Jos elämässä haluaa menestyä, täytyy osata sulkea silmänsä tietyiltä asioilta, jotta pääsee eteenpäin.
Tästä on kysymys tässä kirjassa: kuinka pitkälle olemme valmiita toimimaan moraalisesti, jos oma etu on pantava vaakalaudalle. Bill Furlong on menestynyt - ainakin jos ottaa huomioon hänen lähtökohtansa palvelijattaren aviottomana lapsena, josta rikkaampi protestanttinen leskirouva Wilson on äidin kuoltua huolehtinut. Hän on hiili- ja puutavarakauppias ja kotona on Eileen-vaimo ja viisi tytärtä.
Kiireet puskevat päälle niin töissä kuin kotona. Eletään joulunalusaikaa katollisessa kylässä Irlannissa1980-luvun puolivälissä: On tehtävä paljon, mutta toimeen tullaan ja perinteiset jouluvalmistelut ovat kotona meneillään: hedelmäkakkua ja kirjeitä joulupukille.
Aina sama juttu, Furlong ajatteli; he jatkoivat töitään tauotta, yhden valmistuttua tartuttiin toiseen. Millaistahan elämä olisi jos heillä olisi hetki aikaa hengähtää ja miettiä asioita? Olisiko heidän elämänsä erilaista vai samanlaista - vai menettäisivätkö he elämänhallintansa?
Työssään Furlong tekee viimeisiä käyntejä asiakkaiden luona, saa lahjoja kiitollisilta asiakkailta ja tarjoutuu odottamaan maksua heiltä, jotka eivät heti pysty maksamaan.
Ihmiset osasivat olla hyviä, Furlong ajatteli ajaessaan takaisin kaupunkiin. Piti vain oppia miten tasapainotella antamisen ja ottamisen kanssa niin että tuli toimeen yhtä lailla muiden kuin omiensa kanssa. Mutta heti ajateltuaan niin hän tiesi olevansa etuoikeutettu ja mietti, miksei ollut antanut makeisia ja muita saamiaan lahjoja niille joiden asiat eivät olleet yhtä hyvin. Joulu sai aina ihmisistä esiin parhaat ja pahimmat puolet.
Tuo tämän kirjoituksen alussa lainattu "menestysresepti" on Eileenin lausuma ja liittyy Furlongin luostarin hiilivarastossa tapaamaan tyttöön, jota mies ei saa mielestään. Luostarin nunnien kanssa on oltava väleissä - sen tietävät kaikki kyläläiset, mutta tytöllä on ilmiselvästi hätä eikä hän voi hyvin. Furlong ei pysty sulkemaan silmiään.
Vähin erin hän sai tunteensa kuriin ja päätteli, ettei mikään toistunut samana; jokaiselle annettiin päivät ja tilaisuudet, jotka eivät toistuisi. Ja eikö ollutkin suloista olla juuri siellä, missä oli ja saada muistella menneitä, vaikka se mieltä liikuttikin. Sen sijaan, että olisi aina ajatellut vain tulevia, samanlaisina toistuvia päiviä ja vaikeuksia, joita ei ehkä koskaan tulisikaan.
Olen tavattoman kiitollinen tästä Lumiomena-blogista saadusta kirjavihjeestä. Se kosketti tunteita ja siitä tuli minulle lukuelämys, joka palautti taas luottamuksen kirjojen uudistavaan ja puhdistavaan voimaan.
Claire Keegan : Nämä pienet asiat. Tammi 2023. -Englanninkielinen alkuteos Small Things Like These. Suom. Kristiina Rikman. (Tammen keltainen kirjasto: 544), Kannen kuva Robert Gibbins: Dublin Under Snow,116 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti