Otava 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Vera
Suomentanut Jaana Nikula
Kannen suunnittelu. Sara R. Acedo
373 sivua
Nyppikää reunat kynttilöistä ja ruuvatkaa sydämet lyhyiksi tytöt. Äidin hyödyllisimmät ohjeet kaikuvat korvissani. Äiti osasi elää pelkällä ilmalla, ja vielä niin tyylikkäästi kuin kyseessä olisi ollut taito eikä nöyryytys. Koko lapsuusaikani jouduin harjoittelemaan tyhjällä selviytymistä ja äiti sai sen aina vaikuttamaan yksinkertaisemmalta kuin se olikaan. Tapahtui mitä tahansa, hän kohtasi sen kaiken tyynen rauhallisesti ja esiintyi urheasti ja vapautuneesti, vaikka olisi joutunut teeskentelmään. Emme nähneet mitä se varmastikin tuli hänelle maksamaan. Vain jokusen kerran epätoivo pyrki esiin, mutta hän nitisti sen yleensä niin nopeasti, että tuskin ehdimme huomata mitään. Turskanpää voitiin aina keittää toiseenkin kertaan, teepussit, ydinluut ja kahvinporot käytettiin nekin kahdesti. Äidille ei mikään ollut niin käytettyä, keitettyä tai pestyä, ettei siitä olisi voitu loihtia jotain mikä ainakin etäisesti muistutti sitä mitä se oli joskus ollut. "Jos sanomme tätä kalasopaksi, kahviksi tai pyhämekoksi, niin sehän se sitten on."....
...Me saimme eloonjäämisvaiston jo äidinmaidossa, vaikka kävikin niin, että ainoastaan minulla oli sille ajanoloon käyttöä. s.330
Tästä äärimmäisestä köyhyydestä kertoja tempaistaan sodan menetysten ja järkytysten sekä avioliiton kapean aukon kautta toiseen elämään Cederin perheeseen. Jo häät ovat poikkeukselliset, sillä sulhanen on perheen vanhin poika Ivan, lääkäri, jota kaikki kälyt ovat tavoitelleet, mutta tyytyneet sitten nuorempiin veljeksiin. Nyt hänet saa nuori tyttö, joka on tullut Ivanin taloudenhoitajaksi osaamatta taloudenhoitoa.Häät pidetään saaressa keskellä lumimyrskyä - ja morsian on viimeisillään raskaana.
..on niin kylmä, ettei hääkakkua pysty leikkaamaan, booli on jäistä hyhmää, sampanjan kuplat jäätyvät ja miesten pmadalla taaksepäin suitut hiukset jähmettyvät kiiltäväksi kypäräksi. Hääkimpun arat liljat tummuvat kylmästä ja hauras huntu repeilee kuin ohuin hämähäkinseitti astellessani hääportin alitse. s.23
Nuori morsian synnyttää lapsen, jota on kykenemätön rakastamaan. Tytöstä pitää huolta Vanna, perheen luotettu ja kaiken hallitseva taloudenhoitaja, kun taas lapsen nuori äiti tikahtuu toimettomuuteensa.
Minut suljettiin näkymättömään toimettomuuden vankilaan... teen juontia, pasianssia, kirjo-ompelua ja lepoa. Sen piti olla hyväksi syntymättömälle lapselle, mutta minut sellainen teki vain levottomaksi. Joinakin päivinä tuntui kuin tuo pakotettu toimettomuus tekisi minut hulluksi. En ollut koskaan koko elämäni aikana ollut jouten, en osannut olla. Iltaisin kuuntelin kaiken aikaa taustalta kuuluvaa Vannan puuhailua. Olisin niin paljon mieluummin ollut hänen kanssaan. Kuulin hänen hoitavan kaikkia käytännön töitä. Askareet, joita joutui tekemällä tekemään, saivat elämän tuntumaan todelliselta, tuli rauhallinen olo, kun käsillä oli puuhaa ja illalla sai väsyneenä mennä nukkumaan. s. 45
Vähitellen kertojan mieleen palaavat kauhukokemukset sodan viimevaiheista. Äiti ja kolme tytärtä luulevat pakenevansa sotaa ranskalaisesta satamakaupungista, mutta joutuvat sen jalkoihin Zakopanen lähelle vuoristoon. Kylään tulleet saksalaiset tappavat äidin ja sisaret pakenevat. Upseerin itselleen valitsema kertoja elää tämän kanssa sodan loppuvaiheita.
Päivät ovat vailla tulevaisuutta, sodassa on kyse siitä, että oppii odottamaan. He juovat tullakseen humalaan ja ottavat krapularyypyn vaikkei kukaan oikeastaan halua selvitä tähän todellisuuteen. Joskus he juovat päiväkausia kuin sotaa ei olisikaan, tai kuin edes he eivät kestäisi sitä, vaikka tämä on heidän sotansa. Sota jatkuu niin kauan kuin on jäljellä yksikin sotilas joka kestää, vain yksi, ja aina joku pirulainen kestää vaikka väkisin ja jos ei kestä, niin voi olla varma, että toinen samanmoinen seisoo takana, ja ottaa hänen paikkansa. s.175
Muistoissa on juutalainen Levi, jonka kanssa on suunniteltu yhteistä tulevaisuutta, kun sota loppuisi. Päähenkilö häpeää pelastautumisyritystään ja elämistään takinkääntäjänä kunnes pakenee ja yrittää hukuttautua.
Yhtäkkiä maisema avautuu edessämme villinä ja häikäisevänä. Siinä se on - meri. Yhtä kauniina kuin muistinkin, tai vieläkin kauniimpana s. 320
On tulvavuoksen aika, vuorovesi kiihtyy, aaltojen vetovoima yltyy täysikuuta lähinnä olevina vuorokausina, kun aurinko ja kuu ja maa ovat samalla suoralla ja kamppailevat vetääkseen vettä omaan suuntaansa. Tunnen planetaarisen kamppailun vaikutuksen itsessänikin, se panee minussa jotain liikkeelle. s.325
Kirjan kieli on uskomattoman herkkää ja kaunista ja tempaa mukaansa heti kylmien häiden kuvauksessa Rakenne on trillerimäinen, Huolimatta henkilöiden asemoinnista ja tyypittelystä alkuvaiheessa, kaikista paljastuu uusia asioita ja piirteitä, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Mitään ei puhkiselitetä, kenenkään ajatuksiin ei upota, vaan kerronta perustuu havaintoihin ja toimintaan, oletuksiin ja paljastuviin erehdyksiin.
Minä- kertoja on vahvimmin kuvattu ja hänen kauttaan piirtyy joitakin muita henkilöhahmoja, kuten Ivan, jonka menneisyydessä on jotain peiteltävää, hänen ilkeä veljensä Maurits ja tämän kaunis ja rohkea vaimo Irene, joka kuitenkin on onneton avioliitossaan ja alistuu miehensä (tai suvun tai rahan?) tahtoon. Sekä tietysti Vanna, aina läsnäoleva palvelijatar, joka osaa, tekee ja pitää huolta. Sitten on vielä salvuri Jannik, mies toisesta säädystä ja Ivanin menneisyydestä, joka ilmestyy paikalle aina yllättäen.Vera, joka kasvaa ilman äitinsä rakkautta, mutta turvatussa ympäristössä kuusivuotiaaksi jää vain kirjan nimeksi. Muutoin hän on sivuhenkilö, jonka kautta muiden tunteet peilautuvat.
Tällaista tarinaa on ihan mahdoton jättää kesken, vaikka tunteiden täydellinen puuttuminen ja kylmyys tarttuu lukijaankin. Swärdillä on ihan oma tyylinsä, joka kiehtoi jo aiemmin lukemassani Viimeiseen hengenvetoon (suom 2011). Siinä oli myös kyse menetetystä, hyvin nuorena koetusta rakkaudesta. "Vera" sopii monenlaisille lukijoille. Siihen kannattaa ehdottomasti tarttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti