Petter Sandelin: Osuma

 

Olen oppinut myös kuuntelemaan äänikirjoja, vaikka yhä miellän lukemisen omaksi tavakseni tutustua teoksiin. Kuunnellut kirjat ohitan helpommin. Ne eivät useinkaan jää mieleen tai vaikuta mitenkään. Harvemmin tulee tarvetta kertoa niistä mitenkään muille, saati hankkia kirja paperisena tarkemmin luettavaksi. Eivätkä ole sotakirjat ominta lajia luettavaksi. Tuntemattoman sotilaan lisäksi en ole tainnut montakaan sellaista lukea. Nyt tein poikkeuksen tässäkin ja se kannatti.

Petter Sandelinin Osuma oli kirja, joka poikkesi suuresta osasta muista kuuntelemistani äänikirjoista. Vaikka kirjasto oli sen sotaromaanien joukkoon lajitellut, antoi se paljon enemmän kuin taistelukuvauksia tai kertomuksia sankaruudesta.

Rintamalle lähtevät kuolemaan sellaiset kuin minä. En kuulu niihin jotka luulevat, että sodasta tulee seikkailu ja minusta sankari. Olen nähnyt vanhempien ikäluokkien harvenevan. Olen lukenut kaatuneiden listoja. He voivat kirjoittaa puheita isänmaasta ja Itä-Karjalassa saavutetuista voitoista, mutta he eivät voi lyhentää kaatuneiden listoja. Kuollut on kuollut.

Nuori kertoja sopeutuu jatkosodan vaatimuksiin, saa korsusta kuolleelta vapautuneen punkan ja sotaan sopeutuneita opastajia. Yksi heistä, Ståhl, nousee muita merkityksellisemmäksi. Hän ilmoittautuu aina ensimmäisenä, kun johonkin tehtävään pyydetään vapaaehtoisia. Sota on koko ajan läsnä.

Kun tulitus oli, ohi, me katsoimme toisiamme. Emme voineet käsittää, että olimme jääneet henkiin.

Pelko on niin ikään koko ajan läsnä rujona kaikenkattavana olotilana. Sen voittaa ja saa taka-alalle ainoastaan rakkaus. Rakkaus tuo  henkilöiden kasvukertomukseen uusia käänteitä - ja pelkoja. 

Mielestäni tämä kirja on sellainen sotaromaani, jota voi suositella myös lajia karttavalle. Ainakin itseeni se teki vaikutuksen koruttoman suoralla kerronnallaan. Kirjailija on syntynyt 1982, joten omia kokemuksia sodasta ei kerrata. Ehkä juuri se on  kirjan vahvuus: ei ole tarvetta näyttää sankaruutta. Vahva suositus!

Petter Sandelin: Osuma. S&S, 2024. Ruotsinkielinen alkuteos: Skott, 2024. Suom. Katriina Huttunen. . Äänikirjan lukija: Markus Järvenpää. -130 sivua. Kesto 3 h. 

Sinisalo Johanna: Vieraat

 

Tämä Kariston kauhuromaanikilpailun voittaja on sellaista kauhua, jota minäkin kestän lukea. Luin jopa mielelläni Essin ja Siirin, Sissin ja Luukkaan tarinaa. Jos en olisi tiennyt kauhuaiheesta,  olisinko ehkä lukenut tätä lesboparin parisuhde- tai perhe-elämäkuvauksena? Ehkä en sittenkään. Nyt aika nopeasti aavistin kauhun lähtökohdan heti alussa, mutta ei se haitannut. Pidän tällaisestä vähitellen sisältä päin kehittyvästä uhasta.

Essi on osallistunut aikoinaan MasterChef-kilpailuun vegaaniruualla ja perustanut sittemmin vegaaniravintolan, jossa tekee lujasti töitä.  Hän kaipaa julkisuutta ainakin lisäämään myyntiä ja on valmis paljastamaan perheen asioita tiettyyn pisteeseen asti. Siiri hoitaa kotona lastaan Luukasta, joka ei ole oppinut puhumaan. 6-vuotias Sissi, Essin synnyttämä, käy Lellussa, esikoulussa. Kotiasioiden lisäksi Siirin vastuulla on tilitoimisto. Molemmilla lapsilla on yhteinen isä, Ville, neurologi, joka elää graafikko Hisaon kanssa ja auttaa perhettä paitsi asiantuntijana, myös lastenhoitoavulla, milloin konferenssimatkoiltaan ehtii. Luukkaan puhumattomuus varjostaa onnellista parisuhdetta, johon ilmaantuu lasten kautta muitakin säröjä. Yhteiset lapset ovat myös äitinsä lapsia ja kun äiti on eri ja lapset kehittyvät erilailla, hiipii ristiriita salaa kuvioon.

Olen itse seurannut vierestä adoptiolapsen kasvamista perheessä. Isoveljelläni Valtterilla ja hänen vaimollaan on kaksi kiinalaistaustaista suloista vesseliä, ja he ovat elävä esimerkki siistä, kuinka biologinen vanhemmuus ei ole mikään edellytys sille, miten lämpimästi, herkästi ja huomioonottavasti - suorastaan riemukkaasti - vanhemmat voivat lapsiaan rakastaa. s.31

Tarinaa vievät eteenpäin Essi, Siiri ja Sissi omilla puheenvuoroillaan. Myös sähköpostit Villelle ja häneltä äideille tuovat uutta sisältöä tarinaan. Hienosti Sinisalo paljastaa henkilöiden, jopa 6-vuotiaan ajatusmaailman näiden jaksojen kautta.

Pidin tästä kirjasta, kuten olen pitänyt muistakin Sinisalon kirjoittamista mm. Ennen päivänlaskua ei voi ja Linnunaivot. Olihan tämä taas erilainen, mutta yksityiskohtia myöten johdonmukainen. Uudistuminen onkin yksi Sinisalon vahvuuksista, sujuvan, varmaotteisen ja jotenkin raikkaan kerronnan lisäksi. Ehdotomasti suosittelen tätä muillekin, niin kauhun kuin fantasian (maagisen realismin) ystäville. Etuliepeen esittelyteksti määrittelee Sinisalon spekulatiivisen fiktion mestariksi, joten löytäköön kirja lukijoita hyvin laajasti!

Johanna Sinisalo:Vieraat :romaani. -Karisto 2020.- Kansi: Jussi Karjalainen. - 448 sivua

Statovci Pajtim: Bolla

Pajtim Statovci

Bolla
Otava 2019
240 sivua


Kaksi miestä rakastuu, albaani Arsim ja serbi Milos, kirjailija ja lääkäri. Tapahtuma-aikaan on sota ja miehet ovat toistensa vihollisia. Arsim noudattaa kansansa käytäntöä ja perinteitä, menee naimisiin ja saa lapsen. Hän ei pysty rakastamaan sen enempää vaimoaan kuin lastaan, vaan käyttäytyy näitä kohtaan suorastaan julmasti.

Vanhemmuudessa on minusta jotain säädytöntä, jos lapsi syntyy niin kuin se meille syntyi. Tavan vuoksi.
Tohdin tunnustaa Ajshelle, että olen toivonut sitä tekemätttömäksi syntymästään saakka, sillä poika ei voisi olla kauempana nimestään, ja Ajshe sanoo olevansa pahoillaan, että tunnen tällä tavalla, se menee ohi kyllä, hän jatkaa ja kuuliaisesti hoitaa poikaansa parhaansa mukaa yksin, valvoo sen kanssa yöt, vaihtaa vaipat, vaatteet ja lakanat, ja sitten lakkaa kokonaan pyytämästä apuani. s.68

En tiedä, miksi tarkalleen ottaen kajoan heihin (lapsiin), tekemisen puutteesta vai siksi että ajattelen heidän todella ansaitsevan rangaistuksen huonosta käytöksestä koulussa, kiukuttelusta ruokapöydässä, niskoittelusta.
Vaiko kenties siksi, että ihmisen on parempi elää peläten jotain kuin olla pelkäämättä mitään, siksi että minäkin samalla tavalla, niin kuin kaikki tuntemani albaanit: minua lyötiin lapsena ja minä ajattelen yhä, että useimmiten ihan syystä. Isää kuuluu pelätä ja äiin luo juostaan, ja kun ei ole enää isää jota pelätä eikä äidin syliäkään, silloin pelätään sairautta ja kipua, pelätään ihottumaa, mikrobeja, bakteereja, pelätään nukahtamista, pelätään esimiehiä, pelätään liikennettä, pelätään kattolampun romahtavan päälle yön aikana, pelätään aivan kaikkea ja aivan niin kuin isää lapsena pelätään. ss.98 -99

Pelko on läsnä koko kirjan ajan: sodan pelko, paljastumisen pelko, tulevaisuden pelko. Missään kohdassa kirja ei kerro onnellisten ihmisten tarinaa. Kirjan minäkertojana on pääosin Arsim, mutta myös  Milos on välillä äänessä. Arsim paljastaa omissa osuuksissaan paitsi terävänäköisen elämäntarkkailijan, myös itsensä hyvin raadollisena, vaimon ja lapsien laiminlyöjänä ja jopa pahoinpitelijänä, pettäjänä ja pelkurina. Milos  valaa rakastettuunsa uskoa, tekee töitä, opiskelee ja tarjoaa Arsimille niin asutonsa intohimon keskipisteeksi kuin loman pitkän säästämisen jälkeen.

Arsim pakenee lopulta Kosovon sotaa, hylkää rakastettunsa ja vie perheensä turvallisempaan ympäristöön. Turvallinen ympäristö ei kuitenkaan tuo onnea, vaan mennyt rakkaus näyttäytyy elömän parhaana aikana.

Enpä yhtään ihmettele, että kirja sai Finlandia-palkinnon, olisin melkein jakanut Statovcille Handken saaman Nobelin. Molemmilla on tolkuttoman pitkiä virkkeitä, mutta Statovcin kieli on kaunista ja ymmärrettävää. En edes huomannut kappaleen täyttäviä virkkeitä lukiessani, vaan vasta kopioidessani lainauksia. Kaunis kieli kantaa rakkaustarinaa, sen rumia ja raadollisiakin piirteitä. Kaikki muu jää kehykseksi, mutta sota ei kehyksenäkään näyttäydy yhtään lempeämpänä. Se heijastaa intohimoon ankaruutta, joka kirkastaa tunnetta.

Olen lukenut kaikki kolme Statovcin julkaistua kirjaa. Kahdesta viimeisestä olen varauksetta pitänyt ja nauttinut niiden lukemisesta. Suomenkielinen kirjallisuus saa tämän kirjailijan kautta uuden, kansainvälisesti merkittävän näkökulman.

Enkä malta olla liittämättä tähän vielä muutamaa lainausta, jotka olivat itselleni oivalluksia. Samalla ne näyttävät kirjan kielen loistoa.

Luin joskus jostain, että unelmien toteutumisella on varjopuolensa, sillä elettyään unelmansa todeksi uneksija on antanut toiveensa pois. . s. 151

Huono palkka ei kuitenkaan vaivaa minua, sillä bussin ratissa ruumiini ei ole enää joutenolon isäntä vaan elämän kiertokulun alamainen, ja niin minä hymyilen asiakkaille heidän noustessaan kyytiin...s. 180

Ikkunat ja parvekkeet ovat tielle päin, sillä naapureiden pihoille ei mielellään tulisi omasta kodista nähdä, ja parvekkeelle pyykkiä ripustavat tytöt ja naiset saavat oloni surulliseksi siksi, että he katsovat ohi ajavia autoja kuin toivoen, että yksi niistä pysähtyisi heidän pihalleen ja veisi heidät pois. Jokaisella heistä on samanlainen, kaukaa erottuva ilme, vähäeleinen tapa liikkua, jäykät kasvot ja ontto katse kuin ihmisellä joka on juuri menettämässä järkensä päiviensä sulaan. s.195

Yanagiahara, Hanya: Pieni elämä

Yanagiahara Hanya
Pieni elämä
Tammi 2017
Keltainen kirjasto 479
A Little Life 2015
Suom. Arto Schroderus
937 sivua

Tämän kirjan kanssa olen elänyt lähes vuoden. Viime yönä itkin hyvästejä. Nyt hyvästelen tyynempänä. Ilman taukoja en olisi ehkä lukukokemusta kestänyt, sillä niin kovasti se järisytti. Tosin jätin kirjan kesken ensimmäisten lukujen jälkeen, koska henkilöitä oli niin paljon, eikä minua kiinnostanut kuin yhden, Juden, tarina. Silloin en vielä ymmärtänyt, että Jude on päähenkilö, joka elää tuon "pienen elämän". Hän kuolee arvostettuna lakimiehenä, mutta on omasta mielestään elänyt pienen ja surkean elämän. Tuota elämää raotellaan kirjan sivuilla muiden henkilöiden näkemänä ja eteenpäin kuljettamana.. Lapsuuden kokemukset ja etenkin hyväksikäyttö ovat kutistaneet Juden käsityksen omasta merkityksestään olemattomaksi. Hänen kohtaamansa pahat ihmiset ovat lisäksi aiheuttaneet fyysisiä vammoja, jotka hankaloittavat elämää kohtuuttomasti.

Jude ei koe ansaitsevansa elämältä mitään, mutta hänen merkityksensä muille henkilöille on kiistaton, Hän yrittää lapsena olla mieliksi sijaisperheelle, joka kuitenkin palauttaa hänet lastenkotiin. Aikuisen Juden adoptoi hänen oikeustieteen opintojensa ohjaaja ja opettaja Harold vaimonsa Julian kanssa. Juden on sitä vaikea uskoa ja hän tekee kaikkensa ollakseen teon arvoinen. Hän kokee toisenkin suuren rakkauden, kun suosittu ja kuuluisa elokuvanäyttelijä Willem rakastuu häneen. Pari viettää onnellista elämää, vaikka lapsuudenkokemukset ovat vieneet Judelta halun ja ilon seksistä.

Kirja alkaa ja päättyy Lispenard Streetin asuntoon, johon Juden ja Willemin lisäksi muuttaa taiteilija JB ja arkkitehti Malcolm, jonka vanhemmat ovat rikkaita. Asunto ei ole kummoinenkaan, pikemminkin läävä, mutta sieltä alkaa miesten ystävyys ja toistensa tukeminen. Yhteydenpito jatkuu läpi vuosien.

Kun jo olin tajunnut, että tämä kirja puhutteli minua erityisellä' tavalla, vaikka oma kokemusmaailmani oli kovin etäällä romaanin maailmasta, oli pakko tehdä toinen lukukatko. Joku toinenkin halusi lukea kirjan ja minun oli palautettava se kirjastoon. Ihan heti en sitä pistänyt tilaukseen, sillä tuolle toiselle lukijalle oli myös annettava aikaa. Tiesin kuitenkin jatkavani lukemista.

Kun palasin kirjan viimeisen kolmanneksen ääreen, oli osa alun oivalluksista vain sivunumeroina lapulla, mutta uusia kiteytyksiä tuli nopeasti lisää. Kirjailija puhukoon omalla äänellään tähän tekstiin jonkun lainauksen.

Seksistä ja ystävyydestä

Tämän hän osasi, tämän yhden asian hän osasi erinomaisen hyvin, ja hän käytti sitä päästäkseen parempaan paikkaan. s.709

Vanhemmiten tajusi, että ne ominaisuudet, joita arvosti sänkykumppaneissaan tai seurustelukumppaneissaan, eivät välttämättä olleet niitä ominaisuuksia, joiden kanssa halusi elää tai rämpiä harmaassa arjessa. Jos on fiksu ja onnekas, tämän oppii hyväksymään. Silloin ottaa selvää, mikä on tärkeintä ja etsii sen ja oppii olemaan realistinen. s.738

Toisinaan hän mietti, millaista Juden elämä olisi mahtanut olla, jos hän olisi saanut löytää seksin sen sijaan, että hänet oli pakotettu oppimaan se.. s.806

Nuorina heillä ei ollut toisilleen muuta annettavaa kuin salaisuutensa: tunnustukset olivat valuuttaa ja uskoutuminen yksi läheisyyden laji. Oman elämän yksityiskohtien salailua pidettiin ensin eräänlaisena mysteerinä ja sitten jonkinlaisena saituutena, jollainen yleisen käsityksen mukaan esti todellisen ystävyyden. s. 812

Itsetunnosta ja rakkaudesta (ja niiden puutteesta):

...hän ei jätä jälkeensä mitään: ei rakennuksia eikä maalauksia eikä elokuvia eikä veistoksia. Ei kirjoja. Ei papaereita. Ei ihmisiä: ei puolisoa, ei lasta, ei luultavasti vanhempiakaan, ja jos jatkaa tätä rataa, ei ystäviä. Ei edes uusia lakeja. Hän ei ole luonut mitään, mitään muuta kuin rahaa... ss.893-894

