Strout Elizabeth: Voi William!

En käsitä, mikä Eizabeth Stroutin tekstissä viehättää minua. En ymmärrä, miten ensi riveiltä lähtien kirjailija kaappaa lukijansa ja pitää mukana viimeiselle sivulle asti. Olen lukenut Olive Kitteridgestä ja Lucy Bartonista. Itsestään selvää oli, että tartuin tähän kirjaan, joka kertoo myös Lucy Bartonista siihen tyyliin, että minun piti aluksi tarkistaa tekijä.

Lucy Barton on nimittäin myös kirjailija. Hän on lähtöisin köyhistä ja ankeista oloista. Lapsena häntä ja hänen sisaruksiaan on kuritettu ja äiti on jättänyt perheen selviämään keskenään. Yhden lapsen kuritukseen joutuivat osallistumaan sisaruksetkin. Näin vanhemmat säilyttivät jatkuvan pelon ilmapiirin.

  

Vanhemmiten olen ajatellut, että vanhempani toimivat vaistomaisen nerokkaasti velvoittaessaan meidät mukaan toimintaan; se piti meidät erossa toisistamme samalla lailla kuin se, mitä siinä talossa tapahtui, piti meidät erossa muista. s. 62

Otsikon William on Lucy Bartonin ensimmäinen mies ja hänen tytärtensä isä. Avioliitto on päättynyt vuosia sitten ja William on eronnut jo kolmannesta vaimostaan, jonka kanssa hänellä on yhteinen tytär. Lucyn mies David on kuollut. Ensimmäinen avioliitto on ollut molemmille merkityksellinen ja ystävyys on säilynyt lastenkin kautta.

On totta kun sanon, ettei minulla ollut kotia muuten kuin Williamin kanssa. s.77

Kun William saa tietää sisarpuolestaan, pyytää hän Lucya mukaan matkalle äitinsä lapsuuden maisemiin. Anoppi on ollut Lucylle merkityksellinen ihminen ja pysynyt kuolemaansa asti poikansa perhettä lähellä.

"Sinun anoppisi esitteli sinut ihmisille sanoen:'Tässä on Lucy joka ei ole mistään kotoisin. Mutta tiedätkö sinä, mistä hän oli kotoisin.' s.169

Kotinsa antamista huonoista lähtökohdista, epävarmuudestaan ja näkymättömyydentunteestaan huolimatta Lucy on elänyt menestyksellistä elämää kirjailijana. Hän on uskaltanut sanoa enemmän kuin useimmat muut koskaan kenellekään. Äitiys on hänelle tärkeää, sillä hän tietää, millaista on elää äidittömänä.

Tarkoitan tällä sitä, että ihmiset ovat yksinäisiä. Monet eivät pysty sanomaan edes hyvin tuntemilleen ihmisille sitä mitä oikeasti haluaisivat sanoa. s.115

En minä tappaisi itseäni. Minä olen äiti. Vaikka tunnenkin olevani näkymätön, olen äiti. s.155

Kirjan tapahtumat jäävät vähäisiksi. Vain matka Williamin äidin lapsuusmaisemiin ja muutamat juhlat edustavat liikettä nykyhetkessä. Päähenkilöt ovat jo eläkeiässä, lapset aikuisia, rahahuolia ei ole. Tapahtumat ovat jo muistoja, joita palaa mieleen. Pään sisällä nuo asiat vielä elävät ja vaikuttavat siihen, mitä tapahtuu nyt, tässä kirjassa. Stroutin tapa kertoa on näennäisen asiallinen ja toteava. Siinä ei ole mitään liikaa, muttei myöskään liian vähän. Joka sana ja lause on pakko lukea ja vaikeaa on edes hetkeksi laskea kirjaa käsistä. Tiedän, etten ole ainoa tässä ihailevassa ja ihmettelevässä joukossa, mutta pureekohan Stroutin kerrontatapa kaikkiin. Olispa mielenkiintoista tietää! Niin bonuksena vielä   Kristiina Rikmanin  tekemä takuuvarma käännöstyö ja  kaunis kansi, jossa Lucyn rakastamia tulppaaneja. Minäkin niistä pidän.

Elizabeth Strout: Voi William!. - Tammi, 2022. - Englanninkielinen alkuteos Oh William! 2021. -Suom.Kristiina Rikman. Päällys:Laura Lyytinen.-(Kuvat Instockphoto). 224 sivua. -Keltainen kirjasto 524)