Otava 2018
WSOY 2018
284 sivua lähdeluetteloineen
Päällyksen maalaus Manuela Bosco
Päällys: Matti Ruokonen
Upea, vahva kirja! Tarina ojibwaintiaani Rosesta ja suomalaisesta Ettusta sekä heidän tyttärestään Lempista, Pikku Käpälästä. Näkökulma tehdään Rosen kirjeistä tyttärelleen vuodelta 1973, juuri katoamisen jälkeen ja Lempin kirjeistä tai juttelusta, sisäisestä monologista lapsuuden toverilleen ja rakastetulleen, tuolloin jo Vietnanmin sodan merkitsemälle Jim Harmaaturkille vuonna 2018., Lempi on palannut nykyisestä elämästään pastori Grantin luota muistamattoman isänsä luo reservaattiin Minnesotan, Michiganin ja Wisconsin lähelle lapsuusmaisemiinsa. Samalla palaa mieleen kaikki se, minkä hän on jättänyt taakseen ja selvittämättä.
Katson hohkaluista, kalmon merkitsemää Ettua ja sudeksi muuttunutta, villiä äitiäni Rosea, ja samalla oivallan että nyt vihdoin voin surra äitiä., isää, menetettyä lapsuutta ja koko siitä seurannutta nurjaa jatkumaa, vuosien yksinäisyyttä. Ymmärrän vihdoin, ettei suru pelkästään pahasta ole. Suru on oma maailmansa, jonne ajalla ei ole pääsyä. Suru on suojaava usva, jonka ulkopuolella maailma jatkaa, tapahtuu. s.265
Avioliitto Rosen ja Ettun, intiaanin ja suomalaisen välillä ei ole sujunut ongelmitta. Oman lisänsä siihen tuovat anopit Helmi ja Patt, josita toinen ei opettele englantia ja toinen elättää itsensä kasinon hotellinpidolla. Suomalainen kommunistiappi Heinari Helminen on hirttäytynyt välttääkseen joutumasta FBI:n käsiin.
Niin mitäpä noista häistä sen enempää. Matt-enosi piti puheen, josta ei puuttunut pontta, mutta tolkkua kylläkin. Emäntiä kiiteltiin, ja nämä surkuttelivat tarjoiltaviensa surkeutta mielissään ja kaikki vastaväitteet evättiin.. Pee-Ween varastetulla Leicalla otetussa hääkuvassa kaikki suomalaiset kursailevat: Eikkait, menee kamera rikki jos tämmöisestä pärstästä ottaa, mutta kun meidän intiaaniheimomme asettui mukisematta ja vakavana aloilleen, kipittivät suomalaiset vilkkaan paikalle. Suomalaispelimannit soittavat haitarilla ja viululla polkkaa. Matt nappasi yhden raitahameisista kainaloonsa ja pyöritti tätä esiliina hulmuten ympäri kenttää. s. 86
Punatukkainen, taipeistaan hikoileva kyyppari opasti meidät pitkän käytävän päässä olevaan huoneeseen. Tuntui kuin olisi astunut menneeseen maailmaan. Poltetun seetrin ja kalliin sikarin sekoitus sai yskähtämään. Koivukulhoissa mansikoita, joita Patti kutsui sydänmarjoiksi, mutta Helmi-mummi syntymässä kuolleiden sikiöiden sieluksi, ja siinä olikin kahden isoäitini ero. s.51
Vaikka kirjan alussa jo tiedetään ja Ettukin sen silloin tällöin muistaa, on Rose poissa. Hän on kadonnut vuosikymmeniä sitten ja hänen katoamisensa on alku sekä Ettun että Lempin murheeseen. Isä ja tytär murehtivat eri tavoin. Lempillä on kuitenkin muistot äidistä ja tämän opetuksista.
Nyt sinun kanssasi siinä kalliolla maatessani tajusin, mitä äiti oli tarkoittanut. Pikkulapsena minulla oli ollut keho, joka oli kiihkeä ilossaan ja surussaan ja vielä siinä jossakin, jota en silloin osannut nimetä.Useimmiten se tapahtui vahingossa, Aito-Kiuas hevosella laukatessa , puisella pikkuautolla mäkeä huristaessa, mutta ensimmäisen kerran muistan tunteneeni tuon tunteen, kun minua tanssitettiin kehtolaudassa, ennen kuin opin kävelemään. Se oli ihmeellinen tunne, yhtäkkiä kaikki ajatukset keskittyivät yhteen pisteeseen jalkojeni välissä, yhteen nipukkaan joka sykki punaisena ja kosteana. Nyt tiesin että se oli laulu, joka minussa pääsi valloilleen.
Sinun linnullasi on vahva ja iloinen laulu Mutta nämä ovat niitä asioita jotka kätkemme muiden katseilta, varsinkin miesten, koska nämä eivät tätä asiaa ymmärtäisi. s.115
Vaikka intiaaniveri virtaa vahvana Lempissä, on hänessä myös suomalaista varovaisuutta ja pelkoa, joka tuntuu jatkuvasti asettuvan onnen tielle. Sekaverisyys, fintiaanina kasvaminen tekee hänestä päähänpotkitun, joka ei kelpaa mihnkään eikä kenellekään.
Ääni päässäni ilkkui, miten luulitkin että tämä voisi ollasinun tarinasi, rumarentukka, sammenperuna, tuskin koskaan itävä lemmenpähkylä. Musta, pyörivä kuilu avautui allani, sen hampaat haukkoivatsäärystinten nahkasäpsejä ja ymmärsin, että olen koko ajan luullut jäien lähtevän jossain ulapalla ja minun seuraavan sitä rannalta.Nyt ymmärsin seisovani huteralla jäätelillä ja että ohuen riitteen alla odottaisi tumma syvyys. s.209
Ketun kieli on aivan uskomatonta ilotululitusta. Mistä tahansa kirjasta voi poimia upeita ilmaisuja ja sanoja, kuten.
Patti vaikutti uponneen jonnekin silmäkuoppiensa varjoihin s.54
Kukkivien mustikanvarpujen peittämät mättäät takana olivat imeneet polun... s.105
minua viilsikin kellavan aamun valjetessa s.137
Osa lojui silkkisohvilla jalat ketarallaan siroleikkauksisten nojien ylitse roikkuen, osa nuokkui tuoleilla, jotkut yrittivät pusata aamiaista. s.170
Luonto on vahvasti läsnä, tuoksut ja värit, koko metsä ja kaikki vuodenajat. Intiaanit polttavat puhdistavaa salviaa piipussa ja suomalaisisä etsii vaimolleen lumessa havuntuoksuista joulupuuta. Vahvana tulvahtaa myös intiaanijumalien, taikojenja uskomusten maailma, Weendigo, paha henki ja sen riivaama ihminen ovat yhtä todellisia kuin Korvapuoli Mike ja Intiaaniliikkeen karismaattinen johtaja Dennis. Kirjan lukuina seurataan seitsemää polkua, joille kulkija uskomuksen mukaan voi elämänsä aikan eksyä :Lähdön polku, Alistumisen polku, Rakastamisen polku, Sotapolku, Katkeruuden polku, Suden polku, Toivon polku.
Ihmettelen, jollei kirja ole Finlandia-ehdokkaana. Lukijansa se varmasti löytää - ja se on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti