Sattumalta käsiini aikoinaan osuneesta Utopiasta lähtien Hauru on kuulunut niihin kirjailijoihin, joiden kirjat olen lukenut aina heti, kun ne ovat ulottuvillani. Haurun teksti on viimeisteltyä ja ilmaisu niukkaa. Romaanit ovat pienoisromaaneita. Novellikokoelmia Hauru on julkaisuut kaksi. Aiheet ovat rankkoja eikä tunnetta kirjoissa paljon vilahtele. En osaa sanoa, miksi nämä houkuttavat minut lukemaan. Ehkä koen Haurun kuvauksesta löytäväni enemmän totta kuin maalailevasta tekstistä. Tai sitten kyseessä on kieli; osuva, kekseliäs ja täynnä hienoja kuvia.
Viimeinen vuosi kertoo pohjoisessa viime vuosituhannen puolivälissä yksinasuvasta kirjailijasta, joka saa kerätä kaiken rohkeutensa lähteäkseen kauppa- tai postiasioille. Vaikka miehellä on jo tunnustettu kirjailijan asema ja uraa takana, ei sen mukanaan tuoma julkisuus ole yhtään helpompaa kestää. Viinaryyppyjen avulla kaikki kanssakäyminen ja yksinäinen olokin helpottuu välillä, joskin krapulainen ankeus syventää kaipuuta. Kirjailijalla on ikävä naista, erityisesti Liisaa, jonka kanssa on elämää aloiteltu. Nainen häipyi kuitenkin kaupunkiin sihteeriopistoon ja jäi sille tielleen. Merkitys miehen elämälle tulee kirjoittamisesta, mutta rahaa se ei tuo tarpeeksi köyhyyden karkoittamiseen, vaan ruokaa on välillä kerjättävä ja pantattava kirjoituskone. Väistämättä lukija hakee päähenkilölle esikuvaa Haanpäästä, vaikka kirjailija hänet nimeääkin Ilmari Rustailijaksi (!).
Yhtään pidempää katkelmaa en tähän voi kirjailijalta lainata, mutta oivallisia ilmaisuja kyllä, sillä Haurun kieli on tässäkin kirjassa omaa luokkaansa:
kantavat juorujaan kuin vettä kaivosta. s.19..liian pitkälle vaeltanut uni särkee päätä s.31 Tuuli sipaisee selkääni kuin hameenhelma hiipii naisen nilkoissa. s.60, haikeuden haamu s. 67, Kiinnitän verhot pyykkipojalla toisiinsa niin, ettei silmälle jää pientäkään rakoa. Huomenna en ole kenellekään kotona. s.38,
Tuoksut tulevat melkein lukijan iholle:
äidin vanhoilta käsiltä tuoksuva salva s.45 Siellä tuoksuu ulos unohtuneen koiran turkki. s.47 Kuuraan itseni naisen hipaisulta toksuvalla saippualla, koska suopavesi saa minut haisemaan räsymatolta. s.153
Ajankulunkin Hauru osaa kuvata omalla tavallaan:
yön painaessa maailmaa unien alle s.17 Iltapäivä kuikuilee jo omaa vuoroansa..s.79..päivä oli jo asettunut illan alle odottamaan huomista. s.140
Niinkuin aiemmistakin, pidin tästäkin Haurun kirjasta kovasti. Vaikka jokainen kirja poikkeaa toisista, näyttää kirjilija osaamisensa kerta toisensa jälkeen.
Hanna Hauru: Viimeinen vuosi. Like, 2021. 175 sivua. Kansi:Tuomo Parikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti