Anna Hollingsworth: Pastellien maantiede

Krissie ja hänen Miehensä ottavat brittiläisyytensä hyvin tosissaan.

Alma on kirjoittajaopintojaan rahoittaakseen hankkiutunut au pairiksi suomalaisen bloggaajan Kristiina-Marien luo. Hänen tehtävänsä on hoitaa kaksivuotiasta Adaa ja opettaa tälle suomen kieltä. Isovanhempien takia on tärkeää, että lapsi oppii suomea, vaikkakaan Lontoossa asuva äiti ei sitä lapselle puhu. Kukka-Marian elämä on yhtä kiillotettua kuin hänen bloginsa ja kaunista ja hehkuvaa kuin hänen peilikuvansa.

Alma näkee asunnon pastellisävyjen lähellä rujon, palaneen Tornin, jonka helposti syttyvät rakennusmateriaalit ovat aiheuttaneet kodinmenetyksen monille. Hän näkee kulissien taakse, näyttää Adallekin, muttei pysty kuitenkaan auttamaan apua tarvitsevia kerjäläisiä sen enempää kuin  itseään. Hän yrittää kuulua johonkin, mutta tuntee itsensä jatkuvasti falskiksi ja vääränlaiseksi. Yläluokkaa hän halveksii, muttei löydä itsestään sen parempaa ihmistä, vain loputtoman syyllisyyden.

Lakanat tarttuvat ihooni hikisinä syntisyydestä. Tämä on akuutti fyysinen reaktio itsestään eksymiselle.

Löydämme silti tilaa tiivistää, kun vaunujen välinen ovi kolahtaa, tunnelin viima purkautuu keskellemme ja koditon hyppää kuoleman yli meidän keskuuteemme.

Kun Kukka-Maria saa selville Alman retket Tornin luo, hän antaa tytölle potkut. Onnenpotkuna Alma aluksi pitää italialaisen ravintolan irlantilaisen tarjoilijan tarjoamaa asuntoa kommuunissa, kunnes sopeutuminen tähänkin yhteisöön osoittautuu vaikeaksi. Yhteisö syyllistää viestiryhmän kautta muita ja Alma kerää syyllisyydet hanakasti niskaansa, vaikka tietää olevansa syytön valituksen aiheisiin.

Hoitaja on usein vihainen. Tämän viikon aikana hän on ollut vihainen kolme kertaa, huutanut isoilla kirjaimilla ja liiallisilla välimerkeillä Talon viestiryhmässä ja iskenyt askeleensa niin, että tajuamme syntimme.

Koko ajan Alma kirjoittaa näytelmää, jota eri yhteiskuntaluokista koostuva opintoryhmä työstää ja arvioi. Opintoryhmän kommentit vievät kirjan eetosta välillä eteen päin antiikin näytelmän keinoin. Repliikit ruotivat arkielämää luokkayhteiskunnassa ja asettavat kuoron totuuden vastakkain etuoikeutetun Theon puheenvuorojen kanssa. Almakin kokee itsensä etuoikeutetuksi , mutta myös kyvyttömäksi selviytymään, mikäli luopuu mahdollisuudesta tulla tarvittaessa sukulaistensa auttamaksi. Siivooja Marthan ja uudessa toimistotyössään teatterilla tapaamansa Cathyn tuttavuuden kautta hän tavoittaa realismia ja rohkeutta, jota soisi itselleenkin.  

Haluan kokea vääryyttä, jotta voin kirjoittaa vääryydestä. Turvattu asemani tekee minusta merkityksettömän.

Jos olisin nähnyt vain kirjan nimen tai kannen jossain, olisin tuskin tarttunut siihen. Onneksi Vesa Rantaman arvio Hesarissa (Epämukavia kysymyksiä 29.7.2023)  herätti katsomaan ohi otsikon. Löysin hienoa pohdintaa, tiukkaa analyysiä luokkayhtesikunnasta ja taitavan esikoiskirjailijan. Hänen nimensä kannattaa panna muistiin, sillä kirjailijalla on varmaan enemmänkin sanottavaa. Ja hän osaa sen kirjoittaa!

Anna Hollingsworth: Pastellien maantiede. Aviador 2023. Kannen ulkoasu: Satu Enstedt. 259 sivua

Cline Emma : Tytöt

Cline Emma
Tytöt
Otava 2016
Alkuteos: The Girls 2016
Suom. Kaijamari Sivill
298 sivua

Ei tämä ollut murhakertomus, vaikka tietty jännite syntyykin todellisuutta mukailevan hippiyhteisöpomon provosoimasta henkirikoksesta, jota kohti kirjassa edetään. Kirjan ydin on kuitenkin muualla. Se kertoo nuoresta teini-ikäisestä tytöstä, Eviestä, joka yrittää hakea paikkaansa maailmassa, etsii hyväksyntää ensin koulutovereiltaan, sitten hippityttö Suzannelta, jonka sattumalta tapaa.14-vuotiaana hyväksyntää haetaan esittämällä aikuisempaa ja kokeneempaa kuin oikeasti onkaan ja yrittämällä miellyttää muita.

Olin tehnyt sellaista, mitä ei kuulunut tehdä. Tuonut päivänvaloon siivun omaa heikkouttani, paljastanut säikyn jäniksensydämen. s. 53
...jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä. Tunteisiin ei ollut mitään luottamista, ne olivat ouija-laudallta noukittua valheellista pölyä. s. 239

 Lopulta Evie yrittää vakuuttaa koko hippiyhteisöä, joka noudattaa Russelin oikkuja ja käskyjä.

Kukaan ei näyttänyt huomaavan, että hänen sanansa hapertuivat reunoilta: kaikki vain toistivat hänen puheitaan, suut vääntyivät yhteisiin ilmeisiin. Russel oli nero, niin minä olin Tomille sanonut.. s. 258

Hyväuskoista tyttöä on helppo huijata ja panna hänet tekemään asioita, joihin hän ei muuten ryhtyisi.

Ei tietenkään: ei kukaan vielä silloin ajatellut, että muukalaiset voisivat olla muuta kuin ystäviä. Me rakastimme toisiamme rajoitta, koko maailmankaikkeus oli laajennettua yhteismajoitusta. s.184

Kehyskertomuksena 1960-luvun tarinalle toimii aikuisen Evien tapaaminen nuorten kanssa. Nuori Sasha-tyttö yrittää vuosikymmeniä myöhemmin aikuistua ja miellyttää yhtä alkeellisin keinoin kuin Evie aikoinaan, mikä saa Evien muistamaan oman elämänsä kriisin aikuisuuden kynnyksellä.

Jätin kirjan pari kertaa kesken ja luin muita kirjoja välillä. Ei se siis ihan mukanaan vienyt, mutta veti kuitenkin sen verran puoleensa, että jatkoin taas. Helposti pääsin juoneen mukaan ja sitten en enää halunnutkaan lopettaa. Kyllä tämä kirja hyvän lukukokemuksen antaa, liikahduttaa sydäntä, vaikkei sitä ihan särje - puhumattakaan mielen räjäyttämisestä.

Auster Paul: Sunset Park

Auster Paul
Sunset Park
Otava 2009

354 sivua

Alkuteos: Sunset Park

Suom. Erkki Jukarainen

Hyvin kirjoitettu kirja, jota luki mielellään. Siitä huolimatta kirja ei jättänyt mitään suurempaa jälkeä, ei muuttanut elämää eikä ajattelutapaa. Entiset ajatukset saivat oikeastaan vahvistusta, sillä lukemisen ylistystä kirja sisältää. Pääheninkilö Miles Hellerille lukeminen on ainoa ylellisyys, jonka hän itselleen sallii askeettisessa elämässään tilapäistöissä, josta saatava palkka ei salli ravintolakäyntejä tai alkoholinkäyttöä. Kirjan ääressä hän tapaa  seuraavan kiintopisteen elämässään, 17-vuotiaan Pilarin, jonka aikuistumista hän palaa odottamaan New Yorkiin, vallattuun taloon. Siellä elää hänen lisäkseen hänen entinen koulukaverinsa Bing, kiinteistönvälittäjänä toimiva Ellen ja väitöskirjansa parissa uurastava Alice. Satunnaisesti siellä vierailee myös Alicen poikaystävä Jake. Bing on toiminut yhdyssiteenä Milesin ja tämän vanhempien välillä ne seitsemän vuotta, jotka Miles on viettänyt erossa isästään Morrisista, kasvatusäidistään Willasta ja uudessa avioliitossa elävästä näyttelijä-äidistään. Miles on keskeyttänyt opintonsa ja lähtenyt pois, sillä häntä painaa syyllisyys velipuolen kuolemasta. Kuolema oli onnettomuus, mutta Miles ei ole varma edesauttoiko hän sattumaa. Yhteisö elää järjestäytynyttä elämää häätöuhan alla, mutta säästää vuokrarahat. Miles ottaa yhteyttä vanhempiinsa, mutta elämän suunnan muuttaminen ei ole hetkessä tehty ja sattumalla on jälleen sormensa pelissä, kun Miles etenee kohti elämän oivallusta, (jonka kirjailija on lainannut vaimoltaan Siri Hustvedtilta, kuten hän itse ilmoittaa) elossa olemisen ihmeellistä omituisuutta.

Vaikka kirjailija osaa kirjoittaa ja tarina on mielenkiintoinen, jään loppuoivalluksenkin jälkeen tyhjän päälle. Enkö kenties ymmärtänyt kaikkea, vai miksi odotin enemmän kuin sain?

Pieniä siteerausoivalluksia:

Silloin kun hän asui yksin, hänen ei tarvinnut kertaakaan verrata itseään muihin. Kaikki kamppailut olivat hänen omia kamppailujaan, epäonnistumiset hänen omia epäonnistumisiaan, ja hän kärsi ne pienen, yksinäisen kämppänsä sisällä.

Kärsimysten ja surujen kasautuminen heikentää kykyämme kestää uusia kärsimyksiä ja suruja, ja koska kärsimykset ja surut ovat väistämättömiä, pienikin vastoinkäyminen vanhalla iällä saattaa tuntua yhtä voimakkaalta kuin mittava tragedia silloin kun olimme nuoria.