Päivi Alasalmi
Joenjoen laulu
Gummerus 2013
305 sivua (+ 1 sivu lähdeluetteloa)
Tällainen upea kirja on mennyt minulta huomaamatta ohi! Tällaiset osaavat ja koukuttavat kirjailijan työt ovat jääneet minulta lukematta! Onneksi tähän asiaan tuli parannus livelukupiirin kautta. Varmasti luen muitakin jo vuonna 1988 kirjailijan uran aloittaneen osaajan teoksia jatkossa. Onhan vuonna 1966 syntynyt kirjailija jo moneen kertaan tunnustettu mm. Finlandia-ehdokkuudella ja ansioitunut laajalla tuotannolla, johon kuuluu romaaneja, käsikirjoituksia ja lastenkirjoja
Joenjoen laulu on ensimmäinen osa Inariin sijoittuvasta trilogiasta. Se sisältää kolme pitkää kertomusta eri aikakausilta samalta paikalta. Erityisesti pidin ensimmäisestä, 1500 luvulle sijoittuvasta ja nykyaikaan ajoittuvasta kertomuksesta. Siinä välillä paneudutaan Lars Levi Laestadiuksen elämään. Tuokin kertomus puoltaa paikkaansa kokonaisuudessa, sillä Laestadius toimi saamelaisten keskuudessa kansankieltä puhuvana pappina, joka yritti kitkeä kansasta viinanhimoa ja pakanauskoa.
Ensimmäinen kertomus on rakkaustarina, jossa saamelaisten uskomukset ja jumalat ovat voimakkaasti läsnä. Nuori saamelaistyttö, kylän päällikön tytär löytää haavoittuneen Pirkkalaisen, hoitaa tämän terveeksi, rakastuu ja tulee naiseksi ja raskaaksi. Tytön on valittava kylänsä ja kotinsa ja rakkautensa välillä.
Viimeinen kertomus Kertoo Sami Sakari Uddaksesta, työttömästä taparikollisesta, joka jättää etelän ahdistelijat ja lainvartijat ja palaa kotiseudulleen tuon samaisen Joenjoen puhtaitten vesien äärelle. Erityisesti tässä kertomuksessa Lapin luonto ja sen vaikutus ihmiseen kuvataan upeasti. Palautuupa päihteiden käyttäjä lähes kohtuukäyttäjäksi, selättää pelkonsa ja löytää rakkauden aiempien pettymysten tilalle.
Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea ja tämän perusteella muutkin Alasalmen kirjat ansaitsevat lukemisen.
Ehkä elämä oli tässä ja nyt, eikä joskus jossain muualla. Ehkä voisin alkaa luottaa siihen, että huominenkin tulee. Tosin en enää tiennyt, oliko päivä tämä vai jo seuraava, sillä menetin mökissä ajantajuni. Ulkona oli koko ajan hämärää, mitä nyt päivällä näkyi huikeansinistä maata silmänkantamattomiin. Eikä missään näkynyt mitään ihmisen tekemää. Yöllä lumi ja tähdet valaisivat, eikä ulkona ollut niin mustaa kuin marraskuussa Etelä-Suomessa. Siellä musta nieli ihmisen. Ainakin minut se oli niellyt. ss.260-261.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti