Argentiinan sotilasdiktatuuri on taustana ja pohjana 1973 syntyneen toimittaja/kirjailija Mariana Enriquezin tuotannolle, mutta jo ilman tuota tietoa olen innostunut kirjailijan taidosta viedä lukija huomaamatta kauhun äärelle. En edes edellistä novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät lukiessani heti ymmärtänyt olevani goottilaisen tradition ja kauhukirjallisuuden jäljillä. Sellaisia kirjoja en ole yleensä lukenut. Marko Hautala ja Melina Marras totesivatkin äskettäin kuulemassani YLE:n Kulttuuriykkösessä (Kauhua kesämökin rauhaan!), että Enriquez on kauhukirjailija, jota muutkin kuin alan vannoutuneet ystävät lukevat. Ja vielä siitä innostuvat, kuten minä ensimmäisen suomennoksen luettuani. Romaani yliluonnollisene ilmiöineen oli minulle liian rankka ja jätin sen kesken - palatakseni ehkä myöhemmin.
Buenos Airesin ja La Platan kaduilta Enriquez näkee ja poimii novelleihinsa köyhiä, vammautuneita ja outoja tyyppejä, jotka kuolevat ja synnyttävät pelkoa toisissa köyhissä.Monesti lapsen näkökulma mahdollistaa ilmiöitä ja tekee ne todelliseksi. Lapsen maasta kaivamat luut saavat hänen mummonsa epätoivoiseksi ja myöhemmin luista koottu Pikkuenkeli seuraa kaivajaansa avausnovellissa. Kaikki eivät sitä näe, mutta lapsen seuraksi enkeli jää vielä sittenkin, kun lapsesta on kasvanut aikuinen. Lasten seikkailuhalu vie kammottaviin kokemuksiin, kuten novellissa Tekojärven Neitsyt
Enriquezin aikuisetkin ovat tarkkaavaisia ja kehittävät itselleen outoja toimeentulon lähteitä, kuten Nico -outojen tilanteiden kuvaaja novellissa Ei syntymäpäiviä eikä ristiäisiä. Kuvauskohteet ovat usein arkaluontoisia ja liittyvät henkilöiden intiimiin elämään.
Seksiriippuvaiset eivät ikinä juoneet teetä, vaan aina kahvia, ja iltaisin punaviiniä
Sotilasdiktatuurin aikana Argentiinassa tapahtuneet lastenkatoamiset antavat mahdollisuuden mielikuvituksellisiin tulkintoihin. Novellissa Teinien paluu kadonneita lapsia alkaa löytyä ja palata takaisin, mutta varsin pian heissä huomataan jotain outoa ja kammottavaa. Niminovelli alkaa yleisestä varoituksesta sängyssä tupakoimisen sytyttämistä tulipaloista, jotka kertojan mielessä kasvaa houkuttavaksi vaihtoehdoksi ilmeisien yksinäiselle elämälle.
Kauhu ja pelko ovat aina läsnä ja niihin on totuttu niin, että elämään haetaan lisäjännitystä spiritismilläkin, vainajien tapaamisella (Silloin kun puhuimme vainajien kanssa). Joka tapauksessa henget ja haamut näyttävät ohjaavan ihmisten elämää ja niiden ohjaus on helpompi vastaanottaa kuin alistuminen ja alituinen valuillaanolo ja pelko. Kärry - novellissa perheen äiti auttaa surkeaa kulkuria, joka kuljettaa omaisuuttaan mukanaan ja langettaa samalla kirouksen niiden päälle, jotka ovat kohdelleet miestä toisin. Vaan kuka lopulta joutuu pelkäämään eniten ja mitä? Onko tuntematon pelottavampi kuin naapuri?
Olimme peloissamme, mutta pelko ei näy ulospäin yhtä selvästi kuin epätoivo.
Vaikkakaan en tästä kokoelmasta innostunut yhtä paljon kuin edellisestä (ehkä johtuen myös tilapäisesti puutteellisesta lukurauhasta ), voin silti suositella kirjaa. Kauhu on vain keino Enriquezin kerronnassa ja sitä kirjailija osaa käyttää tehokkaasti.
Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat. - WSOY, 2024. - Alkuteos Los peligros de fumar en la cama. - Suom. Sari Selender. - 231 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti