Henriikka Tavi: Remu

Runokirja välillä. Siihen on hyvä syy ja se näkyy jo kannesta. Halusin lukea kirjan, koska sen aiheena on koira. Oikea koira, hankala koira ja sen takana suru lapsettomuudesta. Olen kuunnellut radiosta muutamia ohjelmia, joissa Henriikka Tavi on kertonut kirjastaan ja koirastaan. Kirja kannattaa silti lukea ja katsella.

Kutsumme alakerran koiraa haukkukoiraksi, koska sitä se tekee. Se kiskoo omistajaansa vaakasuoraan kohti tuulta, innoissaan, hädissään, hyökkäämäisillään ja puolustuksissaan se haukkuu. Nopeasti ja tasaisin välein se toistaa vauhkoa sanaansa, vetää omistajaansa poispäin maisemasta, joka kohisee ja vinkuu aivan samaa horisonttia, mutta kuitenkin yhtä valkoisena.

Ei Tavi lähde kuitenkaan meidän koira ja muut piskit -linjalle, sillä Remussakin on tekemistä ja kasvattamista. Koira on kuitenkin ystävä, joka on aina läsnä, keskipiste hyvässä ja pahassa:

sinun ympärillesi/ kaikki järjestyy,/järjestyisi, /olisi järjestynyt.

Ennenkaikkea kysymys on koiran ymmärtämisestä, sen pelkojen ymmärtämisestä ja elämisestä tämän kaiken kanssa, koiran rinnalla omien pelkojensa ja kokemustensa muovaamana.

Koiranomistajana löysin kirjasta paljon samaistuttavaa ja ihastelemista. On runoissa silti muutakin: muistiinpanoja keltaisesta, oranssista ja valkoisesta. Noihin proosarunoihin valittujen sanojen läpi minäkin näin lumen ja syksyn kirkkaammin. Kirjan loppupuolella on taidetta, jota voi kutsua muotorunoiksi. Tavoitan niiden viestiä huonosti samoin kuin runoiluista eri fonteilla. Vaan juuri niiden takia tämä kirja pitää nähdä. Ja muidenkin runojen, sillä runoon pitää aina palata. Minäkin olen tehnyt sen monta kertaa tämän kirjan äärellä.

Jää hienosti hyvä sukka/Jää hienosti hyvä auto/Jää hienosti hyvä tassu/Jää hienosti hyvä luu

Henriikka Tavi: Remu. - Teos, 2023. Ulkoasu: Jenny Lucander. - 110 sivua+liitteet