Vuoden alussa alkamani runoprojekti on tuottanut iloisia löytöjä, mutta tämä kirja lienee niistä paras. Se vakuuttaa niin, että annan kirjailijalle koko käden eli perehdyn hänen aiempiinkin teoksiinsa, erityisesti runokokoelmiin, joista ensimmäinen Laulajan paperit ilmestyi jo 2005.
Tämän kirjan proosarunot koskettivat monella tavoin. Niissä on oivaltavaa huumoria, tummempia sävyjä ja näennäisen yksinkertaisia oivalluksia: timantit on raakoja, ne pitää hioa,mustikka kypsyy itsekseen, katsokaa nyt tätäkin täydellisyyttä, jos joku niin mustikka meidät pelastaa. Tähän vuodenaikaan teki hyvää lukea ylistystä mustikalle, joka hallitsee kirjan alkuosaa. Erämaja antaa itsensä riehua ilossaan ämpäreiden ja sinertävien mättäiden keskellä. Ja kuinka hyvin hän tämän ilon välittääkään lukijalle, paikoin jopa raamatullisin kielenkääntein: Jos minä kultaa huuhtoisin, kultaisen kimpaleen vaskooliin saisin, /mutta en vakkaani mustikkaa, en mustikan mustikkaa ämpärin pohjalle,/ köyhä olisin, kurja ja osaton kuin märkä töppönen männynoksalla.
On kirjassa toki muutakin kuin mustikkaa, muita hedelmiäkin. Lapsuusmuistoihin liittyy runo appelsiineista, jotka tuovat yhteishenkeä ja vastustuskykyä kaikkeen perhettä uhkaavaan: Koti tuoksuu appelsiineille, äiti raastaa kuorta mämmiin, minä nypin valkoiset hetulat hedelmälihan päältä, appelsiineja. Kädet tahmeina kurkimme ruudun takaa. Meidän perhe on iloinen ja vahva, meillä on oranssit pommit.
Niitä tummempiakin sävyjä on, mutta niissäkin on usein kepeä sävel ja salaa hymyilevä ote: Ja niin ovat toiset meistä vaivoja, jotka tulevat vastaan ilman ajanvarausta...Luonnosta on runoja paljon, joitakin myös lapsuudesta ja kasvatusperiaatteista: Meidän suvun naiset eivät menneitä muistele ja jos muistelevat, eivät mitään muista, meidän suvun naisilta on muistot pyyhitty, kädet kuivattu essuun....Meidän suvun naisilla on voisilmät ja kehittynyt muodon taju, sen saa kun tuijottaa koko ikänsä perunoita, herkistyy pyöreän ja soikean variaatioille, ei ole kahta samanlaista. Oivallukset syntyvät vaivattoman tuntuisesti, lähtevät arkipäiväisistä asioista, yhdistävät eriparisia asioita ja laajenevat periaatteiksi tai julistukseksi.
Muutama runo on kuvan muotoinen ja sisältää numeroita, joten oivallettavaa on monella tasolla. Lapsuuden metsä on kuitenkin erilainen kuin se metsä, josta mustikat aikuisena kerätään. Maailma ympärillä on muuttunut huonompaan suuntaan: Kukaan ei ehdi laulaa tuutulaulua, kaupungilla on kiire nukkua, metsällä muuta tekemistä,..Kaatunut kuusi pääsee vuosikymmenet yhdellä jalalla seisottuaan viimein sisähommiin jakelemaan kannanottoja, raportteja ja ohjeita.
Olen ihan varma, etten tällä lukemisella saanut irti teoksesta kaikkea, mitä sillä on annettavana eikä minun tarvitse tietenkään kaikkea ymmärtääkään. Opin lisää (jopa nimen hyrräpunkki näkemälleni hämähäkille) ja oivalsinkin jotain. Paljon kirjalta sain ja toivon muidenkin sen lukevan. Ilokseni huomasin kirjan olevan myös Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana, joten on se huomattu arvovaltaisemmallakin taholla.
Olisin tietenkin halunnut jakaa edelleen useampiakin oivaltavia ilmauksia teoksesta, mutta pakkohan sitä on rajoittaa. Jääköön jäähyväisruno tämänkin tekstin lopetukseksi.
Parvekkeen ovi on auki, pihalta kuuluu lasten ääniä, kärryä vedetään, pihalla aamu ja päivä kättelevät, lahden takana kesä luovuttaa paperit syksylle.
Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä. - WSOY, 2021. _- Päällys: Martti Ruokonen. 71 sivua
Tämän lukemista odotan! Jos haluat lisää runoilijoita joihin tutustua, niin itse olen ihastunut Kristiina Walliniin ja Heidi Liehuun.
VastaaPoistaKiitos suosituksista! Wallin on jossain määrin tuttu, mutta Heidi Liehu on ollut vain nimenä mielessä. Tartun näihin. Erämaja ei voi olla pettymys!
Poista