Pitipä sitten tarttua tähän kirjaan ihan vain paikatakseni tietämystäni ja tuntemustani Nobel-palkinnon voittajasta 2017. Kirjan lukeminen oli henkilökohtainen pettymys, sillä iloni nobelistin kuultuani oli suuri ja viime vuonna ilmestynyt , Ishigurolta suomennettu ja lukemani romaani Haudattu jättiläinen oli ehdoton suosikkini ja asetti odotukset korkealle.
Menneen maailman maalari on Englannissa asuvan ja englanniksi kirjoittavan Japanissa 1954 syntyneen kirjailijan varhaistuotantoa, suomennettu 1988. Kirja on saanut Whitbread-palkinnon aikanaan.
Alku vaikutti lupaavalta, kun kirjailija maalaili sanoin asuntoaan ja sen ympärillä levittäytvää puutarhaa. Taiteilija oli ostanut talonsa toisen suuren japanilaisen taiteilijan Akira Sugimuran perillisiltä pilkkahintaan, koska hänet on muuten arvioitu sopivaksi talossa asumaan. Masuji Ono, taiteilija ja hänen perheensä, vaimo ja kaksi tytärtä Setsuko ja Noriko sekä poika Kenji ovat asuneet talossa ja tuossa vaiheessa perheen pää on saavuttanut arvostetun aseman taidemaailmassa opettajana ja edelläkävijänä sekä sisäministeriön kulttuurikomitean jäsenenä. Sota on kuitenkin muuttanut kaiken ja kirja kertoo ajasta, jolloin sota on ohi 1948-1950. Tuolloin taiteilija on menettänyt arvostetun asemansa, häntä pidetään syyllisenä sodan aikana tapahtuneisiin vääryyksiin, joihin kerronnan aikana vihjataan, mutta jotka (tietenkin) paljastetaan vasta lopussa. Erityisesti hänen oppilaansa Kurodan tuntuu kantavan kaunaa niin paljon, että välit ovat tyystin poikki. Vaimo ja poika ovat kuolleet.Tyttäret suhtautuvat eläkeläisisäänsä vähintäänkin holhoavasti ja Onon yritykset viihdyttää vanhemman tyttären poikaa, Ichiroa viemällä tämän katsomaan hirviöelokuvaa tai antamalla 8-vuotiaan pojan maistaa sakea miehisyyden merkiksi, saavat tyttäret kauhistumaan.
Tilannetta mutkistaa se, että nuorempi tyttäristä, Noriko, on jo 26-vuotias ja vielä naimaton. Avioliitto tuntuu olevan naisen ainut mahdollisuus turvattuun elämään tuossa yhteisössä.Yhdet neuvottelut ovat jo kariutuneet viime hetkillä, koska perheen taustasta on paljastunut asioita, jotka ovat saaneet sulhasen perheen perääntymään aikeestaan. Virallinen selitys on tosin ollut toinen: perhe on arvioitu liian hyväksi ja arvostetuksi sulhasen taustaan verrattuna.
Uusissa neuvotteluissa herra Onon on nieltävä ylpeytensä ja aneltava suosituksia mm. Shintarolta, jonka kanssa hän käy ryypiskelemässä rouva Kawakamin kapakassa sen ainoina jokailtaisina asiakkaina.
Shintaro, minä sanoin. - miksi ette yksinkertaisesti katso menneisyyttä silmästä silmään? Te saitte aikanaan paljon kiitosta julistekampanjastanne. Paljon mainetta ja kiitosta . Maailma saattaa suhtautua työhönne nykyään toisin, mutta ei ole silti tarpeellista ryhtyä valehtelemaan itseään.
- Aivan niin , Sensei Shintaro sanoi. - Minä ymmärrän kantanne. Mutta palatakseni kyseiseen asiaan:olisin erittäin kiitollinen jos voisitte kirjoittaa johtokunnalle Kiinan kriisi -julisteista. s.127
Vaikeinta on kuitenkin pyytää myötäsukaista arviota Kurodanilta, joka on joutunut kärsimään herra Onon toimien tähden, mutta on sodan jälkeen noussut arvostettuun asemaan taidepiireissä. Senkin Ono yrittää kuitenkin tehdä.
-On ilmeistä, että juuri te ette tunne kaikkia yksityiskohtia. Kuinka muuten uskalsitte tulla tänne tuolla tavalla? Minä oletan että te ette ole koskaan kuullut esimerkiksi herra Kurodan olkapäästä? Hänellä oli kovia tuskia, mutta vartijat sattuivat aina unohtamaan vammasta ilmoittamisen, eikä hän päässyt hoitoon ennen kuin sodan päätyttyä. s. 139 (Kurodanin asuintoverin ja oppilaan puheesta.)
Kerronta etenee vaivihkaa. Lukija saa päätellä tapahtuneen rivien välistä Juuri se onkin ehkä hienointa Ishiguron kerrontatavassa: vihjeitä tulee vähitellen, mutta suoraa kerrontaa tai nimeämistä välttäen.
Kirjassa on kysymys vastuusta, menneisyyden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Asiat, joiden toivoisi painuvan unohduksiin, pulpahtavat kuitenkin tietoisuuteen.
Minä en tietenkään teeskentele, etteivät tietyt hetket illan aikana (avioliittoneuvotteluihin liittyvä sukupäivällinen) olisi olleet minulle tuskallisia, en liioin väitä, että olisin antanut menneisyyttä koskevan selityksen yhtä helposti kuin jos olosuhteet eivät olisi saaneet minua vakuuttuneeksi siitä että se oli viisasta. Sen tehtyäni minun täytyi sanoa, että minun on vaikea ymmärtää, kuinka kukaan itseään kunnioittava mies voi yhtään pitempään toivoa välttävänsä vastuun menneistä teoistaan...s.153
vai onko sittenkin näin:
- Me olemme ainoat jotka vielä välittävät.. Kun te ja minä, Ono, katsomme elämäämme taaksepäin, me näemme sen puutteet, mutta se ei kiinnosta enää ketään muita. s.247
Haikea, surumielinen, vähäeleinen taideteos, paikoin kuin maalaus. Ehkä ei sittenkään niin suuri pettymys kuin alussa arvelin.
Kazuo Ishiguro
Menneen maailman maalari
Tammi 1988
Alkuteos: An Artist of the Floating World 1986
suom.Helena Bützow
253 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti