torstai 16. marraskuuta 2017

Lahtinen, Jukka: Jahtia meillä ja muualla 1

Olen lukenut kirjan, josta opin paljon, josta en kaikkea ymmärtänyt ja joka teki vaikutuksen. Nämä ovat asioita, jotka tekevät kirjan kuin kirjan lukemisen arvoiseksi. Tähän nimenomaiseen kirjaan kohdallani liittyi uusi haaste: kirja oli eräkirja tai jahtikirja, eikä aihealue ole minua lukijana kiinnostanut. Mitä opin? Opin  erottamaan metsästyksen ja pyynnin, saalistamisen ja riistanhoidon, monenlaisia pyyntimenetelmiä, paljon eläinten käyttäytymisestä ja pyyntiolosuhteiden arvioinnista. En käsittänyt asekuvauksen hienouksia, vaikka olen lapsuudesta asti elänyt niiden lähellä ja jopa nähnyt isäni täyttävän haulikon patruunoita kirjassakin kuvatulla tavalla. Aseisiin suhtaudun edelleen pelonsekaisella kunnioituksella ja vältän lähempää kosketusta. Toisin tekee kirjoittaja, joka muokkaa haulikonperää ampujalle sopivaksi ja tietää kiikarinkiinnitykset ja kohteen parhaiten tavoittavan aseen, olipa se sitten drillinki, haulikko tai kivääri, merkeistä ja piipun millimetreistä tai aseen taitavasta käsittelystä puhumattakaan.

Vaikutuksen tekivät tarkat luonnonkuvaukset, joista melkein haistoi suopursut tai kuuli vuolaan puron solinan.

Alkukevään herkästä tunnelmasta oli jo siirrytty maiseman rehevyyteen. Tapahtumapaikka oli tyypillistä Hämettä, metsään rajoittuvia loivasti kumpuilevia viljelyksiä, metsänotkoja ja viljelyksiä.

Vaikutuksen teki myös metsästyksen vetovoima. Metsämies on valmis näkemään vaivaa harrastuksensa vuoksi. Metsästysreissut alkavat joskus aamuyöstä ja vahtia pidetaan toisinaan iltamyöhään asti. Päivä voi venähtää haavakon tavoittamisen tai koiran katoamisen takia hyvinkin pitkälle ja vaatia joskus jopa toisen reissun, kuten talon lattialankkujen alle kadonnutta mäyräkoiraa mäyrien ja supien kynsistä tavoiteltaessa.

Tapahtumapaikkoja on Ähtärissä, mutta myös Hämeessä, Etelä-Suomessa, Keski-Suomessa, Ahvenanmaan saaristossa ja jopa Saksassa. Tapahtumat sijoittuvat monesti komeasti "viime vuosituhannelle", joten kertomukset kattavat jahteja usean vuosikymmenen ajalta. Vaikka kerronnan täytyy mielestäni perustua tarkkoihin muistiinpanoihin, on tapahtumat tehty eläviksi paitsi luonnonkuvausten, myös metsästykseen liittyvän jännityksen, asianharrastajien yhteenkuuluvuuden ja asiantuntemuksen kautta. Muistikuvat eivät voisi niin elävinä välittyä lukijalle ilman tarkkaa muistia ja kokijaan vaikuttavia elämyksiä. Tätä kirjallisuuden lajia  olen taipuvainen pitämään tosiasioihin pohjautuvana.

Ihmisten, nimekkäidenkin eränkävijöiden lisäksi metsästäjän kaverina on koira. Koiraa kasvatetaan aluksi kotikoirana, mutta vuoden ikäisen koiran on opittava metsästäjän avuksi. Kirjoittaja tunnustaa mieltyneensä suomen pystykorvaan, vaikka  koiran koulutuksessa sattuneen vahingon vuoksi esim. Bella niminen koira pakenee laukauksen kuultuaan auton alle.

Kirjan saaliit ja pyyntikohteet ovat moninaisia ja vaihtelevat vuodenaikojen ja pyynnin luonteen mukaan. Sorsat, metsot, hirvet, ketut, kauriit ja fasaanitkin tuntuvat normaaliriistalta, mutta metsästäjän tehtäviin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat myös supikoirat, mäyrät, majavat ja variksetkin. Näitä viimemainittuja pyydetään niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.

Odottelin, katselin joutsenten ruokailua ja muidenkin vesilintujen elehtimistä sulassa. Samalla tutkailin lammenympäristöä enkä voinut olla ihmettelemättä sitä kaunaa majavia kohtaan tässä ympäristössä. Lähinnä lammen eteläpään muutamat kuuset olivat kuolleet vesivahinkoihin, nekin tosin olivat vain joulukuusen kokoisia.Muuten näin peukalonvahvuisia ja vahvempia majavankantoja, ei sanottavaa vahinkoa, eikä sellaista pääsisi syntymään, sillä lammen toisen pään padotus purkaantuisi maan kautta ja toisaalta sitä patoa oli helpompi pitää silmällä. Puronvarren 'majavatorjunta' sai enemmän ymmärrystäni......

Välillä saalis tuntuu metsästäjän kaverilta tai kilpakumppanilta, joka ymmärtää pelin hengen.
Kerronta vie mukanaan. Alun lievä kankeus haihtuu, kun kerronta pääsee vauhtiin ja tapahtumat vievät niin kertojan kuin lukijan mukanaan.

 Kirja kannatti lukea. Nimen perässä olevasta numerosta voi päätellä, että tarinoita on vielä kertomatta. Sitä odotellessa.

Jukka Lahtinen
Jahtia meillä ja muualla 1
Myllylahti 2017
192 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti