Tämä kirja on rakkaustarinakin, mutta ne juonteet kulkevat taustalla, enemmänkin kaipauksena. Liisa nai Kallen, rakastettunsa ja saa tämän kanssa kaksi lastakin. Sitten Kalle lähtee Amerikkaan, kuten monet muutkin miehet Pohjanmaalta 1900-luvun alussa. Liisa jää Isoonkyröön, sillä isän kuolinvuoteellaan esittämä toive velvoittaa: talosta on pidettävä huolta, pellot on kylvettävä, karja on hoidettava. Taloon jää myös Liisan äiti, jonka mielessä on huoli siitä, mitä muut kyläläiset ajattelevat.
Liisa ei ole ainoa, jonka suuret toiveet avioliiton arki nujertaa. Serkkutyttö Elsa on ollut Liisalle esikuva ja hänen avioliittonsa Veikon kanssa on näyttäytynyt ensin unelmana.
Nyt vuosia myöhemmin salaisuudet olivat karpalonkirpeitä eivätkä pudonneet esiliinan taskusta, vaikka kuinka ravisti. Liisa ajatteli Veikkoa tarttumassa Elsaa käsivarresta, vetämässä turvaan. Rantahiekalla se oli katsonut Elsaa hellästi, että Liisankin sydän oli sulanut. Ei kai sellainen poika voinut kasvaa mieheksi, jonka käsissä oli vihaa. s.70
Liisan sisko Senni tekee toisenlaisen ratkaisun ja lähtee ompeluoppiin Fyrrykyröön. Hänestä kasvaa itse itsensä elättävä nainen, joka ei unelmoi rakkaudesta tai ainakaan perhe-elämästä. Niin tulee tarinasta vahvojen naisten tarina, kertomus pärjäämisestä silloin, kun siihen menee voimia ja mielenlujutta enemmän kuin uskoo itsellään olevan. Vaikka suru on kääntynyt välillä häpeäksi, selviävät kirjan naiset omissa elämänkohtaloissaan ja tehtävissään.
Hartiat nytkähtivät hiljaa. Suru kulki hänessä. Peitti alleen häpeän ja kivun. Suru oli aina ollut vääränlaista, piiloteltua ja rangaistavaa.Saunan pimeässä se muuttui ikäväksi. Pieniksi varpaiksi, joita hän ei koskaan saanut pidellä. Nauruksi, joka oli vaiennut ennen puhkeamistaan. s.266
Ennen muuta viehätyin kirjan kielestä. Niin uskomattoman kauniisti taipuvat lauseet toinen toisensa perään. Sinne väliin kirjailija upottaa repliikkejä Etelä-Pohjanmaan murteella, mutta ei se häiritse murretta osaamatontakaan. Oikeastaan päinvastoin: änkyröömiset ja syrppäämiset yhdessä verhankuvien ja Fyrrykyröön kanssa istuvat lähes runollisen kerronnan väliin oivasti. Ne toimivat laastina todellisuuteen, jossa ei paljon ruusuilla tanssita.
Poimin minä kirjasta viisauksiakin. Kaunokirjallisuus tarjoaa elämänohjeita, joita tekee mieli kaapata aforismeiksi. Joskus ne toimivat myös yhteydestään irrallisina.
Sumuisena sunnuntaina tyttö kastettiin Lahja Anneliksi. Kylänraitilla Alma ei enää painanut päätään, kun joku käveli vastaan. Hän kantoi vilttiin kapaloitua lasta, hänellä oli tehtävänsä maailmassa, hän oli elossa eikä vain olemassa. s.88
Hieno esikoisteos kerrassaan. Kirja pohjautuu löyhästi kirjailijan isoäidin elämäntarinaan, mutta minulle, siitä lukiessani tietämättömälle, se toimi naisten vahvuuden kuvauksena. Vahvoja naisiahan Pohjanmaalla riittää.
- Puhukoot. Kallen seljän takana ja mun vattan eres. s.165
Paula Nivukoski : Nopeasti piirretyt pilvet. Otava 2019. 334 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti