, kuinka etuoikeutettu ja itsekäs isä on, vaikka houkutus kuolemaan onkin perintöä miehen äidiltä Vitalta.

"Etkö näe puita, Jim?"
"Mitä puita?"
"Koivuja, mäntyjä, en minä tiedä, noita isoja tammia."
Mutta ei hän oikeasti nähnyt. Häneltä meni kaikki ohi, hän vain seisoi ja poltti tupakkaa ja kuunteli Vitan ääntä joka huusi hänen sisällään, en kyennyt koskaan huutamaan kovemmin. s.267

Vaikka tarinaa kerrotaan Jackien ja Jimin sekä heidän elämäänsä sivuavien henkilöiden kautta, piirtyy sivuilla kuva sairastuneesta mielestä, hoidosta ja eristämisestä, joka leimaa ja jättää jälkensä. Yksi potilaista on Olof, jonka 63:n sairaalassa vietetyn vuoden jälkeen pitäisi sopeutua yhteiskuntaan ja elämään ulkopuolella. Samalla kirjasta tulee kuvaus laitoksesta, joka esiintyy kirjan alkuperäisessä nimessäkin.

"Makaan Hamngatanilla, Nk:n edessä, käpertyneenä talvitakkini alle. Ohitseni kävelee ihmisiä. Kaikki menee hirvittävää vauhtia, näen ihmisten vilahtelevan ihan kuin suihkukoneen nopeudella. Minua pelottaa, tohtori."
"Minnekköhän kaikki ne ihmiset ovat menossa, mitä luulet?"
"He ovat menossa tulevaisuuteen. Ja minulle ei ole siellä mitään." s.290

Tämä on hyvinvointivaltion nousu pimeydestä. Linna maailman pohjalla, oikeastaan vankila, palatsi kaikille väärämielisille ja viallisille, paikka, jossa he saattavat kieriskellä seisahtuneessa saastaisessa valossa, yksinäisinä, teljettyinä unohdettuina. Puhdas ja ylevä sairaalalaitos joka työntyy esiin maasta kuin sikiö verisistä kalvoistaan, linnamainen, majesteettinen rakennus alueella jossa on aiemmin ollut vain metsää : lintuja, puita, taivasta, vettä. s.120

On hyvin vaikea eritellä tällä tavalla vaikuttavaa lukukokemusta. Hyvää kieltä tämä on, mielestäni helppolukuistakin. Ehkä katkelmallisuus ja kronologian puuttuminen hämmentää aluksi, mutta palaset asettuvat pian kohdilleen. Haluan vain yksinkertaisesti todeta: hyvä kirja. Lukekaa!

"Tiedätkö, mikä on Einsteinin onnellisin ajatus?"
"Ei aavistustakaan."
"Että se, joka putoaa, on kaikkien lakien ulkopuolella. Koska pudotessa ei tunne painovoimaa." s.194

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti