Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

 

Yö laskeutui räystäitä pitkin, Laina esitteli pirtanauhojaan., langat kiertyivät toistensa ympäri, lomittuivat, kaikki toistui samanlaisena. Liisa sormeili nauhaa pitkään, ehkä itselleenkin voisi kutoa uuden. Sellaisen, jossa päivät seuraisivat toisiaan samankaltaisina. Kietoisi vain uuden vyön arkihameen päälle, ehkä mikään ei muuttuisikaan.

Tässä kirjassa eletään arkea, joka jatkuu samanlaisena päivästä toiseen, kunnes ei enää jatkukaan. Isänsä kuoleman jälkeen Liisa kokee velvollisuudekseen pitää huolta talosta, koska veli on kuollut. Kumppanikseen hän halajaa Kallea, vaikkei äiti miehestä pidäkään. Avioliitto ja lasten saaminen ovat kuitenkin onnellista aikaa. Sitten tulee puute ja Kalle lähtee lisäansiota hankkimaan Amerikkaan, kuten moni muukin 1920-luvulla. Liisa odottaa miestään ja tämän lasta. Samalla hän kuuntelee äidin moitteita ja yrittää pitää perintötaloa isän toiveiden mukaan kunnossa  häpeää vältellen.

Vuosi oli ollut päiviään pidempi.

Liisan tarinan lisäksi sivutaan hänen itsellisen elämän valinneen sisarensa tarinaa ompelimon johtajana sekä naapureiden edesottamuksia, joista etenkin hylätyn vauvan kasvatettavakseen ottaneen Lainan tuntemuksia kuvataan lyhyesti mutta osuvasti.

Hän kantoi vilttiin kapaloitua lasta, hänellä oli tehtävänsä maailmassa, hän oli elossa eikä vain olemassa. 

Paula Nivukoski on jo tässä esikoisessaan löytänyt oman kielensä ja siitä lukija nauttii. Repliikeissä putkahtelee eteläpohjalaista murretta, mutta kerronnan lauseet ovat tavattoman kauniita ja ilmaisuvoimaisia. Lukublogissa sanotaan Nivukosken toisesta kirjasta Mainingin varjo, että se on täynnä kauniita lauseita. Samaa voi sanoa jo tästä kirjasta. Juonen kuljetus ja tunteisiin paneutuminen tuntuu kirjailijalta käyvän yhtä helposti, mutta kielen avulla teos nousee tarinaansa suuremmaksi. Eikä näiden ihmisten tarinakaan mitättömäksi jää! Hieno tarina , hyvin kerrottuna!

Päivänkorennot elää yhyren päivän, eikä niiltä mikään jää kesken. (Antero)

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet. Otava, 2019. Kansi: Päivi Puustinen.334 sivua

Lina Wolff: Lihan aika

 

...mestariteos ihmisen tarpeista ja hengellisyydestä. Sielusta ja ruumiista. Näin kertoi kustantaja kirjan takakannessa. Minä en löytänyt kirjasta kovin paljoa hengellisyyttä, vaikka yksi kirjan keskeisistä henkilöistä onkin nunna, Lucia. Muita henkilöitä ovat Madridiin taiteilijaresidenssiin matkustanut ruotasalaiskirjailija Bennedithja hänen siellä tapaamansa mies Mercuro, joka osallistuu tv-ohjelmaan saadakseen sovitetuksi uskottomuutensa sydänsairaalle vaimolleen. Ikäänkuin sivujuonteena kirjailija tarjoutuu muistisairaasta miehestään huolta pitävän naisen avuksi motiivinaan tehdä jotain hyvää ja tärkeää.

Ihmisillä on siis pyrkimys tehdä hyvää ja sovittaa syntejään, mutta kovin pitkälle eivät heidän tekonsa kanna tai he itse eivät ole valmiita etenemään vaatimusten mukaan. Ihmisen päämääränä on lopulta vain selvitä omasta elämästään ehjin nahoin ja mahdollisesti nauttia kokemastaan. Selviämisstrategioita on monenlaisia:

Olin rakentanut elämäni uppoamattomaksi Titaniciksi, selitän. - Olin luonut lukuisia huoneita ja eristänyt ne toisistaan, niin että vaikka muutama täyttyisi vedellä, kokonaisuus ei uppoaisi. Kuten varmasti tiedätte, Titanic oli teoriassa uppoamaton, sillä haverin sattuessa vain rajallinen määrä tiloja täyttyisi vedellä. Samalla tavoin katastrofi yhdellä elämäni osa-alueella ei voisi levitä toiselle - ellei sitten tapahtuisi jotakin niin epätodennäköistä kuin että liian suuren nopeuden vuoksi jäävuori repisikin auki aluksen koko kyljen ja... (Mercuro)

Mercuro ja Bennedith lähtevät Madridin kuumuutta pakoon yhteiselle matkalle, jonka aikana heidän seuraansa liittyy ruotsalainen Johnny. Tilanne kärjistyy ja muuttaa radikaalisti tapahtumien kulkua. Samalla aiemmat teoriat elämästä muuttuvat.

Katastrofit ovat kuin piileviä sairauksia, jotka jokin ärsyke laukaisee.. Ihminen voi olla sairauden kantaja, ja äkkiä sairaus aktivoituu. Tulee finni naamaan, kasvain vatsaan. Tapahtuu jotakin, mikä yhtäkkiä romuttaa terveyden. Kuin sieluun syntyisi äkkiä musta aukko. (Johnny)

Koska yksi kirjan päähenkilöistä on kirjailija, tarjoaa kirja muutaman keskenään vastakkaisenkin näkemyksen kirjoittamiseen. Kumpaakaan on vaikaea kiistää.

Kirjoittaminen on niin mukavaa. Kivi vierähtää sydämeltä ja samalla näkee itsensä ulkopuolelta. (Lucia)

Kirjoittaessa on luotava itse tilanteita ja niiden välisiä yhteyksiä, mutta elämähän tarjoilee niitä ilmaiseksi. Hän sanoo niin Mercurolle, ja Mercuro sanoo, että kirjoittaminen on juuri sellaista työtä, josta tulee burnout. Hinta maksetaan sielulla, ja yhtenä kauniina päivänä sielu on käytetty loppuun.

Kulttiteos, mainostaa kustantaja. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja luin sen mielenkiinnolla, mutta en oikein ymmärrä, mitä uutta tai ihmeellistä se olisi lukijalle tarjonnut. Olen tyytyväinen löytämiini kiteytyksiin ja kirjan hurjiin käänteisiin, jotka eivät heivanneet lukijaa kyydistä vaan sitoivat tiukemmin jatkamaan loppuun. Silti jäi jotenkin tyhjä olo. Kun kerran sielukkuutta ja henkisyyttä luvattiin, mutta tarjottiinkin vain outoja tapahtumia ja vetävä juoni...

Lina Wolff: Lihan aika. Otava, 2925. Ruotsinkielinen alkuteos: Köttets tid 2019. - Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Kannen suunnittelu : Jenni Saari. -- (Otavan kirjasto 323). - 233 sivua

Richard Powers: Alkumeri

Isä oli heittänyt hänet veteen, koska oli vain toivonut voivansa vahvistaa hänen itseluottamustaan. 

Evelyne Beaulieu sukeltaa valtamerien syvyyksiin vielä hauraana vanhuksena. Hän on raivannut tiensä tutkimaan merten syvyyksiä vastuksista huolimatta ja jatkaa yhä tutkimista päämääränään saada kirjansa valmiiksi. 

Samalle korallisaarelle Ranskan Polynesiassa  Evelynin kanssa tulevat tekoälyyn perehtynyt Todd ja hänen ystävänsä Rafi Young taiteilijavaimonsa Inan kanssa. Toddin tarkoituksena on hyödyntää tekoälyn mahdollisuuksia ja rakentaa veden päälle kelluvia hotellihuoneita. Rakennelma tuhoaisi koskematonta luontoa. Juonikuldelmaan Powers on punonut Toddin sairastaman Lewyn kappale taudin, joka heikentää hänen elintoimintojaan ja ylipäänsä kykyään liikkua ja selvitä maailmassa.

Powersilla on tietoa valtameren elämästä, mutta ennenkaikkea pelien maailmasta ja hän lataa kirjaansa kirjainyhdistelmiä, paikannimiä ympäri maailmaa ja sanoja, jotka jäävät minulle tuntemattomina vaille merkitystä. Hän on sirotellut tekstiin ranskankielisiä lauseita, jotka eivät ranskaa ymmärtämättömille vie tarinaa eteenpäin tai anna lisäsisältöä. Välillä en ollut varma kertojasta, koska tapahtumat sijoittuivat eri aikoihin ja vuorottelevat.

Omaksikin pettymyksekseni jätin kehutun kirjan viimein kesken sivulle 203 päästyäni. Ensimmäiset sata sivua olivat melkein mahdottomia ja toivoin innostuvani jatkossa. Välillä tunsinkin kipinää, mutta kun muutakin luettavaa oli tarjolla, myönnän häpeäni ja jätän Booker-palkitun ja kehutun kirjan toistaiseksi tähän.  Jos olisin katsonut teoksen englanninkielisen nimen heti alkuun, en ehkä olisi siihen tarttunut. Tai ehkä en ole leikkinyt tai pelannut tarpeeksi, kun näin kävi:

Leikki on evoluution tapa rakentaa aivoja, ja mikä tahansa eläin, jolla oli yhtä kehittyneet aivot kuin paholaisrauskulla, hyödynsi sitä varmasti. Jos haluat tehdä jostain fiksumman, opeta se leikkimään.

Richard Powers: Alkumeri. - Gummerus, 2025. - Alkuteos Playground, 2024. - Suom. Antero Tiittula. - Kannen suunnittelu:Evan Gaffney ja Jenni Noponen. - 432 sivua

Hannu Mäkelä: Runouden ylistys

 

En kuvitellut tästä kirjasta ollenkaan pitäväni, mutta kilttinä lukupiiriläisenä otin kirjan käteeni ja aloin lukea. Vietin sen kanssa monta yöhetkeä ja nautin melkeinpä joka sanasta. Luulin tarttuneeni historiikkiin, kun sivujakin oli yli viisisataa. Tartuinkin kirjaan, joka antaa, mitä nimi lupaa: tarttuvan runouden ylistyksen. Hannu Mäkelä käy läpi runoutta Agricolasta Saaritsaan, kommentoi, analysoi ja toistaa säkeitä, jotka ovat tuttuja tai jo muistista kadonneita. Ehken ole niitä lukenutkaan aiemmin, mutta nyt ne tulivat lähelle.

Kun tuntemattomat sanat 

alkavat virrata tuttuina mielessä,

on aika kuunnella

mitä ne ajattelevat.

Sen ne osaavat paremmin

kuin sinä itse.

(Pentti Saaritsa)

Hannu Mäkelällä on tuntumaa ja tietoa runoudesta ja runoilijoista, josta monet hän tunnistaa ystävikseenkin. Hän on oppinut tuntemaan kirjailijoita  työssään Otavalla, tutustunut oman kirjallisen työnsä kautta esim. Eino Leinoon, josta kirjoitti Finlandia-palkinnon voittaneen romaanin Mestari 1995. Lukuisia muitakin palkintoja hän on saanut ja tuotantokin on mittava, sadan teoksen luokkaa. Huolimatta asiantuntemuksesta ja taidosta, on Runouden ylistys, jossa käsitellään yli 80 runoilijaa mittava suoritus. Onneksi Mäkelä ei lähtenyt runomatkalleen lähdeluetteloihin upoten, vaan pani itsensä ja omat mieltymyksensä peliin. 

Olen tähän teokseen ottanut mukaan vain tästä maailmasta jo kadonneita, koska heidän tuotantonsa on jo tehty ja siksi täydellinen ja (lievän ironisesti sanoen) he myöskään tuskin enää vastustavat valikointia saati tulkintojani.

Tulkinnat tuovat lukijalle oivalluksia, kuten Leinon Tumma -runosta poimittu yleispätevä elämänohje:

niin eli ikänsä kaiken,

ei iloiten eikä surren,

pannen päivät päälletyksin

niin tulevat kuin menevät

niin paremmat kuin pahemmat 

päällimmäiseksi paremmat

Otto Mannisen kokoelmasta Virrantyven Mäkelä lainaa lohturunoa koettelemusten muromaa maailmaa ajatellessa:

Hiljaisuus minun himoni

haikeus minun haluni,

 ilta tumma tuttavani,

ystäväni yö sanaton;

jäivät mulle, muut kun jätti,

pelastivat, muut kun petti,

Jo viimeiset rivit runon alusta lupaavat lohtua, jota täydennetään runon jatkuessa.

Mäkelä katselee kirjallista kenttää tässä runouden näkökulmasta, mutta nostaa myös ensisijaisesti prosaistena tunnettujen kirjailijoiden runotuotantoa esiin, esim. Joel Lehtosen, Eeva Kilven ja Marja-Liisa Vartion.. Hän käy joidenkin runoilijoiden tuotantoa läpi tarkasti elämänvaiheista kertoen ja paneutuu toisiin pelkän tuotannon kautta. Joitakin varjoon tai melkein unohduksiin jääneitä kirjailijoita Mäkelä nostaa arvoonsa ja antaa maininnallaan kunniaa heille, jotka ovat tuoneet runoutta esiin sävelin, kuten Kaj Chydenius ja Vesa-Matti Loiri.

Lukijana minun  on vaikea hahmottaa mittavan teoksen kokonaisantia yhteen blogipostaukseen enkä lähde luettelemaan kaikkia käsiteltyjä kirjailijoita. Tekee mieli mukailla Lauri Maijalan kommenttia Täällä Pohjantähden alla -ohjauksesta Kansallisteatterin näyttämölle: Lukekaa kirja itse paremmin. Se on kyllä tutustumisen arvoinen runouden ja lukemisen ylistys, kuten Meriluoto todistaa:

Ilta, ahne toukka, söi sanat reikiä täyteen,
kompastelet rosoisilla lauseilla ja putoat äkkiä:
siinä on portaat,
siinä on käytävät syvälle vievät,
                 haarautuvat, yhtyvät, risteilevät,
käytävät kuopille tallatut, ikivanhat,
ja matka aina uusi.

(Aila Meriluoto)

Ja vielä Mäkelän sanoin: 

Missä lukemisen ilo haalistuu, siinä uskokin voi kadota kuin aamun huuru lammelta elämän auringon alkaessa paistaa.

Hannu Mäkelä: Runouden ylistys : suomenkielisen runouden tie Mikael Agricolasta 2000-luvulle. WSOY, 2025.Päällys Ville Laihonen. - 503 sivua