Elizabeth Strout : Burgessin pojat

 

Elizabeth Strout on niitä kirjailijoita, joiden teosta en voi jättää väliin, jos käännöksen saan käsiini. Burgessin pojat on ilmestynyt englanniksi jo 2013, mutta Kristiina Rikmanin käännös ilmestyi suomeksi vasta nyt. Tässä kirjassa ei kerrota Lucy Bartonista  eikä myöskään itsetietoisesta opettajasta Olive Kitteridgestä, johon ensimmäiseksi Stroutin kirjoissa ihastuin. Burgessin pojat , Jim ja Bob, ovat pääosassa.

Bob oli sanoinkuvaamattoman onnellinen. Tunne oli vallannut hänet odottamatta ja oli siksi niin väkevä. Hän katseli ikkunasta ikivihreiden puiden mustia runkoja, graniittilohkareita siellä täällä. Hän oli unohtanut maiseman - ja nyt se palasi. Maailma oli vanha ystävä, pimeys kuin käsivarret hänen ympärillään. Kun veli puhui, hän kyllä kuuli sanat. Silti hän kysyi: "mitä sanoit?"

" Sanoin, että tämä on uskomattoman masentavaa."

Lapsuusmaisema vaikuttaa veljeksiin eri tavoin heidän ajaessaan sinne yhdessä vuosien jälkeen. Matkan tarkoituksena on olla tukena heidän sisarelleen Susanille, joka asuu edelleen Mainessa pienessa Shirley Fallsin kaupungissa. Susan toivoo veljiltä apua myös Zachille, aikuistuvalle pojalleen, joka on heittänyt sianpään moskeijaan. Teko on tehty ajattelemattomuuksissa, vailla sen kummempaa tarkoitusta tai sanomaa, mutta täyttää tietysti viharikoksen tunnusmerkit. Asiaa käsitellään myös kaupunkiin muutaneiden somalien näkökulmasta. Vaikka loistavan uran asianajajana tehnyt Jim ei puolusta poikaa oikeudessa, hänen tietämyksellään, suhteillaan ja kyvyillään odotetaan silti olevan myönteistä vaikutusta asian käsittelyyn. Bob yrittää ymmärtää ja kuunnella niin poikaa kuin tämän äitiäkin.

"Ja kolmekymmentäkaksi prosenttia (amerikkalaisista) uskoo, että elämässä menestyminen ei ole meidän päätettävissämme. Saksassa siihen uskoo kuusikymmentäkahdeksan prosenttia." Jim työnsi paperin sivummalle. 

Hetken kuluttua Zach sanoi hiljaa: "Minä en ymmärtänyt. Onko se hyvä vai paha asia?

"Se on amerikkalainen juttu", Jim sanoi. "Syö murosi."

Bob on jäänyt urallaan veljensä varjoon, hän on eronnut ja lapseton. Susankin on eronnut, koska hänen miehensä ei voinut kestää Zachia, joka lapsesta asti vaikutti erilaiselta, laihalta ja rumalta. Jimillä on häntä palvova vaimo ja kolme jo aikuista lasta. Amerikkalaisen unelman kääntöpuoli näyttäytyy alkoholin suurkulutuksena (Bob) ja Susanin tapauksessa sitkeänä yrityksenä selvitä mm. säästämällä talon lämmityskustannuksissa. Muualta tullet somalit kokevat tämän vielä vaikeammin, koska he jäävät yhteisön ulkopuolelle.

Bob mittaili katseellaan väkeä. Hän ei ollut koskaan tajunnut miten samannäköisiltä valkoihoiset ihmiset näyttivät. He näyttivät kaikki samanlaisilta. Valkoihoisia, avoimen näköisiä ja järkyttävän mitäänsanomattomia verrattuna somaleihin, jotka alkoivat nyt sekoittua muun väen kanssa, naisten pitkät vaatteet liehuivat väkijoukossa.

Tällä tavalla Elizbeth Strout tekee sen. Hän paljastaa vaivihkaa jotain ihmisestä, kuten edellä. Valkoihoiset ovat ajatelleet somaleja massana, josta yksilö ei erotu, mutta Bobin näkemys kääntää asian päälaelleen. Minulla on Stroutia lukiessani aina sellainen olo, että hän kertoo tai paljastaa jotain minusta. Nytkin tunnistan itseni Bobin halusta auttaa, mutta kyvyttömyydestä tietää miten sekä Susanin huolesta ja murheesta poikansa takia. Jopa Jimin itsetietoinen pyrkimys tuntea itsensä tärkeäksi heijastaa jotain minusta. Kaikki kirjan henkilöt paljastavat jotain olennaista lukijasta - ja sitten kirjailija kääntääkin kaiken nurinpäin. Mielestäni se on hyvän kirjan ja kirjailijan merkki. Kirjassa on juonta paljon enemmän kuin Lucy Bartonista kertovissa teoksissa, vaikka kaikki ne ovat minuun hyvin uponneet. Tämänkin lukeminen oli ilo.

Elizabeth Strout : Burgessin pojat. Tammi, 2025. Englanninkielinen alkuteos: The Burgess Boys, 2013. Suom. Kristiina Rikman. (Keltainen kirjasto, 554) 397 sivua

Jones Sadie: Käärmeet

Sadie Jones

Käärmeet

Otava 2020
Englanninkielinen alkuteos: The Snakes 2018
Suom. Sari Karhulahti
456 sivua

Joku useamman Jonesin kirjan lukenut sanoi, että kirjojen alussa on aina pahaenteinen tunnelma. Kotiinpaluun suhteen tämä ainakin piti paikkansa ja tässäkin on jotain mikä antaa aavistaa, ettei kaikki mene välttämättä hyvin. 

Bea on sosiaalityöntekijä, ylpeä työstään ja osaamisestaan. Hän ei välitä pienestä palkastaan, vaan sinnittelee aviomiehensä Danin kanssa pienessä asunnossa Lontoossa. Dan haluaisi olla taiteilija ja kyllästyy työhönsä kiinteistönvälittäjänä. Bea ehdottaa lomamatkaa Etelä-Eurooppaan. Kolmen kuukauden reissun rahoittamiseksi aviopari päättää vuokrata asuntonsa. He ostavat melko surkean auton ja lähtevät matkaan.

Ensimmäinen pysähdyspaikka on Paligny-nimisessä  hotellissa ranskalaisessa pikkukylässä, jossa Bean veli Alex yrittää saada hotellista asuttavaa. Dan ei ole tavannut eikä tiedä juuri mitään Bean perheestä, sillä Bea suhtautuu isänsä Griffin rikkauteen hyvin tuomitsevasti, eikä halua saada tältä raha-apuja.

" Simone Weilin mukaan rikkaat ja mahtavat ei voi olla turmeltumattomia, koska ne ei kykene hyväksymään omaa mitättömyyttään. Omaa surkeuttaan. Isä on yksi niistä. Rikas mies, Iso Minä Olen." s.70

Alex puolestaan on antanut Griffin hankkia hänelle tämän hotellin, jossa hän enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä yrittää toipua huumeidenkäytöstä. Avosylin veli ottaa Bean ja Danin vastaan, esittelee hotellia ja myös sen ulakolla majailevat käärmeet, joita hän pyytää ansojen avulla. Vasta myöhemmin paljastuu, että myös Bean ja Alexin vanhemmat ovat tulossa hotelliin.

Lomailu ei pääse vauhtiin edes, kun Alexin kuolema ja sitä seuraavat santarmien tutkimukset vievät surun ohella kaiken huomion ja energian. Griffin suunnaton rikkaus tekee köyhistä oloista lähtöisin olevaan Daniin vaikutuksen ja hän tuntee houkutusta luopua Bean ehdottomuudesta. Hän ei voi käsittää Bean vihaa isäänsä ja erityisesti äitiä, kaikkien ihailemaa Liviä kohtaan.

Liv, mieluiten en puhuttelisi sinua lainkaan, mutta haluan sinun ymmärtävän, että tämä kirje on sinulle ja että tiedän, mitä teit Alexille. Et ole äiti. Luulet että rakastit Alexia, mutta et sinä rakastanut. Se mitä teit saattaa olla sairaissa fantasioissasi luonnollista tai jotain aivan erityistä, mutta ei se ollut. s.377

Mistä (kaikesta) tässä kirjassa on kyse? Rahasta ja rikkaudesta, aviopuolisoiden luottamuksesta toisiinsa, vanhempien ja lasten suhteista, ennakkoluuloista ja jopa rasismista (mitenkään alleviivaamatta käy ilmi santarmien erilainen suhtautuminen tummaihoiseen Daniin), moraalista. Tällä kirjalla ei ole vain yhtä teemaa eikä yksityiskohtainen kerrontatapakaan pysy samanalaisena koko kirjan ajan. Erityisesti varoitan lukemasta kirjan viimeisiä 50 sivua myöhään illalla tai yöllä (kuten minä erehdyin tekemään), sillä trillerimäistä kuvausta ei voi kesken jättää. Jones osaa kirjoittaa monella tapaa. Kirjan keskivaiheilla olisin ehkä kaivannut tiivistämistä, mutta loppu piti otteessaan liiankin tiukasti.

Porter Max: Lanny

Max Porter

Lanny
WSOY 2020
Englanninkielinen alkuteos Lanny 2019
Suom. Irmeli Ruuska
216 sivua
Päällyksen kuvat iStock, päällys Martti Ruokonen

Päähenkilö tässä kirjassa on (ehkä) nimihenkilö, kouluikäinen poika, joka katoaa. Hänen isänsä Robert ja äitinsä Jolie ovat sivuhenkilöitä, joiden näkökulmasta tarinaa katoamisesta kerrotaan. Hyvin tärkeä sivuhenkilö on taiteilija Pete, jonka luona Lanny käy viihtymässä ja taideopissa. Kirjassa on myös muita Lontoon liepeillä olevan pienen kylän asukkaita, mm. noitana pidetty Peggy ja rouva Larton, joka on täynnä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä. Kirjan aidoin ja sympaattisin henkilö on Lanny, luonnonlapsi, joka uskaltaa olla aito.

Hyvin tärkeä henkilö kirjassa on Isä Suomukka -vainaa, joka on perimätietoa, mutta nyt herännyt ja haluaa toimia:

Hän puikkelehtii esiin varjoista , liikkuu sammalsukissa, iho kivirouheisena, kurkkii kylätaloon ja katsoo kuvia itsestään, vuotuisen kilpailun satoa.....Hän muistelee suopeasti sitä miten pelottava hän oli kylän lasten piirroksissa silloin kun hän vielä oli vihreä ja lehtevä, silloin kun hän oli syntynyt pyhäkoulupainajaisten pimeistä kohdista ja oli tukehtumaisillaan suustaan kasvaviin kärhiin, silloin kun hän oli uhka ja piina yhteenkasvaneena, puupaholainen, setä ja isä, orapihlajan ja humalan, sadon ja toivon ja uhkaavan nälänhädän kuningas. s.51


Oli tämä uskomaton kirja - ja kerrassaan upea. Alussa vähän häiritsivät mutkittelevat rivit, jotka kuvasivat Isä Suomukan tajuntaan tulevia puheenpätkiä, kunnes sitten ymmärsin niiden merkityksen. Lannyn katoaminen ja Isä Suomukan herääminen vuosisataisesta unestaan ovat kirjan tapahtumat. Ihmiset lähellä ja etäämmällä reagoivat niihin kukin tavallaan ja paljastavat itsensä ja suhteensa kadonneeseen Lanny-poikaan. Rakkaus paljastuu kuvitelluksi, ihmisten erilaisuudensietokyky näyttäytyy julmuutena. Kylässä eletään tyypillista pikkukylän umpiota, jota menneisyyden tarut koristavat patsain ja leikein.

Katselemme kylttiä, jossa varoitetaan, että labyrintti on hankala ja kestää arviolta neljäkymmentä minuuttia päästä keskelle, missä on pieni aukio ja Carltonin vihreän jättiläisen patsas. s.85

 Todellisuus ja mytologia, nykyaika ja kylän traditiot sekoittuvat tavalla, jota on nautinto lukea. Kirja paljastaa joitain hyvin tyypillisiä käyttäytymismalleja ja opittuja reagointitapoja. Hieno kirja, kansikuvaansa myöten.