Oli tämä hurja romaani - kuunneltunakin. Jälleen kerran jouduin kuitenkin hankkimaan myös paperikirjan avukseni päästäkseni selville siitä, mitä Järvelä todella tässä kirjassa kertoi. Sen kirjan etulieve paljastaa kirjailijan käyttäneen omia lapsuusmuistojaan teoksessa, joka kuitenkin on fiktiota.
Kirjassa on kaksi mummoa ja mummolaa, joissa n. 7-vuotias kertojapoika viettää kesää vuorotellen. Mummot ovat kokeneet hyvin erilaisen lapsuuden ja eläneet erilaisen elämän, mikä on edelleen aistittavissa heidän kodeissaan. On ankarampi, käytöstapoja vaativa Sofia-mummi, jonka pihaan mennään orapihlaja-aidan kaariportista ja olohuoneessa on kristallikruunu. Aino-mummi ei toru edes likaisista jalanjäjistä matolla, vaikka asuminen on hankalampaa: vedet haettava kaivosta ja puut liiteristä. Mummot asuvat samassa kaupungissa, joen eri puolilla, mutta he eivät puhu toisilleen. Syy on Suomen sisällissota, jossa mummojen perheet ovat olleet eri puolilla.
Kirja palaa 1970-luvulta pojan näkökulmasta mummojen lapsuuteen ja kaikkiin kauhukuviin, jotka selittävät sitä jyrkkyyttä ja ymmärtämättömyyttä, jonka lapsi näkee, muttei tajua. Maailma ja sisällissota lapsen näkemänä ja kokemana tekevät kirjasta koskettavan, vaikka kuvaukset sisältävät kauhukuvia, joita kukaan ei voi ohittaa.
Jari Järvelä on monipuolisesta kirjailijaurastaan huolimatta harvoin julkisuudessa. Tämäkin kirja osoittaa hänen taitonsa kirjoittaa vakuuttavasti ja vaikuttavasti. Pidin kirjasta, vaikken kaikesta sen kertomasta.
Jari Järvelä: Kosken kahta puolta . - Tammi 2018 200 sivua. Äänikirjan lukija Jon-Jon Geitel. Kesto 5 h 49 min
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti