Lindgren, Minna: Vihainen leski

Minna Lindgren
Vihainen leski
Teos 2018
246 sivua

Minä niin halusin pitää tästä kirjasta.Olen lukenut vanhainkoti Ehtoolehdosta kertovia kirjoja, pitänyt niistä ja nauttinut osuvista oivalluksista , joita huumorin varjolla heitettiin. Odotin jotain samaa.

No, onhan Ullis-leski ronski ja raikas  tyyppi. Hän on hoitanut 11 vuotta miestään Ollia ja miehen viimein kuoltua Ulla-Riitta päättää 74-vuotiaana aloittaa elämän. Nyt hänellä on vapaus, jota hän kaipasi lasten, Susannan ja Markon ollessa pieniä tai Ollia hoitaessaan. Vapautensa hän täyttää muutamilla ystävillä, Pikellä, Hellulla ja tämän isoveljellä Valtosella. Vapauteen kuuluvat myös kieliopinnot, hotjooga, some ja kosteat lounaat ravintola Ikivihreässä. Lapset eivät ymmärrä moista elämää, vaan yrittävät saada vallatonta leskeä järjestykseen ja samalla vartioivat perintöään.

Hauskimpia kohtauksia kirjassa ovat lasten yritykset panna äitiään palvelutaloon ja hulvattomat leikit lastenlasten kanssa. Vähiten pidin versaalilla painetuista lesken ajatuksista kesken kerronna, joissa Ullis antaa kiukkunsa vyöryä kirosanojen säestämänä. En olisi ikinä uskonut, että annan kiroilun tekstissä häiritä itseäni, mutta nyt annoin! En pitänyt siitä tykityksestä. Enkä myöskään pitänyt asetelmasta lapset vastaan äiti, vaikka tottakai se voi olla niin totta ja siitä saa paljon romaaniaainesta irti.

Lähdin etsimään kirjasta iloluontoista vastausta lesken vapaudenkaipuuseen. En oikein sitä löytänyt, ja romanttinen juonnekin jää päälleliimatuksi. Koko lukemisen ajan odotin huikeaa elämystä. Jonkinlainen oivallus tuli kyllä kirjan loppupuolella, mutta siihen mennessä olin jo tympiintynyt. Kesken en kuitenkaan kirjaa jättänyt. Olin utelias.

Kirja on myyntitilastojen kärjessä, joten mielipiteeni ei menestystä heilauta. Enemmän odotin, vähän sain.

Jääskeläinen, Pasi Ilmari Väärän kissan päivä

Kyllä minä pidin tästä kirjasta, jonka aloitin viime vuoden marraskuussa ja lopetin nyt tammikuussa. Välissä oli kuukauden oleskelu Espanjassa, jonne en ottanut kirjaa mukaan, koska lukemista oli lähtiessäni niin vähän, että kirjan painoon suhteutettuna ilo olisi jäänyt vajaaksi. Kun sitten palasin kirjan pariin, huomasin unohtaneeni niin paljon, että jouduin kertailemaan alkusivuja. Se unohtaminen minua huolettaa. Eikö muistini toimi? Luinko alun muuta ajatellen? Vai oliko sittenkään kyse muistamisen arvoisesta kirjasta?

Niin, kirjassakin on kyse muistamisesta tai muistin hapertumisesta. Marrasvirran kupungin pääinnovaattori Kaarna saa kesken karnevaalityyppisen juhlapäivän kutsun vanhainkotiin, jossa  hänen äitinsä, aikoinaan maailmallakin tunnettu psykoterapeutti Alice Kaarna tekee kuolemaa. Kaarnalla on huono omatunto äitinsä takia, sillä äidin dementoitumisen jälkeen hän on käynyt tämän luona vain harvakseltaan.

Läheisemme ovat vaikeita vain niin kauan kuin he ovat luonamme. Kuolleiden kanssa tulemme loistavasti juttuun. Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla. s.191


 Ensin näyttää siltä, että Kaarna tulee nytkin paikalle liian myöhään, mutta sitten äiti yllättäen virkoaa ja katoaa ketterästi karkuteille. Virkistymisen selittää Enska-sedän, äidin pitkäaikaisen tuttavan ja häntä hoitaneen lääkärin kokeiluasteella oleva lääke, jota pitää tietyin väliajoin saada lisää. Lääkitys paluttaa Alicen omaksi itsekseen, mutta samalla menneisyyteen, aikaan, jolloin Alice kavi poikansa kanssa ystävänsä Ilsen ja tämän pojan luona DDR:ssä. Vierailuun liittyy pojankin muistoissa traumaattinen kokemus Ilsen pojan kuolemasta ja omasta yli vuoden kestäneestä sairastamisesta. Poika ajaa äitiään takaa karnevaalihumussa liikehtivässä kaupungissa pelastaakseen tämän hengen, kohtaa välillä Stasi:n haamuja tai tosiolentoja. Välillä muistuu mieleen vaimo Minerva, joka on Stasi-aiheisen valokuvanäyttelynsä avajaisissa yhdessa pariskunnan pienen tyttären Iineksen kanssa. Vähitellen unohdetut ja vaietut asiat niin pojan kuin äidinkin elämästä pulpahtelevat esiin ja paljastavat outoja luonteenpiirteitä niin äidistä kuin pojastakin.

Tyhmää kyllä pahastuin kommentista, jonka itse äidin suuhun kuvittelin. Se oli äidille tyypillinen. Vuoden kestänyt sairauteni oli kuluttanut hänen hoivaviettinsä loppuun. Onnellinen loppu tarkoitti nimenomaan lisää tyypillistä äitiä. Hyvässä ja pahassa.s.249

Hallitusti Jääskeläinen kuljettaa henkilöitään läpi elämän ja luomansa mielikuvituskaupungin, sen upeasti kuvatussa lastenkirjastossa, jossa vanha kirjastonhoitaja tekee paljastuksia entisistä asiakkaista ja näiden tekemisistä. Tässä uuskummaksi tai maagiseksi realismiksi nimetyssä taiteenlajissa ei ole varaa erehtyä, sillä hatara juonikuvio paljastuu heti. Hienoa, että Jääskeläisen tämä kirja ja sen  genre on noteerattu myös Helsingin Sanomissa.

Tarinat ovat lopulta tärkeämpiä kuin tapahtumat. Tarinoilla maailmaa muutetaan.Tarinathan eivät kerro teoista vaan teot kertovat tarinoista. s.249


Jääskeläinen, Pasi
Väärän kissan päivä
Atena 2017
342 sivua