Otava 1997
384 sivua
Alkuteos .The God of Small Things 1997
Suom. Hanna Tarkka
Päällyksen suunnittelu: The Senate
Päällyksen valokuva: Sanjeev Saith
Oli tämä kirja toisenkin lukemisen arvoinen. Olen lukenut sen pian ilmestymisen jälkeen eli n. 20 vuotta sitten. Aloittaessani en muistanut juuri mitään kirjasta, tiesin vain lukeneeni, koska sitä oli käsitelty lukupiirissä. Ylimalkainen kommenttikin löytyi hyvästä, kuvailevasta kielestä. Melko nopeasti luin sen nyt, sillä kirjaa on helppo lukea, lauseet lyhyitä ja joskus vajaitakin ilman verbiä. Ei se häiritse.
Kirjan päähenkilöitä ovat erimunaiset kaksoset, Ethan ja Rahel, joiden äiti Ammu jättää lasten isän ja muuttaa takaisin kotiinsa, josta vain muutamaa vuotta aiemmin oli yrittänyt maailmalle.
Ethalla oli vinot, uniset silmät, ja uusien etuhampaiden reunat olivat vielä rosoiset. Rahelin uudet hampaat odottelivat kuin sanat kynässä. Kaikkia hämmästytti, että kahdeksantoista minuutin ikäero sai aikaan niin suuren eron etuhampaiden aikataulussa. s. 53
Baby Kochamma oli elänyt elämänsä takaperin. Nuorena naisena hän oli luopunut aineen maailmasta mutta nyt vanhana hän otti sen täysin rinnoin omakseen. Hän syleili sitä ja se otti hänet vastaan avosylin. s. 36
Vaikka enää ei nähnyt joelle, Ayemenemin talolla oli joen taju niin kuin simpukalla säilyy meren taju.
Lainehinnan, tulvehdinnan, kalojenuiskentelun taju. s. 45
Lasten isoäiti Mammachi on perustanut säilyketehtaan Paradisen, joka takaa elannon paremmin kuin isoisän virka hyönteistutkijana. Siitä huolimatta hän on naisena toisarvoinen ja kastijako määrittää niin tämän perheen asemaa ja kontakteja kuin muiden kanssa.
.Ammulta puuttui oikeus tulla kuulluksi, se joku kumma lokustandi.
"Kiitos tämän ihanan sovinistisen yhteiskunnan", Ammu sanoi.
" Se mikä on sinun on minun ja mikä on minun on sekin minun" Chacko sanoi. s.76
"Tästä on puhuttu ennenkin", hän sanoi. "Te ette saa mennä hänen mökilleen. Siitä tulee pelkkää harmia."
Jättämällä miehen nimen mainitsematta hän tunsi vetäneensä tämän jotenkin mukaan sen sinisen ristipistoiltapäivän pörröiseen kodikkuuteen ja manariiniradion lauluun. Jättämällä miehen nimen mainitsematta hän tajusi tehneensä sopimuksen unensa ja maailman välillä. Ja että sopimuksen kätilöitä olisivat hänen sahanpuruilla kuorrutetut erimunaiset kaksosensa.
Hän tiesi, kuka se oli - tappion jumala, joutavuuksien jumala. Totta kai hän tiesi. s.256
Äitinsä rakastamat kaksoset yrittävät kasvaa ja oppia elämässä tarvittavia toimintamalleja.
... (jotta he voisivat b)olla valmiita olemaan valmiita olemaan valmiita). s.238
Äidin veli Chacko nousee perheen pääksi. Hän on opiskellut Oxfordissa ja tavannut siellä vaimonsa Margaretin, joka on jättänyt miehen pian tyttären Sophie Molin syntymän jälkeen toisen miehen takia. Kirjan tapahtumat kietoutuvat äidin ja nyt noin kymmenvuotiaan tyttären Intiaan paluuseen. He tulevat sinne Chackon kutsumana. Margaretin toinen mies on kuollut ja Chacko haluaa nähdä ex-vaimonsa ja tyttärensä. Lohdutukseksi, surusta toipumiseen tarkoitettu matka muuttuu uudeksi tragediaksi, joka kääntää niin kaksosten, heidän äitinsä kuin koko suvun historian toiseen suuntaan.
Me olemme sotavankeja , Chacko sanoi. "Meidän unelmamme on kuohittu. Emme kuulu minnekään. Me ajelehdimme myrskyisillä merillä ilman ankkuria. Ehkä meitä ei koskaan päästetä maihin. Meidän suruissamme ei ole koskaan tarpeeksi murhetta. Eikä ilomme ole koskaan kyllin riemukasta. Tai unelmamme kyllin suuri. Tai elämämme kyllin tärkeä. Jotta se merkitsisi jotain. " ss. 71-72
Pari kohtausta on jäänyt mieleeni edelliseltä lukukerralta. Toinen liittyy romaanin käännekohtaan, lukuun Joutavuuksien jumala, jossa kaksoset valmistautuvat muuttamaan joen toisella puolella olevaan taloon. Toinen kohtauksista on vaikuttava kuvaus Ethanista elokuvateatterin aulassa yksin makeiskioskia pitävän miehen armoilla.
Kun olen miettinyt tätä kirjaa uudelleen, kasvaa sen merkitys suuremmaksi ja huomaan sen jääneen monen muunkin lukijan mieleen. Lieneekö se yksi suurista tarinoista, joita kirjassa esitetään Intiaan tulleille turisteille?
Suuret tarinat ovat niitä, jotka kerran kuultuaan haluaa kuulla aina uudelleen. Niihin pääsee sisään mistä kohdasta tahansa ja aina olo tuntuu kotoisalta. Ne eivät huijaa kauhulla tai yllätyksillä. Eivätkä hämmästytä ennennäkemättömällä. Ne ovat yhtä tuttuja kuin oma koti. Tai rakastetun ihon tuoksu. Sen tietää, miten ne päättyvät, mutta niitä kuuntelee kuin ei tietäisi. Samalla tavalla kuin että vaikka tietää joskus kuolevansa, niin silti elää kuin ei kuolisi. Suurissa tarinoissa tietää, kuka elää, kuka kuolee, kuka löytää rakkauden ja kuka ei. Ja silti tahtoo aina tietää uuelleen.
Juuri se on niissä salaperäistä ja taianomaista. s. 265
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti