Olisi hyvä olla välillä tarpeeton. Nyt minä olen: makaan pimeässä kuin sukka, jota kukaan ei pue jalkaansa.
Tämä on Harry-nimisen kirjailijan tavoittelema olotila Sydänhämärä -kirjassa. Kirja kertoo lapsiperheen elämästä silloin, kun se vaatii vanhemmilta paljon. Toinen lapsi on syntymässä, kun toinen lapsi sairastuu diabetekseen ja joutuu sairaalaan, ensin teho-osastolle. Vasta nyt minä luen tuosta elämänvaiheesta, jonka olen itsekin kokenut, vaikka olen viettänyt vanhan sukan tarpeetonta elämää jo vuosia. Vasta nyt minä luen palkitun ja arvostetun kirjailijan Harry Salmenniemen ensimmäisen kirjan, vaikka olen tiennyt hänen nimensä ja taitonsa jo vuosia. Esikoisrunokokoelma ilmestyi vuonna 2008.
Hän vartioi ja rakasti niin, että jalkoihin sattui.
Isänä kirjan päähenkilö joutuu ottamaan vastuuta enemmän kuin uskoo jaksavansa. Hän jää lapsensa seuraksi sairaalaan, koska äiti Maria valmistautuu synnytykseen. Hän valvoo, vaikka haluaisi nukkua. Hän ajattelee selviämistään, perheensä selviämistä, mennyttä ja tulevaa. Hän vertaa itseään ja työtään hoitohenkilökunnan työhön.
Nämä ihmiset tekevät työtä, jota heidän ei tarvitse oikeuttaa mitenkään. Kun he mainitsevat baarissa ammattinsa, kukaan ei kyseenalaista heitä.
Lapsen sairastuminen ja perhettä koossapitävä huolenpito ja rakkaus muuttavat kirjailijan identiteettiä niin että hän määrittelee itsensä uusin termein, sairaalan luokittelun mukaan.
En ole enää ihminen.
Olen omainen.
Ja kuitenkin , sairaalakokemuksen ja synnytyksen jälkeen päähenkilö toteaa:
Meillä on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että olemme onnellisia ihmisiä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat sairaalaan ja kotiin. Sairaalassa selvitään hetkestä toiseen, rauhoitellaan lasta ja huolehditaan vaimosta, opetellaan pistämään ja mittaamaan lapsen sokeriarvoja. Kotona selvitään päivästä toiseen, huolehditaan lapsista ja laitetaan ruokaa perheelle. Sairaalassa ihmetellään sen järjestystä, riidellään hyökkäävän hoitajan kanssa ja yritetään selvitä eväillä. Kotona syödään linssikeittoa, juodaan kahvia ja haaveillaan lasillisesta viiniä ja kirjoittamisesta. Molemmissa paikoissa yritetään nukkua öitä - usein huonolla menestyksellä. Hämmästyttävän aidosti vanhempien pohjaton väsymys paistaa rivien ja sanojen välistä. Maailma kerrostaloasunnon tai sairaalahuoneen ulkopuolella on kadottanut merkityksensä ja sen ääriviivat piirtyvät vain muistoissa.
Harry Salmenniemen lyhyet lauseet ja osuvat sanarinnastukset tuovat lapsiperhearjen niin lähelle, että minäkin tunnistan väsymyksen ja hädän, jonka itse koin vuosikymmeniä sitten. Haluaisin melkein lohduttaa kirjan päähenkilöä kertomalla, että tuosta kaikesta selviää kyllä ja tulee vaihe, jolloin voi olla ja elää kuin vanha, unohdettu sukka. Kirjailija muistaa itsekin lapsien kasvavan ja elämän helpottuvan. Huolen ja väsymyksen keskellä sitä on vain niin vaikea nähdä ja uskoa.
Minulla ei ole kärsimyksestä opittavaa. Minä opin ilosta ja nautinnosta. Opin tasapainosta ja harmoniasta. Kärsimys ei opeta. Se ainoastaan alleviivaa.
Olen tyytyväinen, että sain Sydänhämärän luettavakseni. Kerrankin voin tunnustaa viihtyneeni autofiktion äärellä. Sain kirjasta mukavan tönäisyn ja etsiydyn Salmenniemen muidenkin teosten pariin.
Harry Salmenniemi: Sydänhämärä. Siltala, 2024. Kannen valokuvat:Mikko Rikala. - 215 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti