Minua viehättää ja huvittaa Sedän tämä ulottuvuus, hän oli innostavuudessaan ja laaja-alaisuudessaan kuin pommi, jota ei pidellyt mikään sen jälkeen kun sytystyslanka oli palanut loppuun, haavoittavat sirpaleet vain lentelivät joka suuntaan ja pauke kantoi kauas.
Tämä romaani Gösta Serlachiuksesta oli uudenlainen lukukokemus minulle. Suhtauduin etukäteen hieman empien: henkilö kiinnosti lähinnä taidekeräilijänä, vaikka toki tiesin uran olevan muualla. Itse olen kuitenkin useamman kerran nauttinut Mäntän taideaarteista, joiden juuret ovat Gösta Serlachiuksen Taidesäätiön kokoelmissa ja ovatpa nykyiset museot Mäntässä suvun entisiä asuinrakennuksia, konttori ja tehdasrakennus.
Yllättäen sukellus paperitehtailijan pään sisälle Raija Orasen kuvittelemana tempaisikin mukaansa. Oli kiehtovaa seurata nuoren Göstan ensiaskeleita kapitalistina ilman pääomaa Gustav-sedän opissa. Herkkävaistoinen nuori mies miellyttää tehtailijaa, joka on pettynyt poikansa rahankäyttöön ja työnvälttelyyn.
Setä ei ikinä ymmärtänyt tätä asiaa sen paremmin kuin Axelkaan. Setä vain porhalsi eteenpäin kuin vihikoira uudet lemut nenässään ja Axel nautiskeli olostaan eikä tahtonut tulla häirityksi. Heille johtajana oleminen oli jonkinlainen satama, asema, valvontatorni josta sattoi kajauttaa päätöksen, ja muiden oli sitä käskyä toteltava. Mutta sitä johtaminen ei ole. Ei oikeassa olemista, ei turvaa ja rauhaa, vaan se on auran survomista maahan, vaon suorimista, otteen keventämistä tai syventämistä, kivien ja juurakoiden väistämistä, koskeuden ja kuivuuden huolellista mittaamista, vetohevosen voimien tarkkailemista ja seisahtumiskäskyn antamista jos niin on tarpeen.
Kun naimakauppa Gustav-sedän tyttären Sissin kanssa on selvä, tulee Göstasta setänsä seuraaja ja hän saa jo nuorena vastuuta ja luottoa. Hän hankkii pankkiiripiireista ystävän Addu Snellmannin, joka antaa hänelle paitsi tukea myös arvokasta tietoa rahan liikkeistä.
- Suomessa yksikään paperitehdas ei pysty yksin olemaan tarpeeksi iso että pärjäisimme saksalaisille ja muille. Eikä Mänttä pääse nyt kasvamaan. Mutta yhdessä me olemme iso, yhdessä.
Minä ja Addu yritimme paikata pahaa vuotoa, ostimme muutamien yhtä köyhien ystävien kanssa metsiä ja koskiosuuksia vailla muuta varmuutta kuin toivo ja vekseliralli, se puuha alkoi muistuttaa erehdyttävästi Sedän valssaamista, otin tolkuttomia riskejä, ajoin monilla vaunuilla yhtä aikaa, mutta ero oli siinä, että minä tunsin tuotantoketjun ja sen vaatimukset ja tein yksityiskohtaiset suunnitelmat ja tarkat kannattavuuslaskelmat.
Göstan henkilökohtainen elämä jää pahasti työtehtävien varjoon. Lasten syntymät mainitaan, samoin vaimon ongelmat alkoholin kanssa. Vasta nuorimman pojan kuolema kärjistää tilannetta niin, että työhönsä uppoutunut tehtailija havahtuu. Hänen käsityksensä sukupuolten rooleista ja tehtävistä on tiukan mustavalkoinen - ja Sissi-vaimon kauneus ja lumoavuus on haihtunut vuosien myötä kokonaan.
Minä olin luvannut rakastaa, minä olin luvannut elättää, minä olin luvannut huolehtia asioista, ja sen minä olin tehnyt. Hänen osansa oli pitää huolta perheestä, mutta sensijaan, että hän olisi toiminut niin, hän alkoi valittaa ja riidellä ja tyhjennellä makeita viinipulloja ja niellä ties minkälaisia pillereitä niin ettei hänestä kaikin ajoin saanut minkäänlaista tolkkua.
Gösta tapaa tulevan vaimonsa Ruthin jo ennen ensimmäisen avioliiton erojärjestelyjä ja tästä suhteesta elämäkerta kertoo enemmän. Ruth oli Sissiä itsenäisempi persoona, jolla oli omia ajatuksia ja tehtäviä.
Ruth ymmärsi elämän arvon ja näki sen kehityksen. Hänelle maailma oli jatkuva ihme, jokainen kevät oli suuri riemu, jokainen ensilumi melkein sensaatio. Siinä, missä minä listasin tosiasioita ja kiloja ja tonneja ja koneita ja numeroita, Ruth näki alituisen liikkeen ja muutoksen, elämän joka sikisi ja paisui, kahahteli ja kuohui, hänelle valo oli kosketus ja pimeä turvallinen peite, ja tuoksut ja maut kuin vanhoja ja uusia ystäviä ja musiikin soinnut väkevänä porhaltava koski tai päilyvä järven pinta.
Se mikä näyttää menestykseltä yhteiskunnassa ja tehtailijana, ei tuo kokonaista onnea. Terveys alkaa reistailla huolimatta hyvästä hoidosta, sillä työnteosta Gösta Serlachius ei malta hellittää kehotuksista huolimatta. Pojistaan tehtailija odottaa työlleen jatkajaa. Vanhin poika Erik täyttääkin odotukset, mutta nuorempi ei jaksa kiinnostua opinnoista, vaan enemmänkin rahankäytöstä.Göstan maailmaa ja liiketoimia ravistelevat myös sodat ja uuden maailman aatteet, ja hänen näkemyksensä ovat selkeästi koneita käynnissä pitävän tehtailijan ajatuksia.
Aikaisemmin olivat työmiehet olleet uutteria, puhtautta rakastavia ja esivallalle uskollisia, avuliaita ja syntyjään viisaita, lauhkeita, kaikin puolin kunniallisia.
---Minun silmäni näkivät nyt synkeästi mulkoilevia, röyhkeitä ja riitaisia miehiä jotka halusivat kaikkea, ja ennen muuta he halusivat riitaa, johon heitä yllyttivät koulutetut agitaattorit.
Gösta Serlachius hankkii tuttavia niin taiteilijoista kuin valtiomiehistä. Hän on Axel Gallenin ja Emil Wikströmin tuttava ja työllistäjä. Hän organisoi valkoisen armeijan toimintaa ja Mannerheim myöntää hänelle everstiluutnantin arvonimen. Aluksi Gösta näkee Risto Rytin saamattomana epäröijänä, mutta ymmärtää myöhemmin miehen pohdintaa paremmin ja Rytin pariskunnasta tulee Ruthin ja Göstan vakituisia vieraita.
Yhtä uutta minulle oli huomata, että Ryti ei pitänyt kiirettä omien kantojensa esittelyssä. Minulla oli aina ollut selkeänä tiedossa se päämäärä ja maali johon tähtäsin, se tulos jota tavoittelin, mutta Ryti pysytteli jotenkin etäämpänä, hän pohti asioita vuosia eteenpäin, hän tarkasteli kehitystä sen omien lakien valossa ja arvioi, miten mikäkin toimenpide mahdollisesti vaikuttaisi noiden lakien toimintaan.
Rytin kanssa seurustellessa minä opin kuuntelemaan, minä otin mallia hänestä. Ryti keskittyi aian huolellisesti siihen mitä toisella tai toisilla oli mielessään. ja ikäänkuin piirteli mielessään kartan, kokonaiskuvan, ja sen hän sitten lopulta esitti, kokonaisen tilanteen ja tiet jotka kartalla erottuivat.
Olihan tämä aika huikea matka tehtailijan mukana kirjailjan mielikuvituksen siivittämänä. Kirjassa oli tunnettuja, oikeasti eläneitä ihmisiä, joiden suhteita Gösta Serlachiukseen en ole pätevä arvioimaan. Oranen on saanut kritiikkiä lähteiden suruttomasta käytöstä niitä mainitsematta. Lähdeluettelo on lyhyt ja mukana on kolme Orasen kirjoittamaa romaania. Serlachiuksen elämä osuu moneen Suomen historian käännekohtaan ja historialliset tapahtumat näyttäytyvät paperinjalostusteollisuuden ja kaupan näkökulmasta. Mielenkiintoista luettavaa ovat tehtailijan ajatukset Saksasta ja saksalaisista, joita pannaan myös osin Mannerheimin piikkiin.
Me elimme edelleen kuin sodassa. Kaikesta oli pula. Bensiiniä ei saanut, autot kulkivat puukaasun voimalla. Koko kansa oli varuillaan, se söi aamiaiseksi epävarmuutta, päivälliseksi pelkoa ja illalliseksi kauhua.
Ja töpöviiksi karjui ja hänen joukkonsa karjuivat, eurooppalainen sivistys oli joutunut nuorallatanssijan asemaan.
Epätavalliseksi lukukokemuksen minulle teki se, että olin pienen empimisen jälkeen tavattoman innoissani kirjan tapahtumien mukana, mutta loppua kohden mielenkiintoni herpaantui. Aloin odottaa loppua, mutta jatkoin silti aina Göstan lähtöön asti. Paljon jäi mieleen, tuttuja paikkoja ja nähtyjä taideteoksia mainittiin. Paljon meni varmasti ohikin. Mielenkiintoinen elämä ja ihminen, kiintoisa kirja.
Olen aina rakastanut lähtöjä, laivaan astumista ja hyttiin asettumista tai junaan nousemista ja ensimmäistä kurkkausta makuuosaston ikkunasta ulos kohti menneisyyttä, juuri hetkeä ennen tulevaa.
Raija Oranen: Iso. Otava, 2022. Kannen suunnittelu Timo Numminen. Kannen kuvat Museovirasto, Wikimedia Commons ja Shutterstock - 474 sivua
