Sally Rooney on irlantilainen, nuori menestyskirjailija, jonka teoksia ja niiden käännöksiä odotetaan. Hän kertoo usein nuorista ihmisistä ja esikoisesta Normaaleja ihmisiä tehtiin Suomessakin nähty tv-sarja. Intermezzossa Rooney keskittyy kahden veljeksen keskinäisiin suhteisiin, mutta nivoo kirjaan paljon muutakin.
Veljesten - menestyvänä asianajajana Dublinissa työskentelevän Peterin ja opintonsa juuri päättäneen Ivanin - välit kärjistyvät isän kuoleman jälkeen. Vanhemmat ovat eronneet, äidillä on uusi perhe. Peter on veljeksistä menestyneempi ja komeampi. Ivan hammasrautoineen, shakkiharrastuksineen ja epäsäännöllisine tuloineen vaikuttaa melkein luuserilta. Kuitenkin pedantti Peter tarvitsee alkoholia, lääkkeitä ja naisia pitääkseen maailmansa kasassa. Ivan yrittää löytää koiralleen kodin, sillä alivuokralaisasuntoonsa hän ei voi sitä tuoda.
Ongelmat, joiden ympärille jännitteitä rakennetaan, liittyvät naisiin. Peterin suuri rakkaus on Sylvia, mutta pari on eronnut Sylvian onnettomuuden jälkeen ja nyt Peter tapailee satunnaisesti kymmenisen vuotta itseään nuorempaa Naomia, joka opiskelee ja asuu kommuunissa. Ivan löytää shakkiturnauksen jälkipuinnissa Margaretin, joka on eronnut alkoholistimiehestään ja asuu yksin pienessä kylässä. Veljesten ja heidän kumppaniensa ikäero tuovat kerrontaan lisäjännitteitä, salailua ja riitojakin. Mukaan tulee moraalisia ristiriitoja, joita ratkotaan niin uskonnon kuin yhteisön vaatimusten paineessa eri henkilöiden näkökulmasta.
Olisiko toisaalta oikein, että Margaret pistäisi tälle nyt lopun eikä tapaisi Ivania enää koskaan? Ivan palaisi elämäänsä, josta Margaret tietää hyvin vähän, eikä Margaretilla olisi enää koskaan pääsyä Ivanin ajatuksiin ja tunteisiin. Olisiko se oikein, olisiko se Jumalan tahto? Margaretista tuntuu epämääräisesti siltä, että sinä päivänä, kun hän ja Ivan tapasivat, he tekivät todeksi uudenlaisen suhteen, joka on myös uudenlainen tapa olla.
Minun on vaikea ymmärtää runsaan kymmenen vuoden ikäerossa niin suurta moraalista ongelmaa kuin Margaret tai Peter kirjassa. Margaretia painaa myös kyläyhteisön tapa olla ja elää, äidin oletukset. Peterkin tuomitsee naisen liian vanhaksi veljelleen, vaikka hän on itse huomattavasti Naomia vanhempi.
Nyt hän ymmärtää, että tällaisia tilanteita ilmenee vähitellen, askel ja sitten toinen, ja muutaman viikon tai kuukauden kuluttua oma elämä on muuttunut tunnistamattomaksi. Sitä tajuaa valehtelevansa melkein kaikille tuntemilleen ihmisille, välittävänsä liian intohimoisesti, liian syvästi ja ehdoitta ihmisestä, josta välittäminen on täysin epäsopivaa.
Sekä Peter että Ivan haluavat olla voittajia niin elämässä kuin sen mukanaan tuomissa haasteissa. Ivan haluaa voitta shakissa, Peter oikeussalissa.
Tietenkin hän ja Peter halusivat elämänsä olevan jatkuvaa voittamista ilman häviötä: samaa voisi varmaan sanoa kaikista. Ei kukaan halua hävitä. Ja silti Peterille ja Ivanille halu voittaa on ollut äärimmäisen tärkeää ja intensiivistä: he ovat halunnet voittaa joka kerta ja elätelleet naiivia, nuorille tyypillistä uskomusta, että sellainen elämä on mahdollista. Sittemmin elämänkokemus on tietenkin pilannut tuon naiivin uskomuksen.
Pitkään aikaan en muista lukeneeni näin tiukasti otteeseensa kaappaavaa kirjaa. Olin valmis sietämään joitakin pieniä minua ärsyttäviä asioita, kuten sen, mikä onnettomuus oli oikeasti aiheuttanut Peterin ja Sylvian eron. Ehkä se oli yhtä tarkoituksellista kuin verbittömyys intensiivisissä rakastelukohtauksissa. Kirjailija ohjaa lukijaa omilla keinoillaan ja lukija tekee omat ratkaisunsa. Minä halusin lukea tämän hienon kirjan - yöunienkin kustannuksella.
Kyllähän kaikki tietävät ja hyväksyvät mielessään, että ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Pitäisi vain unohtaa, mitä ihmiset ajattelevat.
Sally Rooney: Intermezzo. Otava, 2024. - Englanninkielinen alkuteos: Intermezzo. - Suom. Christina Sandu. -(Otavan kirjasto; 316). - 444 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti