Onko se ainoa ero kuolleiden ja lähteneiden välillä. Että ne jotka eivät ole kuolleet, palaavat. (Todiste)
Kristof kertoo kaksospojista, jotka ovat eläneet varhaisen lapsuutensa ydinperheessä turvallisissa oloissa.
Äiti lauloi päivät pitkät. Keittiössä, pihalla, keittiöpuutarhassa. Hän lauloi myös iltaisin huoneessamme nukuttaessaan meitä.
Isä ei laulanut. Joskus hän vihelteli pilkkoessaan hellapuita, ja kuulimme hänen kirjoituskoneensa, jota hän naputteli iltaisin ja jopa myöhään yöllä.
Se oli miellyttävä ja rauhoittava ääni, kuin musiikkia, kuin Äidin ompelukonen, astianpesun ääni, mustarastaiden laulu pihalla, tuulen kahina kuistin villiviinissä ja pähkinäpuun oksissa.
Aurinko, tuuli, yö, kuu, tähdet, pilvet, sade, lumi, kaikki oli ihmeellistä. Mikään ei pelottanut meitä. Eivät varjot eivätkä aikuisten puheet. Puheet sodasta. Me olimme nelivuotiaita. (Kolmas valhe)
Sitten isä joutuu lähtemään sotaan ja äiti luovuttaa pojat isoäidin hoiviin paetessaan sotaa. Isoäiti on varsinainen noita ja hänen huhutaan tappaneen miehensä. Eikä hän kaksosiakaan kohtele hellin käsin vaan pakottaa työhön, moittii jatkuvasti heitä ja heidän äitiään. Sillä tavoin hän kasvattaa alle kouluikäiset lapset selviytyjiksi, jotka eivät missään kohtaa odota tai saa muilta apua. He eivät pääse myöskään kouluun, mutta opettelevat lukemaan ja muita tarpeellisia taitoja itsekseen.
Toisessa osassa kaksoset saavat nimet: Lucas ja Claus. Toinen heistä elää maassa, jossa kansalaisia ei hallita totalitaristisesti. Ensimmäisen osan asiat osoittautuvat valheellisiksi ja kaksosten identiteetti häilyy niin, ettei lukija voi olla varma, kummasta kerrotaan.
Kolmas osa ravistaa lisää. Maasta paennut veli palaa etsimään lapsuusseudulleen etsimään veljeään ja viipyy niin kauan, että viisumi vanhenee ja hän jää kiinni.
Tämä oli ravistava lukukokemus, jota minun on vaikea tyhjentävästi selittää liikaa paljastamatta. Poikien myötä jouduin lukijana kokemaan sellaista, jolta haluaisin säästyä ja jolta toivoisin lasteni säästyvän. Silti en missään vaiheessa voinut kuvitellakaan jättäväni kirjojen lukemista. Pienet lapset kehittävät yksittäisiä selviytymiskeinoja mahdottomissa tilanteissa. He kouluttavat itseään kestämään kipua vähitellen niin, että yhä kovenevat lyönnit eivät satu. He kouluttautuvat tunteettomiksi ja pystyvät lopulta myös raakoihin ja pahoihinkin tekoihin. Lukija toivoo heidän selviytyvän, vaikka pahan kohtelun saavat lapset muuttuvat kylmiksi ja pelkäämättömiksi, hankkivat kaikin keinoin elantoa ja suojelijoita. Samalla he kuitenkin pitävät huolta heikommista ihmisistä, jotka eivät pysty tai uskalla.
Kristof kertoo sodan hirveyksistä lyhyin, toteavin lausein. Hän kirjoittaa ranskaksi, joka ei ole Unkarissa syntyneen äidinkieli. Hän on paennut kotimaastaan kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Kerronnassa on toteavuudesta huolimatta läsnä inhimillisyys, joka muljauttelee lukijan sielua ja sydäntä. Ehkä juuri kielenkäytön takia kirjat ovat niin vaikuttavia, tulevat lähelle ja vaativat näkemään.
Vaikka luin kaikki kolme kirjaa yhtä suurella innolla, jäi kolmas osa mielestäni kovasti kahta edellistä huonommaksi. Kahteen kertaan suomennettu Iso vihko oli mielestäni paras ja se onkin käännetty yli 30 kielelle. Kristof on kuollut 2011, mutta sitä ennen hän kirjoitti trilogian, josta tuli klssikko. Onneksi se on nyt kokonaan suomeksikin luettavissa.
-En ajattele. En voi sallia itselleni sellaista ylellisyyttä. Pelko on hallinnut minua lapsesta saakka. (Peter, Todiste)
Agota Kristof: Iso vihko, Tammi 2022 (ensimmäinen suomennos 1988), Ranskankielinen alkuteos La grand cahier ilm. 1986 Sveitsissä, tämän laitoksen suomentanutAnna Nordman, Kannen suunnittelu Tuomo Parikka (Tammen keltainen kirjasto 531),198 sivua
Agota Kristof: Todiste, Tammi 2023, Ranskankielinen alkuteos La Preuve 1988 ilm.Ranskassa. Suom Ville Keynäs. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka (Tammen keltainen kirjasto 537),192 sivua
Agota Kristof: Kolmas valhe. Tammi 2023. Ranskankielinen alkuteos :Le Troisieme Mensonge ilm. 1991 Ranskassa, Ville Keynäs. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka (Tammen keltainen kirjasto 542), 163 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti