maanantai 11. syyskuuta 2023

Valerie Perrin : Vettä kukille


Onnellisuus tyhmentää ihmistä. Aivan kuin olisimme vaihtaneet maailmaa, syntyneet aivan äsken jossain toisaalla, sokaisevassa valossa.

Tässäpä lienee kirja, jota voi hyvällä syyllä kutsua lukuromaaniksi. En ole varma, mistä tieto kirjan ilmestymisestä kulkeutui tietooni, enkä sen enempää ymmärrä, mistä virisi halu se lukea. Ehkä jokin kirjallisuusryhmä mainitsi sen tarpeeksi usein, kirja kuvattiin tarpeeksi kiinnostavasti.  Olen melko varma, etten ole mitään virallista arvostelua lukenut. Kirjan luin, välillä ahmienkin.

Juonessa on monta mutkaa ja kerronnan taustalla yllätyksiä, jotka vähitellen kerrotaan. Henkilöitä on valtava määrä, sillä tapahtumapaikkana on hautausmaa, jonka vartijana/hoitajana päähenkilö-kertoja Valèrie on. Hän ei tiedä äidistään, isästä puhumattakaan, mutta on kasvanut yritteliääksi ja toimeliaaksi nuoreksi naiseksi. Pahaksi onneksi tielle osuu komea tyhjäntoimittaja ja häntäheikki Philippe Toussaint, jonka kanssa Valèrie tekee tyttären, Leoninen. Äiti huolehtii lapsestaan ja elättää perheen aluksi puominlaskija/junanvartijana, sittemmin hautausmaan vartijana. 

Vaikka pääjuonen avaus on tuossa, on kirjassa dramaattisia käänteitä ja siinä seurataan  moniakin sivujuonteita, joista yksi intohimoinen rakkaustarina  ylitse muiden. Se vaikuttaa myös Valerien elämään. Hautausmaan kävijöistä ja sinne haudatuista irtoaa paljon kerrottavaa, mikä välillä pudottaa tarkkaamattoman lukijan kärryiltä. Kirjailija nappaa kuitenkin jokaisen mukaansa ja taas mennään.

 Noina muutamina päivinä tunsin olevani valepuvussa. Joku aivan muu, jonkun toisen naisen vaatteissa. Mietin pitkään, olinko tosiaan valepuvussa vai olinko löytänyt itseni, tavannut ensimmäistä kertaa.

Ilmaisu on jotenkin epätasaista. Välillä tunteet ovat pinnassa, välillä taas joku henkilö päästelee suustaan hyvinkin karkeaa ja karskia kieltä. Tulin lukiessani oudon varovaiseksi sivuja käännellessäni. Juonen käänteet veivät aivan odottamattomiin syvyyksiin; välillä oltiin ihmeiden äärellä, välillä naitiin kunnolla. Mustasukkaisuutta, intohimoa, rakkautta ja kuolemaa - rikollisuuttakin mahtuu tähän kirjaan.

 Välillä tuntui kuin olisin ollut palapelin äärellä. Leonine mainitaan muutaman kerran jo ennen kuin hänen syntymänsä kerrotaan. Muitakin takautumia on - runsaastikin.  Kun henkilöt sijoitetaan aikaansa päivämäärän tarkkuudella, rupeaa lukija sommittelemaan yhtenäistä tarinaa. Minä en saanut kaikkia palasia kohdalleen, mutta ei se haitannut. Puutarhurin toimet ja kukkienhoito antavat sopivasti taustaa tälle ranskalaiselle kirjalle.. Ei tämä mikään turhake ole, jos nyt ei ehkä Nobeliakaan tavoittele. Jotain palkintoja se on kuitenkin lukijoilta ja lehdistöltä Ranskassa saanut - ja menestystä. Tarttukaa vaan  kirjaan, kyllä se lukemisen kestää!

Isoäiti opetti minulle jo varhain, kuinka tähtiä poimitaan: riittää kun laittaa yöllä vadillisen vettä keskelle pihaa, niin siinä ne heti ovat, aivan jalkojen juuressa.

Valerie Perrin : Vettä kukille. WSOY, 2023. - Ranskankielinen alkuteos Changer lèau des fleurs, 2018. -Suom. Saara Pääkkönen. - 470 sivua. - Päällys: Emmi Kyytsönen 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pysyitkö koko ajan kärryillä? Minä tipahtelin välillä sivuun, mutta pääsin kyllä vauhtiin mukaan taas. Mietin myös ranskalaisuutta. Oliko tämä Sinusta erityisesti sellainen?

      Poista