Elina Hirvonen: Rakkauksien lokikirja

 

Nuorena, hyvin kauan sitten, leirikaverini masentui. Hän kärsi maailmantuskasta, sanoivat vanhemmat, jotka hakivat tytön pois kesken viikon. Minusta se oli hienoa ja olin vähän kateellinen. Elina Hirvosen kokemuksilla maailma on tuskineen läsnä kaiken aikaa. Hän on matkustanut ja saanut ystäviä niin monesta maasta, niin monenlaisista oloista, että näkee maailman lomamatkaajia laajemmin. Hän on kokenut ystäviensä kanssa iloja, suruja ja pitää heihin jatkuvasti yhteyttä. Tässä kirjassa maailma tarjoaa usein juuri ystävien kokemusten kautta pahoja asioita. 

Eikä ole minäkertojalla helppoa muutenkaan. Alakulo vaanii keskellä perhearkea, pakottaa itkemään hyvinvointiyhteiskunnan mahdollistamien hauskojen juhlien jälkeenkin.

Kerron, että nautin yksinäisyydestä, mutta uskallan olla yksin ainoastaan ihmisten lähellä. Muiden, tuntemattomienkin ihmisten läsnäolo antaa rajat mielelleni, niin että vältyn vajoamasta syvyyksiin, joista ei ole paluuta.

Teoksen aika kulkee syksystä 2019 läpi koronaeristyksen, Talibanin valtaannousun ja Afganistanin naisten eristämisen  aina helmikuuhun 2022, jolloin Venäjä hyökkää Ukrainaan. Uutiset muualta tulevat lähelle, koska joku ystävistä on paikalla, kokemassa. Hirvonen kirjaa lukujen otsikkoihin ajankohdat tarkasti, mainitsee säätilan, myös muualla kuin siellä missä itse on ja kulkumerkinnät, joita korona-aikaan ei juuri ole. Kuivuus ja kuumuus, toivo ja epätoivo ovat läsnä niin johdannoissa kuin tekstissäkin. Hirvosen tekstin vahvuus ja mielestäni myös sen tarkoitus on juuri tässä: hän kertoo yksityisestä, mutta näkee myös laajemmin. Olin hieman hämmentynyt minäkin Jukka Koskelaisen kritiikistä, jossa hän arvioi yksityiselämän sekoittamisen vakaviin maailmantapahtumiin koituvan kirjan tappioksi (HS 18.8.2023). Juuri tässä on mielestäni kirjan ydinajatus: oman yksityisen ilon ja surun, menneiden tapahtumien peilaaminen maailman tapahtumiin kerronta-ajankohtana, uutisten kantamiin uhkiin ja murheisiin.

"Maailmankaikkeudessa kaikki liittyy kaikkeen eikä yksikään muutos tapahdu ilman, että se vaikuttaa myös muihin," (Kesä, syksy 2021, Kulkumerkinnät)

Hirvonen osaa kirjoittaa ja hänellä on mielessään asioita, jotka ansaitsevat tulla kirjoitetuksi. Olin Hirvosen esikoisromaanista Että hän muistaisi saman (2005)poikkeuksellisen vaikuttunut. Se tuntui iskuna suoraan palleaan. Tämä kirja ei koskettanut minua läheskään yhtä paljon, vaan jäi kuitenkin sirpaleiseksi. Maailma tuli kyllä lähemmäksi ja erityisesti afganistalaisen naisen pelastamiseksi tehty työ kuvattiin hyvin ja konkreettisesti. Tai ehkäpä olen yhä vain kateellinen, koska kirjailija on kokenut sellaista, johon minusta ei ole ollut enkä minä pääse vieläkään lähemmäs hänen nyt tuntemaansa maailmaa.

Raskaina aamuina en pelkää tuntematonta vaan tuttua. En sitä, että tapahtuu jotain uutta ja pelottavaa, vaan että se, minkä yritän jättää taakseni, tapahtuu uudelleen.

Elina Hirvonen: Rakkauksien lokikirja:romaani. WSOY, 2023. - Ulkoasu Elina Warsta. - 229 sivua

Kekkonen Helmi: Tämän naisen elämä

Olen jo aiemmin huomannut Helmi Kekkosen kirjoittajantaidot luettuani 2011 ilmestyneen Valinta -romaanin. Runeberg-palkintoehdokkaankin Kekkonen on  teoksillaan pariin kertaan ollut ja kirjoja häneltä on ilmestynyt kuusi. En ole vain tullut kaikkia lukeneeksi, vaikka tiedän, etten todennäköisesti pettyisi. Perheeseen, parisuhteeseen ja lapsettomuuteen/lapsiin keskittyvä aihepiiri on ja ei ole kirjallisuuden suuria teemoja. Ne koskettavat monia, mutta ..

Tänä vuonna eilmestyneessä Tämän naisen elämä -kirjassa päähenkilö Helena työskentelee lastensuojelussa. Hän tapaa Eeron, jonka haaveena on kirjoittaa kirja ja nuoret rakastuvat. Eero on naimisissa tahollaan ja käy ilmi, että vaimo odottaa lasta. Kun lapsi menee kesken, Eero jättää vaimonsa ja muuttaa Helenan luo.

Rinnan Helenan aikuiselämän kanssa kerrotaan muistikuvina tarinaa Helenan lapsuudesta. Hän on ottanut vastuuta mielenterveysongelmista kärsivän äitinsä hyvinvoinnista ja syyttää itseään äidin itsemurhasta, vaikka kukaan muu ei syytä. Ahdistavat muistot rynnistävät päälle erityisesti, kun Eero ilmaisee halunsa saada lapsia. Samalla Kekkonen taitavasti käsittelee perinnöksi saatua taipumusta masennukseen.

Satunnaisesti harjoittelen edelleen äänikirjojen kuuntelua. Tämä kirja oli yksi kuunneltu kirja ja toimi Pihla Viitalan lukemana hyvin. Kuitenkin edelleen mietin, olisiko kirja ansainnut tulla luetuksi omilla silmillä ja paperiversiona. Ehkä ajatus on osoitus siitä, että edelleenkin pidän paperikirjaa "oikeampana" lukemisentapana. Tai sitten se toimii vain minulla paremmin.

Enpä kuitenkaan kadu kirjaan tarttumistani, vaikka sitten kuulokkeiden kautta. Siitä tuli kokonaisvaltainen taide-elämys: kaunista kieltä miellyttävällä äänellä tarjoiltuna ja koskettavaa kerrontaa. Hyvällä omalla tunnolla voin kirjaa suositella, vaikkei sillä palkintoehdokkuuksia napattaisikaan.

Kekkonen Helmi: Tämän naisen elämä. Siltala, 2021, E-äänikirja, lukija Pihla Viitala. 4:53:54.

Stridsberg Sara : Niin raskas on rakkaus

Sara Stridsberg

Niin raskas on rakkaus
Tammi 2016
Ruotsinkielinen alkuteos::Beckomberga. Ode till min familj 2014
Suom. Outi Menna
366 sivua

"Jos olet kahden vaiheilla, tee se, mikä on rohkeaa." s.249

Aluksi luin tätä kirjaa vain siksi, että sitä oli helppo lukea, luvut olivat lyhyitä ja kieli kaunista. Kuin olisin runoa lukenut. Olin kahminut sen mukaani kirjastosta tietäen tekijän tunnetuksi, vaikka olin jättänyt aiemmin hänen kirjansa väliin. Ei tämänkään kirjan nimi houkuttanut. Mikä lie, rakkaustarina, ajattelin.

Ei ollut mikälie, vaan riipaisi syvältä pallean pohjasta. Jackie kertoo suhteestaan isäänsä, rakkaudesta, joka kestää isän alkoholismin ja kuoleman kaipuun. Tytär jaksaa vielä silloinkin, kun äiti Lone ei enää jaksa. Hän haluaa mennä tapaamaan isäänsä Jimiä Beckombergan mielisairaalaan, vaikka isä kieltäytyy tapaamasta häntä. Hän tutustuu muihin potilaisiin, kuten Sabinaan ja Pauliin. Jimillä on suhde myös osastonhoitajaan ja lääkäri vie potilaitaan öisin juhliin. Kaikki pahat ja oudot asiat näyttävät lapsen näkökulmasta niin hyväksyttäviltä, että lukijakin unohtaa ihmetellä, kuinka etuoikeutettu ja itsekäs isä on, vaikka houkutus kuolemaan onkin perintöä miehen äidiltä Vitalta.

"Etkö näe puita, Jim?"
"Mitä puita?"
"Koivuja, mäntyjä, en minä tiedä, noita isoja tammia."
Mutta ei hän oikeasti nähnyt. Häneltä meni kaikki ohi, hän vain seisoi ja poltti tupakkaa ja kuunteli Vitan ääntä joka huusi hänen sisällään, en kyennyt koskaan huutamaan kovemmin. s.267

Vaikka tarinaa kerrotaan Jackien ja Jimin sekä heidän elämäänsä sivuavien henkilöiden kautta, piirtyy sivuilla kuva sairastuneesta mielestä, hoidosta ja eristämisestä, joka leimaa ja jättää jälkensä. Yksi potilaista on Olof, jonka 63:n sairaalassa vietetyn vuoden jälkeen pitäisi sopeutua yhteiskuntaan ja elämään ulkopuolella. Samalla kirjasta tulee kuvaus laitoksesta, joka esiintyy kirjan alkuperäisessä nimessäkin.

"Makaan Hamngatanilla, Nk:n edessä, käpertyneenä talvitakkini alle. Ohitseni kävelee ihmisiä. Kaikki menee hirvittävää vauhtia, näen ihmisten vilahtelevan ihan kuin suihkukoneen nopeudella. Minua pelottaa, tohtori."
"Minnekköhän kaikki ne ihmiset ovat menossa, mitä luulet?"
"He ovat menossa tulevaisuuteen. Ja minulle ei ole siellä mitään." s.290

Tämä on hyvinvointivaltion nousu pimeydestä. Linna maailman pohjalla, oikeastaan vankila, palatsi kaikille väärämielisille ja viallisille, paikka, jossa he saattavat kieriskellä seisahtuneessa saastaisessa valossa, yksinäisinä, teljettyinä unohdettuina. Puhdas ja ylevä sairaalalaitos joka työntyy esiin maasta kuin sikiö verisistä kalvoistaan, linnamainen, majesteettinen rakennus alueella jossa on aiemmin ollut vain metsää : lintuja, puita, taivasta, vettä. s.120

On hyvin vaikea eritellä tällä tavalla vaikuttavaa lukukokemusta. Hyvää kieltä tämä on, mielestäni helppolukuistakin. Ehkä katkelmallisuus ja kronologian puuttuminen hämmentää aluksi, mutta palaset asettuvat pian kohdilleen. Haluan vain yksinkertaisesti todeta: hyvä kirja. Lukekaa!

"Tiedätkö, mikä on Einsteinin onnellisin ajatus?"
"Ei aavistustakaan."
"Että se, joka putoaa, on kaikkien lakien ulkopuolella. Koska pudotessa ei tunne painovoimaa." s.194