Ja hän itkee ja itkee, itkee kaikkea mitä on ollut, kaikkea mitä olisi voinut olla, jokaista vanhaa haavaa, jokaista vanhaa onnen hetkeä, itkee häpeästä ja ilosta, itkee koska lopultakin saa olla lapsi, jolla on lapsen oikut ja halut ja epävarmuudet, itkee siitä etuoikeudesta, että saa käyttäytyä huonosti ja saada anteeksi, itkee hellyyen ja kiintymyksen osoituksien ylellisyyttä, sitä että hänelle tarjotaan ruokaa ja hänen käsketään syödä se, itkee sitä että hän vihdoinkin, vihdoinkin uskoo vanhemman vakuutteluihin, uskoo olevansa toiselle erityinen, vaikka on tehnyt niin paljon virheitä ja ollut niin inhottava; koska on tehnyt niin paljon virheitä ja ollut niin inhottava. s.911

Strout Elizabeth:Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout

Kaikki on mahdollista
Tammi 2019
Keltainen kirjasto
Anything is possible
Suom. Kristiina Rikman
260 sivua

Luulin tarttuneeni romaaniin ja käsissäni olikin novellikokoelma. Luulin lukevani novelleja, kunnes huomasin eri kertomusten käsittelevän samoja henkilöitä, Yhdistävänä henkilönä on Stroutin edellisen romaanin nimihahmo Lucy Barton, joka on köyhistä oloista päätynyt kirjailijaksi. Tällä kertaa takakannen kustantajan mainos osuu mielestäni kirjan ytimeen.

Väkevä kuvaus syämen murhenäytelmistä ja pienistä arjen tragedioista Amgashin pikkukaupungissa, jossa kaikki tietävät toisensa, mutta harva tuntee edes itseään. 

Tai no, alku on kyllä mainospaisuttelua, mutta viimeinen sivulause kuvaa paljon. Tekisi vielä mieli lisätä: harva uskaltaa tuntea itseään.

 Keskeinen teema on  häpeä. Henkilöt häpeävät köyhyyttä, johon liittyy rumuus ja likaisuus, puute ruuasta ja vaatteista, nöyryytykset ja kiusatuksi tuleminen. On muutakin: salailtu homous, joka paljastuu karkealla tavalla muistisairauden puhjettua, lasten hyväksikäyttöä ja avioliittojen hajoamisia milloin mistäkin syystä. Osa henkilöistä on jättänyt häpeälliset asiat taakseen ja muuttanut tai rikastunut. Menneisyys tihkuu kuitenkin nykyisyyteen, muistot seuraavat tai nykyhetki paljastuu pelkäksi kuoreksi.

Mary jättää uskottoman miehensä ja muuttaa Italiaan rakastuttuaan yli 70-vuotiaana. Hänen tyttärensä avioliitto hajoaa, koska  Angelina-tytär ajattelee lakkaamatta äitiään ja mies väittää hänen äitinsä olevan toinen nainen heidän avioliitossaan.

Dottiella on aamiaismajoitus ja hän on parempi ihmistuntija kuin moni muu. Erityisesti aviopareista hän kykenee näkemään, mikä suhteessa hiertää. Sillä:

..ihmisethän kokevat ensin ja ymmärtävät vasta sitten.
Hän tajusi, että ihmisen on todella päätettävä, miten he aikoivat elämänsä elää. s. 198

Vaikuttava tarina on myös Lucyn veljellä, Petellä, joka jää asumaan kotitaloaan ja tavallaan katumaan vanhempiensa tekoja, kuten tulipaloa, jossa naapuri menetti kaiken. Ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen kirjailijasisko tulee käymään. ja Pete ryhtyy siivoamaan vuosien likaa, leikkauttaa hiuksensa parturilla ja kutsuu toisenkin, kotiseudulle jääneen siskonsa paikalle.

Muutamia muitakin menestyjiä köyhyydestä on noussut. On Annie Appleby, näyttelijä, joka lapsena haluaa vaeltaa metsässä isän kielloista piittaamatta ja Abel Blaine,ilmastointialalla menestynyt mies, joka maksaa veronsa, vaikka äänestääkin rebuplikaaneja. Juuri hän ajattelee kirjan otsikon: kaikki on mahdollista kaikille.

Upea kirja, joka jää vaivaamaan pitkäksi aikaa. Pidin tästä kirjasta jopa enemmän kuin esikoiskirjasta Nimeni on Lucy Barton. Tämä oli niitä kirjoja, joiden takia tuntuu niin hyvältä, että saa lukea ja pystyy lukemaan.Tämän luettuaan ymmärtää enemmän itseään ja muita. Tai kuvittelee ymmärtävänsä.

Myönteisen lukukokemuksen kirjasta sai myös Leena Lumi