Suurella uteliaisuudella ja pienellä epäilyksellä aloitin Matti Röngän kirjan Yyteet. Olen lukenut Röngältä aiemmin, melko kauan sitten jonkun dekkarin, pääosassa Viktor Kärppä. Olen hiljattain katsonut Aku Louhimiehen ohjaaman elokuvan Tuntematon sotilas. Siinäpä pohjatiedot kirjan lukemiseen.
Röngän kirja Yyteet sijoittuu nykyaikaan, ohjelmistoyritykseen, Varma-Dataan, joka tekee, myy ja ylläpitää toisten yritysten atk-järjestelmiä. Kilpailu on kovaa ja uusi toimitusjohtaja Tanja Lammio, Tane vaan, tehostaa kilpailuasemia muuttamalla yrityksen tilan edustavampaan paikkaan, fuusioitumalla ja vähentämällä henkilökuntaa. Muun muassa. Vanha johtaja Risto Kaarna ei olisi moiseen pystynyt lähes kaverillisen johtamistapansa takia. Pian firman johdosta vetäytymisen jälkeen Kaarna menehtyy sairaskohtaukseen.
Kerronta tapahtuu Ville Koskelan näkökulmasta. Koskela johtaa koodareita, yrityksen keskeisiä toimijoita myyntipuolen ja johdon lisäksi. Samassa työpaikassa ovat myös Vanhala, Rahikainen, Salo ja Riitta Oja, johtoryhmässä Kari Luoto, Autio, Hietanen, johtoryhmän sihteerinä Katri Mielonen. Työpaikalle vuokrataan myös sellaisia asiantuntijoita kuin Rocca ja kaverinsa Suzy. Viimeistään tässä vaiheessa tämänkin blogitekstin mahdollinen lukija tavoittaa kirjan oivalluksen Väinö LinnanTuntemattoman sotilaan henkilögallerian käytöstä kuvatussa it-ympäristössä. Siinä mennään , mielestäni oivaltavasti, näinkin pitkälle:
"Koskelan Ville Varma-Datasta päivää. Entinen teologian ylioppilas. Nykyisin Microsoftin mannekiini. Syö koodia ja paskantaa bittejä." s.135
tai
"Kisan ykkönen oli piilaakson kansainvälinen jätti Microsoft, mutta kakkosena maaliin tuli pieni ja sisukas Varma-Data" s.251
vaan on Röngällä omaakin ideaa:
Jäähtymään, varaston Viirilä oli sanonut, kantanut sylissään neljää laatikkoa kerralla. Se oli iso kaveri, harrasti voimannostoa ja puhui öyhkimällä, hankalasti ymmrrettäviä lyhyitä lauseita. En osannut varmaksi sanoa oliko niissä kaikki lauseenjäsenet mukana tai kohdallaan. s. 128
Juonikuvio noudattelee Tuntemattoman sotilaan juonikäänteitä ryyppäämisineen, joukosta poistumisineen ja yhteisen asian eteenpäin viemisen suhteen.
Rönkä tuntee sekä omat henkilönsä että Linnan luomat henkilöt. Niin osuvasti hän luonnehtii heitä nykyaikaisessa ympäristössä, jonka toiminta tuntuu myös olevan kirjailijan hallussa. Minä tunnen molempia huonommin, mutta onneksi apunani oli puolison vankka tietämys Linnan teoksesta ja ohut kosketus it-yritysten toimintaan. Pysyin mukana hyvin ja luin alkuun päästyäni kirjaa innolla yötä myöten.
Kirjan arvoa enemmänkin lisää kuin vähentää toinen taideteos inspiraation lähteenä. Näinhän homman pitääkin toimia. Isänmaallinen teko, Matti Rönkä!
Rönkä Matti
Yyteet
Gummerus 2017
251 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti