Katriina Järvinen
Saanko esitellä - monenlaiset minämme
Kirjapaja 2017
221 sivua
Luin tämän kirjan kahdella istumalla. Ei minun pitänyt sitä oikeastaan lukea. Lainasin kirjan silmäiltäväksi, sieltä täältä luettavaksi. Olen vannonut juuri edellisessä postauksessa kaunokirjallisuuden ylivertaisuutta ja sitten ylistän tätä kirjaa, jonka niin kustantaja kuin kirjastokin on luokitellut psykologiaksi. Jo kerran jätin kesken aikoen palauttaa, mutta sitten istahdin silmätäkseni, oliko kirjassa vielä jotain. Olihan siinä.
Katriina Järvinen on tunnettu kirjoittaja, jonka tekstit ovat herättäneet huomiota ja vastakaikua. Tässä kirjassa hän kertoo kuitenkin myös siitä, kuinka teokset otettiin aluksi vastaan vaieten tyystin. Niin kävi aluksi myös yhdessä Laura Kolben kanssa kirjoitetulle Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa -kirjalle, vaikka teos myöhemmin herättikin huomiota. Niin siinä kuin tässäkin teoksessa Katriina Järvinen panee itsensä, oman henkilöhistoriansa ja minuutensa likoon. Hän kertoo vierauden ja sivullisuuden tunnoista työläistaustaisen helluntailaiskodin tyttärenä. Hän kertoo irtiotostaan, häpeällisiksi kokemistaan vaiheista Ruotsissa ja omiin mahdollisuuksiin tarttumisesta ja uskomisesta. Vaikkakin hän panee persoonaansa peliin, hän pystyy laajentamaan kerrontaa yleisemmäksi siten, että siihen pääsee kiinni syitä ja mahdollisia seurauksia pohtimalla myös oman elämänhistoriansa kautta.
On Katriina Järvisellä toki muitakin esimerkkejä kuin oma historiansa. Hän viittaa Monica Lewinskyyn, jonka elämä sai odottamattoman suunnan, koska hän koki hyvin nuorena lyhyen suhteen USA:n presidentin kanssa. Tämä leimasi hänet pitkäksi aikaa. Varsin usein Järvinen käyttää esimerkkeinä kaunokirjallisuudesta poimittuja henkilöitä, mikä viehättää minua ja mitä myös arvostan.
Ydinsanomana Katriina Järvisellä on nähdäkseni se, ettei minuus ole mikään eheä kokonaisuus, vaan siinä on monia eri puolia. Olemme erilaisia eri sosiaalisissa kuvioissa. Eri elämänvaiheissa minuutemme näyttäytyy itsellemmekin erilaisena ja elämässä saattaa olla myös vaiheita, joiden kokijaminää on vaikea myöhemmin tunnistaa omaksi.Uskonnollinen herääminen saattaa myöhemmin vaikuttaa oudolta, mutta tiiviistä ryhmästä irtaantuminen on vaikeaa ja vaatii toisenlaisten vahvuuksien löytämistä itsestä. Nuori minä katselee maailmaa toisin kuin vuosikymmeniä nähnyt. Minuutta voi rakentaa myös pukeutumisella tai muilla tavarahankinnoilla, joiden selvittämiseen saattaa jossain vaiheessa tarvita ammattiapua. Jokaisella on tämänsä, kuten yhden luvun otsikko kuuluu.
Kun yritän perustella, miksi silmäilyaikeistani huolimatta luin koko kirjan, huomaan itsessäni halun palata kirjan pariin vieläkin. Tavattoman vetävästi kirjoitettu tämä kirja on ja se avasi ainakin minulle uusia näkökulmia, antoi pohdittavaa aiheesta, joka jokaista niin loputtomasti kiehtoo: minä, minä.. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti