Joel Haahtela
Adèlen kysymys - pienoisromaani
Otava 2019
188 sivua
Vihdoinkin kesäkirja, joka vei mukanaan. Olen melkein kaksi kuukautta yrittänyt lukea kirjoja, joista en ole pätkääkään innostunut. Tätä kirjaa luin melkein kuin lumouksen vallassa. Se oli kuin satu ilman loppua, kuin musiikkikappale, joka jää soimaan ja alkaa yhä uudestaan samsta teemasta. Kaunis, viipyilevä, herkkä teos. Ensimmäinen teos, jonka olen lukenut 11 kirjaa julkaisseelta Joel Haahtelalta. Olen aina suhtautunut hänen kirjoihinsa epäillen, vaikka niitä on kehuttu paljon. Ehkäpä minun oli odotettava juuri tätä, lukupiirissämme käsiteltävää teosta.
Keski-ikäinen mies elää vaikeaa vaihetta: avioliitto on katkolla, huoli aikuiseta lapsesta painaa ja lapsuuden trauma, suhde äitiin ja äidin masennukseen on kästttelemättä. Huoliensa keskelle mies saa vanhalta ystävä'ltään tiedon Pyreneillä sijaitsevasta luostarista, joka vaalii Adèlen muistoa. Ystävä on masentuneena ja itsemurha-aikeissa saanut avun luostarin pyhäinjäännöksen luona. Mies lähtee tutkimaan, paljonko naisen tarinassa on totta ja miksi jyrkänteeltä pudonnut ja elvänä säilynyt nainen on julistettu pyhimykseksi. Hän tutustuu luostarin ilmapiiriin, munkkeihin, veli Jeaniin ja Pauliin, tapaa Paulin ensirakkauden Yvonnen ja tutkii pyhimystarinaa sekä osallistuu luostarin elämään. Samalla oman elämän solmut ja huolet pysyvät mielessä.
Enempää en ehkä osaa sanoa. Joitakin kohtia muistan, kuten maininnan rakkauden ilmapiiristä, joka ympäröi luostarin munkkeja sekä paikasta, jossa raja toiseen todellisuuteen on ohuempi kuin muualla. Minä-kertojan avoin tietämättömyys ja avuttomuus isojen asioiden, ongelmien ja ihmeiden äärellä viehättivät. Tällainen tutkijan asenne ei ehkä ole muodikasta tai takaa menestystä nykymaailmassa, mutta ehkä juuri siksi kertojan asenne miellytti.
Annoin kirjan tunnelman ja lumon tulla lähelle, enkä eritellyt hyviä ja huonoja kohtia. Siihen ei ollut tarvetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti