Harvoin tulee tartuttua kirjaan sen jälkeen kun on nähnyt sen pohjalta tehdyn elokuvan. En nytkään tehnyt sitä tietoisesti, mutta heti alkusivuilla muistin näkemäni elokuvan. Elokuva oli nimeltään Kirsikkapuiden alla (ohjaus Naomi Kawase). Olin pitänyt näkemästäni, mutta enpä malttanut jättää kirjaakaan kesken. Molemmista olen nauttinut ja ne ovat liikuttaneet tunteitani ja auttaneet näkemään enemmän.
Tokuen resepti on kertomus nuorena tyttönä lepraan sairastuneen tytön, Tokuen elämästä. Tai oikeastaan kertomus alkaa hänen vanhuudestaan, jolloin hän aloittaa paputahnan valmistuksen Sentaron apuna perinteisiä dorayaki-leivonnaisia kauppaavassa pienessä ravintolassa. Sentaro yrittää hukuttaa epäonnistumistaan elämässä ja muistojaan vankila-ajalta alkoholiin. Tokue on viettänyt lähes koko elämänsä eristettynä muiden lepraa sairastaneiden kanssa parantolassa, vaikka onkin parantunut lyhyen sairastamisen jälkeen. Lepra on jättänyt moniin ihmisiin näkyviä merkkejä ja Tokuen kädet ovat myös vaurioituneet. Hän osaa kuitenkin iloita nyt, kun eristykset on lailla purettu ja nauttii niin kyvyistään kuin niistä mahdollisuuksista, joita niiden avulla saa. Samalla hän tiedostamattaan vetää Sentaroa pois itsetuhoisesta tavoista. Sentaron ja Tokuen sekä asiakkaana käyvän teinityttö Wakanan välille syntyy side, joka auttaa löytämään merkityksen ja suunnan elämälle.
Usein olen lähes satunnaisesti löytänyt japanilaisesta kirjallisuudesta pieniä helmiä, jotka antavat enemmän kuin lupaavat. Tämä kirja kuuluu niihin. Jokin niiden eleettömässä kerronnassa puhuttelee ja ne paljastavat henkilöistä enemmän kuin moni juurta jaksain tunteita, ajatuksia ja aikomuksia vatvova teos. Ne ravistavat ja pudistavat lukijaa - ja saavat uskomaan ihmiseen.
Hänestä meillä ei ollut muuta tapaa elää kuin ryhtyä ikään kuin runoilijoiksi. Pelkkä todellisuus saisi meidät haluamaan kuolemaa. Päästäksemme aidan yli meidän oli elettävä sellaisella mielellä, kuin olisimme jo ylittäneet sen.
Durian Sukegawa: Tokuen resepti. Sammakko 2020, Japaninkielinen alkuteos 2013, Suom. Raisa Porrasmaa. 196 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti