Kaikki muut pääsevät elämässä eteenpäin, mutta minä en päässyt edes sängystä ylös.
Isä ja tytär vaeltavat lumen keskellä tuntureilla. Moottorikelkka on kaatunut ja isä on loukannut jalkansa. Tyttären, kertojan elämä on ollut aina täynnä kipua.
Haluaisitko kertoa, miksi olet nyt täällä?(lääkärissä)
En halunnut, mutta kerroin silti, että päässä oli jatkuva kaaos eikä kroppakaan toiminut. Tuntui kuin joku leikkelisi aivojani tuntikausia joka päivä, jalat olivat mennä alta ja elämä oli siedettävää vain kun makasin pimeässä huoneessa, enkä minä oikein sitäkään tahtonut sietää, siis elämä oli ylipäänsä sietämätöntä.
En halunnut, mutta kerroin silti, että päässä oli jatkuva kaaos eikä kroppakaan toiminut. Tuntui kuin joku leikkelisi aivojani tuntikausia joka päivä, jalat olivat mennä alta ja elämä oli siedettävää vain kun makasin pimeässä huoneessa, enkä minä oikein sitäkään tahtonut sietää, siis elämä oli ylipäänsä sietämätöntä.
Lumimyrsky pakottaa vaeltajat etsimään suojaa, joka löytyykin autiotuvasta, vaikkeivat seinätkään kylmyyttä estä. Ruokaakin on vähän ja uloskäynti ovesta on estynyt lumen takia, joten pissareissuilla on käytettävä ikkunaa. Kaikenlisäksi menneisyys on alati läsnä kertojan mielessä. Se sisältää eron Adamista, rakastetusta. Sitä kertoja on pelännyt koko suhteen ajan ja viimein se on tapahtunut. Vain kivut pysyvät, eivätkä parane, vaikka niitä kuinka yrittää kestää. Se on vaikuttanut lapsesta asti tytön elämään ja eristänyt muista.
Ei kukaan jaksa jatkuvasti sääliä. Sairaudesta tulee arkea, niille muille.
Kertojaa on alati ympäröinyt yksinäisyys ja sairaus. Hän on tottunut elämään yksin, esittämään reipasta ja kätkemään kipunsa ja ongelmat jalkojensa kanssa.Vain perhe ja rakastettu tietävät hänen fyysisen heikkoutensa. Kerronnan edetessä kuvataan selviytymistä lumimyrskystä ja samalla päähenkilön pidempää selviytymistarinaa, joka on kestänyt lapsuudesta asti tähän retkeen. Kirjailija tekee sen kauniisti ja rauhallisesti, diagnosoimatta liian tarkoin, mutta välittää kuitenkin kaiken hädän ja tuskan, joka on nyt ja ollut jo aiemmin.
Eihän tämä helppoa ole, hän sanoi ja painoi hetkeksi kätensä olkapäälleni.
Nuo sanat merkitsivät minulle paljon, sillä oikeastaan hän sanoi: Pärjäsit todella hyvin. En minä mitään muuta ollut koskaan kaivannut kuullakaan.
"Löysin" tämän ruotsalaisen saamelaiskirjailijan, kun hänen esikoisteoksensa Pohjoisessa kahvi on juotu mustana käännettiin suomeksi. Siinä puhuttiin äidin ja tyttären suhteesta, tässä isä ja tytär ovat yhdessä. Tämän kirjan kanssa olin paikoin kärsimätön lukiessani muistumia aiemmasta. Kuvaus vaati selviytymistarinan lumimyrskyn kourista kivun ja sivullisuuden kokemuksen rinnalle. Loppu oli riipaiseva! Vakuuttava näyttö tämäkin!
Ella-Maria Nutti: Puiden luo. Johnny Kniga, 2025. - Ruotsinkielinen alkuteos: Till träden, 2024. - Suom. Jaana Nikula. - 192 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti