Krissie ja hänen Miehensä ottavat brittiläisyytensä hyvin tosissaan.
Alma on kirjoittajaopintojaan rahoittaakseen hankkiutunut au pairiksi suomalaisen bloggaajan Kristiina-Marien luo. Hänen tehtävänsä on hoitaa kaksivuotiasta Adaa ja opettaa tälle suomen kieltä. Isovanhempien takia on tärkeää, että lapsi oppii suomea, vaikkakaan Lontoossa asuva äiti ei sitä lapselle puhu. Kukka-Marian elämä on yhtä kiillotettua kuin hänen bloginsa ja kaunista ja hehkuvaa kuin hänen peilikuvansa.
Alma näkee asunnon pastellisävyjen lähellä rujon, palaneen Tornin, jonka helposti syttyvät rakennusmateriaalit ovat aiheuttaneet kodinmenetyksen monille. Hän näkee kulissien taakse, näyttää Adallekin, muttei pysty kuitenkaan auttamaan apua tarvitsevia kerjäläisiä sen enempää kuin itseään. Hän yrittää kuulua johonkin, mutta tuntee itsensä jatkuvasti falskiksi ja vääränlaiseksi. Yläluokkaa hän halveksii, muttei löydä itsestään sen parempaa ihmistä, vain loputtoman syyllisyyden.
Lakanat tarttuvat ihooni hikisinä syntisyydestä. Tämä on akuutti fyysinen reaktio itsestään eksymiselle.
Löydämme silti tilaa tiivistää, kun vaunujen välinen ovi kolahtaa, tunnelin viima purkautuu keskellemme ja koditon hyppää kuoleman yli meidän keskuuteemme.
Kun Kukka-Maria saa selville Alman retket Tornin luo, hän antaa tytölle potkut. Onnenpotkuna Alma aluksi pitää italialaisen ravintolan irlantilaisen tarjoilijan tarjoamaa asuntoa kommuunissa, kunnes sopeutuminen tähänkin yhteisöön osoittautuu vaikeaksi. Yhteisö syyllistää viestiryhmän kautta muita ja Alma kerää syyllisyydet hanakasti niskaansa, vaikka tietää olevansa syytön valituksen aiheisiin.
Hoitaja on usein vihainen. Tämän viikon aikana hän on ollut vihainen kolme kertaa, huutanut isoilla kirjaimilla ja liiallisilla välimerkeillä Talon viestiryhmässä ja iskenyt askeleensa niin, että tajuamme syntimme.
Koko ajan Alma kirjoittaa näytelmää, jota eri yhteiskuntaluokista koostuva opintoryhmä työstää ja arvioi. Opintoryhmän kommentit vievät kirjan eetosta välillä eteen päin antiikin näytelmän keinoin. Repliikit ruotivat arkielämää luokkayhteiskunnassa ja asettavat kuoron totuuden vastakkain etuoikeutetun Theon puheenvuorojen kanssa. Almakin kokee itsensä etuoikeutetuksi , mutta myös kyvyttömäksi selviytymään, mikäli luopuu mahdollisuudesta tulla tarvittaessa sukulaistensa auttamaksi. Siivooja Marthan ja uudessa toimistotyössään teatterilla tapaamansa Cathyn tuttavuuden kautta hän tavoittaa realismia ja rohkeutta, jota soisi itselleenkin.
Haluan kokea vääryyttä, jotta voin kirjoittaa vääryydestä. Turvattu asemani tekee minusta merkityksettömän.
Jos olisin nähnyt vain kirjan nimen tai kannen jossain, olisin tuskin tarttunut siihen. Onneksi Vesa Rantaman arvio Hesarissa (Epämukavia kysymyksiä 29.7.2023) herätti katsomaan ohi otsikon. Löysin hienoa pohdintaa, tiukkaa analyysiä luokkayhtesikunnasta ja taitavan esikoiskirjailijan. Hänen nimensä kannattaa panna muistiin, sillä kirjailijalla on varmaan enemmänkin sanottavaa. Ja hän osaa sen kirjoittaa!Anna Hollingsworth: Pastellien maantiede. Aviador 2023. Kannen ulkoasu: Satu Enstedt. 259 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti