Minna Lindgren
Vihainen leski
Teos 2018
246 sivua
Minä niin halusin pitää tästä kirjasta.Olen lukenut vanhainkoti Ehtoolehdosta kertovia kirjoja, pitänyt niistä ja nauttinut osuvista oivalluksista , joita huumorin varjolla heitettiin. Odotin jotain samaa.
No, onhan Ullis-leski ronski ja raikas tyyppi. Hän on hoitanut 11 vuotta miestään Ollia ja miehen viimein kuoltua Ulla-Riitta päättää 74-vuotiaana aloittaa elämän. Nyt hänellä on vapaus, jota hän kaipasi lasten, Susannan ja Markon ollessa pieniä tai Ollia hoitaessaan. Vapautensa hän täyttää muutamilla ystävillä, Pikellä, Hellulla ja tämän isoveljellä Valtosella. Vapauteen kuuluvat myös kieliopinnot, hotjooga, some ja kosteat lounaat ravintola Ikivihreässä. Lapset eivät ymmärrä moista elämää, vaan yrittävät saada vallatonta leskeä järjestykseen ja samalla vartioivat perintöään.
Hauskimpia kohtauksia kirjassa ovat lasten yritykset panna äitiään palvelutaloon ja hulvattomat leikit lastenlasten kanssa. Vähiten pidin versaalilla painetuista lesken ajatuksista kesken kerronna, joissa Ullis antaa kiukkunsa vyöryä kirosanojen säestämänä. En olisi ikinä uskonut, että annan kiroilun tekstissä häiritä itseäni, mutta nyt annoin! En pitänyt siitä tykityksestä. Enkä myöskään pitänyt asetelmasta lapset vastaan äiti, vaikka tottakai se voi olla niin totta ja siitä saa paljon romaaniaainesta irti.
Lähdin etsimään kirjasta iloluontoista vastausta lesken vapaudenkaipuuseen. En oikein sitä löytänyt, ja romanttinen juonnekin jää päälleliimatuksi. Koko lukemisen ajan odotin huikeaa elämystä. Jonkinlainen oivallus tuli kyllä kirjan loppupuolella, mutta siihen mennessä olin jo tympiintynyt. Kesken en kuitenkaan kirjaa jättänyt. Olin utelias.
Kirja on myyntitilastojen kärjessä, joten mielipiteeni ei menestystä heilauta. Enemmän odotin, vähän sain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti