Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat

 

Argentiinan sotilasdiktatuuri on taustana ja pohjana 1973 syntyneen toimittaja/kirjailija Mariana Enriquezin tuotannolle, mutta jo ilman tuota tietoa olen innostunut kirjailijan taidosta viedä lukija huomaamatta kauhun äärelle. En edes edellistä novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät lukiessani heti ymmärtänyt olevani goottilaisen tradition ja kauhukirjallisuuden jäljillä. Sellaisia kirjoja en ole yleensä lukenut. Marko Hautala ja Melina Marras totesivatkin äskettäin kuulemassani YLE:n Kulttuuriykkösessä (Kauhua kesämökin rauhaan!), että Enriquez on kauhukirjailija, jota muutkin kuin alan vannoutuneet ystävät lukevat. Ja vielä siitä innostuvat, kuten minä ensimmäisen suomennoksen luettuani. Romaani yliluonnollisene ilmiöineen oli minulle liian rankka ja jätin sen kesken - palatakseni ehkä myöhemmin.

Buenos Airesin ja La Platan kaduilta Enriquez näkee ja poimii novelleihinsa köyhiä, vammautuneita ja outoja tyyppejä, jotka kuolevat ja synnyttävät pelkoa toisissa köyhissä.Monesti lapsen näkökulma mahdollistaa ilmiöitä ja tekee ne todelliseksi. Lapsen maasta kaivamat luut saavat hänen mummonsa epätoivoiseksi ja myöhemmin luista koottu Pikkuenkeli seuraa kaivajaansa avausnovellissa. Kaikki eivät sitä näe, mutta lapsen seuraksi enkeli jää vielä sittenkin, kun lapsesta on kasvanut aikuinen. Lasten seikkailuhalu vie kammottaviin kokemuksiin, kuten novellissa Tekojärven Neitsyt 

Enriquezin aikuisetkin ovat tarkkaavaisia ja kehittävät itselleen outoja toimeentulon lähteitä, kuten Nico -outojen tilanteiden kuvaaja novellissa  Ei syntymäpäiviä eikä ristiäisiä. Kuvauskohteet ovat usein arkaluontoisia ja liittyvät henkilöiden intiimiin elämään.

Seksiriippuvaiset eivät ikinä juoneet teetä, vaan aina kahvia, ja iltaisin punaviiniä

Sotilasdiktatuurin aikana Argentiinassa tapahtuneet lastenkatoamiset antavat mahdollisuuden mielikuvituksellisiin tulkintoihin. Novellissa Teinien paluu kadonneita lapsia alkaa löytyä ja palata takaisin, mutta varsin pian heissä huomataan jotain outoa ja kammottavaa. Niminovelli alkaa  yleisestä varoituksesta sängyssä tupakoimisen sytyttämistä tulipaloista, jotka kertojan mielessä kasvaa houkuttavaksi vaihtoehdoksi ilmeisien yksinäiselle elämälle.

Kauhu ja pelko ovat aina läsnä ja niihin on totuttu niin, että elämään haetaan lisäjännitystä spiritismilläkin, vainajien tapaamisella (Silloin kun puhuimme vainajien kanssa). Joka tapauksessa henget ja haamut näyttävät ohjaavan ihmisten elämää ja niiden ohjaus on helpompi vastaanottaa kuin alistuminen ja alituinen valuillaanolo ja pelko. Kärry - novellissa perheen äiti auttaa surkeaa kulkuria, joka kuljettaa omaisuuttaan mukanaan ja langettaa samalla kirouksen niiden päälle, jotka ovat kohdelleet miestä toisin. Vaan kuka lopulta joutuu pelkäämään eniten ja mitä? Onko tuntematon pelottavampi kuin naapuri?

Olimme peloissamme, mutta pelko ei näy ulospäin yhtä selvästi kuin epätoivo. 

Vaikkakaan en tästä kokoelmasta innostunut yhtä paljon kuin edellisestä (ehkä johtuen myös tilapäisesti puutteellisesta lukurauhasta ), voin silti suositella kirjaa. Kauhu on vain keino Enriquezin kerronnassa ja sitä kirjailija osaa käyttää tehokkaasti.

Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat. - WSOY, 2024. - Alkuteos Los peligros de fumar en la cama. - Suom. Sari Selender. - 231 sivua

Enriquez, Mariana: Mitä liekit meiltä veivät

 Luulin tarttuvani naisen asemaa käsittelevään novellikokoelmaan, mutta  tulinkin lukeneeksi kaksitoista kauhunovellia ja suomentajan jälkisanat. Minä onneton luen usein yöllä, joten hetkittäin unet kaikkosivat kokonaan rankan kuvaston takia. Piti yrittää lukea seuraavaa novellia rauhoittumisen tarkoituksessa, mutta siinä tuli vielä rankempia juttuja. 

Vaan mitäpä rankasta kuvastosta, kun teksti on maagisen lumoavaa ja kerronta kiihkeää. Oikeasti ne kuuluvat yhteen ja Enriquezia onkin luonnehdittu goottilaisen realismin kuningattareksi novellistina ja kirjailijana. Nuestra parte de noche , Yö kuuluu meille -romaani on vienyt hänet espanjankielisen kirjallisuuden kärkinimeksi. (Uhka)rohkeasti kävin kirjaston sivuilla tekemässä siihenkin varauksen. Kirja ilmestynee suomeksi elokuussa, myös äänikirjana.

Onhan näissä novelleissa naisasiaakin.  Argentiinan oloissa ja näissä novelleissa naiset joutuvat kestämään enemmän ja  pärjätäkseen olemaan vahvoja ja sitkeitä. Usein pärjääminen ei onnistu, kun väkivalta, huumeet tai hulluus tavoittaa. Vain harvoja rationaalisesti toimivia naisia on päähenkilöinä, mutta heitäkin on, kuten slummialueelta lähtöisin oleva syyttäjänä toimiva Marina, joka yrittää selvittää poliisin tekemää henkirikosta novellissa Mustan veden viemää. Aika usein novelleissa käy jotenkin huonosti, mutta joskus naiset poistuvat voittajina - tosin ei ihan laillisin keinoin.Näin käy novellissa Hämähäkinverkko.

Minä vaikutuin kirjasta ja suosittelen sitä edelleen muille lukijoille. Huolimatta palovammojen polttamasta naisesta, joka hymyilee käärmeensuullaan, kun käy halaamassa maanalaisen matkustajia. Huolimatta löyhkäävästä Buenos Airesia kiertävästä joesta, jonne on heitetty kaikki roska teurasjätteistä alkaen. Huolimatta haamuna kolmioksi viilatuilla hampaillaan hymyilevästä pojasta, itseään viiltelevistä naisista, yksikätisistä tytöstä, joka katoaa jäljettömiin. 

Ehkä en voi suositella kirjaa ihan kaikille. Herkkähermoiset älkööt vaivautuko. Kerronnan lähtökohta on kuitenkin todellisuudessa, joka Argentiinan diktatuurissa ei ole kaikille yhtään helppo. Minä pidän juuri tällaisesta realismiin istutetusta harhasta, joka vie kerronnan ihan muihin maailmoihin. Etelä-Amerikassa tämä näyttää olevan suosittua tai ainakin maagisen realismin kärkinimet tulevat sieltä. Enriquezin kirjojen pelottavat elementit sopivat köyhään ja väkivaltaiseen ympäristöön. Niiden myötä kirjat sijoittuvat kokonaan toiseen genreen, nimitettäköön sitä sitten goottilaisuudeksi, kauhuksi tai maagiseksi realismiksi. Mariana Enriquezista tuli suosikkikirjailijani.

Mariana Enriquez: Mitä liekit meiltä veivät. - WSOY, 2021. - Las cosas que perdimos en el fuego, 2016. Suom. Sari Selander. 255 sivua.