Sunset Park
Otava 2009
354 sivua
Alkuteos: Sunset Park
Suom. Erkki Jukarainen
Hyvin kirjoitettu kirja, jota luki mielellään. Siitä huolimatta kirja ei jättänyt mitään suurempaa jälkeä, ei muuttanut elämää eikä ajattelutapaa. Entiset ajatukset saivat oikeastaan vahvistusta, sillä lukemisen ylistystä kirja sisältää. Pääheninkilö Miles Hellerille lukeminen on ainoa ylellisyys, jonka hän itselleen sallii askeettisessa elämässään tilapäistöissä, josta saatava palkka ei salli ravintolakäyntejä tai alkoholinkäyttöä. Kirjan ääressä hän tapaa seuraavan kiintopisteen elämässään, 17-vuotiaan Pilarin, jonka aikuistumista hän palaa odottamaan New Yorkiin, vallattuun taloon. Siellä elää hänen lisäkseen hänen entinen koulukaverinsa Bing, kiinteistönvälittäjänä toimiva Ellen ja väitöskirjansa parissa uurastava Alice. Satunnaisesti siellä vierailee myös Alicen poikaystävä Jake. Bing on toiminut yhdyssiteenä Milesin ja tämän vanhempien välillä ne seitsemän vuotta, jotka Miles on viettänyt erossa isästään Morrisista, kasvatusäidistään Willasta ja uudessa avioliitossa elävästä näyttelijä-äidistään. Miles on keskeyttänyt opintonsa ja lähtenyt pois, sillä häntä painaa syyllisyys velipuolen kuolemasta. Kuolema oli onnettomuus, mutta Miles ei ole varma edesauttoiko hän sattumaa. Yhteisö elää järjestäytynyttä elämää häätöuhan alla, mutta säästää vuokrarahat. Miles ottaa yhteyttä vanhempiinsa, mutta elämän suunnan muuttaminen ei ole hetkessä tehty ja sattumalla on jälleen sormensa pelissä, kun Miles etenee kohti elämän oivallusta, (jonka kirjailija on lainannut vaimoltaan Siri Hustvedtilta, kuten hän itse ilmoittaa) elossa olemisen ihmeellistä omituisuutta.
Vaikka kirjailija osaa kirjoittaa ja tarina on mielenkiintoinen, jään loppuoivalluksenkin jälkeen tyhjän päälle. Enkö kenties ymmärtänyt kaikkea, vai miksi odotin enemmän kuin sain?
Pieniä siteerausoivalluksia:
Silloin kun hän asui yksin, hänen ei tarvinnut kertaakaan verrata itseään muihin. Kaikki kamppailut olivat hänen omia kamppailujaan, epäonnistumiset hänen omia epäonnistumisiaan, ja hän kärsi ne pienen, yksinäisen kämppänsä sisällä.
Kärsimysten ja surujen kasautuminen heikentää kykyämme kestää uusia kärsimyksiä ja suruja, ja koska kärsimykset ja surut ovat väistämättömiä, pienikin vastoinkäyminen vanhalla iällä saattaa tuntua yhtä voimakkaalta kuin mittava tragedia silloin kun olimme nuoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